Yrttiaho ja hajaannus (julk. 13.06.13)

Hallitustoiminnan kritisointi ja kommentit henkilöpalvonnasta nostavat päätään mitä kauemmas puoluekokouksen herätysjuhlan kaltaisesta eufoorisuudesta edetään. Olen potenut sitä itsekin. “Selvitessä” uudet näkökulmat avautuvat.

Kansanedustaja Jyrki Yrttiahon puolueesta erottamisen vaatimus puoluehallituksen taholta on herättänyt keskustelua läpi puoluekentän.

“…puoluehallitukseen tuotiin puolueen jäsentä koskeva erottamispäätös esityslistan ulkopuolelta kokouksen lopussa, jolloin oli jo valmiiksi kiire poistua kokoustilasta, ilman että jäsenillä oli mahdollisuutta tutustua asiaan, selvittää taustoja ja muodostaa mielipidettä”, kirjoittaa puoluehallituksen jäsen Heidi Auvinen blogissaan “Häivähdyksiä sorron yöstä.”

Yrttiahon puolueosastoa, Raision Vasemmistoliittoa, “neuvotaan” erottamaan kansanedustaja puolueen jäsenyydestä. Tämä toimenpide siksi, että Vasemmistoliittoon kuulutaan puolueosastojen kautta, ja erottaminen vaatii osaston päätöstä asiasta. Perusteluna päätöksestä edellyttää erottamista, puoluehallitus katsoi, tuoreen puoluesihteerin Marko Varajärven sanoin, “puolueen vastaisen toiminnan”, kansanedustajan käytyä pitämässä poliittiseksi tilannekatsaukseksi kutsutun puheen SKP:n puoluekokouksessa Vantaalla, joka pidettiin samana viikonloppuna kuin Vasemmistoliiton Tampereen puoluekokous. Yrttiaho osallistui seuraajana myös Tampereen tilaisuuteen. Allekirjoittanut todisti Silvia Modigin naljailun tämän murjaistessa Jyrki Yrttiahon juhlasalin ovella tavatessaan: “Ex sä ookkaan SKP:n kokouksessa?”

“Puoluehallitus äänesti Heikki Patomäen esittämänä ja minun kannattamanani, että (Yrttiahon, AM) toiminnan ei pitäisi johtaa puolueesta erottamiseen ja että asiasta olisi annettu vain huomautus. Äänestys päättyi 11-3″, jatkaa Heidi Auvinen.

Tämä siis ilman, että jäsenet tiesivät asiasta.

Herää epäilys, kuinka monen Vasemmistoliittolaisen kollegansa kanssa kansanedustaja Yrttiaho on ehtinyt tulehduttaa välinsä. Väite voimakkaasta sivalluksesta nimenomaan Vasemmistoliiton suuntaan on minusta liioittelua. Erottamiset repivät vanhoja haavoja auki ja maltilliset kriitikot jättävät puolueen tai aloittavat puhevyöryn, joka aiheuttaa lisää “irtisanomisia” ja eroanomuksen jättöjä. Toive, että yhteisymmärrys saavutetaan, kun vastarinnan kiisket laitetaan aisoihin, on harhaa.

Hallituskritiikki on mielestäni aiheellista, ja sitä tarvitaan jotta Vasemmistoliiton johto muistaa paikkansa jäsentensä edustajana ja yhteiskunnallisen vallankumouksen äänitorvena. Hallitusvasemmiston ensisijainen tehtävä hallituksessa on tuoda kapitalistisen tuotanto -ja yhteiskuntajärjestelmän epäkohdat esiin, ja taistella muutoksen puolesta. Ja muutoksella ei todellakaan tarkoiteta oikeudenmukaista markkinakapitalismia. Todellinen muutos tuo sosialistisen vaihtoehdon kapitalismin kaaokselle. Nyt jos koskaan emme voi tyytyä sosiaalidemokraattiseen nyökyttelyyn markkinavoimien edessä.

On taisteltava. On vaadittava. On toimittava. Olemme ne, joita olemme odottaneet, kuten vanha intiaanisanonta sanoo.

Edelleen annan tukeni puolueelle. Mutta jäsenten velvollisuus on huolehtia toimenpiteiden ja keinojen, päätösten ja tavoitteiden mielekkyydestä ja demokratian säilymisestä sekä kehittymisen mahdollisuuksista puolueen sisällä.

Yrttiahoa ei näillä perusteilla voida erottaa. Emme voi suvaita puolueessamme suvaitsemattomuutta kun joku tahtoo kyseenalaistaa esim. europoliittiset linjaukset tai hallituksessa tehdyt päätökset.

Ajatus, että jäsenten ja äänestäjien mielestä työnsä huonosti toimittaneet edustajat voitaisiin erottaa milloin tahansa, ei ole laisinkaan hassumpi. Ehkäpä se irtaannuttaisi porvarillista parlamentarismia suurpääoman etupiiristä. Poliittinen tahtotila saattaa olla tätä vastaan. Selvää kuitenkin on, että näennäisvalta on edustajillamme noussut hattuun.

Vasemmistoliiton ensitoimet rivien yhtenäistämiseksi vaikuttavat ristiriitaisilta. Pitkän tähtäimen etuja tavoitellaan, mutta kärsiikö ideologia tästä? Ja onko se tarkoituksenakin, tulla “rationaaliseksi keskilinjan liberaalimarkkinoiden puolueeksi”?

Toteutuvatko Mikael Jungnerin mielipuoliset fantasiat poliittisessa elämässä?

Jos kyse on yksinomaan muutaman henkilön riidoista, on tilanne todella naurettava.

Punalippu ylös ja kättä päälle.