Terhi Majasalmi - Varjosta valoon

Viime viikolla julkisuudessa keskusteltiin pääomatulojen verotuksesta. Närää aiheutti se, että pääomatuloista ei makseta lainkaan kunnallisveroa. Pron puheenjohtaja Antti Rinne ehdotti pääomatuloille 10–15 prosentin lisäveroa. En ole itse niin innoissani verokeskustelusta, mutta nyt oli pakko tarttua aiheeseen.

Minusta on hassua vaatia toisilta jotain sellaista, mitä itse ei ole tehnyt. Mutta mitäpä jos Antti Rinne ja kaikki muut verojen nostoja kannattavat rupeaisivat vaikka itse rikkaiksi, niin hekin voisivat maksaa vähän enemmän veroja euroissa. Miksi ihmiset olettavat muiden tekevän, kun voivat itsekin osallistua? Vuonna 2011 Suomessa parhaiten ansaitseva 2,9 prosenttia maksoi 19,1 prosenttia kaikista kerätyistä tuloveroista. Voidaanhan me toki verottaa heitä vielä vähän enemmän sekä lisäksi näitä pääomatuloja saavia, mutta veroihin pätee sama kuin säästämiseen. Verojen keräämisessä ja säästämisessä on aina joku alaraja. Sen sijaan, jos luodaan enemmän tulovirtoja, saadaan pienemmälläkin veroprosentilla yhtä paljon veroeuroja kasaan.

Ovatkohan ne, jotka ovat maksaneet veroja Suomeen vuosien varrella satojatunhansia tai miljoonia, koskaan kuulleet keneltäkään kiitosta tästä? Vaatimuksia ovat varmasti kuulleet. Mielestäni toisilta on vaikea vaatia sitä, mitä ei kuitenkaan itse ole valmis tekemään. Olisikohan joskus kannattavaa kokeilla kiittämistä ja kunnioitusta? Jos nimittäin ei itse pysty, kannattaa kiittää ja kunnioittaa niitä, jotka haluavat yrittää.

Rikkaiden tärkein tehtävä on laittaa raha kiertoon, ei maksaa vain veroja. Ainakin itse uskon, että heillä on paremmat mahdollisuudet luoda vielä enemmän veroeuroja kuin politiikoilla ja virkamiehillä, joilla ei välttämättä ole päivääkään kokemusta ”oikeista töistä” tai yrittäjyydestä.

Jos Antti Rinne on oikeasti huolissaan Suomen tulevaisuudesta ja verokertymistä, hän keskittyisi tärkeimpään tehtäväänsä. Hänen tärkein tehtävä on kannustaa ja innostaa Pron jäseniä henkilökohtaiseen kehittymiseen, osaamistason nostoon ja luomaan uutta. Hän voi olla todella ylpeä, kun heidän jäsenensä kasvattavat omia tulojaan sekä Suomeen maksettavia veroja.

Rikkauksia viikkoosi
Terhi

Kerranhan täällä vain eletään, mietin yhtenä lauantai-iltana. Herkuttelin ajatuksella, kuinka nastaa olisikaan ensi vuonna tehdä miljoona bisneksellä. Siis nettotulosta. Siinä olisi ainakin tavoitetta kerrakseen.

Kun pohdin asiaa, muistin erään radiohaastattelun melko tarkalleen vuoden takaa. Radiotoimittaja kysyi, eikö olisi joskus vaan hauskaa laittaa rahaa menemään, koska kerranhan täällä vain eletään. Minä taisin vastata melko tylysti, ai että velalla vai? Ja samaan hengenvetoon, että ei todellakaan.

Olen monet kerrat kuullut, kun joku sanoo, että kerranhan täällä vain eletään ja aina hän oikeuttaa sillä omaa kuluttamistaan. Mutta en kyllä muista, että olisin kertaakaan kuullut jonkun sanovan sen siinä tarkoituksessa, että haluaisi saavuttaa jotain, joka aluksi tuntuu täysin mahdottomalta, mutta on kuitenkin niin tärkeä, että on valmis ponnistelemaan merkittävästi asian eteen. On toki totta, että ihmiset tekevät paljonkin tällaisia tekoja, mutta eivät käytä välttämättä tätä sanamuotoa. Joko he ilmaisevat sen eri sanoja käyttäen tai eivät sano ollenkaan. Teothan lopulta ratkaisevat.

Itse olen huomannut, että minulle sopii julkisesti ääneen sanotut tavoitteet. Silloin saa helposti palautetta toisilta. Jotkut tyrmäävät täysin ja jotkut alkavat miettiä, kuinka voisimme tehdä yhteistyötä niin, että minä pääsen omiin ja hän omiin tavoitteisiinsa. Lisäksi tämä on oiva keino motivoida itsensä. Jos olen tämän kertonut kaikille, niin silloinhan siihen on myös pyrittävä. Joten minä lähdenkin tästä suunnittelemaan, miten homma hoidetaan!

Mainiota viikon jatkoa!

Terhi