Milloin oli se hetki, kun lopetit puhumasta ystäviesi ja tuttaviesi kanssa rahasta? Ehkä tätä ei ole käynyt, mutta suurimman osan kohdalla se tapahtuu huomaamatta. Jossain vaiheessa siitä vaan ei enää puhuta.
Rahalla voi ostaa ruokaa, mutta voiko rahasta keskustella kuin ruuasta?
Opiskeluaikoina monilla on vähän rahaa käytössä ja se on aika itsestään selvää. Silloin raha-asioista voi heittää melko huolettomasti minkä tahansa ajatuksen ilmaan, sillä ympärilläsi olevat ihmiset ovat melko samassa tilanteessa kuin itsekin on. Kun valmistutaan, saadaan töitä ja aikaa kuluu, ihmisten valinnat ja erilaiset elämäntilanteet alkavat vaikuttaa merkittävästi myös senhetkiseen taloudelliseen tilanteeseen. Palkka- ja varallisuuserot saattavat olla moninkertaiset jo muutaman vuoden päästä valmistumisesta.
Kuulen työssäni, että tämä ennemmin johtaa siihen, että ihmiset vaikenevat mieluummin kuin jatkaisivat asiasta juttelemista normaalina arkipäiväisenä asiana. Toinen kokee häpeää, toinen arvottomuutta, kolmas katkeruutta ja neljäs vain ihmettelee, miten tämä voi olla mahdollista. Ja niin asiasta vaietaan.
Uskon, että ihmiset haluavat hyvän ja tasapainoisen taloudellisen tilanteen. Mutta melkein aina tämä vaatii sen, että uskaltaa avata suunsa ja kysyä, miten muut ovat asiansa hoitaneet, jotta voi oppia. Raha-asioissa ei ole koskaan ihan valmis, sillä maailma muuttuu. Omat rahataidot pitää päivittää ajanmukaisiksi, siksi meillä kaikilla on paljon opittavaa joka päivä. Puhukaahan suunne puhtaaksi ihmiset!
Menestystä viikkoonne
Terhi
Naiset huomio, jos olet kiinnostunut Vauras Nainen –yhteisöstä käy kurkkaamassa tällä viikolla tämä sivu ja hyödynnä 370 euron etu.
Puhutaanko Suomessa nykyään enemmän rahasta kuin ennen? Vai olenko vain herkistynyt asialle?
Tyttären idea on myydä tekemiään käsitöitä, jotta saa omaa rahaa
Varmasti rahasta on aina on puhuttu, mutta mielenkiintoisin asia rahaan liittyen on se, miten eri tahot siitä puhuvat. Jos kyseessä on rahanpuute, mitkä ovat poliitikkojen, yrittäjien ja palkansaajien ideat siihen, mistä sitä voisi saada lisää? Jos kyseessä on tilanne, että rahaa on selvästi yli oman tarpeen, kuinka silloin ihminen miettii rahojen sijoittamisesta eteenpäin? On mielenkiintoista huomata, miten eri ihmiset näkevät saman tilanteen aivan eri näköisenä – toisille mahdollisuuden portit ovat avoimena ja toisille ne ovat sulkeutuneet loppuelämäksi.
Viime aikoina olen huomannut, että ajatus ”meillä kaikilla ei ole samanlaisia mahdollisuuksia edetä elämässämme, koska perhetausta ja varallisuustaso vaikuttaa entistä enemmän elämäämme” on noussut jälleen pinnalle. Jos tämä jää sanojan pelkäksi toteamukseksi, niin monelle saattaa syntyä kuva, että hänen kohdallaan ei ole mitään tehtävissä. Kuulija jää tämän lauseen vangiksi eikä itse tietoisesti lähde repimään sitä kappaleiksi ja osoittamaan omassa elämässään, että asia ei olekaan niin. Sen sijaan asiayhteyteen liittyen tulisi antaa vaihtoehtoja, miten ihminen itse voisi parantaa omia tulevaisuuden näkymiään, jos kotona tai lähiympäristössä henkinen tuki ei ole paras mahdollinen tai jos varallisuustaso ei juuri sillä hetkellä ole toiveitten ja unelmien tasolla.
Itse en usko siihen, että ihminen kehittyy lupaamalla antaa hänelle sen, mitä hän haluaa. Uskon siihen, että opettamalla taitoja, joilla ihminen saa sen, mitä hän haluaa, luo enemmän hyvää ihmiselle itselleen sekä lopulta meille kaikille. Uskon siihen, että raha-asioissa jokaisen kannattaa opetella itse huolehtimaan omasta taloudesta ja kasvattamaan varallisuuttaan kuin antaa asian toisille hoidettavaksi oli kyseessä sitten yksittäinen henkilö, yritys tai valtio. Haluan murtaa ajatuksen, että raha-asiat olisivat pelkästään ikäviä ja vaikeita. Ne tulevat kyllä ikäviksi ja vaikeiksi, jos niistä ei ymmärrä mitään.
Olen perustanut naisille Vauras Nainen –yhteisön auttaakseni heitä saavuttamaan omat taloudelliset unelmansa. Vauras Nainen -sivuilta löytyy eKirja, jonka kuka tahansa voi käydä lataamassa.
Minulla oli eilen mielenkiintoinen keskustelu ystäväni kanssa rahasta ja varallisuudesta. Hän haluaisi ymmärtää paremmin rahaa, jotta hän voisi hyödyntää sitä paremmin itsensä sekä muiden hyväksi. Olin aivan fiiliksissä. Ensinnäkin hän on sisäistänyt, että voi itse vaikuttaa omaan taloudelliseen tulevaisuuteensa, ja hän on innokas oppimaan uutta ja pohtimaan uusia ideoita.
Hän pohti, että monet ihmiset nukkuvat yönsä huonosti sen takia, että heillä on vain yksi rahanlähde – työ, josta saa palkkaa. Eivät siis vain ne, joilla työtä ei ole ollenkaan vaan myös ne, joilla on, mutta pelkäävät, että menettävät sen ainoan tulolähteensä. Pohdittiin yhdessä, onko tämä nykypäivänä fiksua. Se on ainakin varmaa, että sillä, joka hankkii useamman tulolähteen sijoitusten tai yritystoiminnan muodossa palkkatulon lisäksi, on paremmat mahdollisuudet pärjätä taloudellisesti kuin sillä, joka on rakentanut taloutensa vain yhden kortin varaan.
Kaava on yksinkertainen: osa työstä saaduista tuloista sijoitetaan, jotta saadaan tuloja, jotka ovat riippumattomia omasta työpanoksesta. Mutta, mutta, mutta… Kuulen jo monta mutta -sanaa, miksi tämä ei voisi onnistua. Ystäväni kertoi, että hänelle hänen omat tavoitteensa ja mitä asiat oikeasti vaativat tapahtuakseen ovat olleet epäselviä. Kolmanneksi myös omat mahdollisuudet juuri nyt ovat hämärän peitossa, joten toimintaa ei ole ollut tai se on vienyt kohti lopputulosta, jota hän ei oikeasti halua.
Kuuntelin puistossa Dr. Wayne W. Dyerin kirjaa ”Getting in the Gap” tyttäreni leikkiessä. Erityisesti mieleeni jäi lause: “I personally don’t have the time to be sick, so I take the time to be healthy.” Mietin, että maailmassa on niin paljon hienoja asioita opittavana, koettavana ja saavutettavana, että minulla ei ole aikaa olla köyhä. Ja köyhällä tarkoitan sitä, että minulla ei ole mahdollisuuksia tehdä niitä asioita, jotka ovat minulle tärkeitä, koska minulla ei ole niihin tarvittavia kassavirtoja. Tavoitteiden kirjaaminen, päätös tavoitteiden saavuttamisesta, mitä se ikinä vaatiikaan ja hurja määrä toimintaa vie perille enemmin tai myöhemmin.
Todistettavasti elossa San Franciscossa syyskuussa
Olin viime viikolla kertomassa kirjastani Totuus taloudestasi ja kirjoitusprosessista Havis Amandan nuorkauppakamarin kuukausitapahtumassa. Koska olen ollut itsekin jäsenenä Amandoissa yli kahdeksan vuotta, monet illan osallistujista tunsivat minut jo ennestään. Yksi illan kommenteista jäi erityisesti mieleeni. "Kiva kuulla, että sinuakin on jännittänyt ja olet ollut epävarma, etkä ole osannut kaikkea aina." Ja olen myös mokannut, mutta onnekseni juuri oikeissa paikoissa.
Vuoden 2012 alussa minut pyydettiin tv-ohjelma Voimalan kuvauksiin. Ajatus jännitti, mutta ajattelin, että kyllähän tämäkin pitää kokea, jos pyydetään. Minun lisäkseni ohjelmassa oli kolme muuta haastateltavaa. Toisilla juttua riitti ja minulle iski jo pienoinen kauhu, että kyllähän minunkin pitää suuni auki saada. Otin puheenvuoron ja yritin sanoa sanottavani. Mutta suusta tuli vain änkytystä. Yritin toisen kerran, mutta sama juttu. Minut pelasti täydelliseltä katastrofilta, ainakin omasta mielestäni, että ohjelma ei ollut suora ja nämä kohdat voitiin jättää pois. Loppujen lopuksi sain jotain sanottua, ettei minua sentään tarvinnut leikata pois koko ohjelmasta.
Marraskuussa 2012 sain kutsun Huomenta Suomen lähetykseen puhumaan juuri julkaistusta kirjastani. Olin harjoitellut koko kesän ja syksyn kameran edessä olemista, kun Kirsi ja himoshoppaajat kuvattiin. Totta kai jännitti taas, mutta ajattelin, ettei tässä nyt ainakaan pahemmin voi käydä kuin ensimmäisissä kuvauksissa. Kiitin vain itsekseni, että tämä ei ollut ensiesiintymiseni televisiossa. Ja hyvin meni.
Harjoittelu tekee mestarin, myös esiintymisessä. Itse olen pyrkinyt hankkimaan mahdollisimman paljon kokemuksia eri tilanteista, jotta vaan tiedän, miltä ne tuntuvat ja miten pystyn elämään jännityksen ja pelon kanssa. Harjoittelu kannattaa tehdä siellä, missä mokaamisesta on vähiten haittaa. Minä aloitin nuorkauppakamarin debatissa. Ja alussa olin muuten todella surkea.
Kävin kuuntelemassa tällä viikolla OMA YRITYS 14 tapahtumassa Arman Alizadia. Päällimmäisenä hänen puheenvuorostaan jäi mieleen usko omaan juttuun. Vaikka joku ei usko ideaasi, se on vain hänen mielipiteensä, ei koko totuus.
Mieleeni tuli henkilö menneisyydestä. Hän sanoi, että minusta ei koskaan voi tulla yhtä hyvää valmentajaa kuin tietyn yrityksen valmentajat silloin olivat, joten siitä toimialasta on edes turha haaveilla. Olin aika ihmeissäni, koska itse uskon, että ihminen voi kehittyä, jos oikeasti haluaa. Ja toiseksi juuri esikuvathan innostavat ihmisiä eteenpäin. Minua alkoi lisäksi risoa, että joku muu asettaa minulle rajoja, joissa minun pitäisi elämääni elää. Päätin todistaa hänen uskomuksensa vääräksi.
En vieläkään tiedä, olenko parempi eikä sillä oikeastaan ole edes merkitystä. Merkitystä on sillä, mitä muut ihmiset ovat matkastani saaneet ja mitä kaikkea olen matkani aikana oppinut. Sitä paitsi olen päättymättömällä matkalla. Testaan joka päivä kuinka hyväksi voin tulla, mitä kaikkea voin saada aikaiseksi ja millä kaikilla eri tavoilla voin ihmisiä palvella.
Nyt mietin, mistä kaikesta olisinkaan jäänyt paitsi, jos olisin tätä henkilöä uskonut. Olisin jäänyt paitsi ilosta, joka tulee kun painaa Lähetä-nappulaa ja kirjan ensimmäinen versio sinkoaa kustannuspäällikön sähköpostiin. En olisi tuntenut tuskaa, joka oli läsnä talvisena perjantai-iltana, kun tajusin, että ensimmäisen Menestys-seminaarin tulos tulee olemaan negatiivinen. En olisi kokenut hillitöntä riemua, kun sain sähköpostiini kyselyn, kiinnostaisiko tv-työ. Olisittepa nähneet villin tuuletukseni, joka kesti noin 12 minuuttia.
Oikeastaan kiitän tätä henkilöä, että hän sanoi niin. Lisäksi kiitän itseäni, etten uskonut häntä ennen kuin olin edes kokeillut.
Olen järjestämässä neljättä kertaa Menestys-seminaaria naisille. Tämän vuoden seminaarin järjestän yhdessä startup-yrittäjä Mia Karlssonin kanssa. Viime syksynä, kun juttelimme seminaarista ja sen teemasta ihmisten kanssa, mieleeni jäi varsinkin yksi kommentti. ”Menestys, sitä toitotetaan joka puolella, että siihen on jo ihan kypsä”, totesi yksi nainen. Siitä lähtien olen miettinyt, että kumpi on parempi, että ei menesty vai menestyy? Ja mitä se oikeastaan tarkoittaa, kun menestyy. Kommentista päätelleen menestyksestä on tullut suomalaisille kirosana. Mitä helv***iä, pitääkö tässä nyt menestyäkin?
Sain joululahjaksi Paulo Coelhon kirjan Accran kirjoitukset. Avasin sen maanantaina ja löysin vastauksen tähän mieltä kaivertaneeseen kysymykseen. Luin kirjan irtokansista pienen otteen kirjasta ja siinä se oli. ”Mitä on menestys?” kysyy Kopti. ”Sitä että voi mennä joka ilta vuoteeseen hyvällä omallatunnolla.” Itse koen, että tehtäväni on kasvaa ja kehittyä ihmisenä, jotta voin olla avuksi ja hyödyksi muille ihmisille. Jos olen joka päivä pyrkinyt tähän omissa toimissani, voin tuntea olevani menestynyt.
Menestystä ja menestyksen mittareita on erilaisia. Monesti menestys ja eurot liitetään yhteen, mutta menestystä kannattaa mitata muullakin tavoin kuin euroissa. Työpaikoilla saatetaan käyttää sairauspoissaoloja tai vaihtuvuutta yhtenä mittarina. Henkilökohtaisessa elämässä oman kunnon ja terveyden mittarina voi käyttää, kuinka monta kertaa hikoilee viikossa tai kuinka terveellistä ruokaa syö.
Itse rakastan todella paljon numeroita, koska ne kertovat totuuden. Ne eivät koskaan valehtele. Esimerkiksi oman talouden numerot kertovat suoraan, miten on menestynyt oman talouden hoidossa. Siinä jos missä pätee ajatus, että voi mennä hyvällä omalla tunnolla nukkumaan. Rahahuolien kanssa tuskin kukaan voi ottaa kovin rennosti!
Aurinkoista päivää
Terhi
PS. Nainen, kiinnostuitko Menestys 2014 Seminaarista. Seminaarin sivut löydät täältä. Tarjoushinta on voimassa pe 31.1.2014 asti. Kaikki voivat myös äänestää seminaarin viimeistä puhujaa. Onko hän Saku Tuominen, Kaisa Liski vai Jenni Ahtiainen?
Viime viikolla julkisuudessa keskusteltiin pääomatulojen verotuksesta. Närää aiheutti se, että pääomatuloista ei makseta lainkaan kunnallisveroa. Pron puheenjohtaja Antti Rinne ehdotti pääomatuloille 10–15 prosentin lisäveroa. En ole itse niin innoissani verokeskustelusta, mutta nyt oli pakko tarttua aiheeseen.
Minusta on hassua vaatia toisilta jotain sellaista, mitä itse ei ole tehnyt. Mutta mitäpä jos Antti Rinne ja kaikki muut verojen nostoja kannattavat rupeaisivat vaikka itse rikkaiksi, niin hekin voisivat maksaa vähän enemmän veroja euroissa. Miksi ihmiset olettavat muiden tekevän, kun voivat itsekin osallistua? Vuonna 2011 Suomessa parhaiten ansaitseva 2,9 prosenttia maksoi 19,1 prosenttia kaikista kerätyistä tuloveroista. Voidaanhan me toki verottaa heitä vielä vähän enemmän sekä lisäksi näitä pääomatuloja saavia, mutta veroihin pätee sama kuin säästämiseen. Verojen keräämisessä ja säästämisessä on aina joku alaraja. Sen sijaan, jos luodaan enemmän tulovirtoja, saadaan pienemmälläkin veroprosentilla yhtä paljon veroeuroja kasaan.
Ovatkohan ne, jotka ovat maksaneet veroja Suomeen vuosien varrella satojatunhansia tai miljoonia, koskaan kuulleet keneltäkään kiitosta tästä? Vaatimuksia ovat varmasti kuulleet. Mielestäni toisilta on vaikea vaatia sitä, mitä ei kuitenkaan itse ole valmis tekemään. Olisikohan joskus kannattavaa kokeilla kiittämistä ja kunnioitusta? Jos nimittäin ei itse pysty, kannattaa kiittää ja kunnioittaa niitä, jotka haluavat yrittää.
Rikkaiden tärkein tehtävä on laittaa raha kiertoon, ei maksaa vain veroja. Ainakin itse uskon, että heillä on paremmat mahdollisuudet luoda vielä enemmän veroeuroja kuin politiikoilla ja virkamiehillä, joilla ei välttämättä ole päivääkään kokemusta ”oikeista töistä” tai yrittäjyydestä.
Jos Antti Rinne on oikeasti huolissaan Suomen tulevaisuudesta ja verokertymistä, hän keskittyisi tärkeimpään tehtäväänsä. Hänen tärkein tehtävä on kannustaa ja innostaa Pron jäseniä henkilökohtaiseen kehittymiseen, osaamistason nostoon ja luomaan uutta. Hän voi olla todella ylpeä, kun heidän jäsenensä kasvattavat omia tulojaan sekä Suomeen maksettavia veroja.
Kerranhan täällä vain eletään, mietin yhtenä lauantai-iltana. Herkuttelin ajatuksella, kuinka nastaa olisikaan ensi vuonna tehdä miljoona bisneksellä. Siis nettotulosta. Siinä olisi ainakin tavoitetta kerrakseen.
Kun pohdin asiaa, muistin erään radiohaastattelun melko tarkalleen vuoden takaa. Radiotoimittaja kysyi, eikö olisi joskus vaan hauskaa laittaa rahaa menemään, koska kerranhan täällä vain eletään. Minä taisin vastata melko tylysti, ai että velalla vai? Ja samaan hengenvetoon, että ei todellakaan.
Olen monet kerrat kuullut, kun joku sanoo, että kerranhan täällä vain eletään ja aina hän oikeuttaa sillä omaa kuluttamistaan. Mutta en kyllä muista, että olisin kertaakaan kuullut jonkun sanovan sen siinä tarkoituksessa, että haluaisi saavuttaa jotain, joka aluksi tuntuu täysin mahdottomalta, mutta on kuitenkin niin tärkeä, että on valmis ponnistelemaan merkittävästi asian eteen. On toki totta, että ihmiset tekevät paljonkin tällaisia tekoja, mutta eivät käytä välttämättä tätä sanamuotoa. Joko he ilmaisevat sen eri sanoja käyttäen tai eivät sano ollenkaan. Teothan lopulta ratkaisevat.
Itse olen huomannut, että minulle sopii julkisesti ääneen sanotut tavoitteet. Silloin saa helposti palautetta toisilta. Jotkut tyrmäävät täysin ja jotkut alkavat miettiä, kuinka voisimme tehdä yhteistyötä niin, että minä pääsen omiin ja hän omiin tavoitteisiinsa. Lisäksi tämä on oiva keino motivoida itsensä. Jos olen tämän kertonut kaikille, niin silloinhan siihen on myös pyrittävä. Joten minä lähdenkin tästä suunnittelemaan, miten homma hoidetaan!
Olen pohtinut viime päivinä vastuuta ja erityisesti vastuuta omasta henkilökohtaisesta taloudesta. Kirjoitin tällä viikolla Liv-blogiin naisesta, jolla on kymmeniä tuhansia kulutusluottoja useasta eri paikasta. Hänen vanhempansa erosivat tytön ollessa pieni. Tyttö jumaloi isäänsä, mutta isä ei ollut kiinnostunut hänestä. Ainoa asia, mitä he tekivät yhdessä, oli shoppailu. Tyttö sai uutta ja hienoa ja tämä herätti muissa ihailua. Ja samaa mallia hän on toteuttanut näihin päiviin asti – ostanut koko ajan saadakseen ihmisten ihailua. Tämä ei kuitenkaan ole täyttänyt tunnetta – olla rakastettu omana itsenään – vaan kasvattanut vain velkoja. Mutta onko vastuu veloista isän vai naisen?
Elämääsi on vaikuttanut moni ja siihen tulee vaikuttamaan moni. Kun olit pieni, isäsi ja äitisi opettivat sinulle asioita maailmasta, joko tietoisesti tai tiedostamattaan. Jotkut asiat olivat hyviä ja palvelevat elämää, toiset taas niin huonoja kuin olla voivat. Nuoruudessa kaverit vaikuttivat vääjäämättä siihen, mitä teit tai miltä näytät. Nykyään valintoihin vaikuttavat mm. oman elinpiirin sosiaaliset johtajat, ihailujen kohteet ja taitava markkinoija. Monet pyrkivät vaikuttamaan valintoihisi, mutta lopullisen päätöksen omasta toiminnasta teet kuitenkin sinä itse. Esimerkiksi kertomassani tarinassa isä on myötävaikuttanut tyttären toimintaan ja päätöksiin vielä aikuisiälläkin, mutta vastuu päätöksistä on kuitenkin naisella. Ja toden totta onkin. Hänellä on velkaa, jonka seuraukset hän joutuu itse kantamaan. On kovin epätodennäköistä, että kukaan tulee näitä velkoja maksamaan tai anteeksi antamaan.
Olen havainnut, että hyvin suurella joukolla ihmisiä on väärä käsitys siitä, mikä on vastuu omasta taloudesta. Ei ole ollenkaan harvinaista, että jo luottotiedot menettänyt saattaa sanoa, että eihän tässä mitään käynyt ja kertovat vielä siitä kavereillekin. Mitä enemmän sosiaalisesti hyväksyttävänä ylikulutusta ja huonoja valintoja pidetään, sitä useammin taloudellisiin ongelmiin päädytään. Mistä lähtien taloudelliseen hirttosilmukkaan pujottautuminen on ollut hyvä idea? Ei se, että kaverit eivät tuomitse tyhmiä valintoja, tee niistä vielä hyviä kannustettavia toimintamalleja.
Vanhemmilla on ehdottoman suuri vastuu opettaa omalle jälkikasvulleen rahankäyttöä. Jos suhdetta rahaan ei opeteta, opitaan se joka tapauksessa jotain toista kautta. Teinien tuhlatessa satasia kuukausittain ja vanhempien kiltisti maksaessa laskut, oppivat he juuri tämän: On lupa tuhlata ja joku muu maksaa laskut. Raha on juuretonta, eikä siihen synny tervettä suhdetta.
Useimmille kylmä suihku tulee viimeistään omaa elämää aloitettaessa, kun omilla tuloilla pitää kattaa elämisen menot. Omaa käytöstä ei ole helppoa muuttaa yhdessä yössä. Elämänmuutos, jossa elintasoa pitää laskea voimakkaasti ja suhteuttaa tuloihin ei tule ilman kipua. Jos vanhempia ei ole silloin hoitamassa laskuja, on melko varmaa, että lapsi joutuu ongelmiin taloutensa kanssa.
Sinulla ja minulla on vastuu omasta taloudestamme. Meillä on myös vastuu laittaa se itse kuntoon. Apua, ideoita ja tukea voi saada, mutta jokaisella on vastuu omista teoistaan. Mitään taikasauvaa ei ole olemassa, vain todellisuudesta johdettuja valintoja. Jos olet sitä mieltä, että sinä et ole vastuussa, voit aina kysyä, kuka on vastuussa ja mennä juttelemaan asiasta hänen kanssaan. Jos tätä henkilöä ei ole, löytyy vastaus peilistä. Ja valtio ei ole muuten henkilö.
Kirjoittamiani tekstejä ja omasta taloudesta kertovia videoita on ollut viime aikoina esillä runsaasti. Jotkut niistä ovat keränneet runsaasti kommentteja ja sananvaihto on ollut äärilaitoja hivelevää.
Yksi asia, mikä pistää silmään erityisesti kommenteissa, on katkeruus. Katkeruus siitä, että jollakin toisella on sellaista, mikä oikeastaan kuuluisi hänelle, vaikka ei edes kuuluisi. En tiedä, ovatko suomalaiset erityisen katkeraa kansaa muihin verrattuna. Mutta joskus tuntuu oikeastaan häpeälliseltä, että joku huutaa netissä, kuinka muut häntä riistävät, vaikka mitään näyttöä asiasta ei edes ole.
Katkeruus on kauhea tunne. Mitä menetettävää on ihmisellä, joka on niin katkera muille, että mikään hyvän lisäys hänen elämässään ei tunnu kuitenkaan olevan tarpeeksi. Aina löytyy asioita, joista voi olla katkera.
Raha tuntuu olevan kestosuosikki. Jos ei ketään muuta ole, niin aina on rikkaat, joille voi avautua. Mikä parasta, itseään rikkaampia löytyy paljon ja aina on joku kohtalotoveri, jonka kanssa voi laittaa hynttyyt yhteen asiassa ja antaa palaa.
Kestokatkerat ihmiset eivät minua kiinnosta. Niiden kanssa ei kannata lähteä painimaan, koska he ovat omasta mielestään kuitenkin oikeassa - aina. Minua kiinnostavat enemmän ihmiset, jotka voivat muuttua katkeriksi sen takia, etteivät tienneet elämän lainalaisuuksia. Esimerkiksi tulevaisuudessa eläkkeet tulevat pienenemään merkittävästi nykyisestä. On vaan paljon enemmän faktoja tämän asian puolesta kuin sitä vastaan. Ihmiset elävät pidempään, syntyvyys pysyy maltillisena, terveydenhoito kehittyy ja niin edelleen. On kuitenkin paljon ihmisiä, jotka eivät usko ennen kuin näkevät. Vasta kun he saavat ensimmäisen eläkkeen tililleen, he uskovat, että kyllä se on vain murto-osan siitä, mitä palkkana saivat. Pelkään, että ihmisille tulee mieleen, että tämänkö takia tein vuosikymmeniä töitä ja tämä on palkkani. He katkeroituvat.
Älä anna tämän käydä sinulle. Älä anna elämän katkeroittaa sinua. Osallistu omaan elämääsi ja tee siitä paras mahdollinen. Ota selvää, miten sinä voit vaikuttaa omaan taloudelliseen tulevaisuuteesi. Älä usko siihen, että joku muu hoitaa. Kukaan muu ei voi tietää, mitä sinä oikeasti haluat.
