Terhi Majasalmi - Varjosta valoon

5-vuotias tyttäreni kertoi meille tarinan rakentajista ensimmäistä kertaa vuosi sitten. Hän kertoi, kuinka rakentajat ovat tulleet maailmaan ja luoneet sen kokonaan. Hän lisäsi lopuksi, että hän itse kuuluu myös rakentajien sukuun. Hän luo maailmaan uutta. Tarinaa kuunnellessani mietin kuinka hienoa, että noin pienessä ihmisessä on sisällä ajatus, että hän aikoo olla rakentamassa tätä maailmaa. Rakentaminen ei nimittäin koskaan ole helppoa. Se vaatii aikaa, energiaa, tahtoa ja päättäväisyyttä. Rakentamisen vastakohtana voisi olla tuhoaminen. Tuhoaminen on yllättävän helppoa ja monessa asiassa sen voi tehdä murto-osassa siitä, mitä rakentaminen on vaatinut aikaa. Itselleni tuli mieleen seuraavaa:

• Lapsi rakentaa palikoista, legoista, hiekasta hienoa rakennelmaa hitaasti ja varmasti. Joku muu tai lapsi itse rikkoo rakennelman muutamassa sekunnissa.
• Toisen innostaminen muutokseen vaatii hurjasti energiaa, jotta toinen alkaa uskoa itse omiin mahdollisuuksiinsa. Parilla sanalla tai yhdellä lauseella voi saada toisen uskomaan, ettei hänestä ole mihinkään.
• Lapsen saattaminen maailmaan ja kasvattaminen on pitkä ja vaativa matka. Toisen hengen voi viedä sekunneissa.
• Varallisuuden kerääminen vaatii aikaa ja taitoja. Kuinka paljon helpompaa onkaan hummata 5 000 tai 10 000 euroa kuin saada kerättyä tämä summa kasaan.
• Tuottavan ja toimivan yrityksen rakentaminen saattaa viedä vuosia. Yksi huono uutinen voi tuhota kaiken hetkessä.

Maailma tarvitsee rakentajia. Maailma tarvitsee niitä, jotka haluavat tehdä tästä paremman paikan meille kaikille. Toivon, että myös sinä haluat olla rakentaja omalla tavallasi ja sinulle tärkeissä asioissa. Jokainen omilla kyvyillään, taidoillaan ja rakkaudellaan – se riittää.

Rakkautta viikkoosi
Terhi

Uskon, että suomalaiset ovat poikkeuksellisen kiinnostuneita siitä, mitä muut heistä ajattelevat. Tämä saa ihmiset toimimaan niin, että he tekevät asioita, jotka ovat yleisesti hyväksyttyjä, jolloin he sulautuvat vähin äänin massaan. Tai sitten he tekevät asioita ensisijaisesti muita varten ja vasta toissijaisesti itseään varten ja näin huomaamattaan huonontavat omaa elämäänsä.

Itse olen ollut juuri tällainen muiden mielipiteistä erityisen kiinnostunut henkilö. Jälkikäteen asiaa miettineenä olen ymmärtänyt, miten paljon minulla meni energiaa siihen, että piti miettiä miten missäkin tilanteessa tulisi käyttäytyä, puhua tai toimia, jotta en tekisi sellaista, mistä toinen ihminen ei pitäisi. Nyt kun olen päästänyt asiasta irti, voin olla rauhallinen ja täysin rentoutunut eri tilanteissa. Pidän enemmän huolta itsestäni ja pohdin asioita myös omalta kantiltani. Tämä ei tarkoita sitä, että olisin töykeä tai itsekeskeinen munapää. Hyvät käytöstavat ovat eri asia kuin pohtia koko ajan riitänkö toiselle ihmiselle.

Tämä ilmiö näkyy erityisen hyvin ihmisten omassa rahankäytössä. Ihmiset ostavat tavaroita saadakseen toisten ihmisten hyväksynnän, ei sen takia, että tavarat olisivat heille merkityksellisiä tai tärkeitä. Ihmiset ajavat itsensä vaikka velkavankeuteen vain sen takia, että ulkoisesti kaikki näyttäisi olevan tiptop. Suomessa yksi parhaista esimerkeistä on oma asunto. Koska on yleisesti hyväksyttävää omistaa oma asunto - joidenkin mielestä se on jopa paras asia, minkä ihminen voi tehdä elämänsä aikana - ihmiset laittavat siihen rahaa kiinni niin paljon kuin mahdollista, ajattelematta, haluavatko he todella tehdä näin tai onko se taloudellisesti heille järkevää.

Vuosien myötä olen ymmärtänyt paremmin ja paremmin, että kasvava rahan määrä ei tule koskaan paikkaamaan sitä henkistä tyhjiötä, mikä meissä mahdollisesti on. Vaikka saisit ostettua kaikki maailman tavarat, mitä ikinä toivot, se on vain laastari haavan päällä. Itse haava paranee tutkimalla itseään ja etsimällä sen asian, mitä haluaa edistää tässä maailmassa. Minä olen sen löytänyt. Tiedän, että sinäkin voit.

Kirpeää syysviikonloppua
Terhi

Onko sinulle joskus joku sanonut, että koulutus ratkaisee kaiken? Kunhan vain käyt koulut ja hankit ammatin, sinulla ei ole hätäpäivää. Niin minäkin ajattelin ennen. Tai oikeastaan ajattelin niin, että jos hankin koulutuksen, minä pystyn etenemään urallani. Äitini ei koskaan edennyt johtajaksi, vaikka oli mennen tullen pätevämpi kuin muut, koska hänellä ei ollut korkeakoulututkintoa. Pohdin, että homma ei minulla saa jäädä ainakaan tästä kiinni, joten hain kauppakorkeaan. Pääsin ja valmistuin vuonna 2002. Valmistumisen jälkeen paratiisin ovet eivät kuitenkaan auenneet. Vuonna 2002 Suomi oli taantumassa ja vapaita työpaikkoja vastavalmistuneelle oli todella vähän. Lähdin myyntitöihin, koska työttömyys ei ollut varteen otettava vaihtoehto minun maailmassani.

Tänä päivänä parempi neuvo mielestäni on: ”Kasvata taloudellista vapauttasi joka päivä.” Tämä pitää edelleen sisällään sen tosiasian, että meidän tulee osata jotain. Meidän tulee osata jotain sellaista, mistä joku muu on meille valmis maksamaan, olimmepa sitten palkansaajia tai yrittäjiä. Pelkkä työ ja siitä saatu palkka ei kuitenkaan takaa sitä, että taloudellisesti meillä menisi hyvin. Siihen vaikuttaa se, miten ansaitut eurot käytämme. Pistämmekö kaiken menemään eli annammeko rahat toisille vai pidämmekö osan itsellämme ja saamme nämä eurot kasvamaan. Vai vielä karumpi vaihtoehto, pistämmekö kaikki menemään ja otamme vielä velkaa päälle?

Vapaus ei ole sitä, että hankkii itselleen koko ajan lisää velvoitteita eli kasvattaa kiinteitä kuluja omassa taloudessa, vaan sitä, että pystyy tekemään elämässään sitä, mistä oikeasti tykkää ja nauttii. Monet kasvattavat omaa varjoaan lisäämällä taloudellisia velvoitteita eivätkä koskaan pääse loistamaan, koska töissä on pakko käydä rahan takia. Kyllä minuakin hatuttaisi, jos tekisin viikossa 40 tuntia työtä, joka ei tunnu missään muualla kuin kerran kuukaudessa tilillä. Ja sekin raha haihtuisi sieltä salamannopeasti pois. Monet kuitenkin haluaisivat elämältään niin paljon enemmän, mutta eivät uskalla tehdä muutoksia, koska pelkäävät sen elämän puolesta, joka heitä kahlitsee. Hurja noidankehä, vai mitä? Koko jutun salaisuus on se, että tekee intohimoisesti sen mitä tekee ja kasvattaa taloudellista vapautta joka päivä.

Intohimoa viikkoosi
Terhi

Nuorena olin kympin tyttö. Peruskoulun päättötodistuksen keskiarvo oli 9,9. Vain ne aineet, joissa tiesin, etten voinut millään päästä kymppiin olivat ysejä, kuvaamataito ja musiikki. Tämä oli yksi tapa yrittää miellyttää muita. En opiskellut oppiakseni vaan saadakseen muut ihmiset muuttamaan omaa käytöstään. Ajattelin, että jos olisin vain kiltti enkä aiheuttaisi harmeja, esimerkiksi minulle läheinen ihminen lopettaisi alkoholin nauttimisen. No ei lopettanut.

Vuonna 1998 pääsin kauppakorkeakouluun. Aloimme seurustella tulevan mieheni kanssa. Hänen äitinsä sairasti syöpää ja hän kuoli vuoden päästä syksyllä 1999. Jo siinä, että äiti kuoli, oli tarpeeksi kestettävää miehelleni, mutta myös sairaus oli ajanut hänen perheensä talouden kaaokseen. Kesti monta vuotta ennen kuin suru ja taloudellinen tilanne helpottivat. Suhteen alku ei ainakaan poistanut minulta halua olla kiltti tyttö. Ajattelin, etten tee tilannetta ainakaan pahemmaksi ja pidin ajatukseni ja pelkoni ominani ja yritin vain selvitä niiden kanssa.

Vuodet vierivät ja menimme naimisiin ja lapsia on nyt kaksi. Ensimmäisen lapsen kanssa ollessani äitiyslomalla tajusin, että silloinen bisneksemme ei tule kantamaan ikuisuuteen ja oli keksittävä jotain uutta. Lisäksi halusin kipeästi oman juttuni. Halusin päästä varjosta valoon. Aloin pitämään marraskuussa 2009 naisvarallisuusvalmennuksia muiden töiden ohella. Valmennusbisneksessä ei ole ollut hurraamista ja uskoisin sen johtuvan vain omasta kiltteydestäni. En ole uskaltanut olla jotain mieltä ja sanoa sitä myös ääneen.

Viime kesänä kirjoitin kirjaa sekä kuvasimme televisio-ohjelmaa. Nämä kaksi projektia tarkoittivat sitä, että oli pakko olla jotain mieltä asioista julkisesti ja se piti pystyä myös perustelemaan. Tulin kaapista ulos kertaheitolla. Mieli ei kuitenkaan pysynyt tulevan mukana ja sain ensimmäinen paniikkikohtauksen viime vuoden huhtikuussa. Ne tuntuvat tosi inhottavilta, kroppa käy ylikierroksilla, ei pysty nukkumaan ja on erilaisia pelkotiloja, verenpaine huitelee ties missä jne.. Koska hain ennen muiden ihmisten hyväksyntää, oli vaikea hypätä areenalle tietäen, että kaikki eivät ehkä tykkää tai ei voi vaikuttaa kaikkien ihmisten mielipiteisiin.

Hain apua kirjallisuudesta ja meditoimisesta. Erityisesti kuunetelin Wayne W. Dyerin kirjallisuutta. Sieltä jäi mieleeni eräs lause: ”Don’t die with the music still in you.” Muurien murtaminen tuntui vaikealta, mutta tämä lause sai minut jatkamaan. Se, mikä sai minut jatkamaan, oli asian tärkeys. Se, mitä minulla on sanottavaa, on tärkeämpää kuin se, kuinka paljon minua pelotti sanoa se ääneen. Minä itse en tarvitse hyväksyntään vaan ihmisten tulisi ottaa kantaa omassa elämässään siihen asiaan, jota haluan edistää ja tukea.

Ja se on taloudellinen vapaus. Uskon, että ihminen voi olla vapaa kun hän on taloudellisesti vapaa. Silloin ihminen pystyy tekemään omassa elämässään päätöksiä ensisijaisesti johonkin muuhun kuin rahaan perustuen.

Rohkeuteni tai pelkoni voittaminen näkyy nyt konkreettisesti siinä, että ihmiset haluavat tehdä yhteistyötä kanssani ja haluavat ajaa samaa asiaa kanssani eteenpäin. Maailma tuo eteeni mahdollisuuksia, jota en ennen edes tiennyt olevan olemassa. Ennen kaikkea tunnen olevani itse onnellisempi, koska minun ei enää tarvitse jännittää muiden reaktioita. Minä vain olen.

Rakkautta viikonloppuusi
Terhi

Lisää minusta ja ajatuksistani löydät Vauras Nainen -sivuiltani.

Seuraa minua Facebookissa tai Twitterissä