hmmm..

eilen nukeahdin sitten telkan ääreen. Heräsin neljältä yöllä ja chatti pauhasi toosan täydeltä. Sammutus ja lisää unta. Ihanan virkeä ja levännyt olo oli aamulla=).

lähdin sitten metsästämään lippuja winter war:iin ja ylläreitten ihme, en eksynyt kertaakaan matkalla sinne puotiin=). Enkä edes matkalla keskustaan...mun suuntavaiston tuntien, tämä on ihme=). Vaikka ratikkamatka olikin hieman...sanoisinko erilainen...siellä oli jurrinen vanha ukko joka huusi ja kiroili ja haukkui ja uhkeili kaikkia koko matkan ajan. Yhden mummonkin pelästytti pahanpäiväisesti. Mua se nimitteli pikku noidaksi ja haisunäädäksi ( höh, eikö se kissaoravaa tunnista kun semmoisen näkee=D???). Ja kova huuto että sillä on seppo niminen veli joka lyö kyllä turpiin jos häntä käydään puukottamaan tai myrkyttämään (tätä toisti monta kertaa). Tuli mieleen että jospa sitä pelotti jokin ja se siksi sekopäisyyksissään mainosti seppoaan, ettei kukaan kävisi kimppuun. Jos on tarpeeksi sekaisin ja hullunoloinen ei varmasti kukaan uskalla lähestyä...tuli itseasiassa sitä kova surku...ja sääliksi muita matkustajia.

näin sitten uolevinkin siinä ja se toi mulle sen kyltin. ja nyt en taas tiedä...siis sitä haluanko tykätä siitä. Ja vedin ajatuksiini metallisoturin. puoliksi alintajuntaisesti, puoliksi tarkoituksellä. se on ainoa joka saattaisi olla ihminen joka voisi auttaa unohtamaan uolevin, tai sitten ei...ainoa joka sille vetää vertoja ja ehkä enemmänkin.en mä tiedä miksi, mutta tuli vaan sellainen tunne että olisi parempi vain unohtaa uolevi muuna kuin kaverina. ja sodassa ja unohtamisessa ovat kaikki keinot sallittuja=)...