suruista...

...on olo.Eilen pystyin ensimmäisen kerran itkemään eroa. Helpotti vähän. Äsken kävin pudottamassa himamatkalla sen postiluukusta sen dvd:n ja kännylaturin.Ja sitten itkin lopun matkaa kotiin hysteerisesti.Niin kovin pahalta tuntuu. Onneksi pystyy itkemään jo,ehkä tämä muuttuu paremmaksi.
Tänään varmistelin bilbo reppulilta ensi pe bakers näkemistä.Näemme..saan shampanjaa ja sympatiaa.Tekee varmasti hyvää. Neiti vompatti oli tänään isona tukena, halaili ja pussaili niin, että alkoi melkein ahdistaa=). Melkein.Halusi vain näyttää kuinka paljon musta välittää ja parantaa mun oloa.Silti odotan niin paljon sitä kun pääsen sunnuntaina kotkaan.Pois malmilta ja normikuvioista. Ei tartte pelätä, että törmäisi Fry:hin.Ja kun pääsee näkemään vanhoja ystäviä, tuntuu kuin saisi turvapeitteen päälleen.
Suunnitelmissa oli, että ensi lauantaina oltaisi Fryn kanssa menty katsomaan sweeny todd, nyt menen neiti vompatin kanssa.Hyvä sekin.Viime päivät yksinäisyyden tunne on vainonnut.Vaikka tietää että on paljon ihmisiä jotka välittää miustakin, niin ei kykene surulta tuntemaan sitä.Nyt tekisi hyvää yksi olkapää jota vastaan itkeä. Neito vompatti tarjosi sitä, mutta en pystynyt julkisella paikalla suremaan liikaa.Itken mielummin nyt, himassa, yksin.Ehkä voin pe itkeä Bilbon tai viuhtin tai pekkiksen olkapääätä vasten. Sen näkee sitten.Hitto, minä jätin, miksi siis pitää näin pahalle tuntua??Ja kuitenkin, sekin jätti mut, mutta eri tavalla yksin.jaa-a, tämä suhde kuitenkin ohi, enkä enää aio uuteen mennä.ainakin nyt tuntuu siltä.Ainoa mitä nyt toivon , on se, että aurinkokin paistaisi taas ja voisin unohtaa.