HookJones

Sininistä ja punaista oli pakko maalata,
ja se ties duunista potkuja.
Potkuja kaipaa äitee Hervannan
ja käy antaan suoltaan baarin vesassa.
Oharit ruskeena teki uus poka.
ja veitsi on guben keuhkoissa.
Pankin eteen kahaa keltainen Lada
ja kahdesti laukee haulikko pankissa..
Nyt on fyrkkaa reivata ja huoran vois kotoaan heivata.
Betoninen hervanta puree taas
- vieläkään ei oo kansalaispalkaa.

Kamaan, kamaan, älä skagaa ritsata.
Riisi ku maistuu paskalta, niin ruokahalut katoo taikajauheella.
Piriaivot coodaa, et on seireenit puskassa piilossa
ja pussukka on peräsuolessa - loput pitää pöntöille kipata.
Kaikki on valmiina posessa ja opetus alkaa nuorena.
Pirihuorat odottavat ukkoja Hervannan
korkeekouluista aina viisaampina palaavan.

Ajatusteni kosmoksesta törmään reaaliaikaan; vastaantulijaan. Hänen terävästi minua tuijottavissa silmissään paistaa viha. Läpitunkevalla katseellaan hän paljastaa pahuuden voimat minusta ja sanoo rakastavansa minua kuin ainoata oikeaa. Minä putoan hänen katseeseensa kuin uhrilammas. Mitään vastaanpanematta syöksyn läpi pimeyden kohti lämpöisenä sykkivää kohtua - punaista rakkautta. Sulan kuumaan rakkaudenpunaiseen vereen, punaiseen viiniin ja olen osa hänen minuudestaan tuttuna ja turvassa -- olen saapunut kotiin!

Mutta minua tuijottavat silmät lasittuvat vieraiksi ja hämmentyneiksi -- päästävät minut ottestaan. Illuusioni haihtui ja vaihtui taas pettymyksen ruosteisiin nauloihin -- nauloihin, joita kertyy yhä enemmän naulaamaan ruumisarkkuni kantta kiinni tiiviimmin pysymään.

Näimme toisemme,
pelotti niin saatanasti.
Mut sit skarppasin
ja sanoin, et hilaa persees muualle.

Tolkuttomaan känniin, ränniin
uppoo mitä vaan.
Tajuttomaan tyhjäkäyntiin
itseni mä saan.

Ei oo mitään raja-aitaa
mitä voisi enää kaataa.
Tyhjäää, tylsää, ikävää
on mun pihalla.

Esineitten väriloisto
runsaudellaan turhauttaa
-estetiikan harhaluulo
on mulle rihkamaa.

Kamaa, kamaa, kamaa vaan
-alan turhautumaan.
Kamaa,kamaa, kamaa vaan.
Turhat luulot multa otetaan.

kamaa, kamaa, kamaa vaan
ja jonkin verran kamaa.

(tää on mun varhaista tuotantoo jotain 90-luvulta jolloin käytin amfetamiinia)

Mä oon Eka, mut jos oon Toka, lisätään Voimalaan Virtaa !

Ei oo aikaa tuhlata jotain paska-raha-kasaa
- ex sä vitun spede tajuu et, taakse meni liikuvat.
Mä oon viikkoja valvonut teidän paskanjauhantaa
- se pitää lopettaa, teidät tavoille opettaa, kouluttaa

WIMPAA ! WIMPAA ! WIMPAA !

Sä voit elää vähällä kuin torakka, mut paistut mikrossa.
Sä maistut vitun paskalta ja ryhti on kuin madolla.
Sä pääset A-ryhmään hakkaamaan kristallia lekalla.
Yoo, ja paljon muuta kivaa - ihan kuin telkkarissa.
Mut palkka kiertää suonissa shumina , päässä kuuluu kumina.
Se humina lakkaa kun laitat tennarit jalkaan
ja lähdet patikkaan, matkaan puhuttaan lisää imureita.
Tarvitaan voimaa, tarvitaan huuvereita - niitä tosi tehokkaita.
Ne täydet pallit imee liioista mehuista, ja greenpeeces-paska-rehuista
Sä et tarvi enää asemaa sua kuljettaan, vaan junaa, veturia, kiskoja
ja paljon Aata.
Älä lässytä, sölpötä tuulessa heiluvilla huulilla.

Vaan ala viimein toimimaan ja kaiken luot uusiksi paskasta.

Jos sulla on vielä aivoja, oot täynnä toivoa, mut se ei haaveita

toteuta niin kuin unelma. Elä unelmaa, vaikka se antaa naarmuja!

Vaikka asuisit taajamassa, se ei tarkoita samaa kuin laajakaistaa.

Niitä kaistoja imetään kuin kokaviivaa ja sisällä asutaan mut telkkarissa.

EI VITTU OLLAAN TELKUSSA ! KOUKUSSA ! JA LUULLAAN,

ET ME OLLAAN TODELLISIA, ME OLLAAN JO KUOLLEITA,

KUIN PÖLYNIMUREITA KOMEROSSA. NYT NÄEN VALOA

JOTA PÄIN JUOKSEN TIETOISENA EKAA KERTAA.

OOKS MÄ AINOO, VAI HULLU, SEN KUSETUKSEN TAJUAVA.

IMHMISELLÄ EI SITTEENKÄÄ OO MITÄÄN VAPAATA TAHTOO.

MÄ HALUUN TÄHÄN VAIKUTTAA, TÄÄ VAIKUTTAA.

Älä heiluta lippua vaan nielaise ne kaikki kerrallaan.
Pupu tarvii duracellii, a-vitamiinii, laskuihin ruiskuttaa
kaakeleita vessassa kiillottaa hammasharjalla, mut mis on ovi.
Oon ollut täällä harjaamassa tuhansia hampaita
Oon jumissa kaakeleissa, peilaamassa ja näytän vitun komeelta.

Avatkaa ovi ! Älä koskaan noin huuda - noi voi skitsoilla sinisillä
vuokoilla.

Ei saa pilkata vitaminoituja hermoja
- tai niitä mitä joskus piti olla kunnes nilkit jatko kalkilla,
sokerilla, neurolepteilla, ihan millä satuu vaan.

Ei oo enää mitään tapoja, kunnioitusta ei haluta, vaan heti Aata!

WIMPAA ! WIMPAA ! WIMPAA !

TE OOTTE JO KUOLLEITA, MUT MÄ PANEN HALVALVALLA.

OLKAA VAIKKA HUUVEREITA. MÄ KYLLÄ TIETOO SAAN

PYSYKÄÄ VERKOSSA. MUN SOLU-ASEMALLA

SIL ON NIMEE ENEMMÄN KUIN JUMALALLA.

MUT SE EI LUPAA, TODISTA TAI TEITÄ AUTA.

SE TEIDÄT OMISTAA. ETTE VOI MUUTA HALUTA.

USKOKAA WIMPAA ! USKOKAA WIMPAA !

SITÄ AINOATA OIKEATA JUMALAA.

Ei ole muuta kuin hiljaisuus jota me aloimme rikkomaan jo aikaa sitten, takaisin päin. kaikki on niin yksinkertaista, ei ole mitään yllätyksiä lihassa, vain kuola valuu, kumarra sitä jos mieli tekee, mutta se ei ole minun mieli, sillä jos se olisi, olisi se sama kuin nuolisi mattotelinettä talvella. kirjaimet erottavat totuuden, niiden henki elää tästä, kahdesta, viisas ymmärtää tämän hyvin. ja mitä vielä viimeinen sana kuolemasta, miten paljon olet valmis ja tässä sen kaiken ottamaan vastaan, sitä lähempänä olet mitä haet. tähän on monia johdatuksia. kaikki on niin yksinkertaista, mutta sitä vaikea. mutta ei kärsimys ikuinen, vain sen kysyjän asema on ja se kutittaa etsijöitä. nauratko sinä?

Jos on vain hiljaa, ne tulevat ja mitä enemmän on, sitä kovemmin korvaan huutaa yksi nimi, miksi en vain osaa kirjoittaa sitä, miksi väistän itseäni? teinkö sittenkin liian ison numeron madon päälle astua vesisateella, ääneen rukoilla rahaa, mammonan edessä puhuin absoluutista, vain hampaat lihaani manasin, mitä pyysin, tiedän sen nyt. mutta enään ei pää käänny vasemmalle, lehteen kirjoita lihasta, pikkuisista merkityksistä linna rakennu, edessä minua vie. saat sie kummastella, kattoa, mutta minä en palaa ja minua enään kutsu, minua ole enään, ellet varjossani tahdo tanssia, ilosta hyppiä ilmaan, pilkkana, en välitä siitä. mutta lehti on käännetty, älä epäile.

Kuin ei olisi dualismi itsessään sanasta jo kakanut itsensä näihin myös kirjaimiin, mitä selittää, näkee "vanhana" niiden olemuksen, niiden varjot, jotka "viekkaina" pyrkivät päämäärään. Mitä vain, ja sillä ilman, kirjoittavat ne kaipaukset, joita emme näe, elävät hämärästä, hengittävät siitä. Mutta miten vain tahtoo, kuolleitahan kävelee vastaan tuon tuostakin, siinä mitään uutta ole, päinvastoin. Ja se odotus vain kirjoittaa nimillä ja ne nimet itsessään ovat odotuksen kirjaimia, turhaan totuutta etsiä sanoista, ellei elä niitä ensin. Ja monien elämyksetkin myös hivelevät korkeintaan kikkelin päätä, mikä on muuttunut, voisi vastata, hyvin vähän. Mutta liikkeellä vain oltava, merkityksiä luotava, Omassa maailmassa elettävä, kuollut piru parka, huutaa omaa tuhoaan, jopa pyytää sitä. kun on kävellyt askeleen, ei voi kääntyä enään takaisin, jotkut tahtovat jäädä, toiset ne ohittavat, mistä kaikki puhe, on matkalta kuultua, tasoissa mitoitettavaa. vain miten pitkällä, seuraa seinän eteen ja tämä on se, miksi minä kysyin nyt, ennen minun kuolemaa, pikkuista hyttysen ininän loppua, Mutta, Jos heräänkin, en ole enään sama. Ja minä tiedän tämän.