Esa Kirkkopelto

Muistatteko Esa Kirkkopellon, Jumalan Teatterin paskanheittäjän 80-luvulta, teatteriohjaajan 90-luvulta, valtakunnan älykön, joka yht’äkkiä häipyi Ranskaan? Nyt hän ja hänen uusin näytelmänsä ovat kaupungissa.

Ravintola Juttutupa imee kansaa ja röökinsavua. Melkein riehakkaissa pöydissä pölisee vereviä naisia ja kuuman kesän virkistämiä pystykorvia. Duunari odottaa demokraattisesti tuoppiaan, kassaneidillä ei ole tarvetta hymyyn. Suomen Laki -kirjoja sylissään halaava vanha mies etsii rauhallista pöytää. Filosofian tohtori, ohjaaja ja käsikirjoittaja Esa Kirkkopelto istuu nurkkaloosissa. Kirkkopelto on aistillisen näköinen mies. Punertavat pitkät hiukset ja paksut huulet viittaavat menneille vuosisadoille, vaaleanvihreistä silmistä toinen katsoo tulevaisuuteen, toinen menneeseen.

Viime joulukuussa Strasbourgissa tarkastettiin erään suomalaissällin ranskankielinen väitöskirja: Tragédie de la Metaphysique - Contributions à la Théorie de la Scène, eli Metafysiikan tragedia - lisäyksiä näyttämön teoriaan. Mitä helvettiä?

“Voi että... No... Jos mä aloittaisin alusta? Otsikko on aika uskollinen sisällölle, mutta tiskiin lyötynä homma kalskahtaa komealta ja vaikeaselkoiselta.”

Huh. Kelailua riittää?

“Viisisataa sivua. Se on kunnollisen ranskalaisen teesin vähimmäismitta.”

Tutkit klassisen tragedian filosofisia kytkentöjä?

“Se ajautui opillisesti näin, koska filosofian ja teatterin välinen keskustelu on vuosituhantisesti koskenut juuri tragediaa. Niin kuin väitöskirjan otsikossa vihjataan, yritän muodostaa kokonaista teoriaa näyttämöstä, lähtien siitä dialogista, jota filosofit ovat käyneet perinteisesti teatterin kanssa. Se ulottuu vanhoihin kreikkalaisiin, Platoneihin ja Aristoteleihin, ja jatkuu moderneihin nykyranskalaisiin ajattelijoihin asti. Mulla on jo aika varhaisesta vaiheesta ollut kaksi selkeätä intohimoa: filosofia ja teatteri. Saavuin vuonna 84 Helsinkiin opiskelemaan filosofiaa ja vuoden päästä pääsin Teatterikorkeaan harjoittamaan dramaturgiaa Jussi Parviaisen alaisuuteen.”

Oliko sinullakin Adidakset?

“Jotkut merkkiverrarit ne oli, mutta ei niillä merkeillä ollut tarkoituksena rehvastella. Homma oli fyysistä, ja urheiluvehkeet olivat ihan asialliset varusteet siinä vaiheessa. Filosofia oli vähäksi aikaa hylättävä ja opeteltava teatterintekoa. 90-luvun alussa filosofia alkoi taas kiinnostaa, kun näyttämötyöskentelystä nousi askarruttavia kysymyksiä. Jo 80-luvulta lähtien teatterin perinteinen yhteiskunnallinen legitimaatio koki vararikon. Se pakotti kyselemään mitä pointsia teatterissa yleensä on. Mitä on teatterillisesta esittämisestä ja näyttämöllisestä kokemuksesta itsestään nouseva oikeudentunto ja ymmärrys, koska niinhän se on, että teatterissa parhaimmillaan tuntuu, että siellä on jostakin kysymys, ja siellä voi kokea jotain arvokasta, jopa vapauden tuulahduksen.”

Tulla muuttuneena miehenä tai naisena ulos?

“Jollain tavalla se koskettaa sua, sanotaan näin puolirunollisesti. Mutta jos esitetään kysymys mistä teatterissa on kysymys, niin se onkin heti filosofinen kysymys. ”

Millä teatterifilosofi elää?

“Apurahoilla. Opettamisella ei Suomessa elä. Olen nähnyt ulkomailla menestyksellisesti harjoitettavan sellaista tapaa, jossa filosofi opettaa sitä mitä tutkii, kertoo siitä mitä tutkii ja kehittää sitä ihmisten kanssa. Se on sitä mitä sen pitäisi olla... sellainen vaatimaton idea.”

Vuoden 1987 tapahtumat käänsivät kurssisi ranskalaisten filosofien luo. Heitit paskaa, mutta käänsikö maailma paskatuulettimen Jumalan Teatterin aktiivia kohti?

“Välittömästi. Jouduin syntipukin rooliin oikein perinteisessä mielessä. Kun kaikkialta sai lukea, ettei ole mitään, halusi näyttää, että kyllä tässä jotain ajatustakin oli. Toisaalta se pani yrittämään eikä antamaan periksi. Siitä sakista jokainen on vetänyt omaa linjaansa. Jumalan Teatterin aktiivinen toiminta tyrehtyi ulkoisiin olosuhteisiin, mutta kunkin kohdalla se jatkui ja yhä jatkuu, miellän jatkavani sitä prosessia. Jumalan Teatteria ei ole koskaan virallisesti lopetettu. Teot puhukoon puolestaan.”

90-luku oli sulle suopea. Mahnovitsina, Oidipus Kolonneksessa, Yrjö Kallisen valaistuminen ja Kostamus Sinfonia olivat kovia juttuja.

“Ylioppilasteatterissa, Atro Kahiluodon kanssa Elvytystä -nimisellä proggiksella mä ansaitsin itselleni uuden myönteisen kuuntelun, mutta kun luulin, että kaikki ovet on suljettu, lähdin perheineni Ranskaan opiskelemaan ranskaa, ja ajattelin etten ehkä enää koskaan palaa Suomeen. No, rahat loppuivat ja oli pakko palata, eikä ollut mitään muuta paikkaa palata kuin Ylioppilasteatteri. Tein pari juttua, jotka saavuttivat kasvavaa suosiota. Hyväksyin vähäksi aikaa, että olin teatterintekijä. Tein näytelmiä mahdollisesti uudella tavalla poliittisesta näkökulmasta, esitin vaihtoehtoja vasemmisto-oikeisto –jaolle, käsittelin anarkisteja ja vastarinnan traditioita. Aloin käyttämään musiikkia ja tanssia. Sekin oli silloin uutta. 90-luvun kuluessa näiden asioiden yhdistely tuli hyvinkin suosituksi kunnes muuttui aivan kliseeksi. Sellaista teatteria en missään tapauksessa tekisi enää.”

Ensi kuussa Q-teatterissa ensi-iltaan tulevan näytelmäsi nimi on Vetoapua ja läheltä piti tilanteita. Kerro siitä.

“Siinä on ihan uudet teesit. Ei haikailla enää historiaan, vaan uusi juttu on niin tätä päivää kuin olla voi, kiusallisuuteen asti. Kaikki elementit ovat teeveestä tuttuja, mutta yhdistelmä sisältää toivon mukaan jotain omaperäistä.”

Yhteisöllisyyttä?

“Yksinään on aika vaikea olla vapaa, vaikka liberalismi sen varaan vannookin. Berlusconin itsetunto: omistaa niin paljon rahaa, että voi todistaa itselleen, että kaiken voi ostaa.”

Roomassa käydessä ja miljoonan ihmisen Berlusconin vastaisia mielenosoituksia seuratessa mietti, riittääkö muutokseen puolet kansasta, ay-liike, anarkistit, vasemmisto...

“Elokuvaohjaaja Nanni Moretti on esittänyt hyvin vakavia vaatimuksia italialaisen vasemmiston itsetutkiskelun puolesta. Samanlaista prosessia on ollut Ranskassa koskien Lionel Jospinin ja sosiaalidemokraattisen puolueen skandaalinomaista tappiota ja Le Penin uhkaa. Olin siihen aikaan mukana osoittamassa mieltä.”

Vasemmalla rannalla on aina meneillään muutama mielenosoitus. Ilmassa leijuva kansalaisuuden tunne on hyvä fiilis.

“Sepä se. Se on suomalaisesta näkökulmasta hyvin viehättävää. Täällä sitä kaipaa ja tervehtii ilolla kohdatessaan. Olihan täälläkin suuret Irakin vastaiset mielenosoitukset, joissa oli kysymys paljosta muustakin kuin Irakin sodasta tai Husseinista. Helsingin Sanomat ja Paavo Lipponenkin joutuivat ottamaan ne tosissaan, puhumattakaan Jäätteenmäki-skandaalista johon se vielä johti.”

Suomessa ei vielä osata osoittaa mieltä oman naapuruston asioista... Omiin vaikutusmahdollisuuksiin ei uskota.

“Julkisuus ja vaikutusvaltaiset mediat esittävät juuri tuollaisia signaaleja. Että lakot ovat oikeastaan aika huono juttu, Attaciin kuuluvat ihmiset hassuja vouhottajia, murrosikäisyyteen jääneitä keski-ikäisiä.Greenpeacelaiset terroristeja...”

Media ohittaa ruohonjuuritason liikkeet samassa tahdissa kuin vaatetrendit.

“Ympäristösuojelu leimataan yhä kasvavassa määrin vouhotukseksi.”

Talouden ja politiikan pakkoavioliiton seurauksena Ilta-Sanomat vetää johdonmukaisesti luonnonsuojelun vastaista linjaa, ja käytetään palstatilaa Markus Draken kaltaisten kapinallisten kukistamisyrityksiin.

“Drakessa henkilöityi Vihreän Liikkeen, tai siis Vihreän Puolueen, koska kansanliike se ei enää ole, nykyinen umpikuja. Vihreät ovat lähteneet keskustelemaan, ne eivät enää taistele maailman puolesta. Vihreän Liikkeen ongelmahan on oikeastaan siinä, että se ajaa tiettyjä hyviä asioita ja perustelee niitä rationaalisesti, mutta se maailmankuva, joka on liikkeen taustalla ja lähtökohta, ei ole koskaan ollut poliittisesti korrekti. Oraansuojelijat, itämaiset uskonnot, pilvi...”

Tähti-lehden ja Avaruuden ajan friikki Jorma Elovaara?

“Joo, jonkinlainen Elovaaran haamu leijui Draken hahmossa uhkana! Toinen on Linkola. Mies on liian militantti, liian tosissaan. JT-vaiheessa kävimme tapaamassa häntä, Teppo Turkki teki siitä jutun Suomi-lehteen. Siellä sitten uhottiin muutamien poliitikkojen tappamista ja muuta yhtä älykästä.”

Kävittekö verkoilla?

“Ei. Luopumisen eetos on Linkolassa hienoa, mutta en ole koskaan allekirjoittanut hänen biologismiaan ja siihen liittyvää ajatusta, jonka mukaan ihmisen traaginen osa on elää siivet sidottuina. Että luopumisessa ei nähdä mahdollisuutta, toivoa, vaan mahdollisuuksien supistuminen, regressio, paluu takaisin sata tai kaksisataa vuotta. Että hepat takaisin -kuvio... Miksei? Joskus voidaan olla tilassa että näin on tehtävä.”

Ilmastonmuutoksen iskiessä?

“Kyllä me kaikki eletään kiusallisen tietoisina maapallon varjoista. Kukaan ei usko, että globalisaation kehitys pystyisi ottamaan haltuun ja kääntämään voitoksi omat varjopuolensa. Tällä hetkellä teatterissa mua kiinnostaa tulevaisuus. Kokeilla elämistä siellä missä kaikki tunnetut syyt elää on menetetty… Ei me tulla tähän maailmaan vaan rikastuaksemme ja polkeaksemme toisia päähän, vaan me tullaan tänne siksi että meitä joku rakastaisi ja meidät hyväksyisi, että elämässä olisi jotain kunniaa.”

Asua Käpylässä puutalossa ja olla osa yhteisöä?

“Mä nyt asun melkein, mutta ei sekään riitä. Jos se tuntuu hyvältä se on näin. Puitteet jokainen valitkoon. ”

Tässä vaiheessa teatteri tulee ja pelastaa? Sä olet puolustanut teatteria?

“En vahdi toisten tekemisiä. Puolustuspuheenvuorot ovat hyvin kontekstisidonnaisia. Tarvittaessa mä puolustan vaikka tota Kaupunginteatteria. Vaatimuksia voi esittää vaan itselleen.”

Taiteilijalle heitetään vaatimus vaikuttaa, uudistua? Mitä mieltä olet kotimaisesta taiteesta?

“Merkittävät teokset ovat harvassa. Sukukronikkaa ja muuta tilitystä, perhekuvausta ja traumoja riittää. Niillä voi oman tutun ja turvallisen maailmansa taas kursia kasaan kuin dekkarin lukisi. On painunut kriteerien ulottumattomuuteen, että täällä voisi tehdä kirjallisuutta samoilla ehdoin kuin kuluneella vuosisadalla on tehty. Suomessa riittää vähä.”

Luetko lehtiä?

”Ne mitä postilaatikosta tulee. Alueuutiset luen aika tarkkaan.”

Esa Kirkkopellon nimi löytyi Helsingin Sanomien älykkölistalta ja aika korkealta sijalta?

“Niitä listataan, mutta kuka niiden ajatuksista tietää, ensimmäisestäkään argumentista. Se on ihan toinen juttu, ja se arvioidaan ihan toisilla foorumeilla. Intellektuellin rooli ei sovi mulle. Mä teen tutkimusta, tai haluaisin tehdä. Olen tehny paljon työtä sen eteen ettei mun tarvitsisi olla mieltä mistään.”

Mediaa ei kannata aliarvioida. Turkan korkein taide saattaa löytyä sen haastatteluista! Media tarvitsee oikeita ajattelijoita yrityskonsulttiarmeijan lisäksi.

“Turkka on ottanut vastuun klassisen intellektuellin roolista. Mun perspektiivistä ne eivät ole jättäneet pimentoon hänen muita saavutuksiaan.”

Presidentin dementia oli ainakin tylsä. Meinasin nukahtaa.

“No se ei ollut Turkan paras näytelmä...”

Se ei muuttanut mun maailmaa, mutta käsitykseni Turkasta kylläkin. Mietin, että mies on yliarvostettu.

“No sä olet tota mieltä.”

Esa Kirkkopellon ohjaus Vetoapua ja läheltäpititilanteita Q-teatterissa. Ensi-ilta 18.9. Liput 16 euroa.

File: Esa Kirkkopelto

Ikä: 38
Kello: neuvostoliittolainen
Pituus: 180 cm
Tuoksu: Terva
Siviilisääty: Naimisissa, 1 poika
Juoma: Piimä