Kari Hotakainen

Kari Hotakainen on tavallisen näköinen kohtuullinen mies, jolla on pirunmoinen silmä kaikelle kohtuuttomuudelle. Hänen uusin kirjansa kertoo varastomies Matti Virtasesta, joka haluaa oman talon. Kirjoittaako Hotakainen itsestään?

Perjantain lounasaika täyttää Bulevardin. Filosofi E. Saarisen leopardikengät tepsuttelevat kohti Mokon kulmaa. Lenitan viitta heilahtaa Yrjönkadulta Bulevardille, vanhojen puiden katveeseen. Mustiin pukeutunut ohikulkija seisoo Tony’s Delin terassilla röökiä kiskoen. Kirjailija Kari Hotakaisen suupielessä käryää kääryle. Romaanin isä muistuttaa tupakanhimossaan uusimman romaaninsa päähenkilöä. Juoksuhaudantien varastomies Matti Virtasen paheet ovat tarttuvia, vai onko käynyt toisinpäin?

Juoksuhaudantiellä vedetään mittavasti röökiä?

"Joo. Matti Virtanen on tupakkimiehiä. Itse saan jatkuvasti paheestani kotona kuittia, varsinkin tyttäriltäni, mulla on kaksi tytärtä."

Sulta on juuri ilmestynyt hieno romaani. Päähenkilö Matti Virtasen pakkomielle talosta stadilaisella pientaloalueella on vahva. Oletko itse omakotitalofriikki?

"En. Kerta kaikkiaan. Mä olen asunut melkein koko elämäni kerrostalossa. Lapsuuden Rautalammilla asuin kirkonkylän keskustassa. Siellä oli kolme isoa taloa. Meidän talossa oli kolme perheasuntoa, yläkerrassa poliisiasema ja alakerrassa kaikille yhteinen sauna ja putkatilat. Koomisessa valossa sekin oli kerrostalo, pienkerrostalo. Sen jälkeen kun mä olin kirjoittanut ylioppilaaksi, asuin pari kolme vuotta omakotitalossa, jonka isä ja äiti saivat myöhään valmiiksi, mutta ei, muhun ei jäänyt mitään omakotitaloasumiseen liittyvää pakkomiellettä."

Sä olet kerrostaloihminen?

"Joo. Luonteeltani. Viihdyn erittäin hyvin kerrostaloissa."

Tulit vuonna 1976 stadiin opiskelemaan ja muutit kerrostaloon?

"Opiskelin kaikenlaisia aineita Helsingin yliopistossa ja asuin kerrostaloissa Sörnäisissä, Töölössä ja Kannelmäessä. Siitä Kuopioon kuudeksi vuodeksi, tekemään sekalaisia toimittajan töitä. Olin todella huono toimittaja, mutta silloin en tajunnut sitä. Koppa ei ollut kehittynyt vielä semmoiselle asteelle, että olisin voinut olla itselleni rehellinen. Mainostoimittajana olin vähän parempi."

Sä markkinoit WSOY:llä kirjailijoita ennen kuin aloitit raapustelun?

"Mä lähdin etsimään mainostoimittajan hommia Helsingistä vuonna 1986 ja ajauduin täysin sattumalta Södikalle. En hakenut sinne, vaan Mauno Saari palkkasi mut runoilijoiden bileistä duuniin. Olin tehnyt pari kokoelmaa, mulla oli runoilijan status. Olin nuori runoilija, joka otettiin mainostoimittajan hommiin. Tykkäsin siitä aika paljon, tein yhdeksän vuotta sitä hommaa. Siinä vaiheessa asuminen oli nimenomaan kerrostaloasumista, Kalevankadulla ja muualla."

Sen jälkeen muutitte vaimon kanssa Maunulaan?

"Se oli eka omistuskämppä. Pakon sanelema juttu. Puoliväkisin ostettu, koska ei jumalauta löytynyt muuta."

Sä olit siis keskiverto, normaali ihminen, joka asui kerrostaloasunnossa. Ihan niin kuin Matti Virtanen?

"Sattuman kautta ajauduin tilanteeseen, jossa aloin etsimään taloa. Se oli ihan surrealistinen juttu, koska äkkiä huomasin olevani keskellä aihetta. Ravasin taloesittelyissä, ja kun vaimo kotiin tultuani, kysyi löysinkö jotain pudistelin päätäni, ja ajattelin, että jumalauta, kyllä löysin."

Materiaalia?

"Joo. Pienellä älyllä ja aika suurella mielikuvituksella varustettu kirjailija etsii useasti aiheita ihan väärästä suunnasta. Kirjailija yrittää olla persoonallinen, vaikka persoonallisuuteen pyrkiminen vie yleensä hakoteille. Pitäisi nimenomaan hakea tavallisuutta, ottaa tavallisuudesta selvää, kuohkeuttaa se sellaisilla aineksilla, joiden avulla tavallisuudesta nousee esiin myyttinen ulottuvuus.

Tässä tapauksessa talon etsiminen aiheutti lievän aivomyrskyn. Päätin etsiä talon lisäksi kirjallista aineistoa. Siinä oli aihe, liian tavallinen sivuutettavaksi, koska mulle tavallisuus on joissain asioissa arvo. En pyri siihen, mutta jos tiedän tavallisuudesta tarpeeksi, voin jossain vaiheessa hamuta myös epätavallista. Olen tyypillinen, länsimainen moderni tuulihattu, eli jos kirjoitan oudosta aiheesta, tuloksena on romaani, johon ei lukijalla ole välttämättä mitään tulokulmaa. Siitä syntyy helposti hengittämätön himmeli, hatara, ympäristöön huvikseen luotu rakennelma."

Tavis on kirosana, silti tyypeillä on sama unelma. Pientalo keskellä stadia, tai lähiön nurkalla.

"Kirjaa varten tuli tutkittua rintamamiestalon syntyhistoriaa. Siitä on muotoutunut symboli tavalliselle suomalaiselle talolle. Silloin talot laitettiin alueille riviin näin ja annettiin kadulle joku nimi. Kaikki olivat samanlaisia taloja. Minä etsin tavallisinta taloa, joten käydessäni Lappeenrannan Asuntomessuilla sain hirveän raivokohtauksen. Oli hyvä, että mulla oli kolumnipalsta, jolla saatoin marinoida raivotilanteita. Sain yksilöllisyydestä tarpeekseni. Monta kertaa se tarkoitti epäkäytännöllisyyttä, rumuutta, pompöösejä vitun erkkereitä ja saatanan tähtitorneja, missä kukko heiluu ylhäällä, sekä helvetin pihatonttusysteemeitä.

Siitä saa tarpeekseen, se häiritsee silmää, kun ei asumisesta haluaisi tehdä mitään numeroa. Täällä on semmoinen ilmanala, että suoja on pakollinen. Se on yleensä oma rakennus, mieluiten maisemaan häviävä, samanlainen kuin Toropaisella ja Väänäsellä, koska niiden talot on aika kivat tossa iltaauringossa punaisine seinineen ja normaaleine pihoineen."

Sä et kuitenkaan ihaile tavallisia mielipiteitä?

"En. Enkä tavallisia ihmisiä sinällään. Tavallisuudesta lähti liikkeelle teema. Minkälaisia taloja ihmiset haluavat... Rintamamiestaloon liittyy historia. Suurissa ikäluokissa on valtava määrä ihmisiä, jotka ovat lähteneet juuri siitä talosta ja yrittävät ostaa sitä samaa taloa siltä alueelta, missä nyt asuvat pääkaupunkiseudulla."

Se on aikamoinen ponnistus, miltei tavoittamaton?

"Se on muuttunut sellaiseksi. Romaanissa siitä ei tarvitse piitata. Romaani on helvetillinen sirkusteltta. Sirkusteltan pitää olla niin jykevillä naruilla kiinni maassa, että sirkusteltassa voi tapahtua mitä tahansa. Matti Virtasen tapauksessa yksinäisyys, avioero, pakkomielle, talo...näillä naruilla Juoksuhaudantie on kiinni. Näiden jälkeen päähenkilöstä voi tehdä vaikka hulluuden kuvauksen. Sunnuntainäyttöön ei normaalisti liity kauhua, ei yksinäisyyden ydinmehun tiristämistä, vaikka pinnan alla tapahtuu vaikka minkälaisia kuvioita. Koska sillä ja sillä oli avioero niin saatiin sopivalla hinnalla, saattaa joskus kuulla."

Mistä sä itse lopulta löysit SEN talon?

"Me asuttiin Maunulassa, ja mä piirsin harpilla, tästä kaksi tai kolme kilsaa. Mulla on samat kantapaikat eli huoltoasemat missä mä käyn. Ideana oli, ettei vanhemman tyttäreni koulu muutu, eikä Keskuspuisto muutu. Sen oli pakko pysyä siellä missä minäkin."

Vuokra-asunnonkin etsiminen stadissa on ihan pimeää puuhaa. Siinä joutuu potilas täydellisesti nöyryytetyksi.

"Silloin kun mä ostin ekan oman kämpän, mä olin vähällä oksentaa. Fyysinen tunne oli se, että nyt on tapahtunut se, mitä en toivonut ikinä. Olin pannut nimeni paperiin. Asumisen pitäisi olla sivuseikka. Sen pitäisi hoitua niin, että soitan tästä ja ilmoitan haluavani nyt Töölööseen. Että milloin saan muuttaa. Ettei päästäkseen siihen ja siihen kämppään tarvitsisi olla joka päivä juontamassa Ensi-ilta ohjelmaa seitsemän vuoden ajan."

Jutallaan vielä Matti Virtasesta. Matti on kotirintamamies, jäbä, jolle munamaidon ja pippurin suhde sekä kakaroiden korvatulehdusten hoito ovat itsestään selviä juttuja. Matti ei ole mikään pehmopetteri.

"Matti on puolikova. Ideana on murtaa käsitystä siitä, että kotona olisi hissukoita tai alistettuja miehiä. Se on ihan höpöhöpöä. Kotirintamamiehet ovat normaalijärjellä varustettuja, monipuolisia miehiä."

Matti Virtaset ovat viihtyneet keittiössä jo jonkun aikaa. Siellä häärätään rakkaudesta, eikös se ole just sitä jakamista? Mistä kotirintamamieshahmo lähti?

"Termipolitiikka lähti rintamamiehistä ja siirtolaisista. Heitä varten tämä myyttiseksi kasvanut tavallinen talo tehtiin. Halusin päivittää termistön, ja siitä syntyi Virtanen, jolla on pokkaa vertailla tykistökeskitystä ja huostaanottoa. Mikä on sota? On olemassa muitakin kuin talvisota, halkeamia ja säröjä: maaltamuutot ja muut verettömät sodat, joissa on jäänyt riutumaan ihmisiä. En ole sosiologi tai historioitsija, vaan järjestelen asioita romaanikirjailijan älyttömällä vapaudella."

On virkistävää lukea kundista, joka ei harrasta, huh, extremeä.

"Virtanen pitää muna-maitoseoksistaan meteliä, koska sitä vituttavat Veikka Gustafssonin ja yksinpurjehtijoiden mediassa luoma mielikuva jostain helvetin yksinäisestä puurtajasta. Virtasta vituttaa, ja sanotaanko näin, että Hotakaistakin vähän jurppii."

Aika kliseiseksi on mieskuva mennyt. Urheilijat ovat ehkä pahimpia, samalla skidien suurimpia sankareita.

"Jääkiekon ympärille luotu nationalistinen henki...Oli aivan mainiota, että EM-kisoissa voitti maratonin täysin tuntematon Janne Holmén, huonosti suomea puhuva muslimi! Ei rantatonttia, vaan kesämökki Marokkoon! Ilkka Kanerva Koraania tavaamaan!"

Juoksemisella on iso rooli romaanissa?

"Parempi juosta kuin juopotella. Romaanin kannalta juokseminen on parempi kuin juopottelu. Juopottelu on törkeän konservatiivinen tila. Sillä selitetään uhoa ja huonoa käytöstä. Se, että Matti Virtanen on selvin päin surullinen tai vihainen, on paljon tehokkaampaa. Viinaa juova sekopää on yhtä iso klisee kuin rokkari joka ajelehtii. Hotakainen ei ole kiinnostava, Virtanen on."

Virtanen on kohtuuton?

"Hotakainen kohtuullinen tyyppi, joka kirjoittaa kohtuuttomia romaaneja."

Kari Hotakaisen kirja Juoksuhaudantie (WSOY) on ilmestynyt. Hotakaisen Klassikko-kirjaan perustuva samanniminen elokuva TV1:ssä 23.9. kello 21.20.

File: Kari Hotakainen

Ikä: 45
Pituus: 184 cm
Paino: 82 kg
Auto: Alfa Romeo ja Lada
Lapset: 2 tytärtä
Juoma: Gintonic, Vichy Novelle