Juha Itkonen

Jaana Rinne kohtaa Juha Itkosen, ex-rokkarin ja puolimailerin, josta sukeutui pystyynkehuttu oikea kirjailija. Mutta: häpeääkö hän työtään perhelehdessä?

Kirjailija-toimittaja Juha Itkonen palaa japanilaisravintola Kabukissa Anna minun rakastaa enemmän -romaaninsa sivulle 143. Siinä Juha nyt istuu, samassa paikassa kuin Summer Maple ja samalla asialla, City Talk Shown vieraana. Viime syksynä julkaistun romaanin ja keväisen valtionpalkinnon myötä Itkosen olemukseen on tarttunut herkullista särmää. Kuuluisuuden tatsia. Itkonen näyttää nauravaiselta ja pirun kiltiltä.

Et ole aikaisemmin ollut Kabukissa. Miltä paikka näyttää?

"Todellisuus ei vastaa mielikuvia. Tämähän on yllättävän pieni ja vaatimaton. Arkinen, jopa rähjäinen. Sijoittaessani Summer Maplen haastattelun tänne ajattelin paikan olevan jotenkin hienompi."

Etelärannan Raku Ya ei ehkä ole yhtä rock, mutta kauniimpi. Olen ollut Kabukissa kahdesti, runoilija Maris Gothonin ja Marco Casagranden kanssa.

"Omistaja Akikin näkyy olevan paikalla...."

Ja Markus Selin, toivottamassa julisteessa Tervetuloa. Kabuki on hard core -julkkisravintola. Juuri nyt selän takana istuu Karita Tuomola poikaystävineen. Olisiko tiedosta jotain hyötyä työpaikallasi Apu-lehdessä?

"Olin tänään toimittajan töissä viimeistä päivää. Loppuvuosi kuluu kirjailijana. Olen ollut Avussa kuusi vuotta, kaksvitosesta. Edellistä kirjaa kirjoittaessani olin yhdeksän kuukautta poissa, nyt kelasin, jäänkö kokonaan pois vai pidänkö työpaikan. Pähkäiltyäni päätin pitää, koska pomolla ei ollut mitään vapaata vastaan. Ellet pahastu skippaisin journalismipuolen lyhyellä maininnalla ja puhuisin mieluummin kirjallisuudesta?"

Kyllä se käy. Et kai häpeä toimittajan työtäsi perhelehdessä?

"En, olen vaan joutunut miettimään asiaa aika paljon viime aikoina. Journalismin ja kaunokirjallisuuden suhde ei ole ihan yksiselitteinen. Jotkut olettavat, että ollakseen hyvä kirjailija täytyy keskittää kaikki voimat kaunokirjallisuuteen. Luulen, että minulle tulisi vaikeuksia, ellen olisi jotenkin yhteydessä ulkomaailmaan. En usko lopettavani lehtijuttujen kirjoittamista. Kirjoittamisessa on kuitenkin monia muotoja ja aikauslehdessäkin pystyy kirjoittamaan monenlaista. Ajatus tositapahtumiin perustavasta kaunokirjallisesta teoksesta kiehtoo myös. Sen tyylinen kuin jossa Truman Capote kirjoittaa Kansasissa tapahtuneista murhista. Tietynasteinen sosiaalisuus on hyvästä. Kirjailijan elämä on kuitenkin sen verran yksinäistä, että tulee mieleen, näkeekö hän eristäytyessään tarpeeksi. Vanhempi ihminen purkaa ehkä keräämäänsä kokemuspankkia, mutta tämän ikäisenä se ei onnistu."

Täytät ensi torstaina 31 -vuotta. Miten juhlit syntymäpäivääsi?

"Rituaaleja ei ole. 31-vuotispäivä on traagisen kolmenkymmenen rajapyykin latteata jatkoa. Olen Saksassa. Matka on ensimmäinen kirjailijavierailuni ulkomaille. Olen Tuomas Kyrön ja Kreetta Onkelin kanssa läsnä seminaarissa, jossa esitellään suomalaista kirjallisuutta paikallisille agenteille. Pyrkimyksenä on saada käännössopimuksia Saksaan. Viime vuonna odotin syntymäpäivälahjaksi vauvaa. Ajattelin, että se saapuu rusetti kaulassa syntymäpäivänä. Vauvan laskettu aika oli 13. päivä, mutta se päätti tulla vähän aikaisemmin. Syntymäpäivän aamuna vaimo oli tehnyt pojasta paketin. Pannut kortin kaulaan."

Jalo-poika oli varmasti paras 30-vuotislahja. Euroviisuvoitto oli lahja koko Suomelle. Olit paikalla toimittajana. Miksi juuri Lordi voitti?

"Lordi oli erilainen. Hirviöt eivät olleet varsinaisia euroviisufaneja, mutta käyttäytyivät hyvin ja tekivät oman juttunsa. Jo semifinaalissa ilmassa oli voiton fiilistä. Ulkomaalaiset toimittajat tykkäsivät, englantilainen pogosi ja pui nyrkkiä. Se oli siistiä."

Would You Love A Monsterman on hieno biisi.

"Hard Rock Hallelujah jämähtää sekin päähän aika helpolla. Koko homma teki minuun ison vaikutuksen. Jätkä veti 7-vuotiaana ensimmäisen hirviömaskin naamaan äidin meikeillä ja on siitä asti elänyt unelmaansa. Putaansuu uskoi haaveeseensa. Ei siis euroviisuvoittoon, kisaan lähteminen oli BMG:n markkinointiosaston ja Kimmo Valtasen idea. Ei voi muuta kuin vaikuttua, kun joku uskoo tarinaansa ja se vie pitkälle."

Voitto on ihanaa terapiaa, koska sinänsä täyttä roskaa tihkuvista viisuista oli jo ehtinyt kehittyä talvisotaan verrattava kansallinen trauma.

"Joo. Ei siinä mitään, vaikka olisi kuinka huono kilpailu, mutta jos on huonossa kilpailussa huonoin, niin onhan se aika surkeaa. Televisiossa soitettiin Porilaisten marssia jo siinä vaiheessa, kun Suomi pääsi finaaliin. Voittoon ei nähtävästi uskottu."

Pohdit Anna minun rakastaa enemmän -romaanissasi eri henkilöiden (Antti Salokosken, Suvi Vaahteran eli Summer Maplen ja hänen äitinsä) kautta toteutuneiden ja toteutumattomien unelmien arvoa.

"Mikä tosiaan on toteutumattomien unelmien arvo? Ovatko toteutumattomat unelmat arvottomia tai vaarallisia? Bruce Springsteenin River-kappaleen lause ‘Is a dream a lie, if it don´t come true, or is it something worse’ on mielenkiintoinen ajatus. Tästä on kysymys. "

Antti Salokoski on tavallaan Springsteenin laulujen pikkukaupunkiin jämähtänyt kaveri. Onko Springsteenin musiikki kirjasi todellinen soundtrack? Romaanissahan on mukana biisejä hirveä liuta, mutta Springsteenia ei taideta edes mainita.

"Voisi olla. Ytimeltään Springsteen on sitä fiilistä aika lähellä. Kyllä mä Springsteenista tykkään, se vaan jäi viitteistä pois. Mutta sitä se miljöö on, asutaan pikkukaupungissa tai ollaan jumissa takamailla eikä päästä pois. Sama juttu toistuu amerikkalaisessa kirjallisuudessa, Raymond Carverilla ja Richard Fordilla."

Ford on pitkään kuulunut suuriin suosikkeihini. Hän on lämpimämpi kuin Raymond Carver.

"Luin Rock Springs -novellikokoelman kymmenen vuotta sitten. Se teki vaikutuksen. Kaksi vuotta sitten kirjoitin esseen Tammen Keltaisen kirjaston juhlakirjaan Richard Fordista. Monet suosikkini ovat amerikkalaisia. En tiedä, mikä tuossa amerikkajutussa oikein kiehtoo. Viime elokuussa tein juttumatkan Teksasiin. Minua kiinnosti maisema, mistä maailman mahtavin mies on kotoisin. Crawfordissa oli Irakin sodassa poikansa menettänyt nainen. Aloitimme sieltä ja ajelimme puolentoista viikon ajan maaseudulla ja pienissä kaupungeissa. Lähtökohtana oli kummastus: mikä paikka tämä oikein on, miksi kanssamme samaa kieltä puhuvien ihmisten arvot ovat niin hämäriä, ettei niitä voi tajuta. Mikä on se muuri, joka meidät erottaa, jota ei voi ylittää. Jumala on suunnilleen sama, mutta jokin uskonnon ehdottomuudessa ihmetyttää. Mikä on se naksahdus, joka saa ihmisen pois tolaltaan, se, jonka seurauksena kaikki muuttuu? "

Tuttuja kysymyksiä vuonna 2003 ilmestyneestä Myöhempien aikojen pyhiä -kirjastasi. Miksi muuten valitsit kirjan yhteisöksi juuri mormonit?

"Lahko olisi voinut olla joku toinen, mutta toisaalta lähdin tekemään tarinaa, ja tarinan kannalta päähenkilöiden mormonius oli tärkeää. Oli tärkeää, että he olivat nimenomaan niitä jenkkikavereita, jotka tulevat Suomeen meitäkin suljetummasta yhteisöstä."

Käännyttämään?

"Yksilötasolla käännyttäminen kuuluu hommaan. Se on iso uskonto mahtavine bisneksineen, hyvä elämä odottaa juoheaa asiainhoitajaa. Lähetystyön jossain vaiheessa heille varmasti selviää, että on helvetin vaikeata käännyttää yhtään suomalaista. Kääntyjiä ei varmaan ole jonoksi asti. Kirjoittamiseen alkoi sekoittua myötätuntoa..."

Myötätunto on myös mukana Anna minun rakastaa enemmän -kirjassasi. Oletko oikeasti empaattinen?

"En, en ole kovin hyvin kuuntelija. En ole myöskään kusipään maineessa, luulen että minua pidetään tarkkailijana ja omiin ajatuksiin vaipujana. Joskus tunnen jopa syyllisyyttä siitä, pitäisikö ihmisiä auttaa enemmän. En tiedä, optimistisesti ajatellen se tapahtuu ehkä kirjoittamisen kautta. En ajattele, että muista tuoda kaikkiin kirjoihisi mukaan lohtu, toivo ja ymmärrys. Silti luulen, että asenne tulee jossain muodossa säilymään. En pidä inhorealistisesta taiteesta. En hakeudu katsomaan äärimmäisen tylyä tai kauheata taide-elämystä. Ehkä se on pelkuruutta, keskiluokkaisuutta ja silmien sulkemista tosiasioilta, mutta en saa sellaisista jutuista mitään, eivätkä ne sovi maailmankatsomukseeni."

Mitä tarkoitat. Kerro lisää.

"Politiikkaan ei ole vahvaa kantaa. Seuraan kyllä asioita, mutta tähän asti olen ollut liikkuva äänestäjä, tehnyt päätöksiä henkilön mukaan. En ole kuitenkaan vasemmalla, niin kuin taiteilijoiden perinteisesti oletetaan olevan."

Onko suvussanne kirjallista lahjakkuutta?

"Perheemme ei ole taiteilijaperhe. Äiti on laboratorionhoitaja, isä kiinteistövälittäjä. Meillä ei käyty filosofisia keskusteluja, mutta taipumuksia vahvistettiin. Kävin musiikkiopistoa ja harrastin yleisurheilua, juoksin ja hiihdin. Lopetin urheilun Tokion MM-kisoihin valmistautuessa, olin piirimestari 800 metrillä, ja kun minusta alettiin odottaa Suomen toivoa, urheilusta meni ilo. Urheilusta en kuitenkaan päässyt eroon, siinä on ollut niin kiinni jo sikidistä, että se jäi. Kunnosta huolehtiminen estää lipsumasta boheemielämään."

Urheilevat ihmiset ovat yleensä hyvällä tuulella.

"Totta. Nuorena elämässä oli urheilun lisäksi sekä musiikki että kirjoittaminen. Tein vähän kaikkea, ehkä juuri siksi yllätti, että kirjoittamisesta kehittyi vahvin juttuni. Toisaalta musiikki liittyy kieleen. Kirjoittamisessa voi imitoida musiikin rytmiikkaa."

Anna minun rakastaa enemmän on kirja musiikista. Romaanilla on korkea katu-uskottavuusaste: olet itse soittanut hämeenlinnalaisessa Helmi-yhtyeessä koskettimia ja bassoa ja kiertänyt jopa maata keikoilla. Haluaisitko yhä soittaa bändissä?

"Tähän liittyy haikailua, mutta jos todella haluaisin, soittaisin. Halusin ilmeisesti kirjoittaa fiktiota, koska jossain vaiheessa siihen rupesin. "

Valitsitko romaanin päähenkilöksi tytön siksi, että naisrocktähden hajoaminen on uskottavampaa kuin miehen?

"Romaanin aihio oli olemassa kolme vuotta. Ajatuksena oli kirjoittaa miespuolisesta rokkarista ja hänen ex-tyttöystävästään. Se ei toiminut, sillä se olisi tullut liian lähelle omaa päiväuntani rocktähteydestä. Ratkaiseva naksahdus tuli puoli vuotta ennen kuin aloitin. Silloin tajusin, että päähenkilön pitää olla tyttö."

No, Antti Salokoskihan kirjassa on rajuimmin sekaisin. Noudatitko kirjoittaessasi jotain huoneentaulua?

"Rakasta henkilöitäsi, jokaista heistä."

Tunnelma välittyy lukijalle. Paljonko kirjaasi on myyty?

"Kahdeksantuhatta kappaletta. Valtionpalkinto on nostanut romaanin uudelleen esille. Haastatteluja on nyt tullut annettua niin monta, että olen kyllästynyt itseeni, samoihin tylsiin juttuihini ja naamaani."

Juuri kun suuri yleisö alkaa tunnistaa kasvosi! Sinua kuvataan nöyräksi tyypiksi. Miksi?

"Ihmisestä otetaan esiin yksi piirre, jonka ympärille mediakuva rakentuu. Minä saan luvan olla se nöyrä ja kiltti. Joku on kusipää, ylpeä ja diiva, toinen jotain muuta."

Eikö kirjailija tarvitse kivitalon suuruisen egon pystyäkseen kuvittelemaan olemattomia?

"Kirjoittaminen on sen verran hullun hommaa, että nöyryydessä on mukana suuruudenhulluutta. Fiktion kirjoittaminen vaatii uskoa siihen, että pystyy kirjoittamaan jotain kuvitteellista. Oikein nöyrä ihminen ei lähtisi kirjoittamaan romaania, vaan nyssyttäisi omissa oloissaan. Toinen adjektiivi, jota minusta käytetään, on tavallinen. Mutta mitä on tavallinen? Jos ei-tavallinen on holtiton ja vaarallinen hullukoiruoho-taiteilija, olen sellaiseen verrattuna tavallinen; toisaalta omiaan houriva kirjailija ei voi olla kovin tavallinen. Jos elelee keskiluokkaisesti ja on niin kasvanut, se on ainoa kulma, mistä voi miettiä kirjallisia kysymyksenasetteluja. Onko edes olemassa muuta vaihtoehtoa kuin omasta problematiikasta käsin kirjoittaminen? Olen sen sortin individualisti, etten usko kirjallisuuden agendoihin. Ne ovat poliittisten instituutioiden ja yhteiskunnan tehtäviä."

File: Juha Itkonen

• Ikä: 31
• Pituus: 181 cm
• Paino: 71 kg
• Tuoksu: Salvador Dalin Aqua Verde
• Juoma: Olut
• Kello: Tag Heuer
• Auto: Seat Altea
• Siviilisääty: Naimisissa, 1 poika