En puhu nyt Marimekosta. En Lenita Airistosta. En Kaarina Kivilahdesta. En misseistä. En malleista. Enkä missi- ja malllimammoista.
Kuusinen on pukenut tyylikkäät helsinkiläiset jo vuodesta 1936 asti Aleksilla. Monta sukupolvea on ehtinyt ovista kulkea. Aikamoinen määrä rippi- ja ylioppilaspukuja. Laadusta tinkimättä, rahaa säästämättä.
Keväällä SOK ilmoitti lopettavansa Kuusisen. Tiloissa jatkaa jonkun Moda-nimisen vaateliikkeen lippulaivaliike. Mitä se nyt sitten ikinä tarkoittaakaan.
Jälkiviisaimmat Kuusisen kanta-asiakkaat voivat katsoa lopun alkaneen kalliista ja onnistuneesta remontista. Kaisa Blomstedt loihti Aleksille kaikin puolin mallikkaan esityksen miesten muotiliikkeestä. Eikä tavarakaan ollut hullumpaa. Asiakkaitakin kaupungissa oli vihdoinkin riittävästi.
Kuusinen sössi kultaisen hetkensä breshneviläisellä palvelukulttuurilla ja tunkemalla tilan täyteen muutama kuukausi avajaisten jälkeen siirtämällä myös naisten vaatteet sinne. Yllättäen kauppa alkoikin näyttää nuhruiselta trendiyökerholta, jonka omistaja oli yhtäkkiä päättänyt täyttää rekkalastillisilla muotivaatteita ja yritti kaupitella niitä nyt sitten asiakkailleen.
Ja samaa rataa on jatkettu katkeraan loppuun asti. Säädylliset lahtajaisethan olisivat olleet ihan liikaa. Noi vois olla miinus nelkyt! Ja noi miinus kolkyt! Onne sen verran hianoja. Ja noi kyllä myydään täyteen hintaan! Kyllä ne joku ostaa.
Pimahtanut hintasirkus on pyörinyt nyt kohta puoli vuotta Kuusisella. Ja siltä siellä näyttääkin. Jostain kaappien kätköistä kannetaan lisää tavaraa. Nyt ollaan edistytty miinus kahdeksaankymmeneen. Ja kaaos kasvaa päivä päivältä.
SOK on omistajana hoitanut Kuusisen sulkemisen niin kuin se hoiti itse liikettäkin. Vailla järjen häivää. Eikö nyt kuitenkin olisi ollut helpompaa ja ennen kaikkea halvempaa kunnon reilu sudden death. Viekää pois -hinnoittelu alusta alkaen. Kauppa kiinni ja uudet omistajat sisään.
Sen olisi Kuusinen ansainnut. Ja sen olisivat Kuusisen asiakkaat ansainneet. R.I.P.