Sisäpiiri

Niin, no. Tällainen kiimakissa kun olen, niin joskus haluaisin lähteä baarista kauniin tyttösen mukaan. Asiaa kuitenkin hankaloittaa muutama seikka.
1. Olen itsekin nainen.
2. Lähden illanviettoon aina ystävieni kanssa.
3. Ystäväpiirini ei kuitenkaan tiedä varsin uteliaasta ja (tiedon)janoisesta suhteestani naisvartaloon.
4. En edes halua näitä vienoja, naisenjanoisia ajatuksiani heidän tietoonsa.
Mitä teen jos tapaan baarissa naisen, jonka mukaan haluan karata? Kuinka katoan hänen kanssaan aiheuttamatta hämmennystä ystävieni kesken? Hmm?

Hei! Missä baareissa/ravintoloissa pääkaupunginseudulla voisi tavata miehekkäitä miehiä? Esim. poliisit, palomiehet, prätkäjengiläiset, tietyt urheilijat jne :) Kiitoksia etukäteen!

Olen miettinyt kuinka paljon pitää tykätä metroseksuaalimiehenä naisen antamasta strap-on seksistä, että muuttuu homoseksuaaliseksi mieheksi?

Heippahei ihanainen rakas Waltsu!
Vositko vähän avata, miksi vain vääränlaiset miehet ihastuvat minuun? Olen aika pätevä ja osaava ja hyvin itsenäinen suorittaja, joka kaipaisi rinnalleen hieman päälekäyvää agressiivista miestä, jolla olisi mielipiteitä ja joka voisi tarvittaessa ottaa komennon siviili elämässä. MUTTA minua lähestyvät vain herkät kiltit miehet, joiden päälimmäinen tarve on toimia kynnysmattona ja hyväksyä kaikki shaiba.

Hyvä walter kysyisin sinulta nyt näistä baareissa norkoilevista ulkomaalaistaustaisista miehistä jotka ovat tulleet oman näkemykseni mukaan baariin vain haastamaan riitaa humalaisten suomalais miehien/poikien kanssa ja iskemään naisia ettå onko siellä lähi-idässä päin sitten samanmoinen baarikulttuuri että kukaan ei juo ja riitaa on pakko haastaa vai mikä on idea tässä riidan haastamis kulttuurissa näillä lähi-idän ihmeillä

Heippa Walter. Olen kolmeakymppiä lähentelevä pääkaupunkilaistytsy, joka jokin aika sitten tapaillessaan miehiä huomasi joutuvansa aina kynnysmatoksi: minua hyväksikäytettiin, huijattiin ja kaikin tavoin kohdeltiin yhdentekevänä. Kaikki johtui ilmeisesti siitä, että olin oma itseni: kiltti, rehti ja ystävällinen. Niinpä eräs ystävätär (miestennielijä) tuli hätiin ja antoi minulle käteen Säännöt-nimisen opuksen, jossa lyhyesti ilmaistuna neuvotaan, miten leikitään vaikeasti tavoiteltavaa. Naureskeltuani aikani kuitenkin luin kirjan ja kokeilin sen neuvoja. Uskomatonta kyllä, ne toimivat kuin tauti. Nyt kun käyttäydyn narttumaisesti, miehet juoksevat perässäni ja roikkuvat minussa. Pelien pelaamiseni herättää heissä kuitenkin myös (ymmärrettävästi) kiukkua ja kostonhimoa - silti he jatkavat jahtaamistani. Ongelma on, että alan tuntea itseni aikamoiseksi k-pääksi, ja haluaisin lopettaa. Kuitenkaan paluu kynnysmatoksi ei houkuttele. Kerro please Walter, onko syöjättären ja kiltin tossukan välillä jokin kultainen keskitie, ja jos on, miten sitä kuljetaan?

Minulla on ollut suhe jo monta monituista vuotta erään kaunokaisen kanssa. Lähestyttyään 70 v , hän ilmoitti , että intiimijutut loppuvat syntäreihin. Pitkällisten taivuttelujen ansiosta sain vaivoin puhuttua 5 vuotta tykö . Hyvä näin , mutta nyt on sekin aikamäärä finaalissa . Mambo käy meiltä juhlavasti asennossa jos toisessakin , joten en mitenkään raatsisi hylätä lakanoitten laulatustamme . Ja toisaaltaan , onhan se sentään miehekkäämpää tarvittaessa nitkahtaa pukille , kuin golf-kentälle . Näinollen jeesaa Valtsu neuvoillasi , kuinka
saisin vielä yhden viisvuotiskauden ihanuutta lisää .
( Ja finninaamaset mopopojat : Plötti kiinni ! )

Hei Walter,

Intohimoisena jalkapallomiehenä olen aina ollut hieman huolissani katsoessani suosikkijoukkueeni peliä ensimmäistä kertaa deittini kanssa. En haluaisi antaa kuvaa, että olen alkukantainen luolamies, vaan sivistynyt herrasmies. Kuitenkin olen huomannut, että naiset ovat vaikuttaneet jopa enemmän kiinnostuneilta minusta yhteisen futistuokiomme jälkeen. Miellyttääkö heitä kenties hetkellisesti esiin kuoriutuva alkukantaisolento vai kymmenien vuosien sitoutuminen yhteen rakkauden kohteeseen? Kenties molemmat?

Teemuhan on tietysti Suomen kaikkien aikojen kiekkoilija, ja varmasti muutenkin hieno ihminen ja roolimalli jne jne. Mutta miksi ihmeessä sillä on niin urpon näköinen hiustyyli? Vai enkä vaan tajua?

Hei ihana Walter! Minä olen nainen jonka ulkonäkö poikkeaa keskimääräisestä kauneuskäsityksestä, ja olen siis ihan hyväksynyt itseni tälläisenä olentona, mutta haluaisin olla malli. Onko Suomessa mallitoimistoa tai instanssia joka ottaisi listoilleen marginaalihenkilöitä?

Luen Carlos Ruiz Zafonin romaania Tuulen varjo. Siinä vilahtaa Barcelonan yliopiston kirjallisuuden professori, jonka sanotaan olevan menestyvä häntäveikko opiskelijaneitosten keskuudessa. Jutellessaan erään opiskelijakaunottaren kanssa hän kertoo tytölle, miten joku mies oli saanut "päähänsä kysellä minulta terska-sanan etymologiaa." Walter, onko etymologian käyttö pokausrepliikkinä erinomainen barcelonalainen keksintö, jota meidän kannattaisi viljellä Suomessa vai mistä professori Velasquezin naismenestys johtuu? Ja voitko myös kertoa meille amatöörietymologeille, mikä on terska-sanan etymologia?

Sheivasin munakarvat ihottuman takia, helpompi rasvata ja pestä. Yhden naisen mielestä olen friikki. Olenko?

Parahin Walter! Kysymykseni on hieman outo ja ehkä vähän nolokin. Tilanteeni nimittäin on se, että vaikka tunnen edelleen voimakasta vetoa naiskehoa kohtaan ja vaikka tytöt baarista toisinaan matkaani lähtevätkin, olen pikkuhiljaa huomannut etteivät nämä tavalliset neidot enää minua kummemmin kiinnosta. Olen jo pitkään haaveillut vahvan naisen iskemisestä! Enkä siis tarkoita luonteeltaan tuimaa typyä, niitähän baarit ovat pullollaan, vaan oikeasti fyysisesti vahvaa ja lihaksikasta naista. Tämä haave vaan tuntuu olevan täysin mahdoton toteuttaa. Missä kaikki suomalaiset kehonrakentajamimmit käyvät, jos heitä ylipäätänsä on olemassa? Onko tavallisen sanavalmiin nuorukaisen täysin mahdoton lähestyä heitä vai onko minun joko: a) Ostettava menolippu Amazonin sademetsiin ja etsittävä oma soturittareni sieltä, tai b) Ryhdyttävä bodariksi ja vannottava pyhä vala käsi Ison-Arskan kirjallisuuden päällä saadakseni näiden naisten huomion?

Dear Walter, olen sinkku nainen ja omistan koiran. Haluaisin kovasti deittailla miesten kanssa, mutta aina törmään samaan ongelmaan: deittailemani miehet eivät pidä koirista. MIstä löytäisi sinkun miehen, jolla on koira tai haluaisi sellaisen (pääkaupunkiseudulla)? Koirapuistossa niitä ei tunnu paljon liikkuvan. Tiedän, että on blogisti Uneton Punavuoressa, joka kirjoittaa koirallisen miehen pariutumisongelmista, mutta hänkään ei valaise, missä vastaava nainen voisi tavata miehiä. Osaatko auttaa?

Hei, Walter! Kertoisitko, mitä heteronaisen tulee tietää ja osata, jotta hän olisi hyvä sängyssä? Osaan (kuulemma) antaa miehelle hyvää suuseksiä, mutta siihen osaamiseni sitten loppuukin. Seksioppaiden ja naistenlehtien neuvot ovat korneja ja epäuskottavia ("hivelkää höyhenellä toisianne"). Onko olemassa oikeasti pätevää tämän alueen opasta tai voisitko muutoin valottaa asiaa?

Minua on typeränä Järvenpääläisenä askarruttanut Sörnäisten metropysäkki. Kun laskeudun metron liukuportaita, portaiden yläpäässä ja alapäässä kuuluu ääni: tii-tii-tii-tidi-tii-tii-tii-tidi-tii... (eller annat liknande fuc**ing rasittava ääni). Muilla metropysäkeillä en tätä saatanallista säveltä ole kuullut ja oletan, että ääni kuuluu Sörnäisten pysäkillä myös silloin, kun en itse ole liukuportailla. Kenelle voin valittaa ja saada tuon äänen loppumaan, vai pitääkö hypätä metroon vasta Hakaniemessä?? Vai pysyä vain Järvenpäässä?

Olen pitkään tilannut Alibi- lehteä, lähinnä sen
erikoisluontoisten otsakkeiden ja tarinoiden takia. Kuukausia sitten kannessa komeili otsikko, jossa kahden kannibaalin kerrottiin syöneen koulutytön. Luettuani otsikon kahteen kertaan, mieleeni ponnahti kysymys:
mitä jos koulutytöllä olisi ollut ärhäkkä sukupuolitauti? Olisivatko nuo kaksi puhtaaseen raaka-aineeseen uskonutta neuvostokannibaalia saaneet esimerkiksi HIV:n syötyään tätä huolimatonta tyttölasta? Kenen on vastuu? Vesi kielellä vastausta odottaen,

Olen tässä miettinyt minkälaiset tyypit ostavat netistä naisten käytettyjä pikkuhousuja? Mitä kicksejä he saavat niistä? Ovatko he normaaleja perheen isiä joilla on perverssi tarve nuuhkia tuntemattomien naisten/tyttöjen pikkuhousuja vai muuten yhteiskunnan hylkiöitä jotka ei uskalla muuten olla naisten kanssa tekemisissä?

Olen monta, monta vuotta pohtinut ajatusta, että mikä on elämän tarkoitus? Esim. Elääkö onnellisesti terveenä ja yksinäisenä ilman rakkautta vai perheellisenä ja masentuneena, jota kaikki ympärillä rakastavat sinua?

hallöchen Walter,

kysymykseni on yksinkertainen ja lyhyt. Olen hiljainen tyyppi sängyn puolella. Hyvin hiljainen. Kuulen usein kysymyksen tyyliin eikö kelpaa vai miksen ääntele olleskaan.

Olen tässä jo kauemmin pohtinut asiaa, pitäiskö mun alkaa teeskennellä voihkimista yms (tekeekö itseasiassa suurin osa naisista näin?) vai jatkaa omana itsenäni?