Ystävä. 20-vuotias mies. Kärsi jo aiemmin psyykkisistä ongelmista. Osasin odottaa.
Ystävä. 17-vuotias nainen. Yritti itsemurhaa kolme kertaa. Kärsi jo aiemmin psyykkisistä ongelmista. Osasin odottaa.
Ystävä. 26-vuotias mies, sitäkin osasin odottaa. Kun kaksi ystävää oli jättänyt hänet ja yksi yritti, Pirita Tiusanen kysyi miksi.
Kello on kaksi yöllä vuonna 1998. Puhelin herättää. Toisessa päässä on itkuinen ystävä, jolle poikaystävä on juuri soittanut humalassa.
“Meillä oli ollut ongelmia ja hän pyysi uutta mahdollisuutta. Hän maalasi ruusuisia kuvia tulevaisuudesta, pyysi anteeksi ja kertoi rakastavansa minua”, muistelee Maija 12 vuotta myöhemmin.
Seuraavana päivänä oli kuitenkin liian myöhäistä uusille mahdollisuuksille. Kämppäkaveri oli löytänyt poikaystävän makuuhuoneesta tajuttomana lääkkeiden jäljiltä. Täysin yllättäen. Illalla kämpässä oli vielä ollut hyvä, letkeä tunnelma. Oli vitsailtu ja kuunneltu musiikkia.
Nyt toinen oli teho-osastolla kriittisessä tilassa.
Klassikko
Poikaystävän tarina on monelle tuttu.
Suomessa kuoli 49 070 ihmistä vuonna 2006. Heistä 1062 teki itsemurhan.
Se on Suomessa neljänneksi yleisin kuolinsyy. Keikumme maailman itsemurhatilastojen kärkipäässä Itä-Euroopan jälkeen, eikä syytä siihen tiedetä.
Jotain valoa kuitenkin tunnelin päässä: itsemurhat ovat vähentyneet 1990-luvun alusta, jolloin itsensä surmasi vuosittain 500 ihmistä enemmän. Suurin osa itsemurhan tekijöistä on 14–30-vuotiaita. Lasten itsemurhia tapahtuu vain harvoin.
Itsemurhat yleistyvät murrosiässä itsenäistymisen kynnyksellä. Myös mielenterveysongelmat ilmenevät yleensä vasta murrosiässä.
60 prosenttia itsemurhan tehneistä kärsii masennuksesta ja se on suurin itsemurhaa lisäävä riskitekijä. Esimerkiksi geenit ja tytöillä hormonitoiminnan muuttuminen lisäävät masennuksen riskiä.
Muita itsemurhaan vaikuttavia asioita ovat päihteet ja kasautuneet ongelmat esimerkiksi rakkauselämässä. Vaaran merkkejä voivat olla epäsosiaalinen käytös ja vetäytyminen.
Varsinkin nuorten miesten itsemurhat tehdään usein päihtyneenä, kun itsekontrolli on alhaisempi. Pojat kuolevat useimmin ensimmäisellä yrityksellä, koska käyttävät väkivaltaisempia menetelmiä kuin tytöt. 80 prosenttia itsemurhan tehneistä on miehiä.
Myös ulkoiset vaikutteet, kuten tekotavoista lukeminen tai idolin kuolema, voivat laukaista itsemurhayrityksen. Esimerkiksi Britanniassa Dianan kuolema lisäsi nuorten naisten itsemurhia.
R.I.P.
Seuraavana päivänä selviää, että poikaystävällä ei ole mahdollisuuksia selvitä.
“Poikaystäväni oli jättänyt kirjeen, jossa hän kertoi tekevänsä itsemurhan”, sanoo Maija. Kirje oli hyvin sekava, eikä syytä tekoon kerrottu.
Joka kolmas itsemurhan tehneistä jättää kirjeen. Yleisimmin ne sisältävät anteeksipyynnön ja viimeisiä toiveita.
“Odotimme sairaalassa, että poikaystäväni irrotettaisiin koneista. Olin ahdistunut, stressaantunut ja jännittynyt. En pystynyt olemaan paikallani.”
Läheisen ihmisen kuolemaa odottaessa, tuskan alla, kutistuu pieneksi ja mieli on tyhjä. Kuolinhetkellä Maijan silmistä heijastui kauhu.
“Kun hän oli kuollut, tunne muuttui suruksi. Menin ulos heti sen jälkeen. Ulkona kuulin vauvan parkaisun. Se tuntui ironiselta.”
Maija kävi jättämässä poikaystävälleen hyvästit, kun hänet oli siirretty rauhalliseen tilaan.
“Hän näytti pikkupojalta ja pelottavalta. Hetken epäröinnin jälkeen annoin suudelman otsalle. Sain staattisen sähköiskun. Jälkeenpäin nauroin, että se oli hänen viimeinen terveisensä.”
Hautajaiset olivat kolmen viikon päästä.
“Pelkäsin romahtavani ennen hautajaisia. Elin kahvilla, tupakalla ja suklaalla. Psyykkinen kipu oli niin kova, että se tuntui puristavana tunteena rinnassa. Hain lääkäriltä unilääkkeitä, rauhoittavia ja masennuslääkkeitä”, sanoo Maija ja jatkaa:
“Hautajaiset olivat kaunis pieni tilaisuus. Luulin että olisin siellä ymmärtänyt, että poikaystäväni oli kuollut, mutta ei. Seuraavana päivänä aika tuntui pysähtyneen. Mietin, että pystyykö kukaan mies koskaan menemään hänen ohitseen.”
Jotta selviää läheisen itsemurhasta, on opittava käsittelemään menetystä. Anteeksianto on myös tärkeää. Suru tulee neljänä vaiheena: shokki-, reaktio- ja työstämisvaihe, sekä uuden alku. Itsemurhan tehneen omaisen oma itsemurhariski kasvaa huomattavasti, joten on hyvä jos on joku, jolle puhua asiasta uudelleen ja uudelleen.
Ensimmäinen yritys
”Poikaystäväni kuolema laukaisi ahdistuksen syvempänä. Itsetuhoiset ajatukset alkoivat heti hautajaisten jälkeen”, Maija kertoo.
Maijan ensimmäiset psyykkiset ongelmat alkoivat jo 12-vuotiaana.
“Oman identiteetin etsiminen ahdisti minua erityisen paljon. Itsetuhoinen käyttäytyminen alkoi 14-vuotiaana. Otin riskejä, käytin alkoholia ja lääkkeitä samanaikaisesti. Ajattelin itsemurhaa.”
Syytä ei varsinaisesti selvinnyt. Kotiolot olivat kunnossa. Diagnoosiksi tuli ahdistus ja masennus. Maija kävi nuorisopsykiatrilla kaksi vuotta ja se helpotti tilannetta.
Nyt poikaystävän kuoltua itsetuhoajatukset olivat erilaisia, voimakkaampia.
“Tunsin itseni arvottomaksi, enkä kokenut että minulla olisi syytä elää”, kertoo Maija.
Viikon päästä hautajaisista hän yritti, rohkaisuryyppyjä otettuaan, itsemurhaa.
“Minulla oli niin paha olla, että halusin vain tunteesta eroon. Millään ei ollut väliä. Se oli paniikkireaktio.”
Tai tapa hakea apua. Kun Maija otti cocktailin lääkkeitä, hänen ystävänsä oli läsnä. Ystävä myös soitti ambulanssin.
“En usko, että hän halusi kuolla”, ystävä miettii myöhemmin.
Maija kertoo pelänneensä seuraavana päivänä itseään.
Itsemurhaa yritetään usein, koska olo on niin kauhea että siitä halutaan vain eroon. Eniten yrityksiä tekevät 20–25-vuotiaat tytöt. Vakavia itsetuhoisia ajatuksia on joka kymmenennellä. Naiset ovat taipuvaisempia impulsiivi-itsemurhiin, kun miehet taas tekevät niitä enemmän suunnitellusti.
Nuorilla itsemurhan yritys on usein avunpyyntö ja vain harvat selviytymiset ovat epäonnistuneita itsemurhia. Aivan pystymetsästä itsemurha tulee läheisille harvoin, useimmat kun puhuvat toiveistaan jo ennen tekoa.
“Ensimmäinen asia mitä voi tehdä, jos joku puhuu itsemurhasta, on puhua. Usein kuolemantoiveet liittyvät ajankohtaisten vaikeuksien kasautumiseen. Puhuminen ajatuksista ja yhdessä ongelmien ratkominen voi auttaa jo paljon”, sanoo Kansanterveyslaitoksen tutkimusprofessori Mauri Marttunen.
Jos tilanne tuntuu ylipääsemättömältä, pitää hakea ammattiapua, vaikka päivystävältä psykiatrilta. Vaikeimmissa tilanteissa voidaan harkita omasta tahdosta riippumatonta hoitoa. Tutkimukseen lähettämisestä tekee päätöksen lääkäri.
Toinen otto
Kuukauden päästä Maija juhli 18-vuotispäiviään. Hänet oli kotiutettu sairaalahoidosta kolme viikkoa aiemmin. Palattuaan juhlista hän yritti humalassa itsemurhaa uudelleen. Myöhemmin ystävät kertoivat, että olivat uumoilleet asiaa.
“Olin itkenyt koko illan poikaystävääni ja palattuani kotiin halusin kuolla. Olin kylmänrauhallinen.”
Aamu tulee kuitenkin verenhukasta huolimatta ja Maija tulee toisiin ajatuksiin. Hän hakeutuu hoitoon. Maija suljetaan psykiatriselle osastolle kymmeneksi päiväksi.
“Tunsin itseni suljetulla normaaliksi, koska muut potilaat olivat enemmän sekaisin kuin minä”, naurahtaa Maija ja jatkaa:
“Palasin osastolle muutaman viikon päästä, kun yritin itsemurhaa lääkkeillä vielä kerran. Tunsin taas oloni äärettömän väsyneeksi, sairaaksi ja huonoksi. En ajatellut että minulla olisi oikeutta elää tai että minusta olisi kenellekään iloa. Mutta silloinkin hain itse apua.”
Vuoden päästä näistä tapahtumista Maija lopettaa psyykelääkityksen.
“Minulla oli uusi poikaystävä ja opiskelupaikka. Itsetuhoisia ajatuksia tuli myöhemminkin, mutta pystyin käsittelemään niitä. Itsemurha on maailman itsekkäin teko, mutta siinä tilanteessa ihminen vihaa itseään, koska tietää tuottavansa pahaa oloa myös muille.”
Nyt hänellä on akateeminen loppututkinto, rakastava aviomies ja lapsi.
“Nykyisin minulla menee helvetin hyvin ja olen onnellinen ja kiitollinen siitä. Kamppailin ahdistuksen kanssa vuosia ja vasta muutama vuosi sitten koin itseni täysin vapaaksi. Otin menneisyyden haltuun, pystyin käsittelemään tunteeni ja opin hyväksymään itseni sellaisena kuin olen.”
Lähteet: Tilastokeskus, WHO:n raportti maailman itsemurhista, Itsemurhan tehneiden läheiset Ry, Kansanterveyslaitoksen tutkimusprofessori Mauri Marttunen, Traumaterapiakeskus ja Suomen mielenterveysseura.
APUA!
- Oma terveyskeskus tai kouluterveydenhoitaja.
- Opiskelijoilla Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö, YTHS.
- Mannerheimin lastensuojeluliiton auttava puhelin 0800 120 400 tai www.mll.fi/nuortennetti.
- Mielenterveysseuran valtakunnallinen kriisipuhelin 0203 445 566 tai www.tukinet.net.
- www.itsemurhantehneidenlaheiset.net
Hurmaava joukkoitsemurha
Japanissa tehdään eniten itsemurhia. Huhtikuu on pahin kuukausi noin 103:lla itsemurhalla päivittäin, ja viikonpäivistä maanantai on toivottomin. Maassa lisääntynyt ilmiö on myös joukkoitsemurhat, joita suunnitellaan internetissä. Tuhannet nuoret eivät poistu koskaan huoneestaan. Netti on heille ainoa tapa olla yhteydessä toisiinsa. Syrjäytyneille nuorille on jopa oma terminsä japaniksi, hikikomori. Vuosien 2003 ja 2005 välillä 180 ihmistä kuoli joukkoitsemurhissa, joita järjestettiin yli 60. Tekijät eivät kaikissa tapauksissa tunteneet toisiaan ennestään. Lähde: BBC, Abc News ja Japan Mental Health.
Viisi väittämää itsemurhasta
Itsemurha ei ole ratkaisu.
“Oikein. Se on epätoivoinen teko.”
Vain heikot tekevät itsemurhan.
“Väärin. Ongelmien kasaantuminen ja riskitekijöiden lisääntyminen ajavat usein tekoon.”
Jos puhuu itsemurhasta, ei tee sitä.
“Väärin. Valtaosa tehneistä on ilmaissut aikeensa läheisille ihmisille.”
Itsemurhia tehdään enemmän juhlapyhinä.
“Väärin. Juhlapyhinä ei ole erityistä piikkiä itsemurhissa.”
Kaikki itsemurhan tehneet kärsivät mielenterveysongelmista.
“Väärin. Mutta 80-90 prosenttia kyllä. Itsemurhaa ei voi kuitenkaan selittää pelkästään mielenterveysongelmilla, vaan se on monien tekijöiden yhteenlaskettu summa.”
Vastaukset: Kansanterveyslaitoksen tutkimusprofessori Mauri Marttunen ja WHO.
18 kommenttia
Mielisairas college-dropout
17.6.2008 20:16
Sairastuin lukioikäisenä vakavaan mielisairauteen, johon liittyy psykoottisuutta. Minulla on ollut hyviä ja huonoja vuosia vuorotellen. Viimeisin masennuskauteni on kestänyt kaksi vuotta. Vihaan itseäni: ajattelen olevani kansanterveydellinen rasite, yhteiskunnan vihollinen. Lisäksi olen nykyisin ruma (omasta mielestäni), psyykelääkkeiden käyttö johtaa usein lihomiseen. Lihavien ihmisten haukkuminen ja vainoaminen mediassa on tällä hetkellä stressaavin asia. Kerran menin itsetuhoisuudessa niin pitkälle, että päädyin tajuttomana sairaalaan. Haluaisin kuolla, mutta olen luvannut puolisolleni pysyä elossa.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
klö
20.6.2008 19:57
Olipa taas Cityltä ammattitaidottomasti tehty juttu. Toimittaja oli ilmeisesti saanut jonkin asiaa koskevan esitteen käteensä, jolla artikkelin rakenne saadaan kokoon ja myöhemmin pari kaverinkaverin kommenttia. Vakava aihe ei ansaitse tälläistä. Voisiko toimittaja myös ilokseni määritellä Itä-Euroopan?
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Schweigen ist gold
22.6.2008 14:48
Cityltä on vastuullista, että he uskaltavat puhua surullisesta ongelmasta, joka nyt on ympärillämme lisääntynyt. Ahdistus on ollut aina osa elämää eikä varmasti koskaan häviä ihmiskunnasta. Tunteettomuuden pitäisi olla pikemminkin sairaalloinen tila, mutta jos ahdistaa, voi apu olla paikallaan. Elämä ei valikoi, kenelle raskain taakka lyödään yhtäkkiä, eikä avun pyytäminen tee kenestäkään YHTÄÄN huonompaa. Kaikkein rohkeinta on olla oma itsensä.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
minä
23.6.2008 18:31
Haluan uskoa, että kaikki ovat maan päällä heille tarkoitetun ajan. Itse olen koettanut itsemurhaa kahdesti ja aina on kohtalo minut pelastanut. Miksi? En tiedä itsekään: Olen työtön, ruma, 33v neitsyt, minulla ei ole yhtään hyvää ystävää. Kahden yritykseni jälkeen vanhempani soittivat minulle vihaisen puhelun kun olin heidät noin kehdannut nolata. Olen totaalinen epäonnistuja. Metron eteen hyppääminen kai tepsisi, mutta olen kuullut, että siitä voi tulla pahoja traumoja kuljettajalle. En enää jaksa olla täällä. Edes yhteiskunnan riippana. Mitä siis avuksi?
Ja artikkeli oli huono. Myös. Ihan kuin minä. Siksi sen kai loppuun luin.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
ohukainen
24.6.2008 01:56
Samaa mieltä kuin KLÖ, vaikka varmaan hyvää tarkoitettiin .. oikeasti paljon rumempi juttu. Jokelakin. Olisi kannattanut haastatella jotain kokenutta alan ammattilaista. Myös viha itsemurhan tehnyttä läheistä kohtaan on tarpeen; esimerkkinä vaan ...
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
----------------------
26.6.2008 17:19
Aina sanotaan, että itsemurhauhkaukset pitäisi ottaa vakavasti, mutta eivät ihmiset käytännössä tee niin. Minäkin harkitsin itsemurhaa kun olin masentunut ja puhuin asiasta joillekin ihmisille. Eivät he ainakaan reagoineet yhtään millään tavalla.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
zeata
26.6.2008 19:00
Edellinen kommentti kirjoittalta "minä" kosketti niin paljon, että päätin minäkin kantaa korteni kekoon, vaikka en koskaan ole itsemurhaa yrittänytkään. Olen nyt päällle kolmenkymmenen ja itsemurha on ollut ajatuksissani varhaisteinivuosista ja siitä unelmointi muuttunut aina vain vahvemmaksi. Jossain vaiheessa jopa oli niin, että en saanut unta ilman, että fantasioin tavoista, jotka veisivät minut tästä maailmasta pois. Isäni on yrittänyt itsemurhaa ja jälkipuinti oli jotain nolostuttavaa. Keskustellaanpa siinä sitten perheen kesken, että mikä on vialla. Teinin uhmalla sanoin, että jos joku haluaa päättää elämänsä niin se on hänen ratkaisunsa enkä minä sitä voi estää. Nyt saatan olla jo vähän eri mieltä. Maailma on oikeasti valloittava paikka ja kun meidät on tänne heitetty yhdeksi elämäksi selviytymään niin selviydytään sitten. Elämä ei ole helppoa kaikille, jos kellekään. Omat asianikaan eivät ole onnen täyteisiä, kaikkea muuta, mutta tämä on se elämä mikä minulla on ja siitä pitää yrittää ottaa kaikki irti, koska mitään muuta ei tule. Jatkan varmaan lopunikääni itsemurhasta haaveilua, mutta en tiedä löytyykö minulta koskaan uskallusta päättää tätä ainutkertaista maailmanvaellustani omin käsin. Edelliselle kirjoittajalle vielä sen verran (jos satut näitä kommentteja katsomaan), että ota yhteyttä jos siltä tuntuu. Ehkä osaan auttaa, ehkä en, mutta haluaisin ainakin yrittää. Tulipa nyt sitten Cityynkin rekisteröidyttyä vaan sitä varten....
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Juoksepois
27.6.2008 10:39
Hyvät tyhmät, rumat ja surkeat, älkää heittäkö hukkaan tyhmää, rumaa ja surkeaa elämäänne. Ei ole mitään takeita siitä, että jatkossakin olisi samaa tyhmää, rumaa ja surkeaa.
Lähipiirissäni on kaksi tapausta, joissa (omasta mielestään ja/tai kammottavan suhteen vuoksi) tyhmä, ruma ja surkea ihminen koetti tapaapp itsensä. Toinen useita kertoja, toinen kerran. Jokainen yritys heijastui pitkälle lähipiiriin, esimerkiksi itseeni ja omiin pieniin lapsiini.
Nyt kumpikin on tahoillaan oikessa hyvässä suhteessa, molemmilla on pari lasta, takana ovat pakkohoidot, päihteet ja väkivalta. Eikä tarvittu edes uskoontuloa, vanhasta irtautuminen, mielensairauksien hoito, tavallinen "tylsä" kumppani ja ajan kuluminen riitti.
Mutta itsemurhayrityksistä ovat jääneet murskana olevat luut, arvet, ja merkinnät papereihin. Ylimääräistä kuormaa, kun itse kasvattaa seuraavaa sukupolvea ja haluaisikin elää mahdollisimman pitkään.
Epäonnistunut itsemurha lisää kurjuutta ja kuormaa tulevaan. Onnistunut vie mahdollisuuden sitlä, että jonain päivänä kaikki on toisin.
Hyvä tyhmä, ruma ja kurja, pilleripurkin sijaan lähde vaikka juoksemaan, niin minä teen. Juokse täysillä kunnes oksennat. Jatka juoksemista, kunnes et enää jaksa ja luulet kuolevasi. Toipuu nopeammin kuin vatsahuuhtelusta ja tuntuu riittävän pahalta. Kunnes alkaa tuntua hyvältä tai ainakin vähemmän pahalta.
Jokaine tyhmä, ruma ja surkea on arvokas jollekulle. Jos ei nyt niin tulevaisuudessa. Jos et ole vielä löytänyt sitä jotakuta, etsi vaikka cityn kautta toista tyhmää, rumaa ja surkeaa, noin aluksi. Vaikka lenkkiseuraksi.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Reippaina käymme rekkain alle
4.7.2008 13:22
Väsynyt artikkeli johon kerätty jotain kumminkaiman serkun fiiliksiä ja mietteitä siitä miltä tuntuu... subjektiivisesti tarkasteltua paskaa koko kirjoitus. Missä olivat asiantuntijahaastattelut, sairaalatyöntekijöiden näkemykset, pelastuslaitoksen ja poliisin "jätteidenkeruupartioiden" mietteet...?
Juttu oli lähtökohdastaan lähtien pielessä - minkä takia itsari olisi huono asia ja minkä takia oma itsemääräämisoikeuttaan ei saisi ulottaa omaan elämäänsä. Jos ei täällä viitsi kitua niin killumaan vaan - minkä vitun takia pitäisi kiduttaa itseään yhtään päivää pidempään kuin on tarpeen. Itse ainakin aion ampua aivoni seinälle kun kyllästyn lopullisesti - olen tiennyt sen jo lukiosta lähtien ja kaikki tarpeelliset järjestelyt on tehty.
Lähinnä käy sääliksi niitä joilta homma on jäänyt puolitiehen, kroppa runnelluksi ja edelleen täällä jumissa. Ei muuta kuin uutta yritystä...
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Juoksepois, kiitos!
12.7.2008 07:15
Juoksepois, kommenttisi on VITUN hyvä!
En kirjoita tuhannen kappaleen vuodatusta, mitä tekstisi sai syvimmässäni aikaan. En kirjoita kansantarun mittaista vertauskuvaa, kuinka tarinasi sai minut tuntemaan aivan kuin kirpeä lokakuinen purovesi liplattaisi persevaossani puhdistaen harvat perskarvat kuvastaen mielenipuhdistumista. Kirjoitan, mitä tunnen, ja kirjoitan sen mahdollisimman yksinkertaisesti.
Kommenttisi on VITUN hyvä!
Tekstisi on juuri tälle sivustolle sopiva. Se on helposti luettava, sopivasti jaettu, looginen ja sopivan vaihteleva. Lenkkivinkki on loistava! Aion itsekin luultavasti kokeilla kuntokaavaasi aivan muuten vain.
Vaikka pisteeseen yrjö päättyvä suuren pakaralihaksen revitys olikin konkreettisin neuvo ja hyöty tekstissäsi, suurimman vaikutuksen minuun teki jokin aivan muu. Jokin, joka jokaisen tarinankertojan tulisi opetella yhtä hyvin kuin sinä sen taidat.
LOPETUS! Lopetuksesi oli TÄYDELLISESTI ajoitettu - kuin parhaimmassa Hitchcockin elokuvassa. Lopetus tuli, kun sitä vähiten odotit, kohdassa, jolloin tunnelma oli kohoillaan jättäen lukijan miettimään paljon lukemisen jälkeen. Mitä tapahtui? Mitä kaikkea olisikaan voinut tapahtua? Minusta tuntui, kuin joku olisi kertonut minulle kiinnostavinta tarinaa, kirien jännittävästi loppua kohti kuunnellessani suu auki loppuratkaisua kiivaasti odottaen...kertoja lopettaisikin ennen viimeistä käännettä. BAM! Ja esirippu laskeutuu jättäen minut miettimään sanattomana, häkeltyneenä, typertyneenä ja ihastuneena.
Vaikuttava viimeinen virkkeesi vei mukanaan.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
...
15.8.2008 22:09
Mulla on oma näkemykseni tähän itsemurhahommaan. Mun pappa teki itsarin 77 vuoden ikäisenä, syytä en tiedä enkä haluakkaan tietää. Mummi oli kuollu n.10 vuotta aikasemmin vakavaan sairauteen. Pappa kuoli kun olin 7luokalla, ja vasta 5 vuotta sen jälkeen kuulin totuuden papan kuolemasta. Aikaisemmin luulin, että pappa oli kuollut luonnollisesti. Oikean syyn kuulemisen jälkeen olin puhumatta äidilleni 2 vuotta, koska hän ei ollut kertonut minulle totuutta. Mikään ei voi ikinä tuntua pahemmalta, kuin läheisen ihmisen itsemurha. Se saa miettimään, olimmeko me niin huonoja sukulaisia, vai miksi hän turvautuu noin itsekkääseen tekoon?'
ikinä en saa sitä tietää..
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
katkera
21.2.2010 19:23
On hirvittävän vaikea antaa anteeksi puolison itsemurhaa, jos on kolme yhteistä tahallaan haluttua lasta ja avioliittosopimus:Tahdon - takana.
Vastaa kommenttiinSitä olisi luullut, että sopimuksista pidetään kiinni.
Kymmeniä vuosia on mennyt, että olen taas voinut nähdä suloisia unia
entisistä ajoista.
Itsemurha ei ole yksilön oma ratkaisu, jos hänellä on perhettä. Hän määrittelee koko jälkeenjäävälle perheelleen elinkautisen, niinkö hän tarkoittikin ?
Vastaa kommenttiin
Allu7
2.10.2010 01:59
Mä en tiedä onks tää edes joku hyvä tapa mut mun tytär kuoli helmikuussa-1910 ja mä en pääse siit mihinkään
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Allu7
2.10.2010 02:00
sory 2010
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Matti-57
26.7.2012 05:18
Sanotaan että itsemurha on itsekäs teko.Omalla kohdallani niin ei olisi,sillä olen yksin ei ystäviä eikä läheisiä.Veli on ja sisko,mutta yhteyttä ei ole pidetty,eivätkä he edes tahtoisi.Minulla on kaksi lemmikkiä joista tahdon huolehtia niin pitkään kuin he elävät,sen jälkeen teen itsemurhan kunhan keksin miten.Aseen osto on suunnitelmissa,mutta mistä saan hankittua käsiaseen.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
näppärin
12.10.2016 17:08
En kyllä ota jutusta onkeen: "itsemurha on itsekäs teko". Tuostahan voi vetää sen johtopäätöksen, että ikään kuin omistaisitte sen toisen ihmisen, niin silloin näin voi sanoa, hakien mukamas jotain oikeutusta syyttää toista ihmistä menetyksestä. Ihmiset tekee kuule mitä ne tahtoo. Ainut mikä sitä määrittelee, on heidän todellisuuden tajunsa. Hyvin epätoivoinen ihminen ei näe ehkä metsää puilta, vaan kuvittelee ratkaisunsa olevan vain tämä ainoa, itsensä lopettaminen. Ihmisen kaikkia tekoja voidaan katsoa itsekkäinä, myös ihmisen ystävällisyyttä toiselle ihmiselle. Mutta ei, ette te omista sitä toista ihmistä.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Kullivittu
26.3.2018 17:46
Haluan kuolla pois
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Onneton kulli
7.4.2018 17:47
Tapan itseni kohta, tänne jää kaipaamaan sakkia, mutta ei sitä mitä tahansa jaksa.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin