Herään yöllä omituisiin uniin. Olen menossa seuraavana aamuna haastattelemaan itsemurhaa hautonutta filosofian tutkijaa – kirkosta eronnutta teologian tohtoria – jonka uusi teos saa epäilemään elämän tarkoitusta. Ruotsalainen Ann Heberlein on kirjoittanut kirjan sairastamastaan kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä. En tahdo kuolla, en vain jaksa elää -kirja syntyi kolmen kuukauden sairausjakson aikana.
Heberlein on Ruotsissa julkkis: kommentaattori, tv-studiossa viihtyvä rohkea keskustelija ja vaikeita aiheita käsitellyt kirjailija. Heberleinin mieliaihe on pahuus. Hän kertoo itsestään epämiellyttäviä asioita, kuten että hänet on raiskattu. Hän on suututtanut feministit sanomalla, ettei kaipaa heidän sisaruuttaan, koska osaa ruikuttaa ihan omin voimin. Asunnottomia Heberlein käskee ryhdistäytymään.
"Ei ole mitään ilkeitä ihmisiä, jotka yrittäisivät pitää sinut kodittomana. Kukaan ei ole kadulla täysin ilman omaa syytään. Jokainen on saanut monta mahdollisuutta parantaa elämäänsä – ja mokannut monta kertaa: jättänyt vuokrat maksamatta, käyttänyt päihteitä. Ihmisellä on valintoja", Heberlein sanoo.
Ann sairastui ensimmäisen kerran 14-vuotiaana, masennukseen ja syömishäiriöön. Vanhemmat veivät hänet psykiatrille. 1980-luvulla mielenterveysongelmiin ei tarjottu lääkkeitä. Niitä Ann sai vasta seitsemän vuotta myöhemmin yritettyään itsemurhaa. Heberlein on vakuuttunut siitä, että lääkkeet ovat pelastaneet hänen henkensä. Bipolaari-diagnoosin hän sai vuonna 2001.
St. Larsin odotushuoneessa olemme yhdenvertaisia...kännikalat ja dosentit, asunnottomat, itkuiset teinitytöt, ahdistuneet keski-iänkriisiä potevat ihmiset ja haisevat ukot...Siellä me istumme, ihmisrauniot. Niin saatanasti ahdistusta ahtautuneena kuuteen neliömetriin.
"Hypomaniaan ei haeta apua. Useimmat ihmiset eivät näe tilassa ongelmaa. Tunnet itsesi mahtavaksi, kauniiksi ja älykkääksi. Itse olen silloin todella tehokas ja teen erinomaista työtä. Jos saisin valita, olisin mieluummin terve. Ylikierroksilla en nuku tai syö kunnolla. Olen ärtyisä, laihdun valtavasti ja lopulta olen näännyksissä," Ann Heberlein kertoo.
Anafril, cipramil, zoloft ja klassikko prozac. Valium tottakai, ja stesolid, sobril, stilnoct, atarax, imovane, oxascand. Litium ja topimax. Olen syönyt paljon pillereitä.
Maaninen vaihe on täynnä vastauksia, hurjia suunnitelmia ja älytöntä toimintaa. Kun normaali ihminen innostuu liikaa, ostaa hän kalliit saappaat tai Play Station kolmosen. Ann Heberlein osti 160 neliön talon puutarhalla ja kattoterassilla. Hullut ideat, loisteliaat juhlat ja impulsiiviset teot, kuten syrjähypyt, johtavat ennen pitkää krapulaan ja syvään masennukseen.
"Elämällä ei ole tarkoitusta. Mikään ei tunnu hyvältä", Heberlein tiivistää depression.
En halua mitään. En tunne mitään. En ajattele mitään. Minun ja maailman välissä on kalvo...Suuri tyhjyys. Suuri ei-mikään. Sinne minä kaipaan... Musta paino rinnan päällä...Haluan ryömiä pimeään koloon ja kuolla rauhassa.
Heberlein haluaa ihmisten tietävän, miltä sairaus tuntuu. Mielenterveysongelmia vähätellään ja ne niputetaan raivostuttavalla tavalla yhteen. Kukaan ei rinnasta vatsatautia ja syöpää tai lonkkamurtumaa ja sydänvikaa. "Tarvitsemme kunnon hoitoa ja lisää rahaa sairastuneille. Psykiatrin tulee tietää liian laajasta alueesta tällä hetkellä. Tarvitsemme tiettyyn sairauteen erikoistuneita lääkäreitä. Tämä on vakava krooninen sairaus: 30 prosenttia kuolee alle 40-vuotiaana. Haluan kertoa, miten diagnoosin saanut voi ajoittain elää täysin normaalia elämää. Emme ole mielipuolia", Heberlein sanoo.
Suututtaa saatanasti, kun ihmiset jotka todennäköisesti eivät ole koskaan kiemurrelleet kylpyhuoneen lattialla ahdistuksen jyskyttäessä palleassa, seisseet junanraiteen vieressä valmiina hyppäämään, valvoneet viittä vuorokautta putkeen, istuneet veitsi kurkullaan, maanneet siteissä suljetulla osastolla, tokaisevat ylenkatseellisesti: Täytyy hyväksyä, ettei elämässä voi aina olla kivaa. Joskus pitää kärsiä. Fuck you. Ikään kuin sauvakävely, porkkanamehu, haliminen ja kohottava kirjallisuus ratkaisisivat kaiken. Ikään kuin ahdistus, masennus ja itsemurha-ajatukset olisivat pohjimmiltaan teeskentelyä.
Ann Heberlein: En tahdo kuolla, en vain jaksa elää (Atena). Lisää kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä: http://www.poliklinikka.fi/?page=8213207&id=2013466&;.
14 kommenttia
KyyninenKyy
11.6.2010 13:30
"Hullut ideat, loisteliaat juhlat ja impulsiiviset teot, kuten syrjähypyt, johtavat ennen pitkää krapulaan ja syvään masennukseen."
Vastaa kommenttiinKuulostaa siltä, että City-lehti on suunnattu bipolaarisen mielialahäiriön maanista vaihetta eläville ihmisille.
Vastaa kommenttiin
a_m_b_e_r_
11.6.2010 19:00
Heberleinin tekstista tulee mielikuva, ainakin tuon artikkelin perusteella, etta sen kirjoittaja on
1) teini-ikainen (muodikasta angstia, ja silti kaikki pyorii oman navan ymparilla) ja niiiiin spesiaalitapaus
2) ei ole koskaan asunut muualla kuin sosiaalivaltiossa tai ollut tyoelamassa ("kodittomuus on oma vika" + "lisaa rahaa paasta vinksahtaneille")
3) ei ole koskaan edes kuvitellut etta maailmassa on paikkoja jossa kaikki saa asunnon ja rahaa tosta vaan pyytamalla, eli esim. Japani, Kiina tai USA ei varmasti ole Heberleinin maailmankartalla.
Jos ei kiinnosta elaa, niin sekin on oma valinta.
Jos ei kiinnosta normaali elama (tyo yms) niin miksi kiinnostaisi valtiolta rahan saaminen sen enempaa?
Jos ei (jokin asia) nappaa, niin a) tee jotain muuta tai b) jos et voi, muuta asennettasi.
Vastaa kommenttiinJos on kriisi, tee jotain: 1) taistele 2) vaihda asennetta 3) vaihda puolta 4) ala tee mitaan tai 5) poistu, tilanteesta tai maasta tai jotenkin muuten vaihda tilannetta
Vastaa kommenttiin
No_Tota
14.6.2010 10:54
a_m_b_e_r: Sulta tais mennä ohi toi kohta, että mielenterveyssairaudet ovat sairauksia. Toi ohjemantra: taistele, vaihda asennetta jne, on varmasti lääke perusterveelle ihmiselle, mutta jos on oikeasti sairas ei noita vaihtoehtoja tosta noin vaan ole käytössä. Voisi verrata esim. jos jalat on amputoitu, niin ohjeesi on juokse, kirmaa, pelaa jalkapalloa, että saat itsesi hyvää fyysiseen kuntoon. Jos et onnistu niin oma vika.
Vastaa kommenttiinVarmasti jos kyseinen henkilö ei asuisi sosiaalivaltiossa, eihän varmasti olisi enää tässä hiippakunnasas kirjoittamassa tunteistaan.
Se on vaan niin helppo vähätellä toisten asioita, kun asia ei ole omalla kohdallaan.
Vastaa kommenttiin
Hiljainenhuutaja
15.6.2010 16:40
Te kaks edellistä kirjottajaa ootte molemmat oikeessa. Aina löytyy vaihtoehto. Se on loppujen lopuksi aina oma päätös mitä omassa päässä liikkuu, mutta totta sekin on että jalattomana on huono juosta. Ja jos ei halua kärsiä niin kuolema on varmin vaihtoehto sen toteuttamiseen. Ja mielestäni se on vieläpä tavallaan rentouttavaa kun aikoo tappaa itsensä. Siis minun kohdallani se toimii niin. Kun on suurien kysymysten äärellä, kanattaako itsensä tappaa vai ei, niin ei stressaa pikkuasioista. Parhaan hyödyn saamiseksi pitää todella uskoa että kannattaa hakeutua hautaan. Pitää todella haluta kuolla. Unohtaa kaikki muu. Olla sairaalloisen motivoitunut. Se rentouttaa mutta kuoleman riski lisäntyy huomattavasti. Tietystä näkökulmasta kuoleman riskin lisääntyminen ei ole hyvä asia. Kannattaa kokeilla jos elämä tuntuu liian raskaalta:)
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
ette_te_tajua
17.6.2010 14:47
Ei todellakaan ole aina oma päätös mitä omassa päässä liikkuu! Nimenomaan masentunut tai maaninen on sairas, eikä mahda mitään sille mitä siellä päässä jyllää.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
kseno
17.6.2010 16:54
Kaksisuuntaista sairastava on mieleltään heikko ja sen katsominen vierestä tuntuu pahalta. On ollut erittäin kuluttavaa sivusta seurata oman äidin sairautta ja tosiaan se ei ole oma päätös mitä siellä päässä liikkuu. Järkipuhe ei maaniseen ihmiseen tehoa, maanikko elää tunteella ja on erittäin itsekäs. Oma napa ja elämä ovat tärkeitä eikä sairasta kiinnosta, miten sen seikkailut/hullut päähänpistot voivat vaikuttaa muihin ihmisiin. Itse en pysty olemaan kuin muutaman tunnin max. äitini kanssa kuukaudessa, vaikka hänellä olisikin "normivaihe" päällä. Niin mahdoton tapaus se on.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
1plus1on0_vai
18.6.2010 08:43
Aika kaksinaismoralistinen maailmankuva on Heberleinilla artikkelin mukaan: asunnottomia hän kehottaa ryhdistäytymään mutta toisaalta hänen omia sairauksiaan tulisi kaikkien ymmärtää
Vastaa kommenttiin"Täytyy hyväksyä, ettei elämässä voi aina olla kivaa. Joskus pitää kärsiä." Practice what you preach?
Vastaa kommenttiin
Miten_on
18.6.2010 12:19
Joku on sanonut että kaikki mielenterveysongelmat ovat äärimmäistä itsekeskeisyyttä.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Citalopram
19.6.2010 00:28
Siinä tapauksessa vaihtaisin mielelläni tämän äärimmäisen itsekeskeisyyden ns. normaalitilaan. Vielä kun tietäisi miten. Satutan vain itseäni lopulta.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
kuolematonsana
16.11.2010 10:06
Tämä kirja. Ehkä kysymys on siitä että ihmiset eivät oikeasti välitä toisistaan. Myös te keskustelijat jotka kritisoitte, sanoisitteko oikeasti päin naamaa tällaista toisillenne? Oikeasti olisitte hiljaa. Sekin olisi parempi. Tunnustakaa syyllisyytenne. Löytyy varmasti hetki jolloin olisitte voineet ojentaa kätenne, mutta ette ole sitä tehneet. Me kaikki olemme syyllisiä. Mutta mitä teemme tästä eteenpäin? Se on suuri kysymys. Olkaa hiljaa, mutta lähimpienne vierellä tukien.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Hoh_hoijakkaa
27.10.2011 16:22
Aika moista kikkailua. Kannattaa miettiä, mihin aikansa hukkaa. Me ihmiset olemme herkästi hyväksikäytettyjä.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
beatrizzee
23.11.2011 22:25
aah ketkä ei miettineet loppuun asti?ei sillä mitään kaksinaismoralistista maailman kuvaa ole vaan kaksijakoinen mielialahäiriö.. kodittomat, (myös japanissa ja kiinassa jne. on kyllä yleensä aina osasyyllisiä siihen, ja jos ei, voi itse kadulta räpiköidä pois. mutta maanis-depressiivisyys ei ole yleensä itse valittavissa, ja kyllä mielenterveys ongelmista sairastavat ihmisen ovat yleensä hyvin itsekeskeisiä, mutta parempi heihin on rahallisesti panostaa kun päihteitä käyttäviin kodittomiin pulsuihin tai muihin sohvallaloikoilijoihin, joilla kerran on ollu kaikki kortit käytettävissä. tää on niin täynnä omia valintoja, mutta mielenterveysongelmat ei kuulu niihin. ja mitä tähän erittäin kypsään a_m_b_e_r:in kommenttiin tulee, pisti se mut miettimään miten perillä oikeestaan näistä olet, määrittele normaali työ? ja miksi ainoastaan normaalia"" työtä tekevät ihmiset saa himoita valtion rahaa, jos suomessa voi sohvalla makoilemallakin saada rahaa valtiolta (no se on tosin jo aika normaalia, tai ainakin yleistä suomessa) . ja miten uskot mielisairaan ihmisen pystyvän "vaihtamaan asennetta" tosta noin vaan, kun sullakin on asenne sulle tuntemattomaan asiaan noin raju? paikalta poistuminen saati maan vaihtaminen hyvin harvoin johtaa mihinkään, karkuunko meinaat kaikkia vastoinkäymisiäs juosta? täällä loppuu tila kesken..
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
niponipo
16.4.2012 23:22
Itse asiassa kodittomia on tutkittu ja melkein kaikilla on vakavia ongelmia mielenterveydessä ja/ tai runsasta päihteiden käyttöä. Ehkä joku haluaa asua kadulla tai on "tehnyt oman valinnan", mutta aika iso osa tuntuu ajautuvan sinne ikävien sattumusten kautta tai psykoosissa.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
anonyymi__
28.5.2013 17:16
Artikkelin perusteella ei saa selville kirjan kirjoittajan oikeita ajatuksia. Muutenkin artikkeli vaikuttaa olevan vain tiivistelmä sekalaisista lainauksista. Varsinkin tuossa kodittomien tapauksessa kirjassa valaistaan enemmän, miksi kirjoittaja on päätynyt tuollaiseen ratkaisuun. Heberleinhan itse on kärsinyt teinistä asti bipolaarisuudesta, mutta on silti kouluttanut itsensä tohtoriksi asti ja tehnyt kuuluisan "sosiaaliluokan nostamisen" eli hakeutunut koulutukseen ja töihin. Jokaisella on omat valintansa. En missään nimessä vähättele sairauksien vaikutusta, mutta ainakin teollisuusmaissa koulutus ja luokkanousu ovat mahdollisia.
Älkää tuomitko ennen kuin tiedätte.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin