Vaarallinen tehtävä

Hullujenhuoneista liikkuu kaikenlaisia juttuja. Enää ei kummastuta mikään, eivät edes ne hulluimmat tapaukset. Olen muuttunut helvetin kyyniseksi. Pahimmat tapaukset ovat paloittelusurmia ja kannibalismia harjoittaneet potilaat, joita hoidamme parhaamme mukaan.”

Rami, 33, työskentelee Norjassa psykiatrisena sairaanhoitajana. Työ narkomaanien ja päihteiden käytöstä aiheutuneiden mielenterveysongelmaisten kanssa on äärimmäisen rankkaa.

“Päällekarkaukset ja painiottelut ovat arkipäivää ja tappouhkauksetkin ovat viikoittaisia.”

Vaarallisista ammateista puhuttaessa tulee ensimmäisenä mieleen univormupukuinen ”sankariammatti”, kuten poliisi, palomies tai hävittäjälentäjä. Näissä ammateissa vaara saatetaan kokea jopa romanttisena elementtinä. Usein tällainen kioskiromantiikka on kuitenkin yhtä kaukana todellisuudesta kuin opettajat sankarin maineesta.

“Toisin kuin äkkiseltään luulisi, työni yläasteen opettajana on hengenvaarallista. Kuminpalojen sijasta minua on heitetty tuolilla ja uhattu puukolla. Minua on lyöty vatsaan ja läpsäisty kasvoille. Minua luullaan yleisesti homoksi, joka on johtanut uhkauksiin vanhempien taholta ja lisäksi saan flunssan ja yrjötaudin aina kun niitä on koulussa liikkeellä”, sanoo Mies, 32.

Yleensä työssä vaaratilanteita aiheuttavat elottomat tahot, kuten koneet tai kemikaalit. Valitettavan usein vaaratilanteen aiheuttaja on toinen ihminen. Työturvallisuuskeskuksen asiamies Timo Suurnäkin mukaan työssä koetun väkivallan ilmiö on moninainen.

“Kyse ei ole vain kimppuun käymisestä, vaan vaarallisuus syntyy monella eri tavalla. Muun muassa epäasiallisella käytöksellä ja karkealla kielellä haetaan valtaa ja yliotetta. Jos tällaista käytöstä ei laiteta heti poikki, on vaarana väkivallan voimistuminen. Enää ei voida toimia siitä lähtökohdasta, että asiakas on aina oikeassa.”

Suurnäkin mielestä on tärkeää, että kaikki vaaratilanteet raportoidaan.

“Työyhteisön pitää käydä konfliktitilanteita läpi, jotta niitä opittaisiin käsittelemään ja sitä kautta tilanteita osattaisiin myös ennakoida. ”

Joskus ei kriisitilanteita voi ennakoida.

“Naapuriosastolla soi hälytin. Avattuani metallisen turvaoven näin, että potilas oli rakentanut purkamastaan sairaalasängystä lyömäaseen. Minulle luovutettiin mellakkakilpi ja tein viiden poliisin kanssa rynnäkön huoneeseen. Poliisi käytti pamppua ja vihdoin saimme kaatuneen potilaan taltutettua. Hänet köytettiin lepositeisiin ja työkseni koitui tämän lääkitseminen rauhoittavilla ja antipsykoottisilla lääkeaineilla. Nähtyään ruiskut, potilas kohdisti vihansa minuun ja sadatteli tappouhkauksia, joissa hän kuvaili seikkaperäisesti missä ja miten hän sen tekisi”, Rami kertoo.

Tapahtuneen jälkeen Rami jatkoi normaalisti töitään. Timo Suurnäkki kuitenkin muistuttaa työssä lauenneiden vaaratilanteiden jälkeisten toimien tärkeydestä.

”Uhrin pitää saada läheistukea ja mieluiten juuri työyhteisöltä. Pois silmistä, pois mielestä -ajatusmalli saattaa tuntua helpoimmalta, mutta on huonoin mahdollinen”, painottaa Suurnäkki.

Raminkaan tilanne ei ollut ohi.

“Puolentoista kuukauden kuluttua olin jälleen työskentelemässä samaisella osastolla, kun kyseinen potilas huomasi minut. Tappouhkaukset jatkuivat siitä mihin olivat jääneet.”

Episodi ajoi Ramin lopulta sairaslomalle. Potilas puolestaan oli turvapaikanhakija, joka siirrettiin vankilaan odottamaan maastakarkoitusta.

“Linnassa hän hirtti itsensä.”

Ramin töihin paluu on ollut joustavaa. Tilannetta on käsitelty ja Ramille on tarjottu aktiivista sairaslomaa, joka tarkoittaa töissä oloa ilman töiden tekoa. Kaikille vastaavassa tilanteessa olleille ei ole käynyt yhtä hyvin.

“Varsinkin jälkihoidon laiminlyönti on monella johtanut alan vaihtoon”, sanoo Suurnäkki.

Mikä saa ihmisen työskentelemään ammatissa, jossa joutuu jopa pelkäämään henkensä puolesta?

“Mikäli vaara kiehtoisi, altistaisi itsensä tarpeettomaan vaaraan. Se olisi järjetöntä. Asioiden rationaalinen tutkiskelu kärsii, jos tunteet ja omien tarpeiden tyydyttäminen ovat prioriteetteja”, sanoo Rami.

Lukijoilta

“Olen ramp-mies ja päivittäin töissä vaarallisten suihku- ja potkurimoottorien läheisyydessä. Pari viikkoa sitten mekaanikko kuoli jäätyään ruuman luukun väliin. Lisäksi olen tekemisissä kemikaalien, ruumiiden, räjähteiden ja radioaktiivisen rahdin sekä muiden vaarallisten aineiden kanssa.”
Mies, 26

“Lentäjän työ on tilastojen mukaan turvallista. Mutta harvassa työssä tietää, että elinaikaa on jäljellä tunti, jos ei pääse laskeutumaan lentokentälle. Kuka haluaa liikkua pilvessä sokkona 50 metrin korkeudessa 200 kilometrin tuntinopeudella luottaen vain mittareihin? Valtameren saarille lentäessä on määritelty piste, jonka jälkeen ei ole enää paluuta, vaan perille täytyy jatkaa. Ei ole lentäjää, jonka syke ja adrenaliini eivät nousisi laskeutumisessa.”
Mies, 29

“Olin kioskimyyjä. Alueemme kaikki kioskit olivat tulleet ryöstetyksi. Jokainen uusi asiakas oli mahdollinen ryöstäjä, joten adrenaliiniryöpyt olivat tiheitä. Kun kioskimme sitten ryöstettiin ollessani yksin töissä, pelot vain pahenivat. Asiakaspalvelu kärsi, koska pelkäsin kaikkia. Kun kioski ryöstettiin toisen kerran, otin lopputilin. Toivon, etten enää koskaan joudu kokemaan samanlaista adrenaliinipiikkiä tai tunnetta kuin silloin kun henkeä uhataan.”
Nainen, 23

“Mun työssä ei sinänsä ole mitään pelottavaa, mutta pelkään milloin en enää kestä erittäin ärsyttävää työkaveriani ja hyökkään sen kimppuun. Olen jo alkanut leikkiä tulella laukomalla hänelle kaikenlaisia ilkeitä totuuksia.”
Nainen, 28

“Lihanleikkaajana vaarat ovat todellisia ja jokapäiväisiä. Koskaan ei voi tietää milloin ’lipsahtaa’ ja silloin voikin sitten sattua ja kunnolla.”
Mies, 27

“Olen rekrytointihenkilö ja kohtaan joka päivä fyysistä uhkaa työpaikallani. Maailmankuvani on ihan vääristynyt. Tuntuu siltä, että kaikki käyttävät nykyään jotain mömmöjä.”
Nainen, 39