Seisoo päällään?

Hmmmm. Elämällä on tapana heitellä ihmistä tilanteesta toiseen. Meillä kaikilla on omat tapamme selviytyä tästä turbulenssista. Toiset päätyvä aina tipahtamaan jaloilleen, toiset taas tipahtavat turvalleen, sillä seurauksella etteivät tunnu koskaan enää nousevan. Mikä erottaa nämä kaksi sitten toisistaan?

Luulen että siihen vaikuttaa ainakin kyky nähdä asioita useammalta kantilta. Aiemmassa blogissani kirjoitin pätkätyöläisyydestä. Julkinen keskustelu pätkätöistä on keskittynyt lähinnä lyhyiden työsopimusten mukanaan tuomiin epävarmuuksiin. Kukaan ei ole erityisemmin kiinnittänyt huomiota pätkätyöläisyyden positiivisiin puoliin. Vapauteen vastuusta ja mahdollisuuksiin pitää lomaa työrupeamien välissä, jos talous antaa periksi.

Ihminen on taipuvainen hakeutumaan tutun ja turvallisen luo, vaikka siinä uudessa ja vieraassa saattaisi olla mahdollisuus rakentaa jotain itseään tyydyttävämpää. Muutokset ovat aina jännittäviä. Toiset meistä hakevat ikuista muutostilaa, saavat jännityksestä lisää adrenaliinia ja kokevat olevansa elossa. Toisille ajatus esimerkiksi asunnon tai työpaikan vaihdosta on kauhistuttava tai äärettömän stressaava. Entistä, usein stressaavaa, pahaa oloa ja kiristystä aiheuttavaa ei uskalleta hylätä, ennen kuin uusi on varmistettu tilalle. Samaa voisi soveltaa myös parisuhteisiin. Osa meistä on ns. saattaen vaihdettavia, jotka kulkevat parisuhteesta toiseen ilman taukoja. Yksin oleminen ei ole mahdollisuus vaan uhka.

Hmm, niin ja lauantai-ilta yksin kotona ;D…sekin voidaan nähdä niin monella tavalla. Itse nautin tänään siitä, ettei tarvitse tehdä mitään. Nukuttuani viiden tunnin päiväunet, suunnittelen meneväni ajoissa nukkumaan =D.