Sitoutumiskammoako?

Työpaikan vaihtaminen on ollut kartalla viime päivinä. Akateeminen pätkätyöläinen on jälleen etsimässä itselleen uutta paikkaa. Työn kuva ei muutu, mutta työpaikan sijainti kyllä. Tavallaan on hyvin terveellistä kerran vuodessa arvioida uudestaan omaa työtään, omia vahvuuksiaan ja halujaan. Toisaalta se tarkoittaa myös pientä alitajuista stressilisää. Ja niin kuin työ itsessään ei olisi tarpeeksi ;D.

Toisaalta pätkätöihinkin tottuu. Työhön suhtautuu ehkä asteen kevyemmin tietäessään sen jatkuvan vain vuoden. Voi ajatella itsensä olevan ”pelastava enkeli”, joka saapuu hoitamaan tehtävää kaaoksen keskelle. Tästä ajatuksesta on vaikea siirtyä ajatukseen pysyvästä virasta. Se tuo tullessaan vaatimuksen pitkäjänteisemmästä suunnittelusta, näkemyksestä minne suuntaan työtä pitäisi kehittää nimenomaan kyseisessä paikassa. Lisäksi päälle tulevat vielä työpaikan ihmissuhteet. Pätkätyöläinen pitää itsensä helposti ihmissuhdesolmujen ulkopuolella, mutta vuosien saatossa voi olla vaikeampaa olla ulkopuolinen. Kaiken huippuna painaa ajatus siitä, että tässäkö nyt olen seuraavat 35 vuotta. Viimeinen on tietenkin vain itsestään kiinni, mutta silti…se ajatus painaa.