Vem är jag? Vad gör jag i STHLM?

”Haemme suomenkielistä asiakaspalvelijaa kansainväliseen yritykseemme. Moderni konttorimme sijaitsee Tukholmassa. Toivomme, että osaat sujuvasti suomea, ruotsia ja englantia.”

Muutin Tukholmaan spontaanisti kuukauden varoitusajalla. Hain vuonna 2010 suomenkielisen asiakaspalvelijan virkaa laskutusyrityksestä Tukholmasta, jonka ihme kyllä sain kuin sainkin. Lupasin uudelle esimiehelleni järjestää asiat Suomessa niin, että aloitan työt Ruotsissa kuukauden sisällä työsopimuksen kirjoittamisesta. Kuukausi aikaa muuttaa elämän suunnitelmat uusiksi. Minusta ei siis tulekaan Filosofian Maisteria? Kuukaudessa sain lahjoitettua huonekalut hyväntekeväisyyteen, kieräytettyä vaatteet, astiat ja kodinkoneet kavereille. Irtisanoin itseni, myin vanhan kihlasormuksen, ja pakkasin laukut. Kuukausi oli täysin riittävä aika kaiken näiden asioiden hoitamiseen. Läksiäisiäkin ehdittiin juhlia ainakin kolmeen kertaan. Hyvästi Vaasa, hyvästi suomalainen yliopistoelämä.

Minua varoiteltiin etukäteen tukholmalaisista ja vaikeudesta tutustua heihin. Tukholmalaiset ovat sisäänpäin kääntyneitä itsekkäitä selkään puukottajia. Tukholmalaisilla on omat piirinsä, eivätkä he hyväksy ystävikseen ketä tahansa. Tavattuani tukholmalaisia totesin tämän osittain todeksi ja osittain epätodeksi. Tukholmalaisiin on vaikea tutustua eivätkä he hyväksy ystävikseen ketä tahansa. Laajemmin ajateltuna, samanlaista käytöstä on havaittavissa missä tahansa suuremmassa kaupungissa, joten en leimaisi tukholmalaisia erityisen vaikeiksi lähestyä tai ilkeiksi kanssakumppaneiksi.

Koska olin juuri muuttanut kaupunkiin ja tunsin kaupungista vain serkkuni, minun oli pakko olla sosiaalinen ilotyttö hankkiakseni kavereita, ystäviä tai tuttuja. En välittänyt aluksi juurikaan ihmisten mielipiteistä tai mitä he minusta puhuvat selkäni takana. Yksi minun tärkeimmistä periaatteista oli rakentaa sosiaalinen verkosto uudessa kaupungissa. Verkoston avulla vältyin koti-ikävältä ja yksinäisiltä koti-illoilta. Tunnen valitettavan monta suomalaista ikätoveria, jotka eivät kykene samaan ilotyttömäiseen sosiaaliseen käytökseen, ja näin ollen heidän koti-ikävä ja yksinäisyys on raastava katseltavaa.

Olen tullut sinuksi kaupungin kanssa ja oppinut paljon. Olen oppinut tunnistamaan, keneen voi luottaa, kuka on vain kaveri ja kenen kanssa käydään ulkona. Olen oppinut metrolinjat, kaupunginosat ja ihmisryhmät sekä nuuskaamisen. Puhun ruotsia, opiskelen ruotsiksi ja englantini on kehittynyt huimasti. Nykyään olen kauempana perheestäni, Kuusamosta sekä maisterin tutkinnosta. En uskalla pyöräillä kaupungissa rennosti pelkäämättä, että jään yliajetuksi. Olen myös kirjoittanut tenttejä uudestaan ja uudestaan läpäisemättä osaa niistä. Olen selittänyt kymmeniä kertoja ulkona ollessani, että ”voi vittu” ei tarkoita ”smör fitta”, vaan jotain ihan muuta.

Kaiken kaikkiaan viiden matkalaukun pakkaus vuonna 2010 on kuitenkin ollut oikea päätös enkä ole katunut hetkeäkään muuttoani Tukholmaan. Isäni on opettanut minulle, että silloin kun elämä on liian mukavaa, on uskallettava hypättävä ulos mukavuusalueelta. Minä hyppäsin lahden toiselle puolelle, ja täällä olen edelleen.