Kalle Kustaan alamaisten puuhailut ovat suomalaisille melkoinen mysteeri. Tukholmasta suomalainen löytää Burger Kingin sekä Vanhan Kaupungin. Jokunen raapaisu saattaa käsitellä myös hippien Gran Canariaa eli Berliiniä.
Sticker Art on katutaiteen muoto, jossa erilaiset kuvat, viestit tai symbolit välitetään tarrojen muodossa. Tarrat liimataan julkisille paikoille, kuten esimerkiksi tolppiin, postilaatikoihin tai liikennemerkkeihin. Tarrat voivat sisältää viestin, kuten esimerkiksi poliittisen sanoman tai osoituksen tuesta jollekin yhteisölle. Toisinaan tarrat ovat vain taidonnäyte taiteilijan kyvyistä. Yleensä kuvat syntyvät helposti tietokoneella.
Sticker Art on äärettömän kiehtova katutaiteenlaji. Tarroja voi löytää mistä vain. Tarrat ovat myös toisinaan todella kauniita ja hienosti suunniteltuja. Edullisen hintansa vuoksi samoja tarroja voi löytää ympäri kaupunkia. Toisaalta, toiset alueet raapttavat tarrat nopeasti pois, koska Sticker Art on luettu vandalismin alle. Toiset vertaatvatkin tarrataidetta graffiteihin.
Edullisuus, tehokkuus ja näyttävyys tekevät Sticker Artista tehokkaan tavan välittää viestiä eteenpäin.
2000-luvun alun poliittinen kakkuresepti on kaivettu uudelleen esiin. Alkuviikosta Ruotsin Demokraattien (Sverige Demokraterna, SD) puheenjohtaja, Jimmie Åkesson kohtasi kermaunelman ensimmäisen kerran. Åkesson oli kirjoittamassa nimikirjoituksia uuteen kirjaansa noin 200 mielenosoittajan keskellä, kunnes 60-vuotias nainen yllätti puheenjohtajan makealla unelmalla. Tortuttaja kertoi suunnitelleensa iskua viime viikosta lähtien kuuluessaan Åkessonin tulosta hänen kotikulmilleen. Kakun hän oli ostanut ihan tavallisesta ruokakaupasta. Mitään erikoista iskutaktiikkaa hänellä ei ollut; hän jonotti kirjaa nimikirjoituksen toivossa siinä missä muutkin taka-ajatuksenaan läväyttää kakku päin puheenjohtajan naamaria. Siinä hän onnistuikin. Haastattelussa kyseinen nainen kertoi olevansa huolestunut Ruotsin äärioikeiston suosiosta sekä koko Euroopan tilanteesta.
Jimmie Åkesson ei toki ole ainoa ruotsalainen silmiltään kermaa pyyhkinyt poliitikko. 2000-luvun alussa muun muassa Bosse Ringholm silloinen finanssiministeri sai kermaa päälleen ja onpa lätty osunut jopa itse tämän hetkisen kuninkaankin naamatauluun. Vaikka torttu on ”aseena” harmiton, nostaa se aina esille Lindin ja Palmeen murhat. Hälinä nousee poliitikkojen turvajärjestelyistä, empatia kohdistuu itse poliitikkoon ja torttuiskut koetaan hyvin vakavina. Harvemmin mietitään kuitenkaan sitä, miksi kakkuja lentelee tai kritisoidaan rillejä putsaavan poliitikon toimia.
Åkessonilla olisi korkea aika torttukahveille ja aika itsetutkiskelun. Hän oli valinnut pystyttää telttansa Tukholman Södermalmille, Nytorgetin alueelle. Aluetta pidetään ”hipsterien” asuinalueena, mutta itse täällä asuvana tiedän sen olevan pelkkää stereotypiaa. Niin tai näin, Södermalmmilla SD kannatusluvut ovat kaikista matalimmat koko Ruotsissa, joten paikkavalinta Åkessonilta oli tässä tapauksessa pelkkää provosointia. Södermalmilaiset ovat suurimmalta osalta puna-vihreitä, jonka kermainen maalitaulu tiesi varsin hyvin. Hänen puolueensa, joista suurin osa on tunnustanut kannattavansa natsismia tai uus-natsismia, eivät kuulu tälle puolelle kaupunkia. Näin argumentoi tortuttaja.
Åkesson ja hänen puolueensa edustajat ovat olleet hankaluuksissa median kanssa jatkuvasti. He ovat töpeksineet ja käyttäytyneet hyvin epäasiallisesti, sitten taas asiallisesti. Osa puolueen väestä on joutunut jättämään puolueen toilailujen (seksismin, rasismin ja syrjinnän) takia. Kaikesta huolimatta puolue porskuttaa eteenpäin. Ja mikä pahinta, viimeisin torttuskandaali toi Åkessonille vain enemmän sulkia hattuun.
Mediaskandaalit ja eteenkin poliittiset skandaalit ovat siitä katalia, että ne tahtovat olla paras ase politiikassa. Mitä enemmän skandaaleja puolue herättää, sitä enemmän huomiota he saavat. Torttuskandaalin sivutuotteena Åkesson sai kansan empatiat puolellensa. Onhan se nyt väärin tuolla tavalla toista kohti hyökätä, hyi hyi. Ruotsin Demokraatit ovat muutekin niin sanottu marttyyripuolue, joka joutuu jatkuvasti taistelemaan muun muassa uskottavuutensa puolesta. Heitä vihataan, heidän tekojaan ei hyväksytä ja heidät nähdään kaikin puolin vastenmielisinä, ja ihan syystä. Piti heistä tai ei, tämä onkin juuri heidän taktiikkansa. He pyrkivät tulemaan huomatuiksi personoimalla politiikkansa. Ruotsin Demokraatit pelaa likaista peliä median kanssa, joka on kaukana sivistyneestä poliittisesta ajattelusta ja intelligenssistä.
On kakkupalan arvoista miettiä SD:n poliittisen taktikoinnin ja median yhteyttä. Ruotsin Demokraatit vastustavat maahanmuuttoa ja kannattavat natsismia, mikä herättää kovia tunteita ja vastareaktioita. He, jotka kokevat, että tortuttaminen on ainoa keino vaikuttaa, joutuvat maksamaan teoistaan, mutta kaupanpäälle heidän inhon kohteet saavat lisää empatiaa ja enemmän kannattajia. Kuinka Ruotsin Demokraattien kannatus saataisiin laskuun? Sitä en tiedä, mutta ainakin intelligenssi ja älykkyys voisi olla hyvä resepti ainakin näin alkuun. Nämä heitä puuttuvat. Jauhoja, kermoja ja sokeria ei tässä kamppailussa tarvita.
Kaupungin hienoimman talon kellarista löytyy rivi varastokomeroita, jotka ovat täynnä pahvilaatikoita, suksia, turkiksia ja joulukoristeita. Komerorivin perältä löytyy yksi hylätty koppi. Hylätyssä kopissa asuu kettu Rasmus, jonka pesänä toimii vuosien varrella raihnastunut matkalaukku. Matkalaukun sisällä on lukuisia erimuotoisia ja värisiä tarroja muistona maailman matkoilta. Kettu Rasmuksen mieleisin tarra on soikea ja haalistunut, hieman jo kulmistaan irronnut tarra, jossa on maisemakuva lämpimästä merestä, palmuista sekä surfilaudasta.
Kettu Rasmus on yksinäinen kaupungin kasvatti. Hän tassuttelee suuren kaupungin asfalttikatuja päivät pitkät tuntien kaupungin jokaisen sisäpihan, puistonpenkin sekä roskapöntön kuin oman turkkinsa. Hienosto koirat, eteenkin puudelit ja muut hienommat hauvat eivät hänestä tykkää, sillä hän on oikea kettu. Toisinaan kettu Rasmus saakin kuulla ilkeitä herjauksia talon koirilta, sillä he eivät halua kettua kaupunkiin. Aluksi kettu Rasmus pahoitti tästä mielensä, mutta nykyään hän ei tästä mieltänsä pahoita, sillä hän on kaupungin kasvatti eikä tulisi pärjäämään villikettujen parissa.
Kettu Rasmus tapaa toisinaan hänen ainoaa ystäväänsä, Kalakauppiasta. Kalakauppiaalla on iso maha, harmaa tukka ja auto, joka päästää mustaa savua. Kalakauppias antaa Kettu Rasmukselle kalanjäänteitä tai muita herkkuja. Kettu Rasmus ja Kalakauppias ovat tunteneet toisensa pitkään ja he tapaavatkin jutella pitkät tovit iltamyöhään viimeisten asiakkaiden jo suoritetta ostoksensa.
Kalakauppias on ollut surullinen viime aikoina, josta Kettu Rasmus on ollut huolissaan. Kalakauppiiaan oveen ruuvattu lehmänkello ei ole kilkattanut niin usein kuin ennen vanhaan, sillä aivan muutaman tassun heiton päähän avattiin iso peltikatto ruokakauppa. Sinne kettu Rasmus ei ole uskaltanut mennä, koska pelkää, että hätä ei päästettäisi sisään. Kalakauppias onkin ajatellut muuttaa maalle ja sulkea pienen kalakauppansa. Voi kuinka surulliseksi kettu Rasmus tästä tulisikin. Toisaalta, ehkä Kettu Rasmus voisi vihdoinkin kokeilla Kalakauppiaan kuulua savusaunaa.
Melkein kaikki talot kettu Rasmuksen kaupungissa ovat korkeita ja kauniita. Ne muodostavat suuren panssarin molemmin puolin, niin ettei edes aurinko pääse lämmittämään katuja. Kettu Rasmus tietää kuitenkin yhden matalamman talon, jonka katolle pääsee kiipeämään suurta vanhaa vaahteraa pitkin. Tämän keltaisen talon katolla Kettu Rasmus katselee tähtiä aina iltaisin ja haaveilee matkalaukun soikeasta tarrasta. Kettu Rasmus unelmoi, että hän voisi joku päivä loikoilla rannalla palmujen alla muiden kettujen kanssa. Aallot iskeytyisivät hiekkaan ja aurinko lämmittäisi mukavasti punaista tuuheaa turkkia.
Vaikka kettu Rasmus on yksinäinen, on hän tyytyväinen elämäänsä hylätyssä kellarikomerossaan. Kettu Rasmus on kiitollinen, että on saanut asua matkalaukussa niinkin pitkään ja että hänellä on yksi ystävä. Kaikista eniten kettu Rasmuksen mieltä lämmittää se, että hän on kaupungin ainoa kettu.
