Oikeamielinen köyhyys ja rakkauden luonne – osa 2

-Halpamaisin herjaus jonka olen eläessäni kuullut! Naisen ääni kajahti vastaansanomattomasti.
Angelo katseli neuvottomana kreivittären tuohtumuksesta punertuvia kasvoja.
Hän näki kasvojensa parranajopeilistä paistavan sairaanoloisen kalpeina. Kylkiluita aristi eikä matkasta toipuminen tuntunut helpottuneen. -Entä jos se sittenkin on totta, hän kysyi häivähdys pelkoa silmäkulmassaan. Hän yritti välttää katsekontaktia. Se tietäisi vain ongelmia.

Lämmin pimeys oli laskeutunut kesähuvilan terassin ylle ja sota-asuiset nuoret miehet riisuivat varusteitaan. Nuorempi luutnantti kirjoitti kirjettä kotiin kuun hehkuvassa valossa. Kynttilä hänen vierellään oli sammunut. Ehkä tänään he saisivat levätä?

-Katsokaa näitä miehiä, kreivitär havahdutti Angelon ajatuksistaan.
-Minä edustan täällä oppinutta ylimystöä, kreivitär istuutui saadakseen leimahtaneen kiihtymyksensä aisoihin. Keveällä käden liikkeellä hän antoi vieraalleen luvan tehdä samoin.
-Ette voi tulla tänne ja väittää, että… Kreivittären silmät kapenivat tuimiksi viiruiksi.

”Odottakaahan, kunhan tapaatte anoppini!”, nuori adjutantti oli hänelle kehaissut. ”Häntä hienompaa naista ette löydä herkästi.” Todellakin. Nautintorikas elämä ja ikä eivät olleet tehneet tuhojaan kreivittären olemukseen. Kulmien kiiltävä värjäys tehosti hänen polttavaa katsettaan, eivätkä hänen riippuvat poskensa korostaneet niinkään hänen ikäänsä kuin hänen arvokkuuttaan. Vanhemman naisen hiusten kiilto oli himmentynyt, mutta punainen iltapuku säilytti hänen viehkeytensä kiitettävästi.

-Rehellistä työtä vailla oleva upseerin nulikka tulee ja sanoo minulle, että älykkäin ja hurmaavin, koko maan tavoittelemisen arvoisin mies, olisi ollut alkoholisti ja naistennaurattaja! Juuri nyt kreivitär oli yhtä viehättävä kuin korillinen kyykäärmeitä, joten Angelo tyytyi viisaasti vain nyökkäämään.

Huvilan pihalta kuului huutoja. Vain muutaman askeleen päässä kaivolta kajahti laukausten ääniä. -Hyvänen aika, henkäisi kreivitär puristaen viktoriaanisen nojatuolinsa kädennojaa.

Kelpo kersantti, jonka kanssa Angelo oli keskustellut vielä aamulla shakista, kerrottiin palanneen tiedustelusta luoti olkapäässään. Adjutantti tervehti hätäisesti kreivitärtä ja ojensi kirjekuoren Angelolle. Vain muutamia pommeja oli pudonnut lähistölle. ”Kyse ei sitten ollutkaan ukkosen jyrinästä”, Angelo pohti mielessään. Kreivitär, joka mielenliikutuksessaan koki saaneensa kiitollisen kuulijan, ryhtyi selittämään, että miehille täytyisi saada puhtaat univormut.
-Antaa hänen touhuta, mentiin!