Osallistuvat Nuoret 2013 ry

Eduskunta keskustelee tänään terveyspalveluiden tarjoamisesta Suomessa oleville paperittomille lapsille ja raskaana oleville naisille. Monet paperittomat ovat lähteneet kotimaastaan pakoon sotaa tai vainoa, joka kohdistuu heidän uskontoonsa, sukupuoleensa, rotuunsa tai mielipiteisiinsä.

Tällä hetkellä paperittomilla on Suomessa oikeus vain kiireelliseen päivystyshoitoon. Tämä tarkoittaa, ettei raskaana olevia äiti saa terveysneuvontaa tai lapsi rokotusta ja tarvitsemaansa hoitoa. Lääkärit ovat oikeutetusti vaatineet, ettei yhteiskunnan tulisi puuttua lääkärin velvollisuuteen antaa ihmisen tarvitsemaa hoitoa.

Suomi rikkoo samoja kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia joita vaadimme muiden maiden noudattavan. Tärkein näistä on YK:n lapsen oikeuksien sopimus, jonka mukaan kaikkia lapsia on kohdeltava yhdenvertaisesti kansalaisuudesta riippumatta. Arvokkaaseen ihmiselämään kuuluu perustarpeiden turvaaminen ja itsemääräämisoikeuden mahdollistaminen.

Lasten oikeuksien jatkuva poljenta on väärin. Sairauksien hoitamatta jättäminen vaarantaa ihmiselämiä ja nostaa tartuntatautien leviämisriskiä. Tällä hetkellä Ranskassa, Ruotsissa, Portugalissa, Alankomaissa ja Sveitsissä paperittomat lapset ja äidit saavat samanlaiset terveydenhoitopalvelut kuin kaikki muutkin. Suomen tulisi kuulua näiden maiden joukkoon.

Toivottavasti eduskunnalla on rohkeutta asettaa lasten ja raskaana olevien naisten terveys ja hyvinvointi päivänpolitiikan yläpuolelle. Ihmisoikeuksille ei voida asettaa hintalappua, mutta varmaa on, ettei 0,5 miljoonan euron lisäkulu aja Suomea vararikkoon. Valtion yli 53 miljardin euron budjetista se on vain häviävän pieni osa.

Joel Linnainmäki, Suomen YK-nuorisodelegaatti 2014
Mikkel Näkkäläjärvi, Suomen YK-nuorisodelegaatti 2015

Tänään vietetään lasten oikeuksien päivää. Suomessa lasten suojelemisesta vastaavat perheet, kunnat ja valtio. Kun kaikki tuki pettää katastrofi seuraa. Vantaalla 9-vuotiaiden sisarusten hätään vastattiin vasta 37. lastensuojeluilmoituksen jälkeen. Lehtien palstoilla on kerrottu mitä tapahtuu kun apua ei tule ilmoitusten jälkeenkään. Lasten ja perheiden hätä jättää läheisiin ja naapurustoon jälkensä.

Lastensuojelusta on unohtunut jotain tärkeää: ihmiset. Otsikoihin nousseella Vantaalla sosiaalityöntekijällä on autettavanaan jopa 60 lasta samaan aikaan, kun valtakunnallinen suositus on korkeintaan 40 lasta. Muualla asiat ovat vielä huonommin. Suomessa tehdään vuosittain käsittämättömät 100 000 lastensuojeluilmoitusta ja 4000 huostaanottoa. Ei siis ihme jos kauheassa pyörityksessä olevat perheet kokevat kiireiset lastensuojelun työntekijät kaukaisiksi ja työntekijät itse väsyvät työtaakan alle.

Sosiaalialan työntekijät eivät vieroksu työntekoa. Oman alansa ammattilaisina he haluavat pelkän suorittamisen sijaan osallistua myös työnsä kehittämiseen ja tavata asiakkainaan olevia lapsia tiheämmin. Nyt työn kehittämiselle ja ihmisten kohtaamiselle ei jää aikaa.

Näin ei voi jatkua. Suomessa tarvitaan enemmän ennaltaehkäiseviä palveluita Imatran-mallin mukaan, jossa perheet ja lapset kohdataan aina kasvokkain ja tarvittaessa kotona. Ilman kiirettä. Perheitä on tuettava ennen tilanteen kriisiyhtymistä. Parhaimmassa tapauksessa ongelmien kasautuminen voidaan estää lyhytaikaisella kotona annettavalla tuella. Toisaalta meidän pitää huolehtia siitä, että työntekijöillä on aikaa tehdä työnsä hyvin ja nähdä asiakkaina oleviaan lapsia.

Panostukset ennaltaehkäisyyn voivat tuntua vaikeassa taloustilanteessa kiperiltä, mutta totuus on, että kriisien ehkäisy on myös taloudellisesti kannattavaa. Imatralla kotipalveluja alettiin kehittää sen jälkeen kun lastensuojelun asiakasmäärät olivat hallitsemattomassa kasvussa ja kaupungin varat lopussa. Uusi malli toi miljoonien säästöt. Kun rahaa ei ole jäljellä on pakko miettiä lähestymistapoja uudelleen.

Parhaat ideat lastensuojelun kehittämisestä saadaan työntekijöiltä, perheiltä ja lapsilta, jotka ovat olleet lastensuojelun kohteena. Onkin ollut hienoa huomata lastensuojelunuorten kokemusasiantuntijaryhmien yleistyvän kunnissa. On tärkeää saada erityisesti lasten ääni kuuluviin.

Suomen ohjenuoraksi onkin otettava Tanska, jossa sosiaalityöntekijöitä ei nähdä lapsia vanhemmiltaan riistävinä virkamiehinä vaan perheen tukipilareina. On aika palauttaa ihminen lastensuojelun ytimeen.

Jani Toivola, kansanedustaja
Joel Linnainmäki, Vantaan sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsen

Pisa-tulokset ovat laskussa. Julkisessa keskustelussa on vaadittu muutosta. Kasvatustiede ja opettajankoulutuslaitokset ovat vuosikausia puhuneet muun muassa oppiaineet ylittävistä kokonaisuuksista, ilmiölähtöisyydestä, opetusteknologiasta ja tutkivasta oppimisesta.

Mitä siis tapahtuu, kun lukiota lähdetään uudistamaan? Työryhmä istuu ja väittelee kaksi vuotta, kymmeniä lausuntoja jätetään ja julkinen keskustelu myllää kuukausia. Valtakunnan hallitus käyttää aivan liian paljon aikaansa talouslaman keskellä väitelläkseen yksittäisten oppiaineiden tuntimääristä ja pakollisuudesta.

Lopulta hallitus päättää tehdä muutaman pienen lehmänkaupan (uskonnonopetuksesta vähennetään yksi pakollinen kurssi ja lisätään kaksi syventävää kurssia) ja jättää koko homman sikseen. Sen sijaan, että uusilla teemakursseilla käsiteltäisiin isoja yhteiskunnallisia ilmiöitä kuten ilmastonmuutosta tai globaalitaloutta opetellaan kursseilla liikennesääntöjä tai elämäntaitoja. Viisainta olisi ollut jättää kurssien sisällöstä päättäminen opiskelijoille ja opettajille.

Että näin.

Tuntijakokeskustelu yksinkertaistaa koulutuskeskustelua. Sen sijaan, että puhuimme isoista linjoista, näpertelemme yksittäisten oppiaineiden määristä. Puolueiden koulutuspoliittiseksi kärjeksi tuntuu tulevan se, pitäisikö oman uskonnon opetus säilyttää vai muuttaa yhteiseksi maailmankatsomusaineeksi.

Eduskunnassa kiistellään lukiolaisten historian opiskelusta ja ollaan syvästi huolissaan nuorten yleissivistyksestä, vaikka samaan aikaan ammatillisen koulutuksen puolella olevat – joita on yli puolet ikäluokasta – ei opiskele lainkaan historiaa. Tai sitten vaaditaan lisää taideaineita, koska taideaineita pitää olla lisää.

Kuinka käy kun hallitus puuttuu opetussisältöihin ylhäältäpäin? Sinällään tärkeästä asiasta terveysvalistuksesta tehtiin oma oppiaine, joka tunnetaan tuttavallisesti terveystietona. Muutaman vuoden sisällä terveystieto nousi ylioppilaskirjoitusten suosituimmaksi reaaliaineeksi lähinnä lyhyen kurssimäärän (3) vuoksi.

Tuntijako on mitä suurimmissa määrin poliittinen päätös, kuten on koko opetussuunnitelmakin. Voisiko yksitäisistä tuntimääristä päättämisen silti siirtää opetushallitukseen, jossa myös opetussuunnitelma päätetään ja jolla on käytettävissä hyvät asiantuntijaresurssit? Mitä jos jättäisimme politiikoille aikaa suurten linjojen ja tulevaisuuden haasteiden kartoittamiseen.

Onko hallituksen mitenkään järkevää käyttää loputtomasti aikaansa pilkun viilaukseen? Ehkä voisimme seuraavaksi vaivata tuntijakouudistuksella Tasavallan Presidenttiä. Johtaako kukaan suomalaista koulutuspolitiikka, onko meillä mitään visiota?

Tänään vietetään vapaaehtoisten päivää. Kunnianhimoisena tavoitteena on saada puolet suomalaisista mukaan vapaaehtoistoimintaan.

Vuonna 2012 tehdyn tutkimuksen mukaan vapaaehtoistyö voi usein olla julkisella sektorilla tehtyä palkkatyötä tehokkaampaa. Vapaaehtoistyö ei kuitenkaan ole säästökeino. Emme lähde tekemään itsellemme tärkeitä asioita, jotta voisimme maksaa vähemmän veroja.

Vapaaehtoistoiminta on antamista. Autamme antamalla omaa aikaamme ja osaamistamme jonkin hyvän asian edistämiseen. Haluamme olla läsnä ja tukena toisten elämässä muutenkin kuin palkkatyön välityksellä. Yhteiskunta, jossa autetaan vain palkkaa vastaan, on ihmiselle kylmä yhteisö.

Do ut des. ”Annan, jotta sinä antaisit.”

100, 000 suomalaista nuorta tekee vapaaehtoistyötä. Heistä valtaosa on mukana useammassa kuin yhdessä vapaaehtoistoiminnassa. Kolmannes nuorista haluaisi olla mukana vapaaehtoistoiminnassa jos joku pyytäisi heitä mukaan. Nuoret ovat kansainvälisiä, periaatteellisia ja arvostavat vapaaehtoistyötä.

Globaalisti nykyinen nuorten sukupolvi on maailman historian suurin.

YK:n pääsihteeri ehdotti viisivuotistoimintasuunnitelmassaan YK:n nuorten vapaaehtoisohjelman luomista. Tähän saakka nuoren on täytynyt olla vähintään 25-vuotiaita osallistuakseen YK:n vapaaehtoistoimintaan. Nuorten vapaaehtoisohjelman jalkauttaminen alkaa ensi vuonna.

Nuoret haluavat antaa takaisin kaikesta siitä hyvästä mitä he ovat saaneet. Toivon todella, että uutta YK:n nuorten vapaaehtoisohjelmaa lähdetään jalkauttamaan voimakkaasti Suomeen yhdessä nuorten itsensä kanssa. Toisin kuin usein julkisessa keskustelussa kuvitellaan, nuoret eivät ole osa ongelmaa vaan osa ratkaisua.

Eilen torstaina 10.10. Oulun seudun ammattiopiston opiskelija puukotti kolmea muuta ammattiopiston opiskelijaa, sekä vahtimestaria opiston Myllytullin pisteen tiloissa. Uhrit ovat elossa ja epäilty poliisin huostassa. Koulunkäynti jatkui tänään perjantaina mahdollisimman normaalisti.

Lehtitietojen mukaan teosta syytetty 16-vuotias poika oli aiemmin uhannut netissä kaikkia koulun opiskelijoita. Poliisi oli kuulustelun jälkeen päättänyt olla nostamatta syytettä koska poika katui sanojaan. Tilanteesta tehtiin lastensuojeluilmoitus. Tietoa uhkauksesta ei välitetty pojan silloiselle eikä nykyiselle koululle.

Mediatietojen mukaan tekijää on kuvailtu "hiljaiseksi, syrjäänvetäytyväksi ja koulukiusatuksi." Tekijän kuvailu on tullut valitettavan tutuksi myös muiden viime vuosien kouluväkivaltatilanteiden osalta.

Pelastakaa Lapset ry:n nuorille järjestämässä tukichatissa nuoret miettivät voisiko kouluturvallisuutta parantaa esimerkiksi metallinpaljastimilla. Lisäksi nuoret ihmettelivät mielenterveyspalvelujen puuttumista.

En usko, että järjettömälle väkivallalle voidaan löytää lopullisia tai järjellisiä syitä.

Jotain voidaan kuitenkin aina ottaa opiksi.

Selvää on, että tiedon uhkaavista tilanteista tulee kulkea eri viranomaisten ja oppilaitosten välillä. Tapaus vahvistaa myös vaatimusta saattaa voimaan uusi oppilashuoltolaki, joka velvoittaisi lukioita ja ammattiopistoja järjestämään opiskelijoille pääsyn kuraattorille tai psykologille. Tällä hetkellä oppilaitoksilla on vain velvollisuus ohjata opiskelija eteenpäin.

Luokkahuoneen turvallisuutta turvataan parhaiten ennakoinnilla, tiedonkululla ja palveluihin pääsyllä. Väkivalta tilanteiden ratkaiseminen tulee tulevaisuudessakin kuulua poliisille, ei opettajille.

Tärkeältä tuntuu, ettei turvattomuuden tunteen anneta vallata koko elämää ja yhteiskuntaa. Metallinpaljastimet ja vartijat kouluissa eskaloivat ongelmia, eivät ratkaise niitä. Tärkeintä on jatkaa mahdollisimman normaalia arkea. Ei siksi, että asia voitaisiin unohtaa vaan koska väkivallalle ja sillä uhkailevalle ei saa antaa periksi.

Muut johtopäätökset ovat monimutkaisempia. Selvää on, ettei kaikkea väkivaltaa voida koskaan estää, eikä kaikkia ongelmia ratkaista rahalla. Kyse on myös siitä miten me ihmisinä suhtaudumme toisiimme ja ratkaisemme keskinäiset ongelmamme.  Väkivalta ei koskaan ole oikea ratkaisu.

Mieleeni juontuu Robert Kennedyn 60-luvulla pitämä puhe väkivallan mielettömästä uhasta "joka jälleen tahraa maamme ja jokaisen meidän elämämme."

"Väkivallan uhrit ovat mustia ja valkoisia, rikkaita ja köyhiä, nuoria ja vanhoja, tunnettuja ja tuntemattomia. He ovat ennen kaikkea ihmisiä, joita toiset ihmiset ovat rakastaneet ja tarvinneet. Kukaan huolimatta siitä missä hän elää tai mitä hän tekee ei voi olla varma siitä kuka seuraavaksi joutuu järjettömän veriteon kohtaaksi. Ja silti tämä jatkuu ja jatkuu maassamme. [...]

"[...] Mutta voimme kenties muistaa, vaikka edes hetkeksi, että he jotka elävät kanssamme ovat sisariamme, että he jakavat kanssamme elämän lyhyen hetken; että he etsivät, kuten mekin, vain mahdollisuutta elää elämänsä tarkoituksessa ja onnellisuudessa, voittaen mitä tahansa tyydytystä ja täyttymystä jota he voivat."

”Pitääkö täällä tappaa itsensä tai muita, kun apua ei saa.” - Aki

”Ongelmana on, että nuorille ei ole töitä, he eivät pääse opiskelemaan ja samaan aikaan seurantajärjestelmä on rapautunut” - Tuomo Tikkanen Suomen Kuvalehdessä

Helsingin Sanomat uutisoi maanantaina (9.9) masentuneen parikymppisen espoolaisen Akin tapauksesta. Hän haki apua terveyskeskuksesta, sairaalan päivystyksestä, mielenterveys- ja päihdepalvelukeskuksesta, nuorisopoliklinikalta, A-klinikalta sekä sosiaalityöntekijältä. Aki ohjattiin mielenterveyspalveluista päihdehoitoon ja päihdehoidosta mielenterveyspalveluihin. Kun apua ei löytynyt, Aki teki itsemurhan.

Samalla kun masennusdiagnoosit ovat yleistyneet, tiedetään alkoholin kulutuksen kasvaneen lähes 50 prosenttia. Silti Akin ongelmia ei ymmärretty hoitaa kokonaisuutena.

Aki ei ollut yksittäistapaus.

Suomessa joka vuosi 1000 ihmistä päätyy tappamaan itsensä. Itsemurhien määrä ei ole laskenut 2000-luvun puolivälin jälkeen.

Noin 120 000 suomalaista on poissa työelämästä mielenterveysongelmaan perustuvan työkyvyttömyyden vuoksi. Vuonna 2011 puolet työkyvyttömyyseläkkeistä myönnettiin mielenterveyden perusteella.

Joka päivä viisi alle 30-vuotiasta nuorta joutuu työkyvyttömyyseläkkeelle mielenterveysongelmien vuoksi. Vuosittain työelämästä jää pois noin 1800 nuorta. Vain neljännes heistä palaa takaisin työelämään. Työterveyslaitoksen mukaan jokaisen varhain eläkkeelle jääneen nuoren menetetyn työpanoksen arvo on 1,5 miljoonaa euroa.

Suomi on edelleen maa, jossa riittämättömän rahoituksen ja hallinnon huonon yhteistyön vuoksi masentunutta nuorta voidaan pompotella palvelusta toiseen ilman, että kukaan ottaa hänestä vastuuta. Pahimmassa tapauksessa itsemurhaa harkitseva nuori voi joutua odottamaan useita viikkoja psykologin puheille pääsyä. Tilanne on kestämätön.

Tämä kaikki on häpeäksi hyvinvointivaltiosta ylpeileville suomalaisille.

Osallistuvat Nuoret 2013 ry vaatii valtiota ottamaan nuorten hyvinvointi- ja mielenterveyspalveluihin pääsyn ja ohjauksen osaksi nuorisotakuuta.

Nuoria tulisi lähestyä kokonaisuutena. Työpaikan saanti ei auta, jos on vakavasti masentunut tai muuten avun tarpeessa. Työn tai koulutuspaikan saamisen lisäksi nuoren pitäisi myös jaksaa, osata ja pärjätä koulussa tai työpaikassa.

Nuorisotakuu ei voi toteutua mikäli nuorten masennusta, itsemurhia ja työkyvyttömyyttä ei oteta vakavasti. Tämä vaatii kokonaisvaltaista puuttumista nuorten hyvinvoinnin parantamiseksi. Vain hyvinvoiva nuoriso voi tuottaa hyvinvointia muille.

Lisätietoja:
Joel Linnainmäki
+358 50 574 0924
Linnainmaki@fin.la