Eilen torstaina 10.10. Oulun seudun ammattiopiston opiskelija puukotti kolmea muuta ammattiopiston opiskelijaa, sekä vahtimestaria opiston Myllytullin pisteen tiloissa. Uhrit ovat elossa ja epäilty poliisin huostassa. Koulunkäynti jatkui tänään perjantaina mahdollisimman normaalisti.
Lehtitietojen mukaan teosta syytetty 16-vuotias poika oli aiemmin uhannut netissä kaikkia koulun opiskelijoita. Poliisi oli kuulustelun jälkeen päättänyt olla nostamatta syytettä koska poika katui sanojaan. Tilanteesta tehtiin lastensuojeluilmoitus. Tietoa uhkauksesta ei välitetty pojan silloiselle eikä nykyiselle koululle.
Mediatietojen mukaan tekijää on kuvailtu "hiljaiseksi, syrjäänvetäytyväksi ja koulukiusatuksi." Tekijän kuvailu on tullut valitettavan tutuksi myös muiden viime vuosien kouluväkivaltatilanteiden osalta.
Pelastakaa Lapset ry:n nuorille järjestämässä tukichatissa nuoret miettivät voisiko kouluturvallisuutta parantaa esimerkiksi metallinpaljastimilla. Lisäksi nuoret ihmettelivät mielenterveyspalvelujen puuttumista.
En usko, että järjettömälle väkivallalle voidaan löytää lopullisia tai järjellisiä syitä.
Jotain voidaan kuitenkin aina ottaa opiksi.
Selvää on, että tiedon uhkaavista tilanteista tulee kulkea eri viranomaisten ja oppilaitosten välillä. Tapaus vahvistaa myös vaatimusta saattaa voimaan uusi oppilashuoltolaki, joka velvoittaisi lukioita ja ammattiopistoja järjestämään opiskelijoille pääsyn kuraattorille tai psykologille. Tällä hetkellä oppilaitoksilla on vain velvollisuus ohjata opiskelija eteenpäin.
Luokkahuoneen turvallisuutta turvataan parhaiten ennakoinnilla, tiedonkululla ja palveluihin pääsyllä. Väkivalta tilanteiden ratkaiseminen tulee tulevaisuudessakin kuulua poliisille, ei opettajille.
Tärkeältä tuntuu, ettei turvattomuuden tunteen anneta vallata koko elämää ja yhteiskuntaa. Metallinpaljastimet ja vartijat kouluissa eskaloivat ongelmia, eivät ratkaise niitä. Tärkeintä on jatkaa mahdollisimman normaalia arkea. Ei siksi, että asia voitaisiin unohtaa vaan koska väkivallalle ja sillä uhkailevalle ei saa antaa periksi.
Muut johtopäätökset ovat monimutkaisempia. Selvää on, ettei kaikkea väkivaltaa voida koskaan estää, eikä kaikkia ongelmia ratkaista rahalla. Kyse on myös siitä miten me ihmisinä suhtaudumme toisiimme ja ratkaisemme keskinäiset ongelmamme. Väkivalta ei koskaan ole oikea ratkaisu.
Mieleeni juontuu Robert Kennedyn 60-luvulla pitämä puhe väkivallan mielettömästä uhasta "joka jälleen tahraa maamme ja jokaisen meidän elämämme."
"Väkivallan uhrit ovat mustia ja valkoisia, rikkaita ja köyhiä, nuoria ja vanhoja, tunnettuja ja tuntemattomia. He ovat ennen kaikkea ihmisiä, joita toiset ihmiset ovat rakastaneet ja tarvinneet. Kukaan huolimatta siitä missä hän elää tai mitä hän tekee ei voi olla varma siitä kuka seuraavaksi joutuu järjettömän veriteon kohtaaksi. Ja silti tämä jatkuu ja jatkuu maassamme. [...]
"[...] Mutta voimme kenties muistaa, vaikka edes hetkeksi, että he jotka elävät kanssamme ovat sisariamme, että he jakavat kanssamme elämän lyhyen hetken; että he etsivät, kuten mekin, vain mahdollisuutta elää elämänsä tarkoituksessa ja onnellisuudessa, voittaen mitä tahansa tyydytystä ja täyttymystä jota he voivat."