Aniara

”Sitä ei siltä mistään löytynyt, mutta suihin se kyllä otti” kuulin varhaisteininä ”isojen poikien” kertoneen.

Tasa-arvoisen avioliittolain kohtaama vastustus eduskunnassa sai alkukesästä paljon mediahuomiota. Kaikki itseään edistyksellisinä pitävät tahot ja henkilöt kiirehtivät tuomaan lakiesitykseen kohdistuvan oman myönteisen kantansa (oman itsensä?) julkisuuteen.

Jopa jotkut akateemisen hierarkian ylätasoilla olevat, korkeasti oppineet henkilöt, antoivat medialle, esitykseen kielteisesti suhtautuneisiin kansanedustajiin kohdistettuja alatyylisiä lausuntoja.

Tasa-arvoisen avioliittolain kohdalla tullee tapahtumaan kuten, vanha ja viisas Paasikivi aikoinaan opetti: Kaiken viisauden alku on tosiasioiden tunnustaminen. Homot ja lesbot eivät muutu heteroiksi vaikka kuinka heitä yrittäisi heistä eristää, eikä homous tartu ja toisten viettejä ei voi muuksi muuttaa, joten annettakoon ”kaikkien kukkien kukkia”.

Mutta takaisin alkulauseeseen. Tietämättäni jouduin tuolloin sivullisena kuulemaan harvinaisesta ongelmasta, mitä en edes tuolloin ymmärtänyt. Pieni määrä tyttöjä syntyy ilman emätintä ja kohtua. Lisäksi vuosittain erilaiset sairaudet (esim. syöpä ja muut kasvaimet), aiheuttavat kohdun poiston kymmeniltä ellei sadoilta naisilta.

Emätin voidaan tiettävästi suht. helposti tehdä, mutta ei kohtua, joten näiden naisten lastenteko oli menneessä maailmassa mahdotonta.

Nykyään on hyvin arkipäiväistä, että lapsettomuusklinikoilla ”hoidetaan” yksinäisiä naisia ja lesbopareja eli hedelmöitetään heidät joko tuntemattoman luovuttajan spermalla tai jonkun sovitun luovuttajan elinnesteellä.

Jotkut naisparit hoitavat tämänkin omatoimisesti kotikonstein, vaikkapa siten, että homo(?)-ystävä lypsää siemenensä mukiin, mistä neste imetään tavallisella apteekista saatavalla ruiskulla ja edelleen ruiskutetaan odottavan naisen emättimeen. Onnistumisen todennäköisyys tällä ”luomumenetelmällä” ei ole klinikoiden tasoa, mutta sitkeällä yrittämisellä hedelmöittyminen on kohtuullisen varma.

Mutta edelleen nykylainsäädännön aikana kohduttomat naiset ovat pulassa. Ennen nykyistä lakia oli mahdollista, että vanhempien hedelmöitetty alkio ”istutettiin” sijaissynnyttäjän (ennen puhuttiin kohdunvuokrauksesta) kohtuun ja kaiken mennessä hyvin, toivottu lapsi syntyi vanhemmille, joille lapsen saaminen muuten olisi ollut mahdotonta.

Kymmenisen vuotta sitten Suomessakin oli mahdollista käyttää sijaissynnyttäjää ja näin syntyi joitakin lapsia. Äiti synnytti tyttärelleen ja sisar sisarelleen.

Lainsäädännön muutos lopetti sijaissynnytykset, mikä pakotti nämä parit ottolapsen hankintaan tai kalliiseen ja epävarmaan kohdunvuokraukseen ulkomailla tai sitten hyväksymään lapsettomuutensa.

Kun tasa-arvo seksuaalilainsäädännön alalla etenee, tulisi tasa-arvon ulottua myös kaikkien parien lisääntymismahdollisuuksiin.

Astuessa ulos hotellin ovesta Karlstrassella, Frankfurtin narkkariongelma lyö suoraan päin pärstää. Enintään viidentoista metrin päässä, muusta maailmasta vähääkään välittämättä rähjäinen, lian peitossa oleva alle kolmekymppinen narkkari kietoo kumiletkun olkavartensa ympäri ja piikittää itseään ja jättää käytetyn piikin pienen aukean nurmikolle.

Kun kävelet Karlstrassea risteävää Moselstrassea eteenpäin, vastaan tulee yhä enemmän rähjäisiä, muissa maailmoissa olevia hahmoja, tyhjä alistunut katse silmissään.

Nuorella parikymppisellä miehellä paljas sääri on täynnä tulehtuneita piikinjälkiä. samalla ohikulkeva narkkari yrittää räkäistä päällesi, onneksi osumatta, ja nauraa räkäisen naurun jälkeesi.
Oletettavasti hiv, hepatiitti ym. taudit ovat hyvin tavallisia tässä ympäristössä.

Moselstrassen toisella puolen on ilmeisesti jonkinlainen tukipiste, jonka liepeillä parveilee lukuisia samanlaisia hahmoja, itse asiassa he ovat enemmistö koko kadulla, sattumoisin sekaan eksynyt turisti haluaa nopeasti pois. Aseman lähikaduille näyttää myös kerääntyneen lukuisat muut osattomat, mielenterveysongelmaiset, asunnottomat niin oman maan kansalaiset kuin maahanmuuttajat jne.. Meikäläiseen katukuvaan tottuneelle tällainen kaupunkikuva vähintäänkin herättää ihmetystä.

Kotimainen huumekeskustelu tuntuu hyvin kaukaiselta. Täällä on vain kusta, paskaa, räkää, sairautta, kärsimystä ja kuolemaa. Täällä on tosi kyseessä, ei minkäänlaista hohtoa tai romantiikkaa.
Ei tosiaan ole kysymys mistään viattomasta ”pikku pössyttelystä”.

Kaikki tämä vain 150 metrinpäässä Frankfurtin rahakeskuksen korkeista lasi-teräs pilvenpiirtäjistä ja niiden liituraitapukuisista työntekijöistä.

Verratessa kahden suurkaupungin, Kölnin ja Frankfurtin, rautatieaseman ympäristöä, ero on huomattava. Kölnissä asemanseutu, vaikka onkin vilkas, on etupäässä turistien ja muiden matkalaisten kansoittama.

Suurena ”turistirysinä” Kölnissä on aivan aseman kupeessa sijaitseva mahtava tuomikirkko, Milanon Dom’eakin suurempi, erinomainen roomalais-germaaninen museo, sekä Kölnin filharmoonikkojen konserttisali ym. ym. .

Onko tämän seudun puhtoisuuden syy se, että alue on haluttu rauhoittaa sadoilletuhansille matkailijoille ja epätoivottu aines hoideltu muualle.

Frankfurtissa asemanseutu on vain asemanseutu, ilman suurempia turistihoukutuksia. Tämänkö vuoksi ei ole tarvetta hoidella yhteiskunnan syrjäytyneintä joukkoa pois näkyvistä, vai annetaanko Frankfurtissa yhteiskunnan äärilaitojen tarkoituksellisesti olla lähellä toisiaan?

Rakkaus on ikuista, kohde vain vaihtuu!

Tämän sanonnan tuntee – sen kyynisyydestä huolimatta – varmaan jokainen rakkauden hurman ja hekuman valtaan joutunut pari, jonka mielestä mikään ei horjuttaa heidän onneaan tai saata heitä erilleen.

Eikä rakkauden kohteen vaihtumisen mahdollisuutta ei halutakkaan myöntää todeksi

Parisuhteen rakkauden ja onnen varmistamiseksi sekä takuuksi on kautta vuosisatojen turvauduttu erilaisiin riitteihin ja taikamenoihin, joista sormuksien vaihtaminen lienee kautta maailman kaikkein tunnetuin ja käytetyin.

Mutta kun sormuksesta pääsee eroon niin helposti!

Oli keksittävä jotain sellaista mikä olisi varmempi kuin vaivattomasti jorpakkoon lentävä sormus.

Tähän ongelmaan keksittiin uusi innovatiivinen ratkaisu jo kahdeksankymmentäluvulla Unkarissa, missä tiettävästi rakkauden huumaama pari sulki lukon kaupungin portin rakenteisiin. Tapa on sittemmin levinnyt lukuisiin Euroopan kaupunkeihin, joissa lukot yleensä kiinnitetään siltojen rakenteisiin ja avaimet heitetään alla virtaavaan jokeen.

Yhtenä ilmiön suosituimmista esiintymispaikoista on Kölnin Hohenzollernbrücke, missä lukkojen kiinnitys on saanut jo massiiviset mittasuhteet. Lukkoja on varovaisen arvion ja yksinkertaisten laskutoimitusten perusteella reilusti yli 100 000 kappaletta ja avaimet alla vuolaana virtaavassa Reinissä. Tulevilla vuosituhansien jälkeen Reinin nykyistä pohjaa tutkivilla arkeologeilla on ihmettelemistä, miksi avaimia on hukattu näin paljon ja saattaapa tuolloin olla joukossa muutama tuhat puhki ruostunutta lukkoakin.

Mutta itse lukkoihin vielä. Kukaan ei tiedä onko niitä haettu pois särkyneiden liittojen vuoksi ja avaimethan ovat Reinin pohjassa ja pihtileikkureiden kanssa äheltäminen satojen ohikulkijoiden ihmetellessä ei liene kovin houkutteleva toimi.

Auringonvalossa lukot kimaltelevat ihmeteltävän kauniisti jopa hyvinkin pitkän matkan päästä katsottuna, ilmeisesti ilmentäen sen rakkauden taikavoimaa ja suloisuutta minkä vuoksi ne on siltaan kiinnitetty.