Olen kahdesti aiemmin (Pro Talvivaara, Talvivaara in Spe) näillä palstoilla kirjoittanut entisen Talvivaaran, nykyisen Terrafamen vaiheista.
Televisiossa esitetty elokuva ”Jättiläinen”, missä Talvivaaraa käsiteltiin ympäristötarkastajan ja hänen esimiestensä kytkentöjen näkökulmasta ja vahvasti vihjattiin ”aineettomaan korruptioon” ja uraehtoiseen painostukseen, on viimeisin kannanotto tapahtumiin.
Tapahtumat ovat vuosien varrella olleet valtakunnankin tasolla dramaattisia ja useasti reposteltuja ja Talvivaara on useasti toivottu kuopattavaksi Suomen kaivoshistorian synkimpään kaivosmonttuun.
Syitä tähän on paljon ruodittu julkisuudessa; ylioptimistinen aloitus, suuri mediahypetys, mikä ilmeisesti ruokki vauhtisokeutta, seudulla odottamattomat rankkasateet ja nikkelin hinnan romahdus.
Monien käänteiden, konkurssin ja myös eri vaiheista poikineiden oikeudenkäyntien, sekä massiivisen julkisuushyökkäysten jälkeen, Talvivaara yhtiönä ei enää ole tekemisissä kaivamisen ja metallien rikastamisen kanssa, vaan toiminta on Terrafame yhtiön kontolla.
Suuri ja vaativan tekninen urakka monine erikoisosaamista vaativine osa-alueineen (bioliuotuksen suurimittainen käynnistäminen, metallien rikastustekniikka, vesien hallinta ja muut ympäristökysymykset) on saatu toimimaan ja tuotanto kasvaa lupaavasti.
Tässä on Terrafamen henkilökunta ja nykyjohto tehneet onnistuneen suurtyön.
Viime vuoden luvut ovatkin lupaavia ja uusien investointien tulevaisuus näyttää hyvältä.
Nikkelin tuotanto oli v. 2017 yli 20 000 tn ja sinkin lähes 50 000 tn. Tänä vuonna nikkelin tuotannon odotetaan kasvavan 30% ja sinkin 25%. Lisäksi liuotusprosessin sivutuotteena otetaan talteen kuparia ja tulevaisuudessa tarpeissa yhä tärkeämmiksi osoittautuneiden harvinaisten maametallien talteenottoa selvitetään.
Ja se kuumin peruna, uraani, ”miksi ei oteta talteen?”, kuten ”Pro Talvivaarassa” esitin, on lupakäsittelyssä valtioneuvostossa.
Nälkämaa nousee tuhkasta sittenkin!