Aniara

Olen kahdesti aiemmin (Pro Talvivaara, Talvivaara in Spe) näillä palstoilla kirjoittanut entisen Talvivaaran, nykyisen Terrafamen vaiheista.

Televisiossa esitetty elokuva ”Jättiläinen”, missä Talvivaaraa käsiteltiin ympäristötarkastajan ja hänen esimiestensä kytkentöjen näkökulmasta ja vahvasti vihjattiin ”aineettomaan korruptioon” ja uraehtoiseen painostukseen, on viimeisin kannanotto tapahtumiin.

Tapahtumat ovat vuosien varrella olleet valtakunnankin tasolla dramaattisia ja useasti reposteltuja ja Talvivaara on useasti toivottu kuopattavaksi Suomen kaivoshistorian synkimpään kaivosmonttuun.

Syitä tähän on paljon ruodittu julkisuudessa; ylioptimistinen aloitus, suuri mediahypetys, mikä ilmeisesti ruokki vauhtisokeutta, seudulla odottamattomat rankkasateet ja nikkelin hinnan romahdus.

Monien käänteiden, konkurssin ja myös eri vaiheista poikineiden oikeudenkäyntien, sekä massiivisen julkisuushyökkäysten jälkeen, Talvivaara yhtiönä ei enää ole tekemisissä kaivamisen ja metallien rikastamisen kanssa, vaan toiminta on Terrafame yhtiön kontolla.

Suuri ja vaativan tekninen urakka monine erikoisosaamista vaativine osa-alueineen (bioliuotuksen suurimittainen käynnistäminen, metallien rikastustekniikka, vesien hallinta ja muut ympäristökysymykset) on saatu toimimaan ja tuotanto kasvaa lupaavasti.

Tässä on Terrafamen henkilökunta ja nykyjohto tehneet onnistuneen suurtyön.

Viime vuoden luvut ovatkin lupaavia ja uusien investointien tulevaisuus näyttää hyvältä.
Nikkelin tuotanto oli v. 2017 yli 20 000 tn ja sinkin lähes 50 000 tn. Tänä vuonna nikkelin tuotannon odotetaan kasvavan 30% ja sinkin 25%. Lisäksi liuotusprosessin sivutuotteena otetaan talteen kuparia ja tulevaisuudessa tarpeissa yhä tärkeämmiksi osoittautuneiden harvinaisten maametallien talteenottoa selvitetään.
Ja se kuumin peruna, uraani, ”miksi ei oteta talteen?”, kuten ”Pro Talvivaarassa” esitin, on lupakäsittelyssä valtioneuvostossa.

Nälkämaa nousee tuhkasta sittenkin!

Valitettavasti Talvivaaran taloudelliset uhkakuvat konkretisoituivat ja se jouduttiin hakemaan konkurssiin. Monet odottivat ja pelkäsivät, jotkut varmasti toivoivat.
Etenkin Kainuun työllisyydelle tapahtuma on äärimmäisen vakava. T:n konkurssi aiheuttaa muutenkin suuresta työttömyydestä kärsivälle alueelle satoja työttömiä lisää.
Eduskuntakeskustelussa, hämmästyttävästi, kukaan ei syytellyt tai etsinyt syyllisiä. Kaikki olivat yhtä mieltä, että tilanne on erittäin synkkä. Myös kysymys, mitä tästä eteenpäin askarrutti monia.
Mutta, kaikilla suinkaan ei ollut aivan puhtaita jauhoja pussissa, kun muistetaan T:n lähihistoriaa. Erityisesti Kim Il Ville Vihreä ja hänen joukkonsa ovat raskaasti käyttäneet tilannetta hyväkseen ja tekemällä tehneet edustamaansa politiikkaa sekä pyrkineet saamaan mahdollisimman laajaa medianäkyvyyttä, ahdistamalla matkan varrella T:aa kaikin mahdollisin käytettävissä olevin keinoin.
Nyt kun tilanne tuottaa satoja työttömiä ja tod. näk. lukuisia seurannaiskonkursseja, ei näistä luonnollisesti haluta ottaa vastuuta muistuttamalla, että menneinä vuosina ollaan, milloin vaadittu erittäin kalliita lisäinvestointeja T:n infraan, milloin prosessin alasajoa tai jopa T:n lakkauttamista.
Samoin välittömästi konkurssitiedon tultua julki, kiiruhtivat jotkut akateemisesti korkeasti oppineet konsultit antamaan hälyttäviä lausuntoja T:n kipsisakka-altaiden tilasta. Nämä varoitukset osoitettiin heti seuraavana päivänä paikkaansa pitämättömäksi. Mutta saihan konsultti runsaasti mediahuomiota ja ehkä yritykselleen medianäkyvyyttä.
Sen sijaan useat todelliset asiantuntijat ovat listanneet lukuisia tosiasioita, jotka puoltavat T:n toiminnan jatkamista, kun vain löydetään riittävän rahakas ostaja ja osaaja.
Raaka fakta on, että maaperässä on yli 400 000tn nikkeliä ja kun tämä kerrotaan tämän päiväisellä nikkelin hinnalla (15 265 USD/tn) päästään yli 6mrd USD:iin.
Kuka haluaisi jättää tällaisen varannon hyödyntämättä?
Nikkelin liuotusprosessi on saatu toimimaan, uutta maailmanluokan osaamista on saatu aikaiseksi ja tämä voidaan ehkä tulevaisuudessa hyödyntää kaupallisesti. Näinhän hyödynnettiin Outokummun insinööri Petri Brykin kehittämää liekkisulatusmenetelmä.
Lisäksi jopa työvoimaministeri vakuutti, että T:ssa voidaan harjoittaa kaivostoimintaa vielä neljä vuosikymmentä, etenkin kun infra on käytännössä valmiiksi rakennettu. Se puhdistustekniikka, mikä vielä tarvitaan, on hankittavissa kokonaisuuteen nähden vaatimattomalla panostuksella.
Tilanne Talvivaarassa on vakava, mutta ei aivan toivoton.
In Spe Talvivaara!

Talvivaaran kaivosyhtiö on jo pari vuotta ollut hyvin suuren mediahuomion kohteena. Se on suorastaan nostettu tikun nenään julkisen arvostelun kohteeksi. Samalla kun T:n johto ja työntekijät ovat uurastaneet kädet kyynärpäitä myöten töissä, median perskärpäset ja ympäristöhysteeriköt sekä omaa medianäkyvyyttään maksimoineet poliitikot ovat lyöneet heitä aina tilaisuuden tullen vyön alle. Monille muille ympäristöihmisille T:n tilanne näyttää tulleen taivaan lahjana, minkä ansiosta he ovat päässeet estoitta lyömään T:aa kuin sitä kuuluisaa vierasta sikaa.

Harvassa ovat olleet T:n puolustajat. Vain joissakin paikallisissa uutisissa ovat seudun asukkaat päässeet lausumaan T:aa puoltavan kantansa.

Kiistellyssä filosofi Himasen tulevaisuusselvityksessä puhutaan suomalaisten häpeäntunteesta, millä ilmeisesti tarkoitetaan kyvyttömyyttä tuoda itseään ja osaamistaan esiin estoitta ja terveellä itseluottamuksella.

Talvivaaran yhteydessä on näkynyt erinomaisen selvästi toinen suomalainen luonteenpiirre, mikä myös esiintyy joissakin eläinpopulaatioissa. Heti kun ryhmän jäsen epäonnistuu tai tekee virheen (jonka muut ovat välttäneet, olemalla visusti tekemättä mitään), käydään hänen kimppuunsa kaikin käytettävissä olevin keinoin. (Aivan analogisesti susilauman kanssa, joka raatelee riekaleiksi loukkaantuneen jäsenensä) Julkisuushakuiset toimittajat päivästä toiseen riepottelevat, kaivelevat ja tonkivat kuin sontiaiset lantakasassa, etsien pienintäkin aihetta johon iskeä hampaansa. Ja poliitikot kiirehtivät saamaan kasvonsa julkisuuteen ja laskuun kääntyneen kannatuksensa nousuun.

Harvassa ovat olleet ne, joilla on vakavasti otettavia konkreettisia osaamiseen perustuvia kommentteja tai parannusehdotuksia tai muuten kannustavia lausumia.

Kukaan ei ole kehunut tai lausunut kiitosta siitä, että T:ssa yritetään jotain ainutlaatuista, jopa maailman mittakaavassa. Tässä toiminnassa on tietysti riskinsä, mitkä ovat myös konkreettisesti toteutuneet..

T:ssa on kolme pääongelmaa:

1) T:n nikkelimalmi on erittäin köyhää. Niin köyhää (0,27%) että -60 luvulla alueen tutkinut geologi sanoi sen aikaisiin menetelmiin perustuen: ”Ei kannata” ja kannet kiinni. 70-luvulla Outokumpu Oy (ens. ver:ssa ilm. virh. Geol. tutkm. lait.) tutki alueen uudelleen, samalla lopputuloksella ja päätyi myymään alueen 2€:lla Pekka Perälle. Hyvää T:ssa lienee se, että nikkelimalmin kokonaismäärä on erittäin suuri. Tämän päivän tietämyksen mukaan 160milj. tn. Mukana on myös hiukan kuparia, muita metalleja ja (sitä hirveän kauhean pahaa) uraania. (miksei oteta talteen?)
2) T:n käyttämä menetelmä, missä bakteerien avulla nikkeli erotetaan malmista, vaatii näin köyhässä malmiossa niin suunnattoman määrän malmia ja se taas suuret alueet, että missään maailmassa ei ole koskaan tätä kokeiltu samassa laajuudessa.
3) Nikkelin hinta vaihtelee maailmalla voimakkaasti kysynnän mukaan. Aikoinaan hinnan ollessa korkealla, T:a menestyi hyvin, mutta tilanne on dramaattisesti muuttunut ja sen mukana T:n kannattavuus.

T:lla oli todella huonoa tuuria kun odottamattomien sateiden aiheuttamat ympäristöongelmat ja nikkelin hinnan lasku sattuivat samaan aikaan, aiheutuu siitä luonnollisesti vakavia ongelmia. Mutta ongelmat eivät ratkea jatkuvalla marinalla ja kaivoksen sulkemisvaatimuksilla, vaan järkevällä, pitkäjännitteisellä suunnitellulla tarkoin harkitulla työllä, sekä tietysti rahalla, mitä olisi jostain löydettävä, sillä nikkeliä on em. malmimäärästä saatavissa suuret määrät. Yksinkertaisella prosenttilaskulla nikkeliä olisi malmiossa n. 400 000tn ja jos nikkelitonni maksaa n. 13500 USD, niin maassa odottaa melkoinen omaisuus, lähes 6mrd USD. Tästä tietysti laskettava kulut, joista suurin osa on jo investoitu kaivoksen infraan.

Lopuksi sanottakoon, että kuuleman mukaan kaikki vuorimiehet nostavat Pekka Perälle hattua siitä että hän on uskaltanut ennakkoluulottomasti lähteä avaamaan uusia uria suomalaiseen kaivosteollisuuteen.