Aniara

Taustaa

20-luvun lopun ja 30-luvun alun Berliinin huvi- ja yöelämä oli tunnetusti kiehtovan railakasta, villiä ja jopa hyvin epäporvarillisen syntistä. Riehakas meno kapakoineen, kabareineen, nuhjuisine teattereineen ja burleskeineen ei kuitenkaan kestänyt kauan, vaan 30-luvun alussa se musertui natsien rauta-anturoiden alle. Sodan jälkeen huvielämän tila miehitetyssä Berliinissä ei juuri ollut parempi. Etenkin itäpuolella vallitsi itäisen ideologian ankara kuri, missä huveihin kuului lähinnä vodkan juonti. Länsipuolella oltiin vapaamielisempiä, mutta ankara pula-aika ja uudelleenraken-tamisen tarpeet rajoittivat huvituksia. Amerikkalaiset savukkeet, nailonsukat ja –paidat tekivät kauppansa ja niillä saattoi ostaa yhtä ja toista, ehkäpä myös ”sylin lempeä”.

Jo 50-luvun lopulla ja 60-alussa Berliiniin, kuten muihinkin läntisen Saksan suuriin kaupunkeihin, alkoi muodostua erilaisia vapaamielisiä baareja ”tyttöpaikkoja” sekä varsinaisia ilotaloja, jopa suoranaisia ilokatuja, joista tunnetuin lienee Hampurin Reeperbahn.

60-luvulla alkoi, niin Saksassa kuin muuallakin Euroopassa, levitä sodanjälkeisen sukupolven vanhempiaan huomattavasti vapaamielisempi suhtautuminen seksiin ja sukupuoliasioihin yleensä.

Berliinin muurin murtuminen syksyllä, -89 aukaisi patoutumia kaikkialla ja aloitti kaupungin laaja-alaisen nousun yhdeksi Euroopan johtavaksi kaupungiksi. Helposti tämä ei käynyt, sillä taloudellinen eriarvoisuus muurin eri puolilla oli suuri ja tämän kuilun tasoittaminen kävi länsipuolen kukkarolle. Yhä edelleen sodan jäljet ovat nähtävissä etenkin entisellä itäpuolella missä ei voi olla törmäämättä monenlaiseen rakentamiseen ja entisöintiin. Rajan aukeaminen vapautti ilmapiiriä yhä enemmän ja tämä toi muassaan lisää erotiikkaan ja seksiin suuntautuneita paikkoja ja tapahtumia.

Venus-Berlin

Tunnetuin näistä tapahtumista on nykyään jokavuotiset Venus-Berlin erotiikkamessut, joita tänä vuonna vietettiin 17:sta kerran.

Tänä vuonna messut kestivät neljä päivää edellisvuoden kolmen sijaan. Yhden päivän lisäys johtui todennäköisesti viime vuoden suuresta kävijämäärästä (n. 30 000), minkä aiheuttamaa, välillä suurtakin vierailijaruuhkaa, haluttiin näin lieventää.

Messujen tapahtumapaikkana oli massiivinen itä-Berliinin rakennuksia tai natsien 30-luvun mahtipontisen synkkää rakentamista muistuttava Messe Berlin’in vanhempi osa.
Messualueen kolme suurta areenaa oli varattu esiintyjien, tuotemyyjien ja erilaisten klubien asiakashankintaan suuntautuneiden tyttöjen käyttöön.

Esiintyjät

Messujen pääesiintyjiksi oli jälleen hankittu erotiikan ja seksin alalla jo mainetta niittäneitä tunnettuja nimiä kuten Micaela Schäfer, Sophia Wollersheim, Texas Patti, Aileen Taylor ja useita muita. Tosin tavallinen messuvieras pääsi vain kovan yrityksen kautta heidän lähituntumaan, ellei jaksanut odottaa heidän esiintymistään päänäyttämöllä. Kovasti kyynärpäitä käyttämällä saattoi kuitenkin päästä kuvaamaan mm. M. Schäferiä kylvyssä (tosin ohuisiin bikineihin puettuna).

Messujen perusvierailija sai kuitenkin huomattavasti enemmän irti vähemmän tunnettujen esiintyjien ja eri erotiikkaklubien tyttöjen katselemisesta, että myös kommunikoinnista heidän kanssaan.

Valokuvaa vapaasti, tule ja puserra, ei penetraatiota, silikonikumppani, fetissiosasto, naiset ja pariskunnat yleisössä

Venus-Berlin eroaa Suomessa pidettävistä vastaavista tapahtumista muutamassa kohdin. Berliinissä valokuvaus on täysin vapaata, siihen jopa kehotetaan. Ainoastaan suuret kamerat ja niiden jalustat ovat kielletty. Samoin valokuvien käyttö on täysin kuvaajan itse päätettävissä.

Toinen eroavuus on siinä, että kaikki esiintyjät ja klubien esittelijät riisuvat auliisti yläosansa tai koko vartalonsa paljaaksi valokuvausta varten. Messuvieras voi myös itse asettua kuvaan tytön kanssa ja kuvauttaa itsensä tytön paljaita (lähes satavarmasti) silikonirintoja puristamassa. Tytöt suhtautuivat tähän aivan luontevasti, iloisesti hymyillen ja heti ensi kysymällä. Mitään suostuttelua ei tarvittu.

Samoin useat tytöt strippasivat lavalla tai omalla osastollaan tarjoten täysin estottomasti vajaan metrin päästä näkymän ”kaikkein pyhimpään”. Hyvä ettei kameroiden linssit huurtuneet.

Suomessa joillakin messuilla on ollut ns. puuhalavoja, joilla ammattilaiset sellaisiksi aikovat ja haluavat ja jotkut wannabe tyrkyt, ovat saaneet harjoittaa vapaata seksiä, mutta Berliinin messuilla en sellaista nähnyt.

Sen sijaan 15€:n lisämaksusta (lipun =35€) lisäksi sai seurata tyttöjen dildo-showta, mihin myös liittyi vyötärölleen tekopeniksen kiinnittänyt ja sillä homman hoitanut mies.

Fetissiosasto oli tietysti tulvillaan kahleita, piiskoja, ruoskia, suukapuloita, mustia saappaita ja korkokenkiä. Tämän lisäksi näytillä oli epälukuinen määrä erilaisia väljempiä ja ahtaampia häkkejä sekä roikottamiseen tarkoitettuja trapetseja. Kaiken kaikkiaan fetissiosasto näytti kaikkein vähiten herättävän kiinnostusta

Messujen ehkä suurin uutuus oli keinokumppanien saralta. Parillakin toimittajalta oli esillä hämmästyttävän luonnollisen näköinen, kokonaan silikonista tehty kumppani. Toinen oli puettu viettelevään asuun, toinen oli paljaana taivuteltu valmiiksi asentoon, minkä tarkoitus ei jättänyt aihetta arvailuihin.

Messuyleisön suurin osa oli tietysti miehiä joiden ikähaitari oli yllättävän suuri n. 18 – 80. Naisia yleisön joukossa olin. 30 – 40%, sisältäen niin naisporukassa paikalle tulleet kuin poikaystävänsä/miehensä seurassa messuille saapuneet.. Yllättäen myös naiset halusivat tulla kuvatuiksi paljasrintaisten suosikkiesiintyjien kanssa.

Naisille oli myös oma koppinsa, missä ilmeisen öljytty, äärimmäisen notkealanteinen nuori mies esitteli luonnon antamia avujaan, mutta joko ilmeisen lyhyen vartensa (ennusti muidenkin avujen lyhyyttä) tai liian provokatiivinen esiintymisensä sai yleisömenestyksen jäämää niukahkoksi.

Kaiken kaikkiaan Venus-Berlin messut olivat hyväntuulinen, ei niin ahnaasti puhtaaseen pornoon keskittynyt tapahtuma, vaan enemmän keskityttiin erotiikan iloiseen puoleen, hauskanpitoon ja mielihyvän tuottamiseen. Erikoisesti on mainittava, ei niin suurta mainetta saavuttaneiden tyttöjen iloisuus, välittömyys sekä miellyttävä asennoituminen kaikkiin messuvieraisiin.

Käykää katsomassa!

Missä olit silloin kun Kennedy ammuttiin?

Tämä kysymys on esitetty miljoonia kertoja ympäri maailmaa tänään päivälleen 50 vuotta sitten tapahtuneen USA:n presidentin salamurhan jälkeen.

Silloinen Suomi vietti hyvin tavallista perjantai-iltaa saunomalla ja kuuntelemalla radiota, kun ohjelma äkillisesti keskeytettiin tärkeän uutisen johdosta.

Useassa kodissa ajateltiin ”että mitä nyt taas” koska tasan kaksi viikkoa aiemmin radiolähetys oli katkaistu aivan samalla tavalla.

Tuolloin uutinen oli se, että Finnairin edeltäjän, AERO Oy:n, DC-3 lentokone oli syöksynyt maahan Maarianhaminan lentokentän läheisyydessä. Onnettomuudessa kuoli 22 ihmistä, kolmen jäädessä eloon.

Kun uutistenlukija kertoi Kennedyn tulleen murhatuksi Dallasissa Texasin pääkaupungissa, missä oli uumoiltukin mielenosoituksia ja muita poliittisia harmeja, olivat kuulijat suorastaan tyrmistyneitä.

Mitään tällaista ei kukaan voinut mitenkään kuvitella tapahtuvan.

Uutinen Kennedyn murhasta järisytti koko maailmaa.

Tapahtumaa voinee medianäkyvyydessään verrata prinsessa Dianan menehtymiseen vuonna 1997 tai terroristien hyökkäykseen World Trade Centerin kaksoistorneja ja Pentagonia vastaan. vuonna 2001.

Tyrmistys oli kerta kaikkiaan valtava. Poliittiset johtajat niin USA:ssa kuin muualla maailmassa pohtivat syitä, tekijää ja ennen kaikkea mitä nyt tapahtuu? Maailma oli tuolloin hyvin erilainen kuin nykyään. Kylmän sodan vuodet olivat olleet kriittisimmillään ja useasti äärimmäisen vakava yhteenotto itäisen ja läntisen blokin välillä oli paljon paljon lähempänä kuin kansalaiset maailmalla tiesivät.

Karismaattisella, nuorella, hyvännäköisellä ja tarmokkaalla, presidentinvaalit niukasti voittaneella Kennedyllä oli suuren kannatuksensa lisäksi myös vaikutusvaltaisia vihamiehiä.

Presidenttikauden alku ei ollut erityisen mairitteleva, sillä yritys syöstä Kuuban kommunistipresidentti Castro vallasta surullisenkuuluisalla Sikojenlahden maihinnousulla Kuubaan, epäonnistui surkeasti.

Samana vuonna Neuvostoliitto liittolaisineen pystytti Berliinin muurin lännen voimatta estää. Molempien blokkien panssarit tuijottivat tuolloin mm. Checkpoint Charliella toisiaan vain muutaman kymmenen metrin etäisyydellä, panssarikranaatit valmiina putkessa. Jonkun paikalla olleen hätäily tai pieni tilanteen virhearviointi olisi voinut aloittaa kolmannen maailmansodan.

Kennedy voi vain käyttää tilaisuutta poliittisen karismansa kasvattamiseen, kun hän piti muurilla suurta suuosiota saaneen puheensa, missä hän lausui kuolemattomat sanansa ”Ich bin ein Berliner”

Kotimaassaan Kennedy hankki vihamiehiä puuttumalla mm. Marilyn Monroen presidentin syntymäpäillä esittämässä Happy Birthday Mister President laulussa mainitun äärimmäisen vaikutusvaltaisen USA:n terästeollisuuden hinnankorotuksiin ja veljensä Robert K:n kanssa kaikkialle soluttautuneen mafian toimintaan.

Kennedy oli myös päättänyt vetäytyä Vietnamista, mistä poliittiset vastustajat eikä etenkään USA:n aseteollisuuden edustajat pitäneet, mutta hänen seuraajansa perui edeltäjänsä päätöksen niin, että Vietnamin sota laajeni tunnetuin seurauksin.

Ennen kuolemaansa Kennedy sai suuren maailmanpoliittisen voiton pakottamalla silloisen NL:n johtajan Hrustsovin poistamaan ydinkärkiohjuksensa Kuubasta. Tuolloin maailma oli äärimmäisen lähellä kolmatta maailmansotaa, mikä todennäköisesti olisi käyty ydinaseilla.

Eräs kauaskantoisimpia K:n päätöksiä oli USA:n kongressissa 25.05 1961 annettu lupaus, että amerikkalainen astuu kuun pinnalle ennen vuotta 1970. Tämä sitten toteutuikin kun 21. heinäkuuta 1969 Apollo11-lennon kuumoduli Aeagle laskeutui (viime vuonna kuolleen) Neil Armstrongin ja (nykyään Neste Oy:n mainoksessa esiintyvä) Edvin, Buzz, Aldrinin ohjaamana Rauhallisuuden mereen Kuun päiväntasaajan seuduille.

Kennedyn murhan virallinen syyllinen Lee Harvey Osvald murhattiin pian kiinni joutumisensa jälkeen. Muitakin Kennedyn murhaan liittyviä henkilöitä kuoli salaperäisesti ja kaikenlaista tärkeää todistusaineistoa katosi.

Tämä sai USA:ssa ja kaikkialla maailmassa villit ja vielä villimmät salaliittoteoriat elämään meidän päiviimme saakka.

Lopullinen totuus jäänee ikuisesti tuntemattomaksi.

Viime vuosina media on päässyt suorastaan mässäilemään erilaisilla ”kohuilla”. Useasti media on itse kaivanut esiin näiden sensaatioiden aiheet, oli syytä tai ei.

Media itse tietysti esiintyy vilpittömänä neljäntenä valtiomahtina ja vallan leppymättömänä alati valvovana vahtikoirana. Tämän ohessa media on itse hyvin mielellään esiintynyt kirkasotsaisena puhdaskilpisenä sananvapauden esitaistelijana.

Median mielenkiinnon kohteeksi ja hampaisiin joutuneella, niin ihmisillä kuin organisaatioilla, on hyvin vähän mahdollisuuksia vaikuttaa median käynnistämään prosessiin.

Media tietysti lähes satavarmasti huolehtii siitä, että faktat ovat oikein, mutta se miten ne faktat esitetään, on useampia tarkoitusperiä.

Ensinnä, vaikka harvoin myönnetään, jokaisen toimittajan egoa hivelee nähdä oman skuuppinsa myyvän tuhansia kappaleita iltapäivälehtiä tai saavan netissä klikkauksia vielä moninkertaisesti. On täysin inhimillistä, että toimittajien mielessä välkkyy kuva Woodwardista ja Bernsteinista ja mahdollisuudesta tulla heihin verratuksi.

Toisena tavoitteena on myynnin lisääminen, mikä näinä ankeina aikoina on ensisijaisen tärkeää. Mainosmyynti tökkii ainakin painetussa mediassa, eikä sähköinen puoli juuri sen paremmin vedä.

Asiat esitetään valmiiksi ”kohuina”, paljastuksina tai hämmästyttävinä sensaatioina ja tämän jälkeen voidaan estoitta tarjota kohderahvaalle kohun, paljastuksen tai sensaation jatko-osia kunnes koko aihe on niin loppuun kaluttu, että yleisö menettää kiinnostuksensa ja ennen kaikkea se ei enää myy.

Media on kohteen kimpussa kuin sekopäiseksi ärsytetty taistelukoira, joka vielä kuolleenakaan ei irrota hampaitaan uhristaan, vaan yrittää vieläkin puristaa viimeiset mehut tästä. Eikä puhettakaan mistään sananvapauden ylitsekäymisistä tai muusta laittomuudesta. Kun vielä saadaan mahdollisimman paljon julkisuuden henkilöitä lausumaan mediaa tukevia mielipiteitä ja ”haaskalta ampumaan, on toiminnan onnistumisen edellytykset täyttyneet. Hyvänä lisänä toimii aivottoman roskaväen myötämielisyys, mikä kautta vuosisatojen on halunnut Barabbaan vapaaksi ja viattomat ristille.

Median kannalta onnellinen loppu näyttää olevan kohuilla – ja media on jälleen päässyt näyttämään mahtinsa – kun joku on eronnut, tuomittu tai muuten saatettu perin kiusalliseen asemaan.

Myötääkö media tämän, eipä tietenkään, sehän vain toimii sananvapauden rajoissa yhteiseksi hyväksi!

Esimerkkejä ei tarvitse etsimällä etsiä, vaan niitä viime vuosilta riittämiin. Jopa suurin päivälehti kirjoitti pääkirjoituksessaan ”Media raportoi – ei erota”, kun oli kysymys Matti Vanhasen tulevaisuudesta. Häntä media myös rusikoi kuuluisan Rukan ajatuksen eläkeiän korottamisajatuksesta. Tuolloin jo MV oli oikeassa, media vain haistoi rahvaan vastustuksen ja käytti sitä hyväkseen. Ilkka Kanervan harmittomat tekstiviestit saivat median pillastumaan ja johtivat hänen eroonsa (kuinkas Ike pääsi ensi versiossa unohtumaan).

Muita esimerkkejä on VR:n viikkokaupalla jatkunut nälviminen ja pilkkaaminen kun se oli epäonnekas talviliikenteen kanssa painiessaan. Seuraavana taisi olla Finnair, nyttemmin Talvivaara ja nyt sitten Merja Ailus ja viimeisenä poliisiorganisaatio.

Usein puhutaan mediakriittisyydestä, mitähän media itse näkee tällä tarkoitettavan?

Talvivaaran kaivosyhtiö on jo pari vuotta ollut hyvin suuren mediahuomion kohteena. Se on suorastaan nostettu tikun nenään julkisen arvostelun kohteeksi. Samalla kun T:n johto ja työntekijät ovat uurastaneet kädet kyynärpäitä myöten töissä, median perskärpäset ja ympäristöhysteeriköt sekä omaa medianäkyvyyttään maksimoineet poliitikot ovat lyöneet heitä aina tilaisuuden tullen vyön alle. Monille muille ympäristöihmisille T:n tilanne näyttää tulleen taivaan lahjana, minkä ansiosta he ovat päässeet estoitta lyömään T:aa kuin sitä kuuluisaa vierasta sikaa.

Harvassa ovat olleet T:n puolustajat. Vain joissakin paikallisissa uutisissa ovat seudun asukkaat päässeet lausumaan T:aa puoltavan kantansa.

Kiistellyssä filosofi Himasen tulevaisuusselvityksessä puhutaan suomalaisten häpeäntunteesta, millä ilmeisesti tarkoitetaan kyvyttömyyttä tuoda itseään ja osaamistaan esiin estoitta ja terveellä itseluottamuksella.

Talvivaaran yhteydessä on näkynyt erinomaisen selvästi toinen suomalainen luonteenpiirre, mikä myös esiintyy joissakin eläinpopulaatioissa. Heti kun ryhmän jäsen epäonnistuu tai tekee virheen (jonka muut ovat välttäneet, olemalla visusti tekemättä mitään), käydään hänen kimppuunsa kaikin käytettävissä olevin keinoin. (Aivan analogisesti susilauman kanssa, joka raatelee riekaleiksi loukkaantuneen jäsenensä) Julkisuushakuiset toimittajat päivästä toiseen riepottelevat, kaivelevat ja tonkivat kuin sontiaiset lantakasassa, etsien pienintäkin aihetta johon iskeä hampaansa. Ja poliitikot kiirehtivät saamaan kasvonsa julkisuuteen ja laskuun kääntyneen kannatuksensa nousuun.

Harvassa ovat olleet ne, joilla on vakavasti otettavia konkreettisia osaamiseen perustuvia kommentteja tai parannusehdotuksia tai muuten kannustavia lausumia.

Kukaan ei ole kehunut tai lausunut kiitosta siitä, että T:ssa yritetään jotain ainutlaatuista, jopa maailman mittakaavassa. Tässä toiminnassa on tietysti riskinsä, mitkä ovat myös konkreettisesti toteutuneet..

T:ssa on kolme pääongelmaa:

1) T:n nikkelimalmi on erittäin köyhää. Niin köyhää (0,27%) että -60 luvulla alueen tutkinut geologi sanoi sen aikaisiin menetelmiin perustuen: ”Ei kannata” ja kannet kiinni. 70-luvulla Outokumpu Oy (ens. ver:ssa ilm. virh. Geol. tutkm. lait.) tutki alueen uudelleen, samalla lopputuloksella ja päätyi myymään alueen 2€:lla Pekka Perälle. Hyvää T:ssa lienee se, että nikkelimalmin kokonaismäärä on erittäin suuri. Tämän päivän tietämyksen mukaan 160milj. tn. Mukana on myös hiukan kuparia, muita metalleja ja (sitä hirveän kauhean pahaa) uraania. (miksei oteta talteen?)
2) T:n käyttämä menetelmä, missä bakteerien avulla nikkeli erotetaan malmista, vaatii näin köyhässä malmiossa niin suunnattoman määrän malmia ja se taas suuret alueet, että missään maailmassa ei ole koskaan tätä kokeiltu samassa laajuudessa.
3) Nikkelin hinta vaihtelee maailmalla voimakkaasti kysynnän mukaan. Aikoinaan hinnan ollessa korkealla, T:a menestyi hyvin, mutta tilanne on dramaattisesti muuttunut ja sen mukana T:n kannattavuus.

T:lla oli todella huonoa tuuria kun odottamattomien sateiden aiheuttamat ympäristöongelmat ja nikkelin hinnan lasku sattuivat samaan aikaan, aiheutuu siitä luonnollisesti vakavia ongelmia. Mutta ongelmat eivät ratkea jatkuvalla marinalla ja kaivoksen sulkemisvaatimuksilla, vaan järkevällä, pitkäjännitteisellä suunnitellulla tarkoin harkitulla työllä, sekä tietysti rahalla, mitä olisi jostain löydettävä, sillä nikkeliä on em. malmimäärästä saatavissa suuret määrät. Yksinkertaisella prosenttilaskulla nikkeliä olisi malmiossa n. 400 000tn ja jos nikkelitonni maksaa n. 13500 USD, niin maassa odottaa melkoinen omaisuus, lähes 6mrd USD. Tästä tietysti laskettava kulut, joista suurin osa on jo investoitu kaivoksen infraan.

Lopuksi sanottakoon, että kuuleman mukaan kaikki vuorimiehet nostavat Pekka Perälle hattua siitä että hän on uskaltanut ennakkoluulottomasti lähteä avaamaan uusia uria suomalaiseen kaivosteollisuuteen.