Aniara

Pitkään harkinnassa olleen ja pientä vaivaa teettäneen etsinnän jälkeen löysin divarista Harry Martinsonin Aniaran, Aila Meriluodon suomennoksena.

Ennakko-odotukseni eivät likimainkaan vastanneet teoksen todellisuutta. Heti ensi riveiltä kävi selväksi, että teos olisi luettava alkukielellä. Tähän valitettavasti kouluruotsini ei anna pienintäkään mahdollisuutta.

Aivan kuten suomentaja saatesanoissaan toteaa, Martinsonin kielen muotorikkauden, vivahteisuuden, sanallisen akrobatismin ja merkitysten monimuotoisuuden ymmärtäminen ja lukuelämyksen täydellisen tavoittamisen edellytys, olisi naapurimaan kielenkulttuurin ja symbolismin maksimaalinen hallinta.

Jotta edes jotenkin pääsisi lähelle alkuperäistekstin henkeä, olisi tavallisen ”finnjävelin” luettava rinnakkain alkukielistä ja em. suomennosta. Silti paljon jäisi tajunnan ulkopuolelle.

Tämä ei suinkaan tarkoita, että suomentaja olisi kehno, saati sitten epäonnistunut. Päinvastoin, sen verran kuin itselläni ymmärrystä tässä on, luulen että Aniaran suomennos tekee oikeutta alkuperäistekstille, niin paljon kuin vai suomenkielinen teksti voi yleensä näin vaikealle vieraskieliselle teokselle tehdä. Suomentajan mukaan ”kaksi asiaa on kuitenkin pyritty säilyttämään alkutekstin mukaisina: asiallisuus ja intensiteetti”.

Mikä sitten on Aniara?

A. on runomuotoinen symbolinen kertomus nykyajan ihmisistä, ihmisten mielettömyydestä ja väistämättömästä tuhosta. Vaikka A. on kirjoitettu jo vuonna 1956 (toi kirjoittajalleen Nobelin 1974), on se edelleen hyvin ajankohtainen, ellei vielä nykyaikaisempi kuin kirjailijan teosta luodessa.

Aniara alkaa kun säteilyn saastuttamalta maapallolta matkustajien on paettava Dorislaaksostaan Marsiin ja pakolaiset ohjataan tuolle kaukaiselle planeetalle tehtävälle matkalle goldonderi Aniaraan.

Matkan edistymiseen tulee pian ongelmia, kun A. väistöliikkeen seurauksena, kadottaen alku-peräisen suuntansa, joutuu pois radaltaan ja suuntautuu kohti Lyyran tähdistöä vailla mahdollisuutta oikaista suuntaansa saati sitten palata tällä välin tuhoutuneeseen kotiinsa Dorisburgiin.

Samoin on tuhoutunut Miima, mikä lienee vastine nykyajan älypuhelimen ja TV:n sekä tietokoneen yhdistetty fantasia.

Aniara ihmisineen kiitää avaruudessa

”Näin sarkofagiin suljettuna saamme
pois kiitää kiusaamasta planeettaamme
ja lisää kylvämästä kuolemaa.

Nyt avoimesti puhua on valta
kun ajan häpeällisyyden alta
vie meitä eksyneitä
Aniara avaruuden taa".

Kun vuodet kuluvat ja toivo pelastumisesta hiipuu, mitä ei kerrota enemmistölle matkalaisista, vallan goldonderissa kaappaa Chefone, joka tuhoaa vastustajansa sekä kuvittelemansa aluksen kohtaloon syylliset.

Samalla aluksella alkaa muodostua neljä uskonryhmää, jotka eri keinoin yrittävät saada matkaajat puolelleen ja unohtamaan todellisuuden ja lähestyvän tuhon.

”Ja Aniaran neljä uskontoa
temppelikelloin, papein, krusifiksein,
vaginakultti, jurgitarten huuto
ja kutittajalahko kikattava
nyt esiin tungeksivat käyden kiistaan
aavoista määräämättömän ikuisuuden”

Hämmentävä on kirjailijan kaukonäköisyys nykymaailman selfie-kuviin, kun hän kuvaa peilien julkipanoa, joilla harhautetaan ajatukset pois kohtalon matkasta.

”Ja mimarobi uuden harhan keksi:
tuhannen kuvastinta annoin tuoda,
ne soivat mitä peilit voivat suoda…”

”näin että neljän pitkän vuoden ajan
peileillä petin monen vaikertajan”
_____

”Ei mitään olekaan jos ei se näy
kun peilitanssi peilijaloin käy
ja näennäisen aukoma tie
pois peililaaksoon, peilirotkoon vie.”

Tämän jälkeen kirjassa seuraa useita eri matkustajien kertomuksia, mutta meidät ehkä eniten yllättää runo: ”Laulu Karjalasta”.

Onko tämä sellaisenaan myös alkuperäiskirjoituksessa, vai onko tämä kääntäjän keksimää, meille suomalaisille sovitettua, kuvausta kaihosta jonnekin ammoin menetetystä kultamaasta, jonne pääsystä osa kansasta tuolloin teosta käännettäessä yhä haaveili.

Vuodet kuluvat ja vähitellen Aniaran matkaajat alkavat tajuta kohtalonsa ja yksi toisensa jälkeen menehtyä ja vähitellen Aniarasta tulee halki loppumattoman avaruuden kohti Lyyran tähdistöä kulkeva ”kylmä sarkofagi”.

(Suorat lainaukset Aila Meriluodon suomennoksesta)

Kirjoitettaessa soi Frank Sinatra: Stardust