Matkailu

Ajattelin eilen yhden Rautatientori-Leppävaara lähijunailun ajan nimettömän kirjastonhoitajan kommenttia edelliseen blogimerkintääni. Anonyymi kirjoittaja naputteli, ettei ryöstö jossain kohteessa tarkoita, että jokainen ryöstettäisiin siellä.

Oma kokemukseni kuitenkin on, että joka kohteessa ryöstetään tietyllä, kohteelle ominaisella tavalla. Niinpä kokosinkin oman pienen rikosoppaani. Jatka listaa omilla kokemuksillasi.

1) Pikkumaiset taskuvarkaat (Etelä-Eurooppa): Ärsyttäviä, pikkunäppäriä. Ruuhkassa aina paikalla. Barcelona lienee klassikoin. Oman kolmen hlön reissuporukan menetykset 3 puhelinta, kaksi lompakkoa, yksi laukku ja kenkä. Yhtenä iltana. Näissä kohteissa poliisiasemat ovat rutinoituneita käsittelemään pikku varkauksia. Mitä nyt itselleni päätyi Alejandron poliisikertomus.

2) Aseelliset ryöstäjät (USA): Paikallisten mukaan ei mitään syytä varoa taskuvarkaita, koska ryöstöt tehdään aina aseen kanssa. Näin ei itselleni kuitenkaan käynyt. Kokemuksia?

3) Maantierosvot (Etelä-Amerikka): Uruguayssa varkaat yllättivät yöbussin. "This does not happen like every night, but very often", oli vastaus. "This" muuten tarkoittaa sitä, että varkaat odottavat pimeällä tiellä ja koittavat rikkoa kivillä bussin etuikkunat, jotta kuski loukkaantuisi ja bussin olisi pakko pysähtyä. Kuulemma yleistä muuallakin Etelä-Amerikassa. Opetus: nuku verhot kiinni ja mieluiten keskikaistan puoleisilla penkeillä. Ikkunat eivät ole panssarilasia.

4) Viralliset kusettajat (esim. miliisi): Sarajevossa maksoin lipuntarkastusmaksun (16,4 e), koska en ollut leimannut lippua. En kai, kun vasta astuin ratikkaan. Pietarissa maksoin kuvaamisesta metroasemalla (3 e), koska en tiennyt, että valokuvaaminen on kielletty. Moskovassa maksoin kaljan juonnista puistossa (15 e), tiesin, että se oli kiellettyä. Ehkä tähän kategoriaan menevät myös krääsä-ystävänauha-ruusunjako -henkilöt, jotka tunkevat käteen kaikkea ja vaativat maksua? Ainakin ärsyttävyystasossaan.

5) Oma huolimattomuus: Itä-Euroopassa tapasin muutaman vanhemman amerikkalaisleidin, jotka levyostoksia tehdessään jättivät lompakon ja passin ihan pikkuhetkeksi tiskille, kääntyivät katsomaan levyjä ja oih plus voih, tavarat katosivat. Mikä taikatemppu!

Kokemusrikasta joulua kaikille lähelle ja kauas.

Tiedättekö sen ärsyttävän, säännöllisesti toistuvan matkakirja-jutun, jonka joku toimittaja keksii aina uudelleen? Napataan joku maa (tyyliin Espanja), jossa ”kaikki suomalaiset” viihtyvät. Sitten etsitään joka kirjasarjasta Espanja-opas ja nerokas kirjoittaja selaa opuksia kotisohvalla ja listaa plussat sekä miinukset. ”Kivoja kuvia”. ”Paras nähtävyysvalikoima”. ”Voisi olla enemmän jotain vaikka ranta-juttuja, ravintola-arvosteluita ja perheystävällistä liibalaabaa.” Ja mistäköhän helkkarista opuksen pätevyyden voi havaita Suomen Helsingistä käsin?

Näen punaista ja tein inventaarion omaan matkakirjastooni. Arviot perustuvat todettuun käytettävyyteen reissussa.

*Lonely Planet (USA, Brasilia): Moititaan kirjoittajien huonosta asiantuntemuksesta mielestäni suotta. Sisältö hyvä ja tiivis, ongelma on se, ettei paikkoja löydä kirjan onnettomilta karttasivuilta. Joita katsellessa muuten kaikkialle näyttäisi olevan kävelyetäisyys. Ei ole, kokeiltu Santa Monicassa ja Riossa.

*Lonely Planet Encounter (Buenos Aires): Drinkki kaatui LPE:n päälle toisena reissupäivänä. En kaivannut opusta sen jälkeen. Sivunasettelu ja palveluiden löytyminen Berlitzin tasolla. Parasta iso, hintaan sisältyvä kartta, joka ikävä kyllä hukkui.

*Otava karttaopas (mm. New York, Praha, Lontoo): Toimii, jos ei tunne kaupunkia: kaikki mikä mahtuu saman sivun karttaan on suunnilleen kävelymatkan päässä tai melko lähellä. Aukeavien karttojen ongelma suurkaupungeissa on vain se, että noin puolet kadunnimistä puuttuu.
(Der National Geographicin Berliini toimii samalla avaa ja katso -idealla ja on kattavampi tiennimien suhteen. Suosittelen.)

*Mondo (mm. Amsterdam, Rooma, Tallinna) & Sankarimatkailijat (Pietari, Moskova): Pitkän reissun tunnelmaa. Kirjan ja oppaan kombi.

*Baedeker (Berliini): Kätevä yksinkertaisesti, jos ohittaa pitkät, hieman kuivanoloiset infosivut. Lyhyitä pätkiä, hyvin reissunpäällä silmäilyyn sopivaa ravintolaa, baaria, katsottavaa.

*Tammi Näe ja koe (Pariisi) & WSOY Kaupunkikirjat (Pietari): Molemmissa samaa tyhmäkin tajuaa -mentaliteettia, mutta suhteellisen hyvällä maulla toteutettuna. Tein näillä ensimmäiset Pariisini ja Pietarini.

Odotan nostoja kirjahyllystäsi. Siis niitä joiden käyttöliittymän olet jo testannut.

Mietin tänään rakkausturismia ja seksimatkailua. Katsoin Dawn Porterin suhdeseikkailuita Neloselta. Idea oli karkea ja kulunut: jenkkimiehet reissasivat Ukrainaan (huom. Ukrainaan, ei edes Venäjälle tai Thaikkuihin, katalogivaimojen luvattuihin maihin) vaimonhakuun. Odessassa pidettiin juhlat, joissa miehet tutustuivat paikallisiin naisiin. Huvittava hetki tuli, kun naiset olivat enemmän innoissaan ilmaisesta ruoasta kuin lippispäisistä arizonalaisista farmareista. Porteria tämä hämmästytti. ”Hei nää ukrainalaiset naiset ei otakaan ketä vaan, et nää on kriittisiä”.

Mielestäni rakkausturismi on oikeastaan aika hyvä diili, useastakin syystä. Itäeurooppalaiset naiset ovat paremman näköisiä suhteessa alueen miehiin. Naisia on pelkästään Venäjällä miljoonia enemmän kuin miehiä. Jos ulkomaalaisilla miehillä on liikaa rahaa, naisilla ei tarpeeksi, taloudellinen match on hyvä. Sitä paitsi slaavien ulkonäkö tuntuu miellyttävän lännen miehiä. Plus itäeurooppalaiset naistuttavani ovat myös selkeästi halukkaampia sitoutumaan kuin lännessä asuvat neidit. Tapailun päämäärä on avioliitto (mitä nuorempana sen parempi), ei yksi yhteinen yö. Pikku fakta sitten vaan, etten ole varma, kuinka hyvin lännen miesten ulkonäkö miellyttää slaavinaisia vai onko kyse vain rahasta. Kuulemma eurooppalaiset ovat ainakin yleensä vähemmän juoppoja, joka on selkeä plussa.

Seksimatkailu ei mielestäni istu idän sitoutumishaluiseen kulttuuriin. Selailin katalogia (saa venäläisistä takseista olemalla mies ja sanomalla ”katalog”). Kyseessä on puhelinluettelon tapainen läpyskä, jossa on esitelty naisia puhelinnumeroineen. Pehmopornokuvan vieressä on myös tieto siitä, minkä metroaseman lähellä nainen sijaitsee. Hintaa ei kerrota. Jälleen kerran, karkeaa ja kulunutta.

Ps. Mitkä ovat omat kokemuksesi siitä, miten maailma makaa?

Nelosen kevätpressissä esiteltiin keskiviikkona Terhi, Erja, Tamer, Sini ja Matti. Deturin matkaoppaat, uuden samannimisen tosi teeveen päätähdet. Ohjelma muuten kuvataan… diddididiii vau… Alanyassa. Missä ihmeen Alanyassa?

Kuulemma kaupungissa, joka kohdepäällikkö Terhin (asunut 10 vuotta Alanyassa) mukaan tulee kumoamaan ennakkoluuloja. Tässä tapauksessa ennakkoluulo on se, ettei kohteessa ole muuta kuin ranta ja turistit. En ole samaa mieltä. Edellä mainittu ennakkoluulo pätee uudempiin kohteisiin, kuten Bulgarian rakennettuihin rysiin. Parhaimpana esimerkkinä Sunny Beach. Tapasin muuten alkusyksystä suomalaistytön, joka oli toiminut kohteessa matkaoppaana. ”Kun paska osuu tuulettimeen” oli hänen kommenttinsa oppaan työstä. Terhin mukaan tämä kuvaa vain niitä huonoja työpäiviä.

Niin, se toinen ennakkoluulo, joka tulee kumotuksi, on kuulemani mukaan ”suomalaisen turistin stereotyyppi”. Yritän miettiä mikä on suomalaisen turistin stereotyyppi. Ilha Grandella Brasseissa porukka brittimatkailijoita ihmetteli, että mitä helkkaria teen siellä. Suomalaiset eivät heidän mielestään matkaile ”sellaisissa paikoissa”. Missä sitten?

Toiselle tutulleni, Briteissä vuosia asuneelle intialaistoimittajalle sanoin stereotyyppi suomalaisturistin oikeastaan olevan brittituristin synonyymi. Mies oli kauhuissaan. Hän oli juuri kuvannut viikon saarimaan asukkaita Ayia Napassa.

Aloitin oman matkailuharrastukseni 17-vuotiaana Finnmatkojen reissulla Teneriffalle, Playa de las Americasiin. Sen perusteella näen suomalaiset turistit suunnilleen Matkaoppaat-videoiden kuvaamalla tavalla:

http://www.nelonen.fi/ohjelmat/matkaoppaat/videot

Samaiselta sivulta löytyy muuten muutakin infoa oppaista. Sarja muuten alkaa tammikuussa 2010.