Tampereen teatterimonttussa kanta-esitettiin tiistaina 7.4. Jalostamo-kollektiivin uusi Rechnitz (Tuhon Enkeli). Tanssillinen näytelmä käsittelee joukkomurhaa – ja haastaa katsojan lopulta jopa nauramaan.
1. ”Itävaltalaisen Nobel-kirjailijan Elfriede Jelinekin Rechnitz (Tuhon Enkeli) -näytelmän lähtökohta on järkyttävä kuvaus Rechnitzin linnassa vuonna 1945 tapahtuneesta liki kahdensadan Unkarin juutalaisen murhasta” (Ote näytelmän esittelytekstistä). Mikä esityksenne rankassa aiheessa puhuttelee sinua, näyttelijä Anna Lipponen?
Jelinekin näytelmässä itsessään minua puhuttelee kirjailijan ironinen, hetkittäin jopa satiirinen tapa käsitellä rankkaa ja massiivista aihetta teatterinkeinoin. Jelinek on kirjoittanut, aiheesta huolimatta, tekstinsä hyvinkin pilke silmäkulmassa. Tähän olemme myös pyrkineet esityksessämme. On tärkeää tarjota katsojalle kokemus, josta hän pystyy nauttimaan kaikilla aisteillaan ja monien tunnekokemusten läpi. Vaikka aihe on rankka, esitys tulee olemaan kaikkea muutakin. Lisäksi näytelmän teema on paljon laajempi kuin yksi yksittäinen tapahtuma Itävallassa.
2. Olet näyttelijä, mutta tässä teoksessa on paljon myös tanssia. Oletko saanut opetella paljon uutta tätä esitystä varten?
Minulle jokainen näytelmä on aina uusi oppimismahdollisuus, niin kliseeltä kuin se kuulostaakin. Tässä näytelmässä on kyllä paljon mm. tanssia ja liikettä. En ole aikaisemmin työskennellyt koreografimme Jarkko Mandelinin kanssa, joten tottakai hänen liikemateriaalinsa haltuunotto on ollut yhdenlainen uuden asian opettelu. Hänen koreografiansa ovat tanssillisesti melko vaativia, joten kyllä omat tanssitaidot ovat olleet koetuksella.
3. ”Rechnitz (Tuhon Enkeli) -esitys on pelottavaa aihetta käsittelevä teatterileikki, satiiri ja jopa parodia. Se on rehellinen pyrkimys kiinnostua maailmasta tutun ja turvallisen ulkopuolella sekä kuvaus siitä, miten historia toistaa itseään niin meissä kuin koko maailmassakin.” Onko teoksen teema mielestäsi ajankohtainen juuri nyt?
Voi kunpa voisinkin sanoa, ettei ole, mutta valitettavasti sotiminen ja joukkomurhatkin ovat tänäkin päivänä pelottavan ajankohtaisia, jos esimerkiksi katsoo yhtään omaa napaa kauemmaksi. Teatterissa voidaan kertoa yhdestä yksittäistapauksesta, joka sitten projisoi samalla koko maailman tilannetta. Ilmeisesti ihminen ei ikinä opi virheistään, vaan kaikki toistuu heti kun aika on kypsä sille.
4. Kenen on yksinkertaisesti pakko tulla katsomaan Rechnitz?
Uskon, että jokainen, joka haluaa ajatella teatterissa, tulee rakastumaan tähän tekstiin. Esitys on myös visuaalisesti huikea kokemus. Toivon, että vaikka Jelinek ei ole Suomessa yhtä tunnettu kirjailija kuin muualla Euroopassa, ihmiset haluaisivat ottaa riskin ja tutustua häneen. Lupaan, että nauraa saa myös, jos uskaltaa!
5. Mihin suuntaan taiteilijuutesi on menossa? Millaisia asioita tutkit juuri nyt ja millaisia oivalluksia sinulle on tullut viime aikoina?
Minua kiinnostavat tällä hetkellä globaalit aiheet näyttämöllä. Olen toiminut nyt kohta vuoden Jalostamo-kollektiivin eli teatterimme puheenjohtajana ja etsin parhaillaan ohjelmistoa vuoden päähän. Jelinekin Rechnitz on hyvä avaus siihen suuntaan, johon pyrimme kollektiivimme suhteen. Haluamme olla osa eurooppalaista nykyteatterikenttää. Näyttelijänä olen kiinnostunut tällä hetkellä fyysisen teatterin ja moniulotteisen tekstin yhdistämisestä.
Seuraava apurahajuttuni tulee käsittelemään mm. taiteilijuuden merkitystä yhteiskunnassa. Yhtenä lähestymiskulmana tulee olemaan mm. Tove Jansson, jota itse ihailen taiteilijana suuresti. Kirjoitamme tätä parhaillaan lavastaja-valosuunnitelija Raisa Kilpeläisen kanssa. Kesällä alkaa harjoitukset ja ensi syksynä on ensi-ilta. Mutta nyt olen vielä Rechnitzin maailmassa. Ja Rechnitzhän toki jatkuu tammikuussa 2016 Kiasma-teatterin ohjelmistossa eli tämä prosessi jatkuu vielä ensi syksynäkin.
Lisätietoja: Jalostamo-kollektiivi
Esityksiä 17.4. saakka Tampereen Teatterimontussa.
Artikkelikuvien kuvaaja: Petri Kovalainen
X Eero Tiainen
Kirjoitettaessa soi Tiibetiläiset meditaatiokellot
