Kulttuuriinmenevät blogistit yhdistävät voimansa – seuraa kulttuuripuhetta ja suoraa huutoa! Lue tästä Extempore Kulttuuriblogeissa julkaisut taiteilijahaastattelut.
Kumpi voittaa: lihan- vai verenhimo? Onyx-musikaalissa nähdään Tessa Puolakka ja Salvador Alogo.
Millainen musikaali syntyy, kun luonnollisen näyttelyn menetelmästään tunnettu Teatteri Toivo yhdistää nykyajan vampyyrit ja rock-musiikin? Kunnianhimoa ei ainakaan puutu, sillä Onyxissä lavalla nähdään 30 hahmoa, rock-bändi, verisiä joukkotaisteluita ja vampyyriromantiikkaa. Ohjaajina suurmusikaalissa ovat Sara Salmenmäki ja Ville Haikola. Tarina seuraa kruununperimyskamppailua, joka saa alkunsa vampyyrien sieluja jahtaavien Sieluttomien tappaessa vampyyrikuninkaan. Kumpi on suurempi, lihan- vai verenhimo? Voiko satoja vuosia vanhoja traditioita muuttaa? Sammuuko vampyyrien suku?
Arvoisa vampyyriprinsessa Onyx (nimiosaa näyttelevä Tessa Puolakka), naiselta ei saisi kai kysyä hänen ikäänsä, mutta tässä kohti en malta olla kysymättä. Kuinka vanha olette?
240 vuotta kai... en juhli enää synttäreitä. Tiedän, että äitini kuoli, kun synnyimme.
Liikutte lienee eniten yöaikaan. Miten kuvailisitte Helsingin yöelämää?
Yöelämä houkuttelee meidät usein liikkeelle ja onhan siellä hyvä kattaus. Yön edetessä ihmisistä tulee helpompia saaliita.
Missä itse vietitte viime yön?
En nyt juuri halua puhua siitä. Eilinen tuntuu vielä liian epätodelliselta. Sen verran voin kertoa, että vampyyrien palatsissa ei ole ollut viimeaikoina yksinäistä.
Musikaalin on säveltänyt Erno Hulkkonen. Mistä hänen kappaleensa kertovat? Mistä vampyyrit laulavat?
Sodasta ja rakkaudesta. Elämä on usein yhtä taistelua niin ihmissuhteiden kuin sieluttomien kanssa. Myös uuden hallitsijan valitseminen ja siihen liittyvä epätietoisuus piinaa monia.
Mikä on suurin pelkosi?
Suurimmat pelkoni ovat jo toteutuneet. Molemmat vanhempani ovat kuolleet, sisarukseni ovat minulle tärkeintä. Sieluttomat täytyy tuhota ja se tuntuu välillä mahdottomalta, sillä koskaan ei tiedä, kuinka monta elämää niillä on.
Mitä vinkkejä lähetät kaikille niille jotka haluavat tulla kuolemattomiksi? Mikä on kivuttomin tapa?
Hakeudu epäilyttäviin juhliin ja kulje varjoissa.
Onyx-musikaalia tähdittävät Mika Rontti, Tessa Puolakka ja Joona Tuoriniemi.
Teatteri Toivon Onyx on nähtävillä 17.12. saakka.
Osoite: Telakkakatu 6
Esitykset klo 19:
MARRASKUU: ke 2.11. / la 5.11. / ke 9.11. / ke 16.11. / la 19.11. / ke 23.11. / pe 25.11.
JOULUKUU: to 8.12. / pe 9.12. / ke 14.12. / pe 16.12. / la 17.12.
Monien lapsuuteen kuulunut hahmo Kalevi Korppi liihottaa nyt Teatteri Toivon näyttämölle. Korppi ja korven veikot on livemusiikilla säestetty tarina perheestä, vaikeuksista selviämisestä sekä ihmisen ja luonnon kohtaamisesta. Korppi ja korven veikot on toinen, täysin itsenäinen osa korppiveljesten seikkailuja Teatteri Toivolla.
Korppi ja korven veikot on suunnattu viihdyttämään kaikenikäisiä katsojia. Salaviisas teksti on Jukka Parkkisen käsialaa. Tarinassa pohjoisen metsissä vietettyjen vuosien jälkeen sukkelanokkainen korppi veljineen saapuu Korpeen. Nopeasti he kuitenkin huomaavat, että ihmiset ovat mylläneet kotikonnun. Paikalle on tullut tärkeilevä eversti armeijoineen.
Juho Räsänen esittää Kalevi Korppia Korppi ja korven veikot -esityksessä.
Kalevi Korppia näyttelevä Juho Räsänen, millainen oli sinun ensikosketuksesi Korppi-tarinoihin?
Oma ensikosketukseni Korppi-tarinoihin tuli teatteri Toivon kautta, sillä en ollut itse kyseisiä kirjoja lukenut lapsena tai edes tiennyt niiden olemassaolosta. Sääli sinänsä, koska nyt kun on saanut tutustua teksteihin, uskoisin, että ne olisivat minua lapsenakin kiinnostaneet. Kyseessä on myös keskivertoa fiksumpaa ja syvällisempää lapsille tarkoitettua tekstiä, mistä tuskin olisi ollut haittaa omassa lapsuudessa.
Miten kuvailisit on omaa luontosuhdettasi?
Oma suhteeni luontoon on aina ollut kaipaava. Lapsena kasvoin Tuusulassa, joka on kuntana välimaastossa maalaiskunnan ja pienen kaupungin välillä, joten luontoa luonnollisesti riitti kynnettäväksi. Vanhemmallakin iällä edelleen kaipaan luonnon helmaan, mutta ristiriita syntyy siitä, että tykkään luonnon kokemisesta eniten kavereiden parissa esim. yhteisillä telttareissuilla ja vastaavilla. On aina oma kynnyksensä saada ihmisiä mukaan luontoon, mikä tappaa myös omaa innostusta. Olen vähän kade heille, jotka nauttivat luonnosta yksinäisyyden ja rauhoittumisen hengessä.
Olet esiintynyt Toivon tuotannoista aiemmin scifi-näytelmässä Ender’s Game ja nyt kahdessa Korppi-sadussa. Millaista Teatteri Toivolla on näytellä ja harjoitella?
Parasta teatterin tekemisessä on ehdottomasti tiimityö ja yhteishenki. Nämä molemmat ovat aina olleet Toivolla vertaansa vailla. Tuusulassa olin mukana amatööriteatterissa, mutta siellä ei samanlaista yhteishenkeä oikein koskaan syntynyt vaikka toki tiimipelaajia kaikki ihmiset olivatkin. Itselleni ei ole niin väliksi kuin iso tai pieni rooli minulle itselleni annetaan vaan tärkeintä on kanssanäyttelijöiden, työryhmän ja muiden toivolaisten kanssa vietetty aika. Totta kai Toivon tilat ovat myös vertaansa vailla ja miljöö on muutenkin miellyttävä ja uniikki, mistä omalla tavallaan saa lisäenergiaa ja innostusta.
Oliko sinun helppo samaistua Kalevi Korppiin? Mikä on ollut vaikeinta Kalevi Korpin roolin omaksumisessa ja harjoittelussa?
Kalevin rooliin samaistuminen oli suhteellisen helppoa, koska itseni lailla Kalevi on kova pätemään ja tilaisuuden tullen olemaan aina suunapäänä. Hahmo muistuttaa minua itsestäni varsinkin muutama vuosi sitten kun en vielä omannut oikein minkäänlaista sisäistä hiljennä-nappulaa. Myös Kalevin näsäviisaus ja ajoittain lempeyteenkin pyrkivä sarkasmi ovat aina olleet lähellä myös omaa sydäntäni. Haastavinta roolissa on ollut sen vaatima fyysisyys eli toisin sanoen lintuasennossa kykkiminen, jonka tosin sain suhteellisen hyvin haltuun jo ensimmäisessä näytelmässä.
Millainen on unelmaroolisi?
Unelmaroolini olisi ehdottomasti näytellä hahmoa, jota kaikki rakastavat vihata. Omahyväinen, itsekeskeinen, ehkä jopa hieman narsistinen, katkera ja heikkoluontoinen ovat piirteitä, jotka kuvastavat unelmaroolini henkilöä. Sain tästä jo pientä maistiaista Ender’s Gamessa Rosena, mutta isompi rooli tällaisena tyyppinä olisi mahtavaa. Uskon, että minulla on suuria lahjoja ärsyttää ja vihastuttaa ihmisiä, mutta oikeassa elämässä se ei ole luonnollisesti ihan niin nautinnollista. Lavalla saisin nämä lahjat valloilleen ja seurauksena olisi suuria negatiivisia tunteita yleisöltä kuitenkin niin sanotusti turvallisessa ympäristössä ja se tukisi yleisön suosikkihahmoja entisestään. Toki hahmolle olisi hyvä myös tulla napakkaa opetusta käytöksestään. Viiksiään sormen ympärille pyörittelevä yksiulotteinen pahis voisi myös olla hauska rooli.
Kalevi Korppi ihastuu tarinassa radioon.
Korppi ja korven kumppanit Teatteri Toivolla 21.5. saakka.
Esityksen kesto: n. 2 h
Suositusikäraja: 6-v.
Afrojazz Clubilla Storyvillessä esiintyy to 10.3. Sila Fato. Bändin nimi tarkoittaa tienristeystä mandinkan kielellä. Nimi kuvastaa hyvin yhtyeen kirjavaa soundia, jossa ikivanhat länsiafrikkalaiset perinnesoittimet balafoni ja kora taipuvat notkeasti myös suomimelodiikkaan. Biisilista kaartuu lyyrisistä laulelmista räväkkään rytmiikkaan, ja yleisölle välittyy musiikin rajaton riemu.
Sila Fato tarkoittaa tienristeystä. Kuvaaja: Eeva Johansson
Suomalais-afrikkalaisten muusikoiden yhteistyö on alkanut jo useita vuosia aikaisemmin ensin Senegalissa ja sitten Suomessa. Yhtyeen perustajajäsen, muusikko, tanssija ja pedagogi Maarika Autio toivoo aktiivisuutta afro- ja maailmanmusiikkirintamalle.
- Mitä muualla Euroopassa asuvien kavereiden ja kollegojen kanssa tulee vertailtua, niin tosi, tosi vaisua on täällä meininki. Kiinnostunutta yleisöä todistettavasti on, ja tietoa ynnä taitoa löytyy myös tekijäpuolelta, mutta lukumääräisesti genre on vielä piirin pikkiriikkisen pyörintää.
Mitä monikulttuurisuus merkitsee sinulle ja Sila Fatolle?
- Matkustaminen muuttaa ihmistä. Juurtua voi muuallekin kuin synnyinmaahansa, jopa useampaan paikkaan. Sila Fatossa me ollaan totaalisen monikulttuurisia joka ikinen: ei enää sitä eikä tätä vaan jotakin siltä väliltä. Ja parhaamme mukaan otetaan ilo irti vallitsevasta tilanteesta.
Mikä on uuden Afrojazz Clubin merkitys?
- Hieno klubi! Aktiivisuutta maailmanmusiikkirintamalla – tätä kaivataan. Merkitys? Maailmanmusiikille lisää yleisöä.
Mitkä ovat sinun ja Sila Faton lähitulevaisuuden suunnitelmat?
- Pitäisi vihdoinkin saada äänite kasaan. Biisejä on vaikka kuinka, mutta äänitettä vielä ei. Siinä yksi yhtyeen tärkein lähitulevaisuuden suunnitelma ja tavoite.
Sila Fato soi maailmanmusiikin iloa Afrojazz Clubilla 10.3.2016, showtime 21.30. Afro ja maailmanmusiikkia esittelevä Afrojazz Club pidetään joka toisena torstaina Storyville Jazz Clubissa kevään 2016 ajan.
Luonnollisen teatterin menetelmästään tunnetun Teatteri Toivon kevään avaus Pedon varjo sai ensi-iltansa viime viikon perjantaina. Sara Salmenmäen ohjaus on tragikomedia addiktiosta, vastuun pakenemisesta ja perheellisen miehen kriisistä. Pedon varjon myötä Teatteri Toivo aloittaa uuden aikakauden pidentämällä harjoitusaikoja entisestään ja siirtymällä ammattimaisesti johdettuun teatterin tekemiseen. Pedon varjon yksinpuhelun vaativassa pääosassa nähdään Anssi Kömi.
Mikä sinut sai tarttumaan Pedon varjon käsikirjoitukseen, ohjaaja Sara Salmenmäki?
- Teksti kiehtoi minua ajankohtaisuudellaan. Kieli on elävää ja hahmo kaikessa karmeudessaan karismaattinen.
Olin ensi-illassa katsomassa esitystä, ja se oli hyvin intensiivinen ja yllättävän hauskakin. Monologin kertojalla näyttää olevan tarinan alussa niin sanotusti ”kotiasiat kunnossa”: hänellä on vaimo ja kaksi pientä tytärtä. Mutta hän on myös holtiton alkoholin käyttäjä. Millaisia tunteita tunsit nimettömäksi jäävää päähenkilöä kohtaan kun ensimmäisen kerran luit käsistä?
- Tunnistin stressin aiheuttaman elämänhallinnan lipsumisen, jossa katselee elämäänsä ikäänkuin ulkopuolelta ja asiat vain ”tapahtuvat” sinulle. Päähenkilömme on luisumassa täydellisestä elämästä kuilun pohjalle. Häntä sekä vihaa että rakastaa.
Teatteri Toivon tunnuslause on ”Poikkeuksellisen luonnollinen”. Mitä tämä tarkoittaa?
- Olen karsinut pois kaiken ylimääräisen. Lavalla on vain mies ja tarina. Näytelmän jokaisen hetken pitää tuntua katsojasta täysin aidolta ja luonnolliselta. Himo, humalan noste, itseinho ja hallinnan pettäminen koetaan yhdessä päähenkilön kanssa.
Mitä olet oppinut Pedon varjoa tehdessäsi ohjauksen saralta?
- Monologin tekeminen on hyvin intiimiä. Henkilökemialla on valtava vaikutus ohjaaja-näyttelijä -suhteessa, kun monologin treeneissä ollaan kaksistaan. Eräänlainen rakkaussuhteen illuusio, jonka tuloksena on syväluotaavaa taidetta. Olemme tulleet Anssin kanssa hyvin juttuun ja haastaneet toisiamme. Se näkyy lavalla mm. herkullisten yksityiskohtien runsautena muuten pelkistetyssä ilmaisussa.
Mikä on mapping-projisointien rooli Pedon varjossa?
- Halusin pitää lavastuksen minimissä, jotta tarina nousee tärkeimmäksi elementiksi. Samalla minua kuitenkin kiehtoi idea tuoda päähenkilömme mielen pedot ja varjot esiin. Mapping toimii tässä loistavasti ja taitelija Silva Kuusniemen animaatiot ovat lumoavia. Tekniikka on tuttu mm. Lux Helsingin valoteoksista. Erikseen pitää mainita säkenöivän musiikin ja äänimaisemat esitykseen luonut Erno Hulkkonen. Hänen töitään on aiemmin kuultu mm. elokuvissa, Kansallisoopperassa ja Toivon Ender’s Game –scifinäytelmässä.
Kenelle suosittelet monologia aivan erityisesti ja mitä sanoisit niille, joita ajatus monologista vieroksuttaa?
- Tule silti! Lupaamme, että vaikutut. Syvä pudotus voi pelottaa. Mutta samalla se on huumaavaa. Suosittelen esitystä aivan etenkin niille, joilla on kovia paineita elämässään. Toivon, että näytelmä pysäyttää ja saa ihmisen katsomaan peiliin. Pysähdy ja tee muutoksia ennen kuin tilanne riistäytyy sellaiseksi kuin päähenkilöllämme. Kuilun pohjalla on jäljellä enää yksinäinen sairas ihminen.
Pedon varjon esitykset:
26.2. KLO 19
27.2. KLO 19
11.3. KLO 19
16.3. KLO 19
23.3. KLO 19
Teatteri Toivo on vuonna 2007 perustettu teatteriseurue, joka edustaa Suomessa poikkeuksellista luonnollista tapaa tehdä teatteria. Luonnollisen teatterin näytelmät ovat tunnistettavia visuaalisuudestaan, koskettavuudestaan ja samaistuttavuudestaan. Toivon nuori ja tabuja pelkäämätön yhteisö toimii Helsingin Telakkarannassa tuoden uutta ja riippumatonta teatteritarjontaa pääkaupunkiseudulle.
Kun miehen mieli hajoaa. Monologin pääosaa tähdittää Anssi Kömi.
Teatteri Toivon kevätkausi avataan ohjaaja Sara Salmenmäen uudella teoksella Pedon varjo. Kyseessä on ”poikkeuksellisen intiimi monologi, joka tekee syvän läpileikkauksen yhden elämän hajoamiseen”. Pedon varjon tarinan näyttelee todeksi 38-vuotias Anssi Kömi. Millainen matka sinulla on takana ennen tähän monologiin päätymistä, Anssi?
Innostuin näyttelemisestä jo varhain ja harrastin sitä enemmän ja vähemmän satunnaiseti aina lukion loppuun saakka. Toinen harrastus, joka vei aikaa, oli kuvaaminen ja leikkaaminen. Lukion loppumetreillä jopa harkitsin teatterikorkeaan hakemista, mutta lama-ajan lapsena kelailin äidin kanssa, että olis kai hyvä olla duuni josta sais varmemmin liksaa. Yksi äidin vasta-argumenteista näyttelijän työtä kohtaan oli se että ”ne näyttelijät elää semmoista boheemielämää”. Siispä hain opiskelemaan leikkaajaksi. Sitten kun joskus kotikaupungissani käydessä rymysin aamulla kotiin, niin äitini puisteli päätään. ”Sinä se elät semmoista boheemielämää”.
Sattumalta eksyin sitten Helsingin työväenopiston Studionäyttämölle kesken harjoituskauden paikkaamaan jotakuta riveistä karannutta. Jäin heti koukkuun. Siellä olin mukana kolmessa näytelmässä. Myöhemmin hain Ilves-teatteriin, koska halusin treenata intensiivisemmin ja oppia lisää. Ennen Pedon varjoa olen ollut mukana Toivolla Köysissä -nimisessä vedossa. Väliin mahtuu pieniä rooleja kameran edessä ja jonkun verran spiikkaamista.
Teatteri Toivon slogan on Poikkeuksellisen luonnollinen. Mitä luonnollisen teatterin menetelmä tarkoittaa näyttelijätyön näkökulmasta?
Päällimmäisenä tulee mieleen läsnäolo. Oleminen tilassa, lavalla ja yleisön edessä – yleisön kanssa. Luonteva oleminen roolihahmossa on näyttelijänä haaste. Se ettei hahmoa pudota kesken kaiken on olennaista katsojakokemuksen kannalta. Se ettei anna itsen tulla liiaksi läpi ja jyrätä roolihahmoa, samalla ollen kuitenkin luonteva ja uskottava.
Millainen prosessi vaikeisiin tilanteisiin joutuvaan päähenkilöön samastuminen on ollut?
Päähenkilö poikkeaa itsestäni paljonkin. Tyyppi käyttäytyy todella vastuuttomasti ja sysää usein törttöilynsä toisten piikkiin, mutta toki samaistumispintaakin löytyy. Koen että hahmo on itseäni karismaattisempi. Ehkä myös äijempi, mutta ei aina hyvällä tavalla. Meitä yhdistää se, että molemmilla on pienet lapset. Myös muusta elämänkokemuksesta ja omista kompasteluista on ollut apua hahmon sisäistämisessä.
Mikä on ollut vaikeinta Pedon varjon tekemisessä?
Kaikki tuo edellä mainittu. Ja tietysti verrattain suuri tekstin määrä. On vaan toista vuotta univajeesta kärsineen pienen lapsen isukin muistikapasiteetin jämät ja niillä mennään. Toki monologi on varsin haastava laji monella tapaa. Täytyy kyetä rakentamaan monitahoinen näytelmä jännitteineen ja käännekohtineen. Ja kaikesta on esitystilanteessa vastuussa itse. Ei ole vastanäyttelijöitä antamassa iskuja ja tuomassa omaa energiaansa lavalle. Toki hyvä musiikki, näyttävät visut ja valot antavat oman arvokkaan tukensa.
Sara Salmenmäki ja Anssi Kömi halivat.
Miten kuvailisit Sara Salmenmäkeä ohjaajana?
Ensinnäkin täytyy sanoa että olin hyvin otettu, kun Sara pyysi mukaan tähän projektiin. Hiveleehän se näyttelijän itsetuntoa, kun joku näkee sussa potentiaalia ja luottaa niin paljon, että lätkäisee yli tuntisen monologin plarin kouraan. Ja luottamus kuvaa varmasti myös hyvin meidän välistä ohjaaja/näyttelijä-suhdetta.
Sara vaatii paljon, mikä on tosi hyvä. Hänellä on tarkka visio teoksesta ja sitä kautta ohjaamiseen on helppo luottaa ja nojata. Toisaalta Sara antaa myös paljon vapauksia hahmon työstämiseen ja ottaa myös minulta muutosehdotuksia vastaan. Eri asia sitten on että toteutetaanko niitä. Olen saanut olla hyvissä käsissä.
Teatteri Toivon Pedon varjo ensi-illassa 13.2. Ensi-ilta loppuunmyyty, muissa näytöksissä vielä tilaa. Lue lisää Teatteri Toivon sivuilta.
Ville Leinosen uralla puhaltavat jälleen uudet tuulet. Uusimman ISI-albumin myötä hän on palannut melodisen laulelmamusiikin pariin ja perheen perustaminen kuuluu levyn sanoituksissa. Kysyimme lauantaina Juhlaviikoilla esiintyvältä artistilta viisi hankalaa kysymystä:
1. Miltä uusin levysi ISI tuntuu sinulle itsellesi?
Tuntuu omalta.
2. Olet puhunut, että ammattimuusikkona sinulla on perhe elätettävänä ja se on ehkä vaikuttanutkin uusimpaan levyysi. Millä tavalla "taloudellinen paine" on muuttanut sävellys- ja luomisprosessia?
Paineet taloudesta eivät yllä musiikin syntyprosessiin. Musiikkia syntyy ilman dollareitakin.
3. Lähes kaikki varmasti joutuvat tasapainottelemaan työn ja omien haaveiden välillä. Tuntuuko sinusta, että joudut luopumaan jonkinlaisesta kunniasta tai taiteellisesta itsetunnosta kaupallisuuden vaatimusten takia? Vaikuttaako tämä esimerkiksi teemoihin, joita käsittelet?
Kun muusa vie, en pistä vastaan. En voi asettaa muusalle vaatimuksia. Tosinsanoen ei, en joudu luopumaan mistään tässä mielessä. Työn ja haaveiden välinen tasapainottelu sensijaan on jokapäiväistä elämää.
4. Uudella levylläsi on kappale "Pikkukakkoseen", joka tulkintani mukaan taiteilee rivostelun ja söpöstelyn välimaastossa. Millaista vastaanottoa kappale on saanut liveyleisön kanssa?
P-kakkonen on settimme menevimpiä biisejä, ja sitä on siistiä soittaa. Eipä tuosta muistaakseni kukaan ole vielä tullut syvällisemmin keskustelemaan keikan jälkeen…
5. Mitä odotat Juhlaviikkojen keikalta - vai odotatko mitään?
Yleisön innostumista.
Ville Leinonen ja Sturgill Simpson esiintyvät lauantaina 29.8. Helsingin Juhlaviikoilla. Lue lisää tästä.
Teatteri Takomossa nähdään vielä tämän viikon ajan Aukko, joka on syntynyt yhteistyössä Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun ja Aalto-yliopiston kanssa. "Keski-ikäisen naisen kujanjuoksusta kertova Aukko on yhdistelmä tilannekoomista toimistoarkea ja absurdia kauhua vääjäämättömästi etenevän vanhenemisen äärellä." Mistä Aukko sai alkunsa, ohjaaja Piia Peltola?
Salla Viikka valmistuu nyt dramaturgian laitokselta, ja teksti on hänen monivuotinen työnsä. Salla on luonnehtinut omaa lähtökohtaansa niin, että hän halusi kirjoittaa ison roolin keski-ikäiselle naisnäyttelijälle, koska ne ovat teatterikonventiossamme armottomassa alakynnessä. Muakin ajaa teoksessa se, että minkälaista olemista, ihmisiä ja tilanteita kuvataan, se voi joskus olla tärkeämpääkin kuin se, mitä vaikka juonessa tapahtuu. Aukossa siihen kiusalliseen olemiseen mennään tosi lähelle, kahvinkeitin porisee ja paperit pyörii pöydillä. Sellainen naurattaa mua.
Opiskelet TeaKissa ohjaamista neljättä vuotta. Mikä sinua on yllättänyt opiskelussa?
Olen yllättynyt kollegiaalisesta yhteisöllisyydestä, että käännytään koulukavereiden puoleen ja tuetaan eikä kilpailla.
Mitä Aukon teemat, kuten ikääntyminen, merkitsevät sinulle henkilökohtaisesti?
Aika henkilökohtainen kysymys! Esitys on mulle kauttaaltaan niin henkilökohtainen, että tunnistan siinä kaiken, jokaisen hetken täytyy tuntua mulle todelta. Ikääntyminen aiheena kiinnostaa yhteiskunnallisesti: mites ikääntymisen haasteet ja pitenevät urat? Esimerkiksi menopaussin aiheuttamat haasteet työntekijälle on tabu vieläkin. Esityksessä kuvataan paljon työpaikalla olon ahdistavia hetkiä, joissa kiusaamistilanteita syntyy. Aukkoa tehdessä huomasin ajattelevani, että kiusaaminen on usein työpaikan rakenteista, ei niinkään suoraan kenenkään pahuudesta - tai kiusatun ominaisuuksista lähtöisin. Kaikki ovat riittämättömiä ja pieniä ja kaipaavat kiitosta ja tilaa.
Mitä luovuus on?
Nykyäänhän sillä on vaikka mitä määritelmiä. Luovaa yritysjohtoa jne. Suurimmaksi osaksi luovuus ja lahjakkuus on innokkuutta. Mulla on esimerkiksi aina ollut enemmän intoa kuin lahjoja urheiluun, mutta onneksi sitä saa harrastaa tuloksista riippumatta. Suomessa voisi olla luovempaa ja ihmisläheisempää byrokratiaa, noin esimerkiksi.
Mihin suuntaan taitelijuutesi on menossa ja mitä asioita haluat tutkia?
Suunnittelen luonnollisesti vallankumousta, useampaa haaveissa itävää esitystä tulevaisuuteen, lopputyöesitystäni Beverly Hills 90210-näytelmää Teakiin, ja kirjallisessa lopputyössäni haluan tutkia sitä, miten esittävän taiteen rakenteet pitäisi uudistaa. Aion tästä aiheesta haastatella esitystaiteilijoita, teatterinjohtajia, yleisöjä, virkamiehiä ja poliitikkoja jo ensi kesänä.
Aukkoa esitetään 6.6. saakka. Lue lisää ja hanki lippusi täältä.
On The Rocksin kesäkauden komediaklubin avaavat kansainväliset komiikan mestarit Al Pitcher ja Glenn Wool. Uusiseelantilainen Al Pitcher on vetänyt katsomot täyteen Ruotsissa ilta toisensa perään ja omintakeinen kanadalainen Glenn Wool on yksi tunnetuimpia kantaaottavia koomikoita.
Illan isännöivä Ali Jahangiri, mitä jouduit tekemään saadaksesi Al Pitcherin ja Glenn Woolin Suomeen?
Glenn ja Al ovat mahtavia tyyppejä. Tapasin Al Pitcherin ensimmäisen kerran Tanskassa, Århus Comedy Festival -tapahtumassa. Siitä asti me olemme olleet hyviä ystäviä. Glenn on taas vapaasieluinen kaveri. Hän tekee komiikkaa koska ei olisi muuten onnellinen. Tapasin Glennin viime vuonna Arctic Laughs Comedy -festivaaleilla Helsingissä. Glenn rakastaa Suomea ja tykkää heittää täällä keikkaa koska ihmiset ovat poliittisesti hyvinkin valveutuneita. Kun kysyin kavereilta haluutteko tulla Helsinkiin, niin he vastasivat heti: "Yes, we love Finland."
Heidät tosiaan tunnetaan kantaaottavuudestaan ja yhteiskunnallisuudestaan. Minkälaisia teemoja luulet ensi keskiviikkona käsiteltävän?
Glenn ja Al ovat hyvin eri tyyppisiä koomikoita. Glenn on hyvin yhteiskuntakriittinen ja avaa arkojakin asioita oman elämänsä kautta. Al ei taas käsittele rankkoja juttuja vaan kertoo pikemminkin havainnoistaan Suomessa.
Lauteilla tavataan myös Heavy Narrit eli Robert Pettersson, Mika Kivinen ja Harri Soinila. Millaista settiä odotat heiltä?
Tää on mainio kolmikko. Kaverit ovat mainioita sanaleikin harrastajia. Heavynarrit viljelee varmasti mustaa huumoria.
Henric Chezek ja Nathaniel Davis ovat minulle tuntemattomia nimiä. Kerro heistä!
Henric ja Nathaniel ovat tosi kovia koomikoita. Henric on hyvin rohkea koomikko, joka ei pelkää mitään. Nathanielin vahvuus on taas hänen järjettömän laajassa yleistietämyksessään.
Lopuksi kysymys joka on askarruttanut minua jo pitkään. Mitä on huumori? Toivon täydellisen tyhjentävää vastausta.
Huumori on sitä mille naurat. Jokainen nauraa eri jutuille siksi puhutaan erilaisista huumorintajuista. Koomikon tehtävä on liidellä siellä missä yleisön huumorintaju kohtaa useammin yhteen.
Kesäkauden komediaklubin avajaiset keskiviikkona klo 20 On The Rocksissa. Katso lisää tapahtuman Facebook-sivulta.
Musiikkiteatteri Kapsäkki lähtee kesän kunniaksi puistoihin! Kaikenikäisille sopiva Puistokabaree kiertää tänä kesänä Helsingin kaupunginosatapahtumissa.
Ohjaaja Valto Kuuluvainen
”Puistojen maailmaan katsojan johdattavat Puistoduunarit, jotka kohtaavat työpäivän aikana monenlaista kummallista kulkijaa. Kuka on jyrsinyt koristeomenapuun kuoliaaksi? Entä kuka kakkasi kukkapenkkiin? Miksi juuri istutetussa nurmikossa on renkaanjälkiä?” Mistä Puistokabaree-esitys kertoo, esityksen ohjaaja ja käsikirjoittaja Valto Kuuluvainen?
Puistokabaree kertoo kahdesta puistotyöntekijästä Pomosta ja Duunarista, jotka ovat työtään mainostaakseen päättäneet tehdä puistoissa keräämistään tarinoista musiikkikabareen. Kaikki ei kuitenkaan suju aivan suunnitelmien mukaan, sillä edellisenä kesänä on alkanut tapahtua kummallisia asioita. Pomon koristeomenapuu on jyrsitty kuoliaaksi ja maan alta kuuluu outoja ääniä. Yrittäessään selvittää mysteeriä ja samalla viihdyttää yleisöä lauluillaan, puistoduunarit päätyvät yllättävään lopputulokseen.
Millä lailla teos koskettaa sinua itseäsi?
Olen elänyt koko ikäni Helsingissä, ja myös puistotyö on minulle tuttua nuoruudestani. Kabareessa vierailevat hahmot, kuten urbaani ympäristötuholainen Herra Roska, anarkistinen Skeittari, sekä hipahtava Fillaristi edustavat minulle niitä pohdintoja ja konflikteja, joita kaupunkitilan käyttöön liittyy. Puistotyöntekijöiden kautta olen miettinyt myös ihmisen ympäristövaikutuksia, ja niiden oikeutusta. Aiheutamme suuria muutoksia, joiden seuraukset voivat olla arvaamattomia. Tätä filosofisempaa tasoa esityksessä edustavat kanit, joiden kannan hallinta eli suomeksi sanottuna metsästäminen on viime vuosina vakiintunut pysyväksi osaksi Helsingin luontoympäristön hoitoa.
Puistokabareessa on vauhtia!
Musiikkiteatteri Kapsäkin lisäksi Puistokabareeta esitetään puistoissa ympäri Helsingin. Millä mielin odotat ulkokeikkoja?
Odotan ulkokeikkoja suurella innolla ja jännityksellä. Kylätapahtumissa esiintymisessä on varmasti omat tekniset haasteensa, joista sää tietysti ilmeisimpänä. Puistokabaree on moderni versio perinteisestä kesäteatterista, jossa esityspaikka on pysyvä. Laitosteatterithan ovat kesäisin tauolla, joten ammattimaista kiertuetoimintaa tässä muodossa on vähän. Puistokabaree seikkaileekin jossain teatterin ja kesäfestari-musiikkikeikan välimaastossa. Se on suunniteltu palvelemaan tällä hetkellä kovassa nosteessa olevaa kaupunginosa-aktivismia.
Olen ymmärtänyt, että kulttuurin tukirahoja ohjataan yhä enemmän alueellisesti painottaen niitä lähiöitä joissa on nk. ”syrjäytyneitä” enemmän. Mitä mieltä olet tällaisesta määrärahojen ohjaamisesta?
Puistokabaree on saanut kiertueavustuksen Kulttuuriasiainkeskukselta, mutta toimimme riippumattomasti. Tavoitteemme on ajan hengen mukainen eli viedä teatteria sinne, missä ihmiset ovat – nekin, jotka eivät eksy keskustan teattereihin. Kulttuurimäärärahojen ohjaamisessa lähiöihin on paljon järkeä, jos se samalla tuottaa työmahdollisuuksia taiteilijoille ja lisää sosiaalista sekoittumista. Kysymys on tietysti, siirtyykö raha tällöin pois jostain muualta, missä sitä polttavasti tarvittaisiin. Taiteen tekemisen edellytykset pitäisi pystyä turvaamaan, painotuksista riippumatta. Pyrkimys viedä taide sinne, missä sitä tarvitaan, on aina kannatettava.
Millaisia asioita haluat tehdä tulevaisuudessa? Onko taiteesi kehittymässä johonkin tiettyyn suuntaan?
Haluan tehdä lisää tekstejä, esityksiä ja musiikkia. Seuraava unelmaprojekti on queer-feministinen teatteriprojekti, joka on pitkällä suunnittelussaan mutta tuotantopaikka puuttuu. Pitkäjänteisempi kirjoittaminen maistuisi myös.
Puistokabareesta järjestetään neljä näytöstä sisätiloissa ja loput esitetään eri paikoissa kesän aikana mm. kaupunginosatapahtumissa. Lue lisää Puistokabareesta Musiikkiteatteri Kapsäkin sivuilta.
Persoonallisista puitteistaan ja suureellisista teoksistaan tunnettu Teatteri Toivo on tehnyt uuden aluevaltauksen koko perheen teatteriin. Jukka Parkkisen v. 1978 julkaistuun kirjaan perustuva Korppi ja kumppanit on ajankohtainen ja rohkean kantaaottavakin teos, joka sivuaa eläinten ystävyyden kautta myös ihmisen toimien vaikutusta luontoon rujoimmillaan. Mitä Korppi ja kumppanit merkitsee sinulle, teoksen ohjaaja Ville Haikola?
Sadut ovat kaiken kaikkiaan oiva tapa ymmärtää maailmaa ja hyvä satu on iätön ja ajaton. Itse olen kasvanut Disneyn kerran kuussa postiluukusta kolahtavien kuvitettujen satujen ja äänikirjojen parissa. Täytyy myöntää, että tutustuminen Astrid Lindgrenin tai Muumien kaltaisiin helmiin on tapahtunut vasta aikuisiällä. Aivan kuin noiden lastenkirjallisuuden klassikoiden kohdalla, myös Korppiin ja kumppaneihin tutustuminen oli minulle matka täynnä oivalluksia, naurua ja herkistymistä.
”Kalevi Korppi asustaa kumppaniensa Majavan ja Piisamin kanssa rauhaisassa Jokisaaressa, missä ihmisiä ei juuri tavata. Kumppanusten idylliä saapuvat rikkomaan niin tarhasta karanneet minkit, kaupungista joen mukana kulkeutuvat myrkyt kuin majavien patoja tuhoavat räjäyttäjät” (ote esittelyteksistä). Mistä näytelmässä on kyse?
Tarinassa seikkailee kaltaistensa syrjimä Korppi, joka on ystävystynyt Jokisaaren Piisamin ja Majavan kanssa. Eläinten elämän lisäksi tarinassa on kuvattu ihmisen vaikutusta luontoon ja ottaapa Parkkinen kantaa turkistarhaukseenkin. Korppi ja kumppanit kuvaa ikiaikaista hyvän ja pahan ristiriitaa, mutta ennen kaikkea se on minulle eläinkolmikon kautta kerrottu kaunis kuvaus ystävyydestä. Lisäksi elementtinä on erikseen pakko mainita Parkkisen rikas ja runollisen soljuva kieli, joka luo aivan omanlaisensa tunnelman myös näytelmään.
Kenelle näytelmä sopii erityisesti?
Halusin tehdä lastennäytelmän, joka ei aliarvioi katsojaansa, vaan kutsuu sukeltamaan Jokisaaren maailmaan. Halusin tehdä näytelmän, joka pysäyttää erilaiset katsojat kuulemaan ja pohtimaan teemoja, jotka itse kukin kokee tarinassa omakseen. Juuri tarinan moniulotteisuus antaa pohdittavaa myös meille aikuisille, jotka pohdimme, mitä ihmettä maailmassa nykyään oikein tapahtuu.
Mikä oli yllättävintä ohjaustyössä?
Aina uutta kohtausta työstettäessä oli hienoa nähdä, kuinka näyttelijät löysivät, mistä vuorosanoissa on kyse ja mitä kaikkia tunteita Parkkisen ”rivien väliin” mahtuukaan. Kun on itse sovittanut tekstin näytelmän muotoon, oli ilo huomata näyttelijöissä se sama löytämisen ja tunnistamisen riemu, joka itsellä oli ollut tämän hienon teoksen äärellä.
Millaisia asioita haluat tutkia taiteen avulla ja mihin suuntaan ilmaisusi on menossa?
Korpissa ja kumppaneissa pääsin näyttelijöiden kanssa etsimään eläinten tapaa liikkua ja ilmaista itseään. Koen, että hahmoa hyvin ilmentävä liike täydentää sen. Seuraavaksi haluan jatkaa näytelmän ja liikkeen suhteen tutkimista. Suunnitelmissani on tehdä teos, jossa ”tavallinen” liike ja tanssi vuorottelevat. Haluan tuoda tanssin ilmaisukeinoja puhenäytelmään.
