Versus
Mikrofoni on asenne
ja on piilotettu huoneisiin.
Tyttö mikki suussaan
imee todellisuuksii.
Joku soittaa ovikelloo,
et uskalla avata.
Ryvet omassa paskassasi
- et haluu ketään tavata.
Sulta viedään ajatukset
ne sulta riistetään.
Syöt pelkkiä tyhjiä kuplia
vailla merkityksiä.
Säde oli siivojana Hotelli Jupiterissa ja hänen tehtävänään oli huolehtia hotelllin neljännen kerroksen puhtaudesta. Hän oli juuri parhaillaan vahaaamassa koneellaan käytävän mustilla graniittineliöillä päällystettyä lattiaa. Käytävä oli kolme metriä leveä ja kolmekymmentäseitsemän metriä pitkä. Käytävän molemmissa päädyissä oli lattiasta kattoon ylettyvä näköalaikkuna.
Vahauskoneesta lähti tasainen unettava surina, se kuullosti mehiläisparven pörinältä… . Säde piti työstään, eikä ole ollut kertaakaan myöhässä taikka poissa sairauden vuoksi seitsemän vuotta kestäneellä urallaan.
Rock-yhtye Saintsin lommoinen kirjoituksia täynnä oleva keikkabussi saapui kiertueen viimeisen keikan heittäneenä hotellin parkkipaikalle. Yhtyeen jäsenet olivat väsyneitä ja rähjäisiä puuduttavan kiertueen jälkeen. The Saintsin laulaja ja keukakuva Rambe joi Jack Daniels – merkkistä viskiä suoraan pullonsuuusta ja poltti ruohoa sätkään käärittynä kolmen muun orkesterin jäsenen torkkuessa – roudarit torkkuivat myös. Rambe oli tehnyt bänät tyttöystävänsä kanssa. Tyttöystävä oli soittanut Ramben kännykkään ja sanonut hänellä olleen suhde toiseen kundiin jo parin (kiertue oli kestänyt juuri sen verran). Rambe oli lyötynä ja hänen ajatuksensa tuntuivat kiertävän kehää.
Taxi kurvasi Hotelli Jupiterin eteen. Autosta nousi italialaiseen mustaan Armanin pukuun sonnustautunut mies. Hänellä oli musta ohut Hewlett Packardin salkkutietokone vasemmassa kädessään. Kävellessään rivakasti kohti hotellin automaattisesti avautuvaa ja sulkeutuvaa ovea. Armani-pukuinen mies oli kuukausi sitten ostanut Motorolan osakkeita ja nyt niiden kurssi oli kolmessa päivässä romahtanut kolmannekseen.
Lindalla ei ollut asiakkaita niin kuin ennen – se johtui väistämättömän ikääntymisen jättämistä jäljistä tuohon ennnen niin kauniiseen kroppaan. Linda tutkaili kriittisesti kuvajaistaan hotellin peilistä – auttaisikohan silikoni roikkuviin rintoihin. Hän asteli masentuneena kohti minibaarikaappia ainoastaaan kullanväriset ranskalaiset korkokengät jaloissaan. Ei ole helppoa elää vanhana huorana, ja eläkkeellekkään ei tässä amatissa oikein voi jäädä. Hän otti kaapista Absolut-vodkapullon käteensä ja hetken emmittyään hän kulauttaa reippaan huikan suoraan pulosta.
Säde on vahaamassa huoneen 402 ovella, kun hän sivusilmällä havaitsee keskellä vasemmalla olevan hissin pysähtyvän hänen kerrokseensa. Hissistä astuu seitysemän huonosti meikattua ja koruihin pyntättyä nuorukaista. Heidän päänsä ovat kaljuksi ajetut kolmea lukuunottamatta. Tämä viinalle ja huumeille haiseva joukko jakaantui huoneisiin 411, 413 ja 414. Vaitonaisina ja huojuvina he jättivät lokakuun kuraa Säteen harmiksi vasta vahatulle lattialle. Heti kun sekalainen seurakunta oli poistunut huoneisiinsa hissi lähtee lähtee tilattuna kulkemaan alaspäin.
Rambe halusi olla yksin ja asutti täten huonetta 411 omissa oloissaan. Hän hetken emmittyään heitti putkikassinsa parisängylle ja asteli pää painuksissa kirjoituspöydän ääreen istumaan ja tuijottamaan ikkunaa pieksevää sadetta. Hän huomasi pöydän vetolaatikossa olevan kirjekuoria, paperia sekä joitakin esitteitä hotellista. Hän poimi paperin, kuoren ja kynän laatikosta pöydän vihreälle kirjoitusalustalle ja jäi taas tuijottamaan ikkunasta ulos tyhjyyteen.
Mustaan Armanin pukuun sonnustautunut mies astui hissistä pää täynnä huolia tulevaisuudestaan ja osakesalkustaan – nyt Motorolaa ei voinut myydä kuin tappiolla, ja se tietäisi vararikkoa. Oli kai vain maltillisesti odotettava mahdollista kurssin nousua. Hän oli törmätä lattiaa koneellaan vahaavaan siivoojaan. Hän katsoi messinkisestä avaimenperästä huoneensa numeron 416 ja löysi oikean oven. Huoneeseen päästyään hän ryntäsi ikkunan edessä olevan kirjoituspöydän ääreen istumaan. Kannettavan sylimikronsa hän avasi hätäisesti pöydällä ja alkoi kuumeisesti takomaan tietokoneensa näppäimistöä.
Hotellin ylimmässä, kymmenennessä kerrokses- sa sijaitsi hotellinjohtajan huoneisto. Ympäri teräksestä, betonista ja savulasista valmistetun rakennuksen kiersi kaksi metriä leveä parveke. Johtaja oli istumassa punatiilisen takan edessä rottinkituolissaan puhuen kännykkäänsä rauhallisella matalalla mutta käskevällä äänellään. Fuusio piti saada aikaan kolmen muun hotellin ja seitsemän ravintolan kanssa. Hänen olisi irtisanottava pikimmiten hotellin henkilökunta – ehkä jo tänään iltapäivällä voisi antaa kirjallisen viestin työsuhteen päättymisestä. Pitäisi vielä siirtää kolmenkuukauden palkat henkilökunnan tileille. Päättäväisenä johtaja tumppasi sikarinsa lasipöydällä olevaan marmoriseen tuhkakuppiin.
Huoneessa 403 Linda kaivoi kiihkeästi Valium- sekä Sombutol-purkit esille käsilaukustaan pa- risängyllä. Hän nakkasi kaikki pillerit suuhun- sa ottaen perään suuren kulauksen Absolut- vodkapullostaan ja jäi odottamaan pillereitten liaankin rauhoittavaa vaikutusta. Vanha herrasmies oli varannut huoneen täksi yöksi, mutta oli tunti sitten soittanut ja peruuttanut tapaamisen. Linda ei ollut enää vihainen, vaan hän oli tulossa ontoksi ja apaattiseksi masen- nustilassaan. Hän inhosi peilikuvaaansa ja hänen teki mieli särkeä tuo häntä ilkkuva peili, mutta niin hän ei tehnyt vaan alkoi lamaantua apatiaan.
Kuin taikaiskusta hotellin juoksupoika toi Säteella kirjeen. Kirje oli vailla postimerkkiä. Säde avasi kuoren, eikä ollut uskoa lukemaansa. Irtisanottu! Hän lysähti nojaamaan hissiä vastapäätä olevaan seinään valuen istuma-asentoon vasta kiilloitetulle mustalle graniittilattialle. Hän katseli ihmeissään kun kaksi muurahaista kohtasivat toisensa graniittilaattojen saumakohdassa.
Rambe oli kirjoittanut jäähyväiskirjeen entiselle heilalleen. Maailma musteni ja vähitellen harmaantui Ramben silmissä – hän oli puolikas vailla väriä ilman Minnaa. Kuin robotti hän sai parilla riuskalla nykäyksellä housuistaan mustan niittisen nahkavyönsä. Sitten hän kiristi vyön kaulaansa ja nousi pöydälle. Hän avasi ikkunan ja jäi katsomaan lämpöpatterista tulevaa putkea. Hän meni pöydälle makaamaan vatsapuoli alaspäin ja sitoi vyön toisen pään solmuun patterista tulevaan putkeen. Sitten hän rajusti kierräytti itsensä ikkunasta ulos jääden kieli paksu kieli ulkona suusta ja jalat sätkien roikkumaanhotellin ulkopuolelle. Hän virtsasi ja paskansi housuihinsa ennen viimeistä kuolonkorinaansa.
Armani pukuinen mies tuijotti kauhusta jähmettyneenä tietokoneensa näyttöruutua. Ruudussa olevat numerot osoittivat selkeästi Motorolan pahenevan alamäen, sitä ei enään voinut pysäyttää, sillä Motorolaan sijoittaneet myivät paniikin kasvaessa osakkeitaan viidesosalla. Romahdus oli tapahtunut ja Armani pukuisen miehen kädet alkoivat täristä rajusti. Ennen niin kylmän asiallinen keinottelija oli täydessä paniikissa liikkuen levottomasti huoneessaan silmät lasittuneina. Mies viimein rauhoittui ja astui rauhallisesti kirjoituspöydän päälle. Sitten hän räjähti nauramaan ja ponkaisi ikkunan läpi tyhjyyteen lasinsirujen helistessä ympäriinsä. Linda muisteli menneitä nuoruusvuosiaan. Aivan kuin ne olisivat tapahtuneet eilen, eikä kolmekymmentä vuotta sitten. Hän oli silloin yhdeksäntoistavuotiaana kihlautunut komean, tumman ja pitkän Aarnon kanssa. He rakastelivat montakin kertaa päivässä mitä ihmeellisimmissä paikoissa. Kerrankin heidät oli yllätetty kerrostalon rappukäytävässä. Mutta ajan hammas on armoton – mennyt ei palaa kuin vain muistoihin. Linda purskahti itkemään ja löysi vielä jotain kipulääkkeitä laukustaan ja alkoi niitä rouskuttamaan. Hän huomasi että vodkapullo oli tyhjä ja laahusti kullanvärisissä korkokengissään baarikaapille ja nappasi sieltä Southern Comfort-merkkisen viskipullon ottaen siitä ahnaasti huikkia. Hän laahusti samalla juodessaan parisängylle ja istahti sen reunalle tuijjottaen tylsistyneenä kullanvärisiä korkokenkiään. Hänen otteensa herpaantui viskipullosta ja se tipahti lattialle. Viiden sekunnin kuluttua myös linda lysähti lattialle viskipullon päälle nukahtaen ikiuneen. Murheet häipyivät.
Säde havahtui ja nousi ylös lattialta. Hän oli raivoissaan – r a i v o i s s a a n ihraiselle, pahanhajuiselle sikaarejaan polttavaaan. Hän oli Saatanan läskiperse! Hänen pitäisi jotenkin onnistua murhaamaan tuo hotellin huipulla asuva rikas paskiainen. Säde alkoi miettiä eri keinoja , kun huoneen 413 ovi avutui. Ovesta astui kaljupäinen Tike. Tike oli heroinisti, ja hänen juuri nappaamansa annos oli ollut liian pieni. Hän tarvitsi kipeästi rahaa ja ajatteli hotellin tallelokeroitten ryöstämistä. Häntä otti päähän se, ettei hänen narkkari-roudarikaverinsa Epe uskaltautunut hänen mukaansa, vaan jäi tutisemaan punkkaansa.
Hotellinjohtaja nousi rottinkituolistaan ja asteli työhuoneen tietokoneen ääreen istumaan. Vähän aikaa näppäiltyään Linux-käyttöjärjestelmällä varustettua myllyään hän katsoi ruutuun voitonriemuisena. Hän oli taidokkaan manööverin avulla seitsemän ja puoli miljoonaa rikkaampi, ja kaiken kukkuraksi hänellä oli ostettuna Motorolan osakkeita pilkkahintaan. Hän päätti juhlistaa tilaisuutta shamppanjalla, ja nainen pitäisin olla myös jakamassa tätä iloa. Hän muisti, että neljännessä kerroksessa asusti hänen ikäisensä ilolintu. Mikäs sen nimi nyt olikaan? Joo se taisi asua huoneessa 403. Täytyy katsoa päätteeltä. Joo Linda Grönfors… ikä 49 ja punapäinen; siittä onkin kauan aikaa sen naikkosen kanssa. Täytyy soittaa sille.
Säde sai idean suunnitelman toteuttamiseksi katsoessaan tuota narkkarilta näyttävää kal- jupäätä. Säde kertoisi tuolle nuorelle miehelle sadun jossa hän on raiskauksen uhri – ja pomo olisi tietenkin raiskaaja. Säteellä oli käsilaukussaan tuhatkolmesataa euroa. Rahan piti olla uutta pesukonetta varten. Jospa nuorukainen suostuisi auttamaan häntä tällä summalla.
Tiken yllätykseksi ja harmiksi siivojaeukko nykäisi häntä hihasta sivummalle, mutta eukko kysyikin tarvitsiko hän rahaa. Juma! Onko toi eukko selvännäkijä? Tike oli todella säikähtänyt. Mutta rahaa hän tarvitsisi, joten sanoi tarvitsevansa. Hämmästyyneenä Tike kuunteli tarinaa siittä, että eukko oli tullut raiskatuksi siivouskomerossa. Kyllä hän aina pystyisi hoitelemaan jonkun läskisen pellen tuhannestakolmestasadasta. Eukon suunnitelmakin tuntui hyvältä.
Ei ole paikalla se Linda, totesi hotellinjohtaja harmissaan ja jätti kännykkänsä lasiselle pöydälle. Sitten hän meni isolle hyvin varustetulle baarikaapilleen valiten sieltä Meukov-konjakkipullon ja kristallisen snapsilasin. Hän kaatoi neljä senttilitraa tuota melkein kullanväristä nestettä lasiinsa. Sitten hän meni katsomaan televisiota musiikki- ja televisiohuoneeseensa.
Reijo hitsasi hotellin kellarikerroksessa sijait- sevassa autotallissa pomonsa Mercedes Benz-merkkisen auton bensatankissa olevaa reikää. Auto räjähti liekkeihin ja Reijo kuoli välittömästi. Autossa tuhoaan tekevät liekit nuolivat vaarallisen lähellä katon reunassa olevaa van- haa kuparista kaasuputkea.
Säde ja Tike ihmettelivät alhaalta kuuluvaa jyrähdystä. Koko hotelli alkoi täristä ja sortua uhkaavasti. Koko hotelli romahti yhdeksi valtavaksi kasaksi betonia, terästä, graniittia, lasia sekä muita ennen niin asianmukaisia materiaaleja. Kaikki hotellin asukit ja henkilökunta kuolivat hotellinjohtajaa lukuunottamatta. Hän tosin halvaantui kaularangasta alaspäin. Hotelli Jupiterin tontille rakennettiin myöhemmin uusi Motorolan pääkonttori.
Ei ole muuta kuin hiljaisuus jota me aloimme rikkomaan jo aikaa sitten, takaisin päin. kaikki on niin yksinkertaista, ei ole mitään yllätyksiä lihassa, vain kuola valuu, kumarra sitä jos mieli tekee, mutta se ei ole minun mieli, sillä jos se olisi, olisi se sama kuin nuolisi mattotelinettä talvella. kirjaimet erottavat totuuden, niiden henki elää tästä, kahdesta, viisas ymmärtää tämän hyvin. ja mitä vielä viimeinen sana kuolemasta, miten paljon olet valmis ja tässä sen kaiken ottamaan vastaan, sitä lähempänä olet mitä haet. tähän on monia johdatuksia. kaikki on niin yksinkertaista, mutta sitä vaikea. mutta ei kärsimys ikuinen, vain sen kysyjän asema on ja se kutittaa etsijöitä. nauratko sinä?
Jos on vain hiljaa, ne tulevat ja mitä enemmän on, sitä kovemmin korvaan huutaa yksi nimi, miksi en vain osaa kirjoittaa sitä, miksi väistän itseäni? teinkö sittenkin liian ison numeron madon päälle astua vesisateella, ääneen rukoilla rahaa, mammonan edessä puhuin absoluutista, vain hampaat lihaani manasin, mitä pyysin, tiedän sen nyt. mutta enään ei pää käänny vasemmalle, lehteen kirjoita lihasta, pikkuisista merkityksistä linna rakennu, edessä minua vie. saat sie kummastella, kattoa, mutta minä en palaa ja minua enään kutsu, minua ole enään, ellet varjossani tahdo tanssia, ilosta hyppiä ilmaan, pilkkana, en välitä siitä. mutta lehti on käännetty, älä epäile.
Kuin ei olisi dualismi itsessään sanasta jo kakanut itsensä näihin myös kirjaimiin, mitä selittää, näkee "vanhana" niiden olemuksen, niiden varjot, jotka "viekkaina" pyrkivät päämäärään. Mitä vain, ja sillä ilman, kirjoittavat ne kaipaukset, joita emme näe, elävät hämärästä, hengittävät siitä. Mutta miten vain tahtoo, kuolleitahan kävelee vastaan tuon tuostakin, siinä mitään uutta ole, päinvastoin. Ja se odotus vain kirjoittaa nimillä ja ne nimet itsessään ovat odotuksen kirjaimia, turhaan totuutta etsiä sanoista, ellei elä niitä ensin. Ja monien elämyksetkin myös hivelevät korkeintaan kikkelin päätä, mikä on muuttunut, voisi vastata, hyvin vähän. Mutta liikkeellä vain oltava, merkityksiä luotava, Omassa maailmassa elettävä, kuollut piru parka, huutaa omaa tuhoaan, jopa pyytää sitä. kun on kävellyt askeleen, ei voi kääntyä enään takaisin, jotkut tahtovat jäädä, toiset ne ohittavat, mistä kaikki puhe, on matkalta kuultua, tasoissa mitoitettavaa. vain miten pitkällä, seuraa seinän eteen ja tämä on se, miksi minä kysyin nyt, ennen minun kuolemaa, pikkuista hyttysen ininän loppua, Mutta, Jos heräänkin, en ole enään sama. Ja minä tiedän tämän.
Ari oli 36-vuotias rappukayttävissä ja yömaijoissa nukkuva juoppo. Hän asteli juuri Nesteen huoltoaseman auettua sinne, kähveltämään muovisen Masinol-pullon – siitä sai hyvän kännin pysyäkseen vireessä lokaisilla marraskuun raiskaamilla kaduilla. Ruskea kauhtunut popliinitakki hän saapui väijjyksistä huoltoaseman takaa pitkin seinustaa nurkalle. Nurkan takana parin metrin päässä oli metallisessa hyllykössä Masinoilia ja muita autoon tarvittavia nesteitä. Pian Ari käväisi kenenkään huomaatta nappaamassa Masinol-pullon ja palasi samaa reittiä takaisin. Hän saapui kädet täristen läheisen kirkon puistikkoon, istahti penkille ja otti aluksi pienen huikan; – se pysyi sissällä. Nyt isompi huikka. Pikkuhiljaa hänen huonovoitinsa hälveni Masinolin turruttavaan vai- kutukseen. Kylmyys ja vapina katosivat.
Kolme kaljupäistä nuorukaista huomasivat nukkuvan Arin. Riemuissaan he alkoivat potkia tätä henkihieveriin, niin että luut rutisivat. Ari suusta tuli korinan lisäksi verta. Paikalle kerääntyi runsaasti sivusta katsojia, mutta apuun heistä kukaan ei rynnännyt. Sairaalassa Arilla todettiin leukaluun murtuma, neljän kylkiluun murtuma, katkennut vasen käsivarsi sekä lukuisia haavoja ja ruhjeita. Sisäelimet olivat kunnossa, lukuunottamatta erilaisista alkoholituotteista pahoin laajennutta maksaa.
Kaksi kuukautta Ari joutui sairaalassa viettämäänja se tuntui helvetiltä ilman alkoholia. Arille annettiin kipulääkkeiden lisäksi vitamiiniruiskeita ja Diapam-pillereitä alkoholin vieroitusoireisiin. Eräs anestesialääkäri oli kehottanut Aria liittymään AA-kerhoon (anonyymit alkoholistit), ja Ari oli silloin vakaasti päättänyt raitistua, muuten hän kuolisi.
Ari saapui ensimmäistä kertaa AA-kerhoon. Eräs ystävällinen mies ohjasi hänet pöytään, josta sai ottaa kahvia ja pullaa. Kahvi ja pulla kädessään hän asteli muiden mukana istumaan pitkän pöydän ääreen -tunnelma oli leppoisa ja jotkin ihmiset juttelivat toisilleen. Ari oli makeuttanut kahvinsa kahdella palasokerilla ja lisännyt siihen tilkan maitoa. Kahvi maistui hyvälle ja pi- risti hiljaista, hämmentynyttä Aria niin, että hän vaihtoi muutaman sanan vieressään istuvan naisen kanssa, jolla oli punaiseksi värjätty polkkatukka. Kokouksen johtaja nousi seisomaan ja toivotti tervetulleeksi kaikki uudet ja vanhat jäsenet hän kertoi
AA-ryhmän toimintatavoista ja periaatteista. Tavoitteena oli raittius, ja kaikki ryhmässä puhuttu jäisi näiden seinien sisäpuolelle. Homman nimi oli ottaa asiat päivä kerrallaan.Sitten ihmiset vuorollaan kertoivat kellon myötäisessä järsestyksessä alkoholismiin johtaneita tarinoitaan.
Ari kuunteli tarkkaavaisesti syvää myötätuntoa kokien. Hän huomasi kahvisa loppuneen pahvisesta kertakäyttömukistaan. Hän hiippaili hakemaan lisää kahvia varoen häiritsemästä matalalla äänellä elämänkertaansa kertovaa lihavaa miestä.
Pian oli Arin oli Arin vuoro kertoa tarinaansa. Nyt oli hänen vieressään istuvan Raijan vuoro aloittaa tarinansa. "Mitenkä tämän nyt aloittais… No nuorena sitä tuli juotua viikonloppuisin ja ystävien kanssa aika rajusti.
Joimme etupäässä valkkaria, siis valkoviiniä ja joskus punaviiniä. Koulunkäynti alkoi kärsiä siitä, että hain hyväksyntää ja rohkeutta viinistä. Pohjimmiltani olen aika ujo ja arka, muttaa viina tuntui tekevän minusta
kauniin ja ihmeitätekevän prinsessan." Sanottuaan;"Hei, olen Ari ja alkoholisti", muut AA-kerholaiset vastasivat kuorossa;"Hei Ari" Ari oli hämmentynyt tästä tavattomasta empatiasta ja häneltä tuli itku. Hän yritti ryhdistäytyä, mutta tuloksetta – hänen tarinansa jäisi ehkä ensikerraksi.
Raija tunsi myötätuntoa ja kasvavaa hellyyttä pitkää ihanaa honteloa Aria kohtaan – mies joka uskalsi avoimesti näyttää tunteensa. Raija oli vuosi takaperin jäänyt leskeksi miehensä kuoltua maksakirroosiin – ehkä se oli se sysäys tulla AA-kerhoon. Raija oli tuntenut onttoa tyhjyyttä ja rakkaudettomuutta jo aivan liian pitkään. Arissa hän näki miehen jonka kanssa voisi jakaa elämän ilot ja surut. Tuon miehen juttusille hän kokouksen jälkeen halusi.
Aria hävetti, pää painuksissa hän meni kohti ulko ovea muiden mukana. Hänen yllätyksekseen vierellä istunut hyvännäköinen punapää tuli hänen juttusilleen. Raija tiedusteli minnne hänellä oli matka ja kauhistui kuullessaan, että Ari oli menossa yömajaan. Raija otti Arin käden käteensä ja kutsui hänet luokseen. Näin he päätyivät yhdessä käsikynkässä kävellen Raijan kerrostalokaksioon.
Raija oli haltioissaan keittäessään kahvia Arin istuessa olohuoneen nahkasohvalla selaillen viikkolehtiä. Raija kattasi olohuoneen pöydälle voileipiä ja pullaa. Sitten hän kaatoi uudesta expressokeittimestä heille kumpaisellekkin kuppeihin tuota niiin maukasta kahvia, ja hänen mielihyväkseen Ari kehui hänen kahvinsa olevan parasta mitä koskaan oli juonut – tosin hän ei ollut juuri koskaan juonutkaan, mitä nyt sitten AA-kerhon myötä.
Ari heräsi väsyneenä, mutta onnellisena keittämään aamukahvia Raijan vielä nukkuessa. Kolme kupillista juotuaan Ari alkoi silminnähden piristyä. Yöllä he olivat rakastelleet kyltymättöminä ja pitkään, joten Ari ei ollut nukkunut kuin kolmisen tuntia. Raija tuli unenpöpperöisenä kukallisessa aamutakissaan leveästi haukotellen antamaan hellän suukon kumppanilleen. He keskustelivat kahvia juodessaan siittä, mitä tekisivät tänään. He päättivät mennä bíngoon. Käsikynkkää he astelivat bingohalliin joka oli melkein täynnä, etupäässä vanhempaa väkeä. Siellä oli myös ilmainen kahvi- ja mehupöytä – sen Ari pani tyytyväisenä merkille. Hän asteli Raijan kummastukseksi ensin vailla herrasmiehen elkeitään suoraan kahvipöytään ottamaan isosta pumpputermoskannusta kahvia. Kaiken kukkuraksi hän joi kahvinsa loppuun pikavauhdilla siinä pöydän ääressä ja otti heti perään toisen kahvin, mutta havahtui tajuamaan oman huonon käytöksensä ja ojensi kertakäyttöiseen pahvimukiin ottamansa kahvin Raijalle. Sitten he menivät huoneen takaosaan istumaan ja pelaamaan.
He olivat pelanneet kolmisen tuntia vailla menestystä. Ari kävi välillä hakemassa lisää kahvia tuoden Raijjallekkin, mutta Raija sai tarpeekseen kahvista kolmatta mukillista juotuaan. Ari sensijaan tunsi olevansa paremmassa vedossa kun sai kofeiinia vereensä. Tosin kahvi pisti aluksi mahan sekaisin, ja kusellakin piti käydä tämäntästä. Ari sai toisen vaakarivin ensimmäisenä kun Bertta Kahdeksan kuulutettiin. Hän voitti kahvipaketin."Olen Ari ja alkoholisti. Kaikki tämä juominen, tarkoitan rankempi juominen, alkoi siitä kun sain loparit tilitoimistosta. Minä vaan tuumin vaan tuuumin että tuikku murheeseen, ja niitä tuikkujahan tuli otettua enemmänkin. Sit eukko kyllästy ryyppäilyyni ja muutti asumaan jonkun taxikuskin luo… Mun sydän särkyi, ja paskat mä enää mistään välitin – paits viinasta. Lohduttauduin juomalla itseni tainnoksiin. Sit muija vei kalliin asianajansa kanssa yli puolet omaisuudestamme ja asunto piti myysä ja autokin. Lopulta mulla ei ollut kuin vaatteeni. Aloin pyöriä muiden suunnilleen saman kohtalon omaavien remmeissä kapakoissa ja lopulta puistoissa… Elämäni tuntui tarkoituksettomalta ja halveksin itseäni. Yritin ampua itsenikin pöllittyäni Kaken pislarin, mutta epäonnekseni tai onnekseni sen tussarin lipas oli vailla kuteja. Sitten mä en enään jasanut pummiakkaan, jotan siirrin tenttuun. Että semmosta vaan."
XXX
Ari lopetti tarinansa AA-kerholla ja meni ylettömästä kahvinjuonnista hikisenä ja tärisevänä hakemaan lisää kahvia. Ari oli huomannut , että ilman kahvia hänen päätäään särki ja hän oli väsynyt, mutta muutaman kahvikupposen jälkeen hän oli kuin uusi mies – ja aina maanisuuten asti toimelias.
XXX
Raija lähetti Arin kauppaan ostamaan maitoa, kahvia ja kananmunia. Ari saapui läheiseen K-markettiin ja totesi tyytyväisenä siellä olevan ilmaisen kahvitarjoilun. Siellä oli myös ilmaiset juustonmaistajaiset, mutta siittä Ari ei piitannut. K-marketissa hän joi myymäläapulaisen ihmetykseksi kolme mukillista talon tarjoamaa kahvia. Reippaana Ari palasi Raijan luo ostettuaan punaisen ruuusun matkanvarrella olevasta kukkakaupasta Raijan yllätykseksi.
Ari vietti suurimman osan ajastaan kahviloissa, bingoissa sekä ostoksilla, ja Raija alkoi olla huolissaan. Eräänä aamuna kesken kahvinjuontinsa Ari äkkiä voihkaisi vatsaansa pidellen lysähtäen sikiöasentoon. Arin kasvot olivat kelmeät ja Raija hätääntyneenä soitti ambulanssin. Sairaalassa lääkäri totesi Arilla olevan vatsahaavan, ja Arin oli ehdottomasti lopetettava kahvinjuonti. Niin Ari joutui viettämään aikaansa sairaalassa reilun viikon verran.
Arin päätä särki ja hän oli lopen uupunut kävellessään bingon ohitse. Haikeinmielin hän katsoi bingo-pelureitten höyryäviä pahvisia kahvimukeja. Hän pakotti itsensä kävelemään nopeammin bingon ohitse.
Tähän oli tultu -hän oli alkoholisti ja kahvi-addikti, ja nyt oli vain jaksettava.
Ei oo avaruutta olemassakaan
- meille paskaa puhutaan.
Kaikki on tässä ja nyt
ja mieli tuulta puhaltaa.
Mä oon paisuva,
puhkeava kupla,
ilmaan haihtuva
nimetön unikuva.
Mun ääneni kaiku
sanojani toistaa,
nimetöntä tuskaansa
kuuroille huutaa.
Oon mielen vankina
horjuvassa majakassa.
Pimeässä valona
kyynelissä suolaisissa.
Totuuksien raiskaama
en koskaan oo kotona.
Oon syntieni summana
teljettynä petona.
Oon vääryyden oikomana
sokkona kulkija,
hiomaton uneksija
avaamassa haavoja.
Tietoon lukittuna
mä hukutan rakkautta.
Kätkettyä onnea
en haluu paljastaa
= we are one =
As you go through life you'll see There is so much that we Don't understand And the only thing we know Is things don't always go The way we planned But you'll see every day That we'll never turn away When it seems all your dreams come undone We will stand by your side Filled with hope and filled with pride We are more than we are We are one If there's so much I must be Can I still just be me The way I am? Can I trust in my own heart Or am I just one part Of some big plan? Even those who are gone Are with us as we go on Your journey has only begun Tears of pain, tears of joy One thing nothing can destroy Is our pride, deep inside We are one We are one, you and I We are like the earth and sky One family under the sun All the wisdom to lead All the courage that you need You will find when you see We are one.
were one and one are we
ajaton olotila
MURTUVAT SYDÄMMET
Tyhjät sanat
onttona pukevat.
Fraaseiksi muuttuvat
tunteet luutuvat.
Ovensa sulkevat
sydämet murtuvat.
Herään ja tajuan välähdyksenomaisesti kaiken seitsenulottoisessa maailmassa. Näen visiona 2002 jälkeen kristuksen syntymän reaaliajassa todetakseni järkyttyneenä ihmisen naiivin monotonisuuden heidän kolmiulotteisessa maailmassaan. Voiko ihminen tosiaan lyhytnäköisesti, vailla suurempaa visiota, toimia keksimänsä aikakoneen (kellon) mukaan, kiertää ja toistaa samoja hieman eri väreihin naamioituja virheitä kuin jotain mandraa.
Ihmiset ovat täydellisesti psyyykattuja kirjoituksiin, uskomuksiin, tapoihin, moraaliin, ravintoon, keksimiinsä laitteisiin, kulttureihin, ääneen, hajuun, makuun, tuntoaistiin, omaan itseensä, järjestelmiin, ohjelmiin, tietoliikenteeseen sähköön, työhön, ihmettelemään olemassaoloaan… täydellinen psykoosi – liika tieto on liikaa ihmisaivoille.
Joku soitta ovikelloa. En jaksa muistaa enään kuin murto-osan siitä mitä juuri ajattelin – ajatukseni kiertävät kehää. Silti yritän muistaa kävellen edestakaisin huoneistossani. Minulla on paskahätä ja menen vessaan – mietin. Vessapaperia ei ole – ei näytä olevan mitään muutakaan asumisesta kielivää tavaraa. Hetkinen! Missä helvetin asunnossa minä olen?
Ovikello soi, ja tajuan istuvani vessanpytyllä. Olenkohan pyyhkinyt perseeni? Ai niin, vessapaperi! Pesen perseeni käsisuihkulla ja lähden vessasta kunnes tajuan, että housuni ovat nilkoissa estämässä etenemistäni kohti ulko-ovea. Vedän riepeästi housuni ylös ja juoksen ovelle. Avaan oven. Ei ketään, mutta näen vastasataneessa lumessa lenkkitossun jäljet – suunnilleen minun kokoani. Painan lumeen lenkkareistani aivan samanlaiset jäljet – en muista, että olisin käynyt ulkona. Tajuan, että kaikki ei ole niin kuin pitäisi. Ulkona on kylmä. Huoneisto on keskimmäistä osaa rivitalossa jossa on seitsemän muuta huoneistoa. Vastapäätä ovesta katsoen on kaksikerroksinen rivitalo. Lumisade on loppunut ja katson kirkasta tähtitaivasta – olen yksin ja minua pelottaa. En voi uskoa tätä todeksi – enkä tiedä missä olen. Palaan sisälle.
Havahdun viikkolehti kädessäni, toisessa kädessä keltainen tussikynä , jolla olen värjännyt jonkin alkoholistinäyttelijän kertomuksesta kohdan; "ilman kiinnekohtia elämä on mahdotonta". Kiinnekohta, ajattelen. Ajattelen mitä ajattelen. Taidan seota ellen saa ammatti apua. Tiedän kuka olen, ja ainoat kiinnekohdat ovat päässäni kehää kiertävät ajatukseni.
Ovikello soi ja avaan oven täyden paniikin jähmettäessä minua. Se on taxikuski. Olenko tilannut taxin? Sitten huomaan, että minulla on kännykkä tiukassa otteessa kädessäni – käm meni ovat hikiset. Parasta mennä taxilla hoitamaan tämä psykoosi.
Olen mielisairaalan hoitohenkilökunnan käsissä – tuttua. Kiinnekohta on löytynyt ja tajuan, ettei minulla oikeastaan ole mitään hätää. Osastolla, jolle tulin, minua tervehtivät monet tutut kasvot. Nauran.
