Jukka Aminoff

Suomeen mahtuu aina yksi trendi kerrallaan. On sitten kyse Bula-hatuista, Mr. Presidentin kuuntelusta, Coca-Colan jojoista tai aina muodikkaista vyötärölaukuista. Tämän hetken kuumin trendi on yrittäminen. Kaikki ovat luomassa uusia trendisovelluksia ja sitä sitten slushataan. Sitä jopa pitchataan naapurin mummoille hisseissä - tajusi mummo sitten tai ei.

Nyt on kuitenkin mitta tullut nimittäin täyteen.

Sarjaepäonnistuja ja hallitusamatööri Kim Väisänen on julkaissut uuden teoksen, jonka nimi on Väärää yrittämistä - Kun teet kotiläksysi, rahan tuloa ei voi estää (Alma Talent, 2019). Kyseessä on high-end-tason ripitys wannabe-yrittäjille, jotka eivät tajua rahan teosta yhtään mitään, mutta kirjan luettuaan tajuavat ehkä hitusen verran paremmin. Väisästä tuskin päästetään näin helpolla.

Yksi yritysjohtamisen asiantuntija totesi kerran allekirjoittaneelle, "että jollain ihmisillä ei ole huolen häivää, kun tuuli humisee iloisesti korvien välissä".

Teos on Väisäsen sodanjulistus juuri tätä kevyttä toimintaa vastaan.

Kirja on laadittu kokemuksen syvällä rintaäänellä ja kyseessä on suora kurkistus yrittäjyyden nykymaailmaan, jossa kerrotaan virheistä ja epäonnistumisista, mutta ennen kaikkea kerrotaan siitä, että mitä asioita kannattaa välttää.

Väisänen viljelee terävällä kynällään älyllistä sarkasmia, joka saa lukijan hymyn huulille. Kyseessä on tarpeellinen teos yrittäjiksi haluaville ja myös olemassaoleville yrittäjille, jotka voivat vielä oikaista toimintaansa ja päästä rahan tulon äärelle. Jos lukija ei hyväksy teoksen teesejä, yrittäminen kannattaa jättää haaveeksi.

Suomen myynnin maailma on suorastaan hurmoksessa, koska kirjamarkkinoille ilmestyy koko ajan uusia teoksia, jotka auttavat yrittäjiä ja myyjiä siirtymään uuteen, moderniin aikakauteen. Modernin kiinteistönvälitystoiminnan supertähtivälittäjä, Neliöt Liikkuu LKV:n perustaja Andrei Koivumäki ja kriisiviestinnän asiantuntija Katleena Kortesuo ovat kirjoittaneet uutuusteoksen 100 faktaa myynnistä (Alma Talent, 2019). Tämä on kiinteistöprinssin ja Suomen kalleimman siivoojaan ensimmäinen yhteisteos. Nämä komeat tittelit ovat nimivaakunoita, jotka ovat monien ammattilaisten suosiossa, jotka kiteyttävät nimivaakunoiden avulla oman erikoisalansa.

Sitten kirjan kimppuun. Teoksen alkuvaiheessa käydään läpi ostamisessa tapahtunut suuri murros, eli ostajat aloittavat ostoprosessinsa lähes aina verkon kautta. Tämä vie lukijan, jolle moderni myynti ei ole vielä tuttua, kohti uutta aikakautta. Eli näistä perustuksista lähdetään kiehtovalle myyntimatkalle. Teoksessa ei ole kuitenkaan sataa faktaa myynnistä, vaan 108, eli lukija saa kahdeksan vinkkiä vielä kaupan päälle - maksuttomana tietysti tai lisälasku tulee myöhemmin perässä.

Teos käsittelee nykyajan myyntiä ruohonjuuritasolta ja tämä on teoksen suola. Lyhyissä kappaleissa keskitytään aina tiiviisti tiettyyn asiaan. Jotkin kappaleet ovat herättäviä ja raadollisia, jotta ymmärretään, että mitkä asiat ovat tärkeitä ja mitkä eivät. Joissain kappaleissa revitellään siten, että lukija voi saada huutonaurukohtauksen, koska esimerkit ovat kuin Fingerporin stripeistä.

Teoksessa käydään läpi sosiaalista mediaa ja verkostoja; asenteen ja oppimisen tärkeyttä; luottamuksen ja henkilöbrändin merkitystä; myyntitilanteita ja neuvottelutaitoja; asiakkaita ja ostovalmiuksia; hukkaa ja ajankäyttöä; myyntiprosessien sujuvuutta; tuotteiden ja palvelujen muotoilua; epäonnistumisia ja reklamaatioita; raha-asioita; ja tulevaisuuden kauppoja. Esimerkit ovat suoraan tästä elämästä, eikä asioita ole siloteltu lainkaan, mikä on teokselle hyväksi.

Teos on helppolukuinen, jonka voi lukea nopeasti Mierolan Silta Cafen terassilla Hämeenlinnan naapurikunnassa, tai Louis Vuittonin kengät jalassa Punavuoren ullakkohuoneistossa, tai yksityislentokoneessa matkalla Moskovasta Monacoon. Teosta voi pitää aina työpöydän äärellä, jossa muistutetaan myynnin perusasioista. Jokaisen huippumyyjän sopii kerrata perusasioita säännöllisin väliajoin, jotta ei tipu kauppojen kelkasta. Siksi 100 faktaa myynnistä kannattaa lukea.

Andy McCoy on suomalainen rokki-ikoni ja yksi tunnetuimmista suomalaisista kitaristeista maailmalla. Nyt kaikkien suomalaisten tuntema Andy valottaa muistojaan Lamppu Laamasen toimittamassa teoksessa Andy - Rock’n Roll Star (Johnny Kniga, 2018). Laamaselle pitää nostaa, että teos tuli viimeisteltyä, koska ajatuksena oli jopa se, että Andy olisi viety pitkälle laivaristeilylle, josta hän ei olisi päässyt pakoon. Teoksen viimeisteleminen oli nimittäin erittäin haastava työ.

Monet tietävät Paroni von Münchhausenin muistelmat, jotka on kirjoittanut kirjailija Rudolf Erich Raspe 1700-luvulla. Teos kertoo saksalaisesta, kuvitteellisesta aatelisherrasta, joka kertoi uskomattomia, mutta sepitettyjä tarinoita. Mutta Andy kertoo uskomattomia tarinoita, jotka ovat täyttä totta. Siksi otsikossa lukee Paroni von Rockhausen. Monien tarinoiden taustoissa vaikuttaa yrtti, eli hasis, marijuana ja tötsy, jonka laillistamisen puolesta rokkikukko Andy heiluttaa sotalippuaan.

“Se olis vaan hyvä, jos jengi polttais enemmän kannabista, eikä vetäs viinaa ja hampustahan voi tehdä mitä vaan: Commonwealthin botskit ei olis kulkenu ilman yrttejä kun kaikki köydet ja purjeet oli tehty hampusta joka on kestävämpää ku mikään vitun puuvilla”, pohtii McCoy.

Vuonna 1962 Pelkosenniemellä syntynyt Andy kertoo teoksen alussa lapsuuden matkastaan Lapista Tukholmaan, jonne hänen isänsä lähti työn perässä. Ruotsin vauhdikas ja vapaamielinen meno vaikutti tietysti siihen, että Andy sai kansainvälisen kasvatuksen, joka myös vaikutti siihen, että hän näki Suomen, erityisesti Helsingin Vuosaareen harmaana paikkana 1970-luvulla. Taiteellinen sielu halusi päästä vapauteen, jonka kautta hän päätyi Pelle Miljoona -rokkibändin kitaristiksi. Kansainvälinen läpimurto tapahtui kuitenkin Hanoi Rocksin kautta.

“Mä en tiedä oliks ne vuodet Tukholmassa mut mun elämän attityydi oli erilainen ku tapiolalaisten ja töölöläisten. Mä kasvoin vapaana, ne kasvo semisloboina - mun mielestä”, muistelee McCoy.

Rokkibändissä on ollut vuosikymmenten aikana lukuisia kokoonpanoja, mutta kaikista tunnetuimmat bändin jäsenet ovat Michael Monroe (laulu), AndyMcCoy (kitara), Nasty Suicide (kitara), Sami Yaffa (basso) ja Razzle (rummut). Tämän kokoonpanon tarina päättyi rumpali Razzlen traagiseen onnettomuuteen vuonna 1984, koska Mötley Crüen laulaja Vince Neil aiheutti vakavan auto-onnettomuuden urheiluautollaan Yhdysvaltain Kaliforniassa. Onnettomuus johti Razzlen kuolemaan, eikä Hanoi Rocks ollut enää entisensä. Basisti Sami Yaffa lähti bändistä. Varsin pian uuden kokoonpanon muodostamisen jälkeen, koko bändi hajosi.

Hanoi Rocks oli 1980-luvun puolivälissä maailman huipulla. Englantilaisen Sounds-lehden lukijaäänestyksen mukaan Hanoi Rocks oli maailman toiseksi arvostetuin yhtye vuonna 1984 ja taakse jäivät Iron Maiden, ZZ Top ja Dio. Guns N’ Roses, Mötley Crüe, Poison, Ratt, Skid Row, La Guns, Billy Idol, Foo Fighters, Manic Street Preachers ja monet muut maailman huippurokkibändit ovat ottaneet vaikutteita Hanoi Rocksilta.

Hanoi Rocks vaikutti kansainväliseen musiikkimaailmaan merkittävällä tavalla, mutta myös suomalaiseen kulttuurielämään. 1980-luvun alun Suomi oli huomattavasti ahdasmielisempi ja takapajuisempi kuin 2010-luvun Suomi.

Vielä ennen Hanoi Rocksin hajoamista Andy teki musiikkikappaleita Alice Cooperin kanssa New Yorkissa, mutta koko projekti kaatui siihen, että Andy sai toiselta amerikkalaismuusikolta valtavasti kokaiinia, eli työmoraali kärsi ja luovat ajatukset olivat toisaalla. Cooper kyllästyi ja katkaisi yhteistyön. Andyn muistelmat ovat muutenkin pehmeiden ja kovien huumeiden marinoimat. Alkoholi ja naiset kuuluvat myös rokkielämään. Soittoura jatkui Samantha Foxin ja Iggy Popin kanssa. Foxin kanssa tehdyn The Best Is Yet to Come’n kanssa Andy sai ensimmäisenä suomalaisena kultalevyn Yhdysvalloissa.

Andyn muistelmissa nousee esille suomalaisten ikävä tapa juhlistaa ja muistaa kansainvälisesti menestyneitä suomalaisia. Hän muistaa tapauksen 1980-luvulta, kun Hanoi Rocks saapui Suomen Tokion suurlähetystöön ja suurlähettiläs oli ylpeä siitä, että suomalaiset olivat menestyneet. McCoyn mukaan he edustivat ennen kaikkea itseään, eivätkä Suomea. Suurlähetystössä ei ollut tarjolla edes Jaloviinaa, vaikka bändi jäsenet pyysivät sitä. McCoyn mukaan suomalaiset eivät osaa tunnistaa lahjakkuuksia ja tämä on suuri ongelma.

Suomalainen media ei ollut aina kovinkaan kohtelias McCoyta kohtaan. Toimittaja Ilkka Kylävaara oli kirjoittanut Hymy-lehdessä vuonna 1987 seuraavan otsikon: “Andy McCoy avomielisenä: Valeraskaus oli raskainta”. Kylävaaran artikkeli vilisee virheitä ja epätotuuksia, jotka saivat McCoyn tuohtumaan. “Minkä ikäinen toi Kylävaara on nykyään? Mä en välitä. Olkoot vaik pyörätuolissa niin mä kaadan sen wheelchairin…”, raivoaa McCoy.

Los Angeles, Lontoo ja Pariisi ovat Andyn lempikaupunkeja, mutta hän on kotiutunut Helsingin Ullanlinnaan. Edesmennyt KOM-ravintola ja ravintola Sea Horse mainitaan teoksessa vakiopaikkoina.

Suuren huomioon nousee myös tapaus, joka tapahtui Andyn ja Bam Margeran välillä Vuorimiehenpuistikon lähettyvillä vuonna 2016. Ullanllinnassa nähtiin ja kuultiin harvinaista sekoilua pitkin iltaa. Rokkimusiikkia huudatettiin kovaa. Kaduille virtsattiin. Älämölö oli huipussaan. Ryyppykaveriksi tuli edesmennyt Arska, joka oli alueen tunnetuin alkoholin nauttija. Lopulta Jackass-tähti Margera singahti ulos Sea Horsesta ja yritti tuhota KOM-ravintolan kyltin ja kultasepänliikkeen ikkunan. Kaikki asiat johtivat lopulta siihen, että sinivuokot veivät Bamin putkaan. Kesäinen madness-hetki oli ohi ja asukkaat saivat yörauhan.

Andy McCoysta kertovan kirjan parhautta ovat avoimuus ja se, että McCoysta paljastuu varsin inhimillinen henkilökuva. McCoy on viihdehahmo ja hän tietää sen, mutta ei sovi kuitenkaan unohtaa, että Andy on myös erittäin merkittävä taiteilija, joka on tehnyt suuria kansainvälisiä saavutuksia. Siksi tämä teos kannattaa lukea.

Yrittäjä, kansanedustaja Hjallis Harkimo (sit.) on aina herättänyt ristiriitaisia tunteita tai ainakin siitä lähtien, kun hänestä tuli tutumpi persoona koko kansalle Jokerit-jääkiekkojoukkueen omistajana. Nykyään hän on myös tuttu televisiopersoona talk show -juontajana ja Diili-ohjelman päätuomarina, sekä poliittisia keitoksia aiheuttavana kansanedustajana ja uuden poliittisen liikkeen keulahahmona.

Tämän takia hänen uutuskirja Hjallis Harkimo - Suoraan sanottuna (WSOY, 2018) voi kiinnostaa monia, jotka ovat kiinnostuneita liike-elämästä ja politiikasta. Teoksessa liike-elämän osiot jäävät varsin vähäiseen osaan ja teoksen pääpaino on enimmäkseen politiikassa. Onhan teoksen iskulauseena “Politiikassa puheiden ja tekojen välillä on valtava ero.”.

Teos jättää bisneslukijat kuitenkin hieman lämpimäksi, koska Hjallis nostaa myyntitaitojen hallinnan erittäin suureen arvoon, sekä luovuuden ja kyvyn joukkuepelaamiseen. Harkimo kertoo teoksessaan, että hän rakastaa yrittämisen vapautta, mutta suuret bisnesprojektit aiheuttivat hänelle vakavia terveydellisiä ongelmia. Hartwall Areena -jääkiekkoareena, Sonera Stadium -jalkapalloareena ja Hampurin Barclaycard Arena ovat hänen kädenjälkiään, joiden rakennuttaminen vaati suuria uhrauksia - sekä monet muut bisneshankkeet.

Teoksessa tulee selvästi esille se, että Harkimo on enemmän jääkiekkomies kuin jalkapallon ystävä, koska jalkapallobisnes tuotti hänelle miljoonatappioita, jonka takia hän myi Helsingin jalkapallostadionin ja jalkapallojoukkueen pois, ja hän vaati itselleen kilpailukieltosopimukseen kymmenen vuoden kilpailukiellon viiden vuoden sijasta, koska hän halusi oppia virheistään. Rakkaudesta jääkiekkoon, mutta ei jalkapalloon - siis bisnesmielessä.

Kirjassa tulee selvästi esille se, että Harkimo pitää bisnesmaailman suoraviivaisesta päätöksenteosta, jossa omistajat, hallituksen jäsenet, johtoryhmän jäsenet ja asiantuntijat päättävät keskenään siitä, että mitä seuraavaksi pitäisi tehdä. Sen sijaan Suomen poliittinen kulttuuri ei miellytä Harkimoa, jota hän kuvaa äärettömän hitaaksi ja vaikeaksi paikaksi vaikuttaa. Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) ja liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk.) saavat suurta kiitosta lähinnä siitä, että he toimivat politiikassa bisnesmäisellä otteella, joka tuottaa päätöksiä. Bisnesmaailman sääntöjä ja oppeja ei voida kuitenkaan täysimääräisesti soveltaa poliittiseen ympäristöön, jossa on aivan omat tavat toimia.

Harkimon jättämä Kokoomus ei saa kiitosta, vaikka hän pääsi heittämällä kansanedustajaksi ja hän oli tukemassa Petteri Orpoa (kok.) puoluejohtajaksi, joka haastoi silloisen puheenjohtajan Alexander Stubbin (kok.) onnistuneesti, eli Harkimo sai itselleen suotuisan puheenjohtajan, koska Stubb kaatui, mutta tämä ei hänelle riittänyt, vaan turhautuminen kasvoi sen verran suureksi, että hän halusi perustaa uuden poliittisen liikkeen. Orpon Kokoomus ei kelvannut. Harkimo päätti siirtyä Suomen toiseksi suurimmasta hallituspuolueesta yhden hengen oppositioryhmäksi.

Teoksen poliittinen osuus on pamflettimainen, jossa tulee selväksi se, että Harkimo haluaa edistää yrittäjyyttä, nykyinen sote-malli ei hänelle kelpaa, ja hän haluaa nopeutta poliittiseen päätöksentekoon. Hänellä on kahdensadan muun kansanedustajan tavoin vahva näkemys siitä, että minkälainen Suomen tulisi olla. Kyseisessä ympäristössä on selvää, etteivät yhden henkilön näkemykset mene koskaan sellaisenaan läpi, vaan sitä pitää osata myydä omia ajatuksiaan muille. Lukijaa saattaa häiritä se, että teoksessa ylistetään bisnesmaailman jokseenkin autoritääristä johtamistyyliä, mutta vahvojen puoluejohtajien kohdalla tätä asiaa karsastetaan. Puoluejohtajat ovat kuitenkin jäsenkuntien valitsemia, kun yritysjohtajat ovat pelkästään omistajien. Miten vaatimukset suorasta demokratiasta istuvat tähän yhtälöön? Lukijat voivat olla hämmentyneitä.

Liike Nyt hakee teoksen perusteella vielä muotoaan, mikä on täysin ymmärrettävää ja tätä liikkeen johtohahmot ovat säännöllisesti hokeneet. Liikkeen tekee erilaiseksi se, että Vihreät ja Perussuomalaiset haastoivat muita puolueita teeseillään ja aatteillaan. Puolueilla kesti vuosikymmeniä saavuttaa nykyiset kannatustasot.

Liike Nyt haluaa uudistaa politiikkaa teknologian avulla, eli aktivoida kansalaisia netin kautta, mutta liikettä on myös verrattu Nuorsuomalaisiin. Tämä oikeistoliberaalinen puolue nousi eduskuntaan vuonna 1995, mutta puolueen lento katkesi jo vuonna 1999, eli poliittisessa kentässä on edelleen sopiva markkinarako. Eli voidaan kysyä, että onko aika jo kypsä? Liike Nytillä on muutamia poliittisia teesejä, jotka vetävät puoluetta oikeistoliberaaliin suuntaan, vaikka Harkimo jyrkästi kieltää tämän asian. Aatteellinen sijoittuminen poliittisella kartalla on kuitenkin hyvä asia äänestäjien kuluttajansuojan kannalta. Liike Nyt ei sijoitu tällä hetkellä hänen sanojen mukaan minnekään.

Liike Nytin teknologiauskossa ei ole kuitenkaan mitään uutta. Muutamat suuret puolueet kokeilivat 2000-luvulla avointa digitaalista vuoropuhelua kansalaisyhteiskunnan kanssa. Kaikkien puolueiden kohdalla kävi niin, että avoimet keskustelupalstat joutuivat nimettömien kirjoittajien lokakampanjoiden kohteiksi. Tämänkaltaisten tapauksien jälkeen keskustelupalstat suljettiin, eikä niitä avattu enää uudelleen. Nykyistä keskusteluympäristöä on kuvailtu entistä rajummaksi, eli jää nähtäväksi, että kuinka avointa ja laajaa vuoropuhelua on mahdollista käydä Liike Nytin keskuudessa, jotta keskustelut säilyvät asiallisina.

Nettiäänestykset eivät ole myöskään mikään uusi asia, koska monet puolueet ovat tehneet kyselyjä varsin pitkään. Toiset kyselyt ovat menestyneet paremmin kuin toiset, mutta kyselyt eivät ole kuitenkaan olleet suoria äänestyksiä asiakysymyksistä, vaan nämä asiat on jätetty puoluekokouksien päätettäviksi. Moderneja vaikuttamiskanavia on olemassa perinteisissä puolueissa. Se, että pääsevätkö omat ajatukset asialistojen kärkeen, on taas aivan toinen kysymys. Demokratia kuitenkin toimii, koska asioita voidaan esittää, eikä pelkästään digitaalisten kanavien kautta, vaan puoluekokouksissa, joissa kohdataan ihmisiä kasvokkain.

Harkimo haluaa kuitenkin haastaa, eikä hänellä ole mitään menetettävää. Liike Nytin kannatus voi kasvaa pitkäjänteisellä työllä, mutta ainoastaan hallitustyöskentelyn kautta voidaan vaikuttaa. Mikäli näin pitkälle päästään, joutuu Liike Nyt kohtaamaan Suomen poliittisen kulttuurin, mikä korostaa yhteistyötä ja kykyä joustaa omista tavoitteista, eli kaikki hallituspuolueet joutuvat vaalien jälkeen joustamaan omista vaatimuksistaan, vaikka puolueet revittelevät teemoillaan vaalien aikana. Teoksen poliittiset osiot ovat muutamissa kohdin ristiriidassa keskenään, mikä ei ole tietenkään mikään ylllätys, kun puhutaan politiikasta. Valtioneuvos Johannes Virolaisen (kesk.) toteamuksesta on kuitenkin syytä ottaa opiksi: “Politiikassa ei ole kyse selkävoitoista, vaan pistevoitoista.”

Teoksen pääsanoma on kuitenkin se, että Suomen poliittisen kulttuurin pitäisi Harkimon mielestä uudistua ja kirjan kappaleiden kautta purkautuu syvä turhautuminen, kuten tyypillisissä poliittisissa muistelmateoksissa on tapana.

Kirja ei kuitenkaan vie lukijaa barrikadeille ja kohti unelmien Suomea, vaan kohti hämmennyksen ja vastakysymyksien tilaa. Samaa Uudistus-levyä soittavat lähes kaikki poliitikot, mutta kaikki tarkoittavat eri asioita. Monet uudet puolueet ovat hokeneet Suomessa samoja teesejä ja niiden tavoitteina on ollut lähinnä päästä kaliffiksi kaliffin paikalle - toivottavasti tällä kertaa ei ole kyse samasta vanhasta silmänkääntötempusta, vaan aidosta halusta parantaa Suomen poliittista kulttuuria. Mitä tämä sitten tarkoittaa? Tämä jää nähtäväksi. Peli on kuitenkin avattu.

Vienninedistämisponnistelut ja myyntitoiminta ovat herättäneet viimeaikoina laajaa keskustelua, mutta hieman ikävissä ja sekavissa tunnelmissa. Juuri tämän takia sarjayrittäjä, hallitusammattilainen, Leijonan luola -sijoittaja Kim Väisäsen uutuusteos Väärää vientiä - Mene itään tai länteen, mutta tee kotiläksysi (Alma Talent, 2018) on erittäin ajankohtaista luettavaa niille, jotka ovat viennin parissa tai pohtivat sen aloittamista.

Väisäsen teoksen suola on siinä, ettei hän anna liian ruusuista kuvaa vientitoiminnasta, koska julkisesti kerrotaan lähinnä vain onnistumisista, kun taas epäonnistumiset pyritään lakaisemaan pikaisesti maton alle. Väisänen toteaakin, että vientitoiminnalle on annettu glamour-leima, kun elävässä elämässä notkutaan tylsistyneinä lentokentillä, harrastetaan hotellikuolemaa, kokoustetaan persoonattomissa kokoustiloissa, sekä jonotetaan loputtomiin julkisiin kulkuvälineisiin pääsyä.

Samalla hän toteaa, että monien yrityksien vientitoiminta on lähinnä kevyttä harrastamista ja ulkomaanmatkailua. Monzan F1-kilpailut ja jääkiekon MM-kisat ovat kuulemma “vientiyritysten” suosiossa, sekä eksoottiset saarivaltiot. Väisäsen mielestä monien yrityksien kohdalla olisi parempi jäädä Helsinki-Vantaan lentoaseman Oak Barrel -baariin kuin lähteä ulkomaille, koska tämä tulisi kannattavammaksi.

Yritystoiminnan kannattavuudessa piilee teoksen ydin, eli teoksessa nostetaan esille vientitoiminnan korkeat kustannukset. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö ulkomaille pidä lähteä, päinvastoin, koska viennin kautta yritykset pääsevät suurille markkinoille. Vientiyritysten perisynti, erityisesti ohjelmistopuolella, on kuulemma se, että on olemassa neljä työntekijää, kuusi tuotetta ja kahdeksan vientimaata, kun pitäisi olla kahdeksan työntekijää, yksi tuote, ja vain yksi vientikohde.

Kaikkia munia ei pidä laittaa yhden tai muutaman vientimaan varaan. Ennen Ukrainan kriisiä, Venäjän markkina muodosti 49 prosenttia Valion kokonaisviennistä ja Venäjän asettamien vastapakotteiden takia Valion vienti koki suuren kolauksen. Siksi Väisänen korostaakin maariskien tutkimista. Tietoa saa kuulemma googlettamalla ja vielä maksutta. Rakkaan johtajan johtamat valtiot omaavat suuremman riskin kuin kehittyneet demokratiat. Vientitoiminnassa pitää varautua siihen, että kustannukset ovat yleisesti suuret, eikä kaikkiin toimijoihin voi luottaa, koska epärehelliset toimet ja huijaukset ovat lähes arkipäivää. Siinä samassa oikeussalit voivat tulla tutuiksi.

Vientitoiminnan aloittaminen vaatii sen, että kyseessä on ainakin vuoden kestävä hanke, jonka aikana pitää aloittaa lähes kaikki toiminta tyhjästä. Siksi toiminta voi näyttää alkuvaiheessa täydelliseltä hakuammunnalta. Väisänen muistuttaakin, että viennin pitää olla hyvin suunniteltua, koska muuten käy kuin 1980-luvun suomalaisrokkareille, jotka lähtivät soitellen sotaan ulkomaille. Tapahtumien aikana he unohtivat suomen kielen, eivätkä oppineet uutta kieltä tilalle. Rallienglannilla voi menestyä kuitenkin ja tästä hyvänä esimerkkinä on ralliautoilija Marcus Grönholmin legendaarinen haastattelu, jonka voi katsoa täältä.

Väisäsen kirja on suositeltavaa luettavaa kaikille niille, jotka miettivät vientitoiminnan aloittamista tai ovat sen parissa. Teoksen lukemalla voi välttää pahimmat sudenkuopat ja hyväksyä sen tosiajatuksen, että vientimaailmassa virheet ovat enemmän sääntö kuin poikkeus. Samalla teos nostaa esille sen, että Suomessa ja maailmalla on yleisesti kova pula erinomaisista myynnin ammattilaisista.

Seuraavan kerran, kun kuulet suuria juhlapuheita siitä, että kaikkien yritysten pitäisi lähteä harjoittamaan vientitoimintaa. Kyseessä ei ole mikään taikanappi, jonka avulla rahaa tulee sisään ovista ja ikkunoista, vaan erittäin raadollinen maailma. Yritä pitää kasvot kuitenkin peruslukemilla, koska mieleesi saattaa pulpahtaa mielikuva liikemiehistä, jotka notkuvat Helsinki-Vantaan lentoaseman Oak Barrel -baarissa ennen kuin he lähtevät jakamaan esitteitä messuille ja pitävät tätä toimenpidettä osana heidän kansainvälistymisohjelmaa.

Keskustelut henkilöbrändistä ja henkilöbrändäyksestä ovat ottaneet tuulta alleen viimeaikoina. Toiset asiantuntijat kannustavat asiantuntijoita tulemaan esiin, kun toiset asiantuntijat pitävät lähes kaikkea esilläoloa jonkinlaisena narsismina.

Sen sijaan talven uutuusteos Henkilöbrändi - Asiantuntijasta vaikuttajaksi (2017) -teoksen kirjoittajat Jarkko Kurvinen, Ville Tolvanen ja Tom Laine kannustavat siihen, että asiantuntijoiden pitäisi nousta esille avokonttoreiden kätköistä avoimeen digimaailmaan kasvattamaan henkilöbrändiarvoa, jonka avulla voi säilyttää nykyisen työpaikan, saada houkuttelevia työtarjouksia, saavuttaa korkeamman palkkatason, muuttaa maailmaa mielipidejohtajana ja ansaita monia muita etuja.

Kirjassa annetaan hyviä ohjeita siihen, että miten asiantuntijoiden tulisi viestiä, eli heidän pitää antaa merkittävää arvoa verkostoilleen laadukkaiden näkemyksien avulla. Teoksessa annetaan selkeitä ohjeita siihen, että missä sosiaalisen median kanavissa kannattaa olla läsnä ja mitkä ovat niiden ominaispiirteet. Facebook, Twitter, LinkedIn, YouTube, SlideShare ja monet muut saavat osansa. Samalla käydään läpi eri mediaformaatteja, jotka ovat kirjoitukset, infografiikat, esitykset, videot, podcastit, kirjat ja monet muut. Digitaalisen maailman osuus teoksessa on merkittävä, mutta perinteisiä puheenvuoroa ja haastatteluja ei ole myöskään unohdettu.

Asiantuntijoiden aktiivisuuden eduksi katsotaan erityisesti yrityksien näkökulmasta se, että yritykset saavat itselleen luottamusta herättävät kasvot, jotka antavat arvokkaita näkemyksiä omille verkostoilleen. Toiminnan tarkoituksena on tietysti se, että asiantuntijatiedon antaminen muuttuisi nopeasti tilauseuroiksi, eli yritykset saisivat itselleen uusia asiakkaita ja nykyiset asiakkaat toteuttaisivat uusintaostoja, sekä antaisivat myönteisiä suosituksia yrityksestä omille verkostoilleen.

Kaikki esillä olevat asiantuntijat kehittävät brändiään viestinnän kautta. Toiset tekevät tätä tiedostaen ja toiset taas tiedostamatta. Kirjan sanomana on se, että tärkeintä on olla oma aito itsensä, kun viestii digitaalisessa maailmassa, eli asiantuntijoiden ei kannata harjoittaa päälle liimattua toimintaa. Teoksen kirjoittajat korostavat kuitenkin sitä, että pitää viestiä rohkeasti, mutta tämänkin pitää olla luonnollista. Kaiken toiminnan päätarkoituksena on saavuttaa hyvä maine luotettavana ja tunnettuna asiantuntijana - vaikka omassa pienessä piirissä.

Henkilöbrändi on hyvä perusteos luettavaksi niille, jotka vielä pohtivat sitä, että miten oma matka kannattaisi aloittaa. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty.

Tämä henkibrändi ei esittelyä kaipaa, eli Suomen yökerhoelämän kuninkaana tunnettua Seppo “Sedu” Koskista, joka on laatinut elämänkerran Yön kuningas (Docendo, 2017) yhdessä tietokirjailija Teemu Potapoffin kanssa. Teos on mainio kurkistus Sedun elämäntarinaan ja arvoihin. Samalla hän antaa tärkeitä puheenvuoroja ja oikoo väärinkäsityksiä, sekä perättömiä huhuja.

Koskisen ura voi vaikuttaa pintapuolisesti katsottuna suoraan kuin kansainvälisen playboyn satukirjasta, mutta hänen tarinansa on kaikkea muuta. Hän syntyi aviottomana lapsena Pälkäneellä ja aloitti työnteon jo 10-vuotiaana myymällä rapuja, kaloja, kieloja ja käpyjä, eli hän oppi myyntimiehen taitoja varsin nuorena. Myöhemmällä iällä Sedu suoritti teknikon tutkinnon päätyen töihin Paraisille ja sieltä Turkuun mouvitehtaalle ja myöhemmin kunnossapitopalvelun osastopäälliköksi. Kaikkien näiden vuosien varrella hänen rinnallaan kulki hänen suuri rakkaus jalkapalloon, taitavasta pelaajasta valmentajaksi.

Yrittäjyyden makuun Sedu pääsi perustamalle Kunnossapito Service -nimisen yrityksen vuonna 1989, jota voidaan luonnehtia henkilöstöpalveluksi. Tuohon aikaan Suomessa elettiin kasinotalouden aikaa, eli talous kävin varsin kuumana, jonka ansiosta kauppa kävi hyvin. Asiakkaiksi hän sai tunnettuja yrityksiä kuten Suomen sokerin, Partekin, Leverin, Nesteen, Valmetin, Valion, Hartwallin, Jalostajan, Hellaksen ja monia muita. Imatran Voima halusi lopulta ostaa Kunnossapito Servicen itselleen, josta Sedu sai itselleen riittävän suuren pesämunan ensimmäisen ravintolan perustamiseksi Turkuun, jonka nimeksi tuli Bar 1957. Ensimmäisen paikan vaikutteita haettiin Lontoosta. Tästä lähti liikkeelle Sedun valloitusretket ravintolamaailmassa. Keskellä pahinta lama-aikaa 1990-luvun alkupuolella.

Koskisen ensimmäinen paikka oli menestys, jonka ansiosta hänen itseluottamus kasvoi entisestään. Tästä syntyi idea avata toinen paikka, Puuteri, joka sai inspiraation Nizzan matkan aikana. Puuteria varten investoitiin runsaasti rahaa ja uusi yökerho oli myös suuri riski, koska yökerho sijaitsi "kuoleman paikassa". Puuterista tuli kuitenkin hitti, joka niitti mainetta ympäri Suomen. Tästä lähti Sedun rakettimainen nousu.

Koskinen on yksi Suomen yökerhoelämän keskeisimmistä uudistajista ja näin myös myöntävät hänen kovimmat kilpailijat. Puuteri, Tiger, Studio 51, Royal Onnela ja Lux ovat Sedun mielestä hänen parhaimpia saavutuksia, jotka toivat uutta eloa Turun ja Helsingin yöelämään ja samalla nostattivat yökerhomaailman tasoa astetta korkeammalle. Onnelat tekivät oman tehtävänsä muissa kaupungeissa.

Vaikutteita hän haki Lontoon, Nizzan, Pariisin ja New Yorkin katukuvasta, ja halusi tuoda kansainvälisiä sekä moderneja vaikutteita Suomeen. Siinä hän myös onnistui, joka näkyi siinä, että VIP-kulttuuri kehittyi hänen ansiostaan ja yökerhojen avajaisista tuli suuria seurapiiritapahtumia ja julkisuuden henkilöt paistattelivat punaisilla matoilla lehtien viihdepalstoilla. Suomeen tuotiin suuren maailman luksusta. SK-yhtiön liikevaihto lähenteli lähes 100 miljoonan euron liikevaihtoa parhaimpana vuotenaan. Aiheuttaen sen, että vanhojen yökerhomonopolien asemat olivat murtuneet.

Samalla hänellä oli suuret ajatukset siitä, että SK listautuu pörssiin, mutta vuonna 2007 alkanut finanssikriisi teki pörssilistautumisesta mahdottoman. Samoihin aikoihin Sedun johtama yhtiö koki suuria haasteita, koska uusia paikkoja oli avattu vauhdilla ja kustannukset lähtivät karkaamaan käsistä. Samalla jalkapallojoukkue Hakaan sijoitetut varat eivät tuoneet kaivattuja voittoja. SK Festivalsin järjestämät F1-venekisat ja RMJ-festivaali lisäsivät tappioita. Tappiokierteeseen ajautuminen johti lopulta siihen, että Sedu myi osakeomistuksiaan ja pikku hiljaa vetäytyi taka-alalle. Monet ajattelivat, että tämä oli satumaisen dynastian loppu.

Sedu teki kuitenkin paluun yökerhomaailmaan perustamalla Namu-yökerhon Helsinkiin ja Showroomin Turkuun. Vuonna 2015 hän teki todellisen comebackin perustamalla Hernesaaren Rannan, mikä jäljittelee Tanskan pääkaupungissa, Kööpenhaminassa toimivaa Halvandetia. Paikkaa luonnehditaan aikuisten huvipuistoksi. Turun Samppalinna avattiin vuonna 2017, eli Sedu on jälleen uudessa vauhdissa.

Sedu on yksi Suomen viihdemarkkinoiden uudistajista. Hän tuonut Suomeen paljon hyvää, eli kehittänyt yökerhokulttuuria entistä pidemmälle. Yön kuningas -teos nostaa Sedun saavutukset hänen ansaitsemalleen tasolle. Kyseessä on teos, jonka kaikkien yrittäjyydestä kiinnostuneiden tulisi lukea, koska yrittäjyyden avulla voidaan muuttaa asioita kohti parempaa. Yrittäjyys on myös yhdistelmä luovuutta ja riskiä, jonka takia ylä- ja alamäet kuuluvat asiaan, koska koskaan ei voi tietää, että mikä breikkaa ja mikä ei. Vahva lukusuositus.

Nyt ei ole ehkä kaikista paras hetki kirjoittaa Viiden tähden asiakaskokemus -kirjasta, koska monien mielissä on viiden tähden juhannuskokemus - Jaloviinalla tai ilman. Kyseessä on siis Kauppakamarin kustantama teos, jonka ovat kirjoittaneet Perttu Ahvenainen, Janne Gylling ja Sani Leino. Teoksen tavoitteena on tietysti parantaa yritysostajien ja kuluttajien saamia ostokokemuksia.

Tutkimusten mukaan 78 prosenttia globaalien yritysten johdoista pitää hyvää asiakaskokemusta kilpailuetuna, kun taas kotimaisten yritysten kohdalla lukema on 40 prosenttia. Vain 24 prosenttia kotimaisista pörssiyrityksistä ilmoittaa asiakaskokemuksen olevan osana yrityksen strategiaa, visiota, missiota tai arvoja. 76 prosenttia ei näytä pitävän asiakaskokemusta tärkeänä tai eivät ole ilmoittaneet asiasta käyttäen kyseistä termiä. Toivotaan, että kyseessä olisi lähinnä vain se, ettei kyseistä termiä käytetä, koska olisihan se onnetonta, ettei palveluja ja tuotteita tehdä asiakkaita varten. Tällöin pitäisi kysyä, että keitä varten nämä yritykset harjoittavat yritystoimintaa? Asiakas ei olisi tällöin kuningas.

Jokin vääräleuka laukoi, ei siis kukaan kirjoittajista, että maailman ohuin teos on suomalaisen asiakaspalvelun menestystarinat. Teos vastaa puutteeseen. Suomessa on kuitenkin paljon erinomaisia asiakaspalvelutarinoita, mutta aina on parantamisen varaa, koska maailma kehittyy koko ajan. Teoksen kirjoittajat nostavat hyvin esille sen, että ostaminen ja myyminen on ennen kaikkea ihmisten välistä kanssakäymistä - saa hymyillä ja auttaa toinen toisia. Humanististen arvojen ymmärtäminen on tärkeää, jos haluaa myydä jotain.

Kaikki ei ole kuitenkaan pelkkää hymyä. Erityisesti silloin, kun palaverit tulevat kyseeseen. Eräässä kappaleessa kerrotaan konsultin työpäivästä, mikä suorastaan hukkuu täysin tarpeettomiin palavereihin, joiden lopputulokset ovat suhteellisen ohuet. Tähän tehottomuuteen voi kuitenkin suhtautua myönteisesti, eli yritykset maksavat palkkaa siitä, että työntekijät tulevat unelmoimaan ja nukkumaan palavereihin sekä niissä tarjoillaan kahvia - veloituksetta. Joku voisi sanoa, että kyseessä on viiden tähden unelmatyö.

Tasan viikko sitten ilmestyneen Digibarometrin mukaan Suomi on jäänyt hieman jälkeen digitalisaation hyödyntämisessä. Tämän takia teos on jälleen yksi niistä teoksista, mikä pyrkii muistuttamaan yrityksiä siitä, että digitalisaatiota tulisi hyödyntää viestinnän, tiedonkeruun ja asiakaspalvelun tehostamisessa. Monet eri alat voisivat parantaa omaa toimintavarmuuttaan panostamalla digitaalisiin järjestelmiin ja myydä entistä paremmin.

Monet teoksen lukijat saattavat kokea tietynlaista kauhua sen suhteen, että pitääkö kaikkia tulevaisuuden ostoja varten ladata erilliset älysovelllukset ja opetella jokaisen sovelluksen käyttö erikseen. Digitaalinen ähky on nimittäin sellainen vaara, joka rasittaa monia ostajia nyt jo sekä pitääkö kaiken toiminnan keskittyä ainoastaan älypuhelimen ympärille - vaikka kyseessä on tärkeä laite. Kaikkia sovelluksia ei kuitenkaan tarvitse käyttää koko ajan ja niiden käyttöön siirrytään, kun ne kykenevät tarjoamaan merkittävää lisäarvoa käyttäjilleen. Nykyisessä liike-elämässä pitää muistaa se, että kaikki ostajat eivät ole mestareita älylaitteiden käytön osalta, eli pitää olla myös muita väyliä ostajien palvelemiseksi. Teoksessa nostetaan kuitenkin hyvin esille Mikkelin Jukureiden sovellus, joka tarjoaa paljon erilaisia palveluja jääkiekkofaneilleen - tarkoituksena on helpottaa arkielämää.

Erityismaininnan saa kappale, jossa käsitellään Suomen peruskoulun käyttämää Wilma-ilmoitusjärjestelmää, joka raastaa monien vanhempien sieluja. Kyseessä on järjestelmä, joka on jäänyt kaikessa komeudessaan viime vuosikymmenelle. Wilman tarkoituksena on jakaa tietoa ja pitää yhteyttä vanhempien ja koulujen välillä. Monet vanhemmat ovat valitelleet sitä, että käyttöjärjestelmän käytettävyys on sekava ja samaan aikaan heitä kuormitetaan valtavalla digiähkyllä opettajien ja muiden vanhempien toimesta.

Kuulun itse siihen ikäluokkaan, jonka nuoruusvuosina miehet olivat rautaa ja veneet puuta. Silloin myös hiihdettiin 50 kilometriä kouluun ja koulun jälkeen raivattiin metsiä. Televisiosta näkyi Music Television, MacGyver ja David Hasselhoffin tähdittämä Ritari Ässä. Tuohon aikaan peruskoululaisilla oli käytettävissä reissuvihko, johon rustattiin koulun uusimmat kuulumiset - jälki-istuntoineen. Joskus opettajat antoivat jotain papereita mukaan, mutta ne saattoivat löytyä repunpohjalta vasta seuraavalla luokalla. Tämä vain esimerkkinä siitä, että digitaalisten järjestelmien pitää helpottaa ihmisten elämää, eikä vaikeuttaa sitä. Wilman ja muiden järjestelmien riesana on lähinnä se, että nämä tuntuvat vaikeuttavan elämää. Tämä vain esimerkkinä siitä, että kaikki elämän kauneus ei suinkaan elä digitaalisen transformaation tuolla puolen. Reissuvihkon käyttäjäystävällisyys näyttää edelleen olevan ylivoimainen - kaikkien osapuolien suhteen.

Teos on kirjoitettu varsin epämuodollisella tavalla, mikä on hyvä asia, koska se nostaa samalla huumorin pintaan. Viiden tähden asiakaskokemus on erityisen hyvä kirja niille, jotka eivät vielä tiedä sitä, että yritystoiminta on suunnattu asiakkaita varten ja että digivälineiden avulla voidaan auttaa ostajia.

MicroMedian hallituksen puheenjohtaja Esko Reinonpoika Alanko kuuluu Suomen myyntimaailman rokkitähtiin, joka edelleenkin puhuu sen puolesta, että brändin pitää luoda itselleen sielu ja syväillä kulttuuria, koska muuten se voi jäädä sieluttomiksi ja kulttuurillisesti köyhäksi, eli tylsäksi. Esko tekee niin kuin hän opettaa. Hän on aina ollut rohkeasti eturintamassa sen suhteen, että yritysväki saa olla persoonallista, eikä aina tarvitse maastoutua harmaaseen seinätapettiin.

Itse kuulun siihen sarjaan, jonka piti mennä opiskelemaan taidetuotantoa, mutta päädyin tutkimaan markkinointia. Brändien rakentaminen on taidetta, ainakin itse olen soveltanut taidetta ja tyyliä niin paljon liiketalouteen kuin se on ollut vain mahdollista. Muistan, kun tutustuin Esko Reinonpojan ensimmäiseen teokseen Eikö oo valtavaa?? - Syvähenkisen markkinointimiehen henkilökuva 2000-luvun alkupuolella. Teos vei mennessään, koska siinä tuotiin esiin ne asiat, mitkä tekevät bisneksestä kiehtovan, eli luodaan unohtumattomia elämyksiä ja luodaan kiehtovia ihmissuhteita.

Esko Reinonpojan toinen teos Bisnes, menestys ja maalaisjärki ilmestyi vuonna 2004. Sain kyseisen teoksen nimikirjoituksen kanssa, kun vierailin Eskon Ullanlinnan toimistolla. Hänen toimisto edusti sielukkuutta, eli sähkökitarat ja presidentti Urho Kekkosen pop-henkiset muotokuvat toivat reipasta asennetta usein varsin kolkkoihin toimistotiloihin. Henkilökohtainen tapaaminen oli yhtä lennokas kuin hänen räppi-luennot, eli vauhtia riitti tapaamisen aikana.

Esko Reinonpoika on tehnyt B2B-alalla (Business-to-Business) jo vuosikymmeniä sitten sen, joita monet muut ovat alkaneet toteuttamaan vasta nyt, eli yritysmyynnin ei tarvitse edustaa sitä visuaalista ilmettä, jota Getty Images ja monet muut kuvapankit yrittävät meille tarjoilla. Näyttelijä Vince Vaughnin Unfinished Business -elokuvan markkinoinnissa käytettiin juuri näitä valokuvia, jotka nostavat aina pientä myötähäpeää. Katso tästä, niin tiedät mitä tarkoitan.

Esko Reinonpoikaan voisi rinnastaa hieman laulaja David Bowien bisnesfilosofiaa, joka sanoi näin: "Olen taiteilija, kun luon taidetta. Taiteen valmistuttua olen kuin bisnesmies, joka keskittyy vain myymiseen (sell like hell)." Monien yritysjohtajien pitäisi ymmärtää tämä filosofia, koska taidetta syleilevät brändit myyvät paremmin kuin ne, jotka eivät sitä syleile. CITY-lehden vannoutuneille lukijoille voi kertoa samalla sen, että Esko Reinonpoika Alanko oli CITY-lehden toimitusjohtaja vuosina 1990-1991. Nautit juuri parhaillaan Eskon kulttuuriperinnöstä.

Markkinat ovat siirtyneet ostajien valtakauteen. Loppukuluttajien ja ammattiostajien ostotavat kehittyvät nopeammin kuin yrityksien myyntiprosessit. Radikaaleimmissa visioissa myyjiä ei enää tarvita lainkaan. Myynnin ja markkinoinnin mittaaminen ja asiakaskokemuksen johtaminen menevät uusiksi.

Liiketalouden konkarit, kauppatieteen maisterit Jukka Aminoff ja Mika D. Rubanovitsch ovat kirjoittaneet valmiin pelastussuunnitelman yrityksille, jotka eivät ole vielä heränneet asiakkaiden ostokäyttäytymisessä tapahtuneisiin muutoksiin eivätkä digitaalisuuden ja markkinointiautomaation tuomiin mahdollisuuksiin.

Ostovallankumous (Johtajatiimi, 2015) sopii kaikille myyjille, myynti- ja markkinointijohdolle, ostajille, loppukuluttajille, yritysjohtajille ja yrittäjille. Kyseessä on väkevä teos siitä, miten yritykset voivat saavuttaa merkittävän kilpailuedun hyödyntämällä uusia teknologioita sekä lisäämällä yhteistyötä markkinoinnin ja myynnin välillä. Kirjoittajat tuovat valoa tulevaisuuteen antamalla käytännönläheisiä ratkaisuja siihen, miten nykytilanteeseen sopeudutaan ja myyntiä saadaan kiihdytettyä.

Ostovallankumous-kirjan julkistamistilaisuus pidettin tänään kauppakorkeakoulu Hankenilla Helsingissä. Lavalla nähtiin Jukka Aminoff, Mika D. Rubanovitsch, Timo Hansio, Tomi Hilvo ja ministeri Anne Berner. Hankenin suuri seminaarisali oli täynnä kutsuvieraita.