Mieli-Ku-Vitusta

Mun ei tarvii olla enää piilossa, mä voin olla vapaa ja antaa kasvot sille mitä monet käyvät läpi päänsä sisällä. Hulluus, mitä se on?

Mä koen että voi olla hulluutta hyvällä tapaa. Voi iloita hulluilla ajatuksilla ja heitellä ilmoille hulluja ideoita.

Sit voi olla hulluutta negatiiviseen sävyyn.

"Moi... Moooi..." Sanoi kaivonkansi möreällä bassomaisella äänellä.
Mä vastasin.

"Äiti näätkö sä? NÄÄTKÖ sä?! Mulla tulee suolet mahasta pihalle!!"

Näistä toipuminen mun elämässäni on kestänyt vuosia. Jatkuen yhä.
Mulla oli jäätävä psykoosikohtaus ja tuossa vain osa siitä mitä muistan käyneeni sillä hetkellä läpi pääni sisällä. Se on hulluutta. Ei, minä en ole välttämättä hullu, mutta se mitä mulle tapahtui on väärin ja silkkaa hulluutta. Ihmisen mieli on semmonen, hauras. Se voi flipata ihan tosta noin vaan ja mun mielestä se tässä on hullua. Mä en kutsuis ihmistä hulluksi. Ihmiset tekee hulluja tekoja ja kokee hulluja asioita, mutta on väärin tuomita ihminen hulluksi.

Mä oon sitä mieltä että ihmisen mieli.. Se on totuus. Psykoosikohtauksien jälkeen mä oon oppinut aatteleen että kaikki on mahdollista.. Jos siihen todella uskoo. Ihmisen mieli on niin hauras että se tieto mikä sulla on sillä hetkellä ja sä uskot siihen enemmän kuin mihinkään muuhun, se on sulle totuus.

Tää on mulle rankkaa, tuoda näitä asioita läpi. Mutta mä toivon voivani auttaa edes yhtä ihmistä näillä sanoilla:
Sulla on mahdollisuus.

Mitä tahansa maailmassa tapahtuu niin sinä olet se joka pystyy muuttamaan omaa suuntaa. Ei tarvitse kokea olevansa hullu, koska se on tuomio. Ihminen voi sairastaa, mutta sairaudesta voi toipua. Mä uskon siihen.

Mä haluun uskoo hyvään.

Hei! Mä olen Tamperelainen rap-artisti Adjektiivi. Mä oon elänyt kivisen tien josta osan haluan teille kertoa.

Mä sairastuin varhaisteininä masennukseen. Se diagnosoitiin mulle 14 -vuotiaana, psykoottinen masennus. Mut laitettiin hoitoon siitä. Mä en tiennyt yhtään millasta se olis, mennä hoitoon, mua vaan pelotti. Sillä sairaalalla oli maineensa. Pelokkaana mutta rohkeana mä oon selvinnyt vaikkakin mulla myöhemmin diagnosoitiin epävakaa persoonallisuushäiriö ja nyt lähiaikoina myös kaksisuuntainen mielialahäiriö. Oon elänyt läpi pari todella vakavaa psykoosikohtausta ja oon syönyt valitettavasti jo kymmenen vuotta lääkkeitä vaikka nuori olen vieläkin. Ehkä lääkkeistä osa onkin hyviä, kyllä osa niistä auttaa, muakin on auttanut. Mutta Luoja tietää että musiikki on se mikä mut on pelastanut joka kerta.. Mä teen musiikkia aktiivisesti lähes päivittäin, mulla on myös musiikkiterapeutti jota tapaan kaksi kertaa viikossa. Lääkkeet tasottaa mieltä ja auttaa nukkumaan, mutta mulle oikea lääke on aina ollut musiikki. Mä toivon että ihmiset ymmärtäisivät mua enemmän ja paremmin.. Esimerkiksi miksi biisini käsittelevät niin rankkoja aiheita? No koska mulla on rankkaa! Mutta kaiken tän keskellä on valoa. Aina on olemassa valoa. Jokaisen pitää vaan löytää oma polkunsa ja tehdä omat valintansa. Mun valintani on musiikki ja se että mä haluan oikeesti elää. Siitä ei oo kauaakaan kun en halunnut. Ehkä se vaan pitää saada kirjotettua ylös näin? Ehkä se pitää sisäistää kunnolla että elämä on meillä vain kerran. Mä pyydän, jakakaa tätä tekstiä ja yrittäkää ymmärtää mielenterveysongelmaisia koska mekin pystymme! Ja kiitos jokaiselle joka kuuntelee mun musiikkia tai tukee mua jollain tapaa, se on suurta mulle, harvoin sitä vaan tulee sanottua kuinka kiitollinen on.. Mutta kiitos. Kuunnelkaa tämä biisi, koska minäkin pystyn! :) <3

Miten se ilmenee?

Mielialan vaihtelevuus: Joo tuttu tunne, mulla se on päivittäistä, sitä tapahtuu jopa monta kertaa tunnin sisään.. Ensin sitä on niin vitun ilonen jostain.. sit se tapahtuu, valtava kyynelten määrä laskeutuu poskille. Ei saatana, mä aina mietin.. Kuka mun mieltäni hallitsee jos en minä siihen pysty?!! Kuka perkele sitä säätelee siihen malliin että eka on niin hauskaa ja sit purraan hammasta yhteen?? Tuolit lentelee niin että seiniin tulee reikiä ja tuoli on sen myötä täysin paskana... Mikä vitun tasapainoisuus? emmä tunne semmosta käsitettä.. Joskus mä oon jopa vaarallinen ympäristölle sekä tietty itselleni.. On mulla ongelmia, mut niiden sääteleminen on mulle täysin vierasta.. Tunteet.. Ne on se mitä mä elän hetki hetkeltä, päivä päivältä ja vittu vuosi vuodelta. Aina tää on ollu tätä, etten mä osaa hillitä mun tunteitani. Välillä sitä on niin täynnä intoa, iloa, voimaa.. Mutta sitten on myös se nurja puoli, niinkuin kaikessa. Ei mulla ole mitään tasapainoa elämässä. Jos joku tyrmää mun mielipiteen, siitä syntyy sota. Jos joku sanoo tai katsoo väärin, mä alan itkemään ja lähden pois.. Tai toisin päin, lähden pois ja alan itkemään.. Yleensä mä itken yksin, mutta nyt mä oon vähitellen "oppinut" itkemään läsnä. Ehkä se johtuu siitä että mulla on nyt niin vitun vaikeeta aikaa, ehkä se johtuu siitä etten ehdi juoksemaan pois tunnevirran tullessa, ehkä se johtuu jostain aivan muusta kuin siitä että mä haluisin itkee muiden nähden.. Mä häpeän.

Ihmissuhteet: Joo mä oon kyllä ihan vitun rasittava kun takerrun ihmisiin.. Oon aina ollut semmonen et tarviin ihmisiä enkä osaa päästää irti vaikka ne sitä pyytäis.. Oon ollu aina kauheen läheisriippuvainen ihminen.. Mä haluan että musta välitetään enkä kykene oleen yksin. Mä tiedän sen. Mutta riidan sattuessa mä en kylläkään oo mitenkää pitkävihanen, vaan pyrin sopiin niin nopeesti kun mahdollista, vaikka toinen ei olis vielä siihen valmis. Mä tiedän että ihmissuhteet vaikuttaa saatanan paljon mun mielialojen vaihteluun, mut en mä ilman ihmissuhteita pystyis elään... Se on myös totta et välillä sitä rakastaa ihmisiä ihan sikana, ei pysty oleen rakastamatta, mutta toisinaan se tuntuu niin inhottavalta rakastaa ihmisiä että haluaa kuolla. Haluaa vaan pois kokonaan koska välittää niin paljon ja tuntee kuitenkin silti olevansa niin yksin.

Pelko: Niin, pelko kaikesta on todella kuormittavaa. Mä tiedän kyllä miltä tuntuu pelätä henkensä edestä.. Mutta on myös pelkoja joita ei välttämättä tarvii elämäänsä, silti niitä pelkää. Pelkää tulevansa hylätyksi, pelkää jäävänsä seuraavan vastaantulevan rekan alle, pelkää matkustaa, pelkää kuolemaa, pelkää nukkua, pelkää, pelkää ja pelkää... Se vasta on loputon kierre. Kun kerran ihminen oppii pelon tunteen, siitä ei koskaan pääse eroon. Voi oppia luottaan, mutta sitten syntyy toinen, uusi pelko. Vittu mä en jaksais pelätä joka päivä, mutta sitä mä teen. Ehkä se johtuu vaan musta, mun mielestä, mun epävakaudesta, tai ehkä mulle on tehty vaan jotain niin saatanan pahaa että mun tarvii pelätä jokaista liikettä.. Ehkä mua on satutettu joskus niin pahasti etten pärjää sen takia kunnolla enää elämässäni. Ja kaikki se jättää syvät arvet niin kehoon kuin mieleenkin. Kaikki se tulee tuntumaan mussa lopun ikääni, mutta joidenkin asioiden kanssa on pakko oppia elämään. Yksi niistä on menneisyys.

Epätoivo: Ei sitä vaan halua et toinen lähtee pois, ei haluu tulla hylätyks. Tekee kaikkensa ettei toinen lähtis. Epätoivoisiakin tekoja. Se on yks oire epävakaasta persoonallisuudesta ettei kertakaikkiaan päästä irti ja tekee sen eteen mitä tyhmimpiä tekoja. On myös epätoivo elämästä, tuleeko musta mitään, onko mulla mitään, olenko mä mitään ja vittu joo. Ne kysymykset pyörii päässä koko vitun ajan. Hullukshan tässä tulee kun mikään ei ole niinsanotusti tasapainossa. Ei mikään.

Identiteetin epävakaus: Mitä sitä sitten on? Ei oo tyytyväinen mihkään mitä itsessään näkee tai kokee. Ja tuntuu ettei kukaan muukaan voi sietää sitä mitä mä olen. Poikatyttö.. Mulla on oma kuoreni ja tämmönen mä oon, olin siitä ylpee tai tyytyväinen tai en? Ihan sama, musta kasvoi tämmönen. Kenenkään ei tarvitse tulla kritisoimaan sitä minkä näkönen olen, miks pukeudun näin, miks mä ylipäätänsä näytän yhtään miltään.. Periaatteessahan se on vitun sama mitä musta ajatellaan, mut kyllä mä myös mietin että mitä mun pitäis tehä toisin että olisin se mitä ihmiset haluu mun olevan.. Ja seksuaalinen suuntautuminen, no ei se siitä varmasti miksikään mun kohdalla ole vaihtumassa. Mä tykkään niin naisista kuin miehistäkin. Naisista ehkä enemmän. Ja mä oon mitä oon, kenenkään on turha tulla "haukkumaan" mua esim. lesboksi, koska en koe sitä haukkumasanana. Jokainen saa tykätä kestä haluaa, meillä on siihen oikeus. Välillä sitä tuntuu kylläkin että on epäonnistunut ihan kaikessa. Ja se välillä tapahtuu todella usein, ainakin mulle.

Impulsiivinen käyttäytyminen: Niin, mulla on kai joku päihdeongelma, peliongelma ja vitusti muita ongelmia. Sitä turruttaa itteensä joillakin riippuvuuksilla koska haluaa helpotusta. Esimerkiksi lääkkeitä ja viinaa tulee vedettyä useinkin sekasin. Se on tyhmää, mut ei sitä siinä hetkessä ajattele että ompa tyhmää käytöstä. Sitä vaan tekee, tekee, tekee ja menee. Tekee sen mitä tunteet sanoo, eikä sitä mitä järki sanoo. Joskus sitä vetää ittensä niin sekasin että herää sairaalasta. Joskus tahallisesti, joskus tahattomasti. Joskus sitä yrittää itsemurhaakin kun on niin vitun paha olo. Yrittää turruttaa kaiken sillä että nukkuu pois. Nyt kun sitä ajattelee niin ei siinä ole mitään järkee, haluaa elää, ei kuolla. Mutta toisinaan on niin epätoivoinen että haluaa ennemmin kuolla kuin elää. Ja silloin se tuntuu ainoalta vaihtoehdolta. Mua on revitty kaiteelta roikkumasta virkavallan avuin. Mua on kuljetettu ensiapuun. Mulle on juotettu vitusti lääkehiiltä. Plaaplaaplaa.

Taipumus vahingoittaa itseään: No siitä tulikin jo puhuttua. On kertoja jolloin haluaa vaan lievittää tuskaa satuttamalla, mutta on myös niitä vakavampiakin kertoja.

Epäilyt: On harhaluuloja, epäilyksiä, outoja oloja.... Mä oon sairastanut koko nuoruuteni erilaisia mieleen liittyviä sairauksia. Oon elänyt läpi kaksi todella vakavaa psykoosikohtausta ja vakavan masennuksen. Nyt tulos on tää. Mä elän päivä päivältä ehkä parempaan suuntaan ja välillä huonompaan suuntaan. Askel eteen, askel taakse. Joskus sitä ottaa askelia sivullekin. Joskus putoaa, joskus sitä nousee..

Elämä mun roolissa on suunnilleen tämmöstä miten sen kuvailin.. Tuskin oon ainoo. Jos herää jotain kysymyksiä, kysykää ihmeessä! Jos haluatte tarkennusta johonkin, kysykää ihmeessä! Oon tässä nyt itseäni varten kirjoitellut, mutta miks en vois kirjottaa teitäkin varten? Jos löytyy jotain yhteistä niin tulkaa ihmeessä kertomaan ja puhumaan jos siltä tuntuu.

Mä en oo ihan normaali lapsi.