Kesän reitit

Tämän päivän retkelläni yhdistän luontoretkeilyn taiteeseen. Nämä kaksi asiaa löytyvät kaiken lisäksi samasta paikasta, itäisen Helsingin Kivinokasta. Se sijaitsee Herttoniemen luoteiskulmassa ja jatkuu Vanhankaupunginselälle. Helsingin keskustasta pääsee lähelle Kivinokkaa lukuisilla busseilla sekä metrolla.

Kivinokka on viime aikoina noussut otsikoihin Helsingin kaupungin uudelleenkaavoitusten yhteydessä, sillä alueen tulevaisuus on suuri kysymysmerkki. On mahdollista, että nykyinen virkistys- ja kesämaja-alue saa väistyä asuinalueen tieltä. Toivotaan, ettei näin käy, sillä Kivinokka on monelle kaupunkilaiselle tärkeä paikka. Nyt on siis oiva hetki vierailla Kivinokan alueella ja saada päättäjät ymmärtämään alueen tärkeys kaupunkilaisille nimenomaan ulkoilualueena. Me kaupunkilaiset tarvitsemme myös luontoa ympärillemme.

Tänään otan myös pyöräni mukaan, koska haluan pyöräillä hieman tuolla alueella. Pyörän saa ottaa metroon mukaan, joten valitsen kulkuneuvoksi bussin sijasta metron.

Kivinokka sijaitsee Kulosaaren ja Herttoniemen metroasemien välissä. Taidan jäädä pois Kulosaaressa. Sinne on Rautatientorilta kahdeksan minuutin matka itäänpäin menevällä metrolla.

Metro saapuu laiturille parin minuutin kuluttua. Talutan pyöräni metroon, jossa on paljon ihmisiä. Mahdun kuitenkin hyvin kyytiin.

Näkymä metron ikkunasta Sörnäisten jälkeen on kaunis ja valoisa. Enää ei olla tunnelissa. Metro ajaa nyt ulkona ja ikkunoista näkyy meri. Pian kuuluu kuulutus "Kulosaari, Brändö". Tämä on asemani ja jään pois kyydistä.

Kulosaaren uudistetulta asemalta lähden ajamaan pyörällä Herttoniemen suuntaan. Matkaa on hieman alle kaksi kilometriä. Näköjään tästä menee myös bussi numero 81, joka ajaa Herttoniemen ja Kulosaaren väliä. Hyvä tietää ensi kertaa varten!

Ajan muutaman minuutin ja pian vasemmalla näkyy kyltti, joka ohjeistaa Kulosaaren kartanolle ja Kivinokan ulkoilupuistoon. Tuossa vieressä näkyy myös bussipysäkki, jossa bussi numero 81 pysähtyy juuri. Käännyn tästä.

Jatkan matkaa pitkin maaseutumaista hiekkatietä. Ohitan jalkapallokentän ja siirtolapuutarhan. Mäen jälkeen saavun parkkipaikalle ja jätän pyöräni tähän.

Kävelen kahvion kylttien osoittamaan suuntaan. Matkan varrella näkyy herttaisia, puisia mökkejä. Alueet on merkitty ja numeroitu lohkoina. Pian näkyy myös uimaranta. Siellä näkyy kymmeniä ihmisiä uimassa. Kauempana on myös koirien uimapaikka.

Siellähän se vihreä, puinen kahvila veden äärellä jo näkyykin. Kaumpana huomaan myös heinäseipäitä ja puuveneitä. Pihassa on keinu ja merellä laituri. Jatkan rantaa kohti ja bongaan ensimmäiset Kivinokassa syyskuun puoliväliin asti näytillä olevat pientilateokset; kallioilla makaa krokotiili ja maassa on papukaijoja.

Kyseessä on vuosittain Kivinokkaan kasattava ympäristötaidenäyttely. Kivinokan alueelle on sijoitettu lukuisia hauskoja taideteoksia. Niitä voi bongailla kartan avulla tai vain samoilemalla alueella ristiin rastiin.

Kahvilan pihassa näkyy jo monta hauskaa teosta. Tämähän on jännää! Pihassa on myös kanoja häkissään. Lampaitakin on kuulemma ollut, mutta juuri nyt aitaus on tyhjä.

Jatkan matkaani ruokailun jälkeen kohti aiemmin ohittamaani luontopolkua. Löydän selkeät opasteet ja seuraan niitä. Saavun aukiolle, josta luontopolku alkaa.

Opastetaululla informoidaan, että polku on 330 metriä pitkä ja se päättyy Viikin-Vanhankaupunginlahden luonnonsuojelualueen eteläreunalla sijaitsevalle lintulavalle. Taululla mainitaan polun soveltuvan myös liikuntarajoitteisille.

Suuntaan metsään. Pian näen metsän keskellä pingispöydän. Kävelen lähemmäksi ja huomaan, että se on osa ympäristötaidenäyttelyä. Mailoissa on tunnettujen ihmisten kasvokuvia. Maassa on pallokin. Aika hauska idea! Toivon, että kukaan ei tuhoa tai varasta näitä.

Jatkan matkaani selkeästi merkittyä polkua pitkin. Metsä näyttää kauniilta ja valonsäteet kimmeltävät puiden lomasta. Upea paikka.

Ohitan siilien suojatieksi merkatun kohdan. Se hymyilyttää. Matkan varrella löydän muutaman muunkin taideteoksen. Tunnistan muun muassa julkisuuteen päässeen näkinkenkää kuvaavan teoksen, jonka sisältä on varastettu helmi. Näkinkenkä on edelleen tyhjä.

Pian päädyn lintulavalle. Täällä on todella hiljaista. Minun lisäkseni täällä on kaksi ihmistä kiikareineen. Luonnonsuojelualue vesistöineen on kansainvälisesti merkittävä lintukosteikko. Kaukana näkyykin joutsen poikueineen. Kaunista.

Istun jonkin aikaa paikoillani. Katselen lintuja ja kuuntelen hiljaisuutta, kunnes palaan metsäpolulle. Luontopolku päättyy pian ja se kaartaa takaisin lähtöpisteeseen. Samoilen vielä jonkin aikaa tunnelmallisten kesämajojen välissä kulkevilla poluilla ja haaveilen omasta puumökistä. Tällainen omaa kotia lähellä oleva mökki olisi kyllä täydellinen rentoutumispaikka.

Iltapäiväaurinko paistaa lämpimästi. Luonnossa liikkumisen, siirtolapuutarhamökistä tai kesämajasta haaveilun sekä lintujen ja taiteen bongailun jälkeen aion nyt vain etsiä täydelliset puut, joiden väliin saan ripustettua riippumattoni. Loppupäivä on omistettu päiväunille riippumatossa, kirjalle ja merinäköalalle. Saatan myös pulahtaa veteen.

Paikka löytyy niemen kärjestä. Ripustan riippumattoni puihin kiinni ja rentoudun matolla makoillen iltaan saakka. Tänne pitäisi tulla useamminkin.

Kotiinpäin mennessä hyppään metroon Herttoniemen metroasemalta. Vajaa kymmenen minuuttia ja minä ja pyöräni olemme taas takaisin lähtöpisteessä, Rautatieasemalla.

Mahtava paikka uimiseen, luonnossa liikkumiseen ja lintujen bongailuun tuo Kivinokka! Suosittelen kaikille myös tilataidenäyttelyyn tutustumista. Teokset ovat esillä vielä yli kuukauden. Itseltänikin jäi vielä monta teosta löytämättä. Niitä pitäisi olla yhteensä 19. Loput aion löytää ensi kerralla.

Tämän päivän retkikohteeni on Helsingin Taivaskallio. Matkalla sinne aion käydä vuoden 1952 olympialaisiin valmistuneessa Kumpulan maauimalassa . Haluan muutenkin vähän tutustua Kumpulan ja Käpylän puutaloalueisiin ja mahdollisesti käväistä myös Kumpulan kasvitieteellisessä puutarhassa.

Matka alkaa taas Rautatientorilta. Täältä pääsee Kumpulaan HSL:n reittioppaan mukaan monella eri bussilla, mutta lähes perille asti pääsee bussilla numero 55, joka näyttää olevan rautatientorin reunalla sijaitsevalla pysäkillä jo lähtövalmiina. Sisään siis ja menoksi.

Bussimatka tuntuu hitaalta. Reitti kiertää Merihaan läpi ja jatkaa Sörnäisten rantatieltä Verkkosaaren ja Hermannin suuntaan. Tuollahan näkyy kierrätyskeskus. Se on varsinainen aarreaitta ja sieltä voi löytää mitä vain. Pitäisi käydä siellä hieman useammin. Kutsuplus-palvelua käyttämällä uudet huonekalut saisi taksia edullisemmin myös kuljetettua melkein kotiin asti.

Matka on kestänyt noin 20 minuuttia. Bussi kääntyy Kumpulaan. Painan stop-nappia ja jään kyydistä pois. Matkalla maauimalalle pysähdyn ihastelemaan kauniita, värikkäitä puutaloja. Tunnelma Kumpulassa on rauhallinen. Pihoissa näkyy puutarhakalusteita ja grillejä. Lapset leikkivät leikkipuistossa. Luonto kukoistaa, linnut laulavat ja oravat hyppivät puissa. Täällä voisin kuvitella asuvani!

Näen maauimalan kyltin. Kävelen kyltin osoittamaan suuntaan muutaman minuutin, maksan sisäänpääsymaksun ja menen vaihtamaan uima-asun päälleni. Ihanaa päästä uimaan ja samalla olla ulkona! Tätä olen kaivannut.

Ihmiset hyppivät veteen. Altaassa näkyy myös vesijuoksijoita, mutta haluan nyt vain vuoroin uida ja vuoroin ottaa aurinkoa nurmikolla.

Muutaman tunnin päästä jatkan matkaa, kun koen saaneeni tarpeeksi vedessä pulikoinnista ja auringonotosta. Suuntaan toiselle puutaloalueelle, Käpylän seudulle. Sinne ei ole matka eikä mikään ja päätän kävellä pitkin Intiankatua. Vaihtoehtoisesti olisin päässyt Käpylän paloaseman pysäkille esimerkiksi bussilla numero 56. Helsingin keskustasta pääsee Käpylään myös esimerkiksi raitiovaunulla numero 1.

Minulla on jo pieni nälkä, joten käyn syömässä Koskelantien varressa sijaitsevassa ravintolassa. Kruunaan ateriani vielä pienellä jälkiruoalla ja iltapäiväkahvilla, jotka nautin sympaattisella Käpylän lippakioskilla.

Juon kahvia ja kuuntelen musiikkia. Tämä on söpö, vaaleankeltainen lippakioski, jossa tuntuu aina olevan rento tunnelma. Täällä järjestetään välillä myös monenlaisia tapahtumia musiikkiesityksistä kirpputoreihin. On mukavaa, että lippakioskikulttuuri elää taas. Ne ovat vain jotenkin Helsingin juttu ja kuuluvat tähän kaupunkiin.

Kahvittelun jälkeen matka jatkuu. Tie kaartaa hieman vasemmalle, loivaan ylämäkeen. Sieltä löydän etsimäni tien, Pekka Jokipaltion tien. Kävelen loivaa ylämäkeä pitkin varsinaiseen määränpäähäni, Taivaskalliolle.

Taivaskallio on yksi Helsingin korkeimmista kohdista ja se on noin 60 metriä korkea. Näköalat ovat kauniit ja näin korkealta näkee moneen suuntaan, aina Helsingin keskustaan asti.

Ympärilläni näkyy sotaan viittaavia esineitä ja kylttejä. Näen useita ilmatorjunta-asemia tykkeineen. Tutkin paikkoja. Alueen keskellä on pieni vesiallas. Maassa on nuotion jäämät. Täällä on näköjään hiljattain grillattu.

Talvisin Taivaskalliolla kuulemma lasketaan pulkalla. Pitää siis tulla laskemaan mäkeä vaikka laskiaisena. Tämä on siis loistava retkikohde myös lapsiperheille.

Täällä on rauhallista. Liikenteen melu ei kuulu tänne ylös asti. Istun kalliolle ja avaan kirjani. Aion rauhoittua hetken. Edessäni oleva pariskunta kuhertelee ilta-auringon paisteessa ja kauempana näkyy muutama muukin ihminen nauttimassa olostaan.

Ilta alkaa hämärtyä ja lukeminen saa riittää. Kävelen takaisin samaa reittiä, koska haluan mennä vielä paluumatkallani tuntemaan puutaloalueen tunnelman.

Myös täällä Käpylässä on idyllisiä puutaloja puutarhoineen. Kukkulan päällä näkyy tyylisuunnaltaan funktionalismia edustava Käpylän kirkko.
Käppäilen hetken ristiin rastiin puutalojen ympäröimillä kaduilla. Katselen ympärilleni ja vain ihastelen idyllistä Puu-Käpylää ennen raitiovaunupysäkille suuntaamista. Junallakin täältä pääsee takaisin keskustaan, mutta raitiovaunu kaartaa jo pysäkille.

Olen valmis palaamaan takaisin keskustaan. Päivä oli mukava ja monipuolinen. Oli liikuntaa, näköaloja, puutaloja ja rentoutumista. Mitäs sitä muuta vapaapäivänä tarvitseekaan? Kasvitieteellinen puutarha jäi kyllä tällä kertaa väliin, mutta sinnekin on vielä joku päivä päästävä! Onhan tätä kesää vielä onneksi jäljellä!

Suomen kesä on parhaimmillaan ja on mustikka-aika. Tänään, heinäkuisena sunnuntaina haluan taas päästä hetkeksi pois kaupungin hälinästä.

Yksi pääkaupunkiseudun parhaista luonnon piilopaikoista on ehdottomasti Nuuksion kansallispuisto, joka sijaitsee alle 40 kilometrin päässä Helsingin keskustasta.

Pinta-alaa Nuuksion kansallispuistolla on yhteensä noin 53km2 ja se levittäytyy Espoon, Vihdin ja Kirkkonummen alueille. Nuuksion luonto on monipuolinen ja vaihteleva ja kansallispuisto on luontoarvoiltaan Uudenmaan laajin ja tärkein yhtenäinen saloalue.

Kansallispuiston alueella on yli 80 järveä tai lampea, joista suurin osa on hyvin kirkasvetisiä. Muuten maastossa vuorottelevat laaksot, rotkot, suot ja metsät. Alueella kasvaa havumetsää, tammimetsää, sekametsää sekä lehtometsää.

Nuuksion luonto on Suomen mittakaavassa erittäin monimuotoista ja siellä elää myös useita harvinaisia eläinlajeja, kuten muun muassa kansallispuiston tunnuseläimiä, liito-oravia. Näiden lentävien oravien lisäksi Nuuksiossa voi törmätä myös esimerkiksi hirviin, kettuihin ja valkohäntäkauriisiin.

Vaikka olen tiennyt Nuuksion olemassaolosta ja kuullut siitä paljon hyvää, en jostain syystä ole koskaan käynyt siellä. Nautin suuresti luonnossa liikkumisesta ja käyn Lapissa asti vaeltamassa, mutta aivan lähettyvillä olevassa kansallispuistossa en vain ole vielä käynyt. Olen kai kuvitellut, että sinne ei pääse ilman omaa autoa. Nyt kuitenkin tiedän, että retken Nuuksioon voi toteuttaa aivan yhtä hyvin käyttämällä julkisia kulkuneuvoja. Tänään testaan, kuinka tämä käy.

Helpoin tapa päästä luonnonhelmaan, Nuuksioon, on junan ja bussin yhdistelmä. Helsingin päärautatieasemalta on mutkattominta matkustaa paikallisjunalla Espoon keskukseen, josta liikennöi bussi numero 85, ja kesäisin myös numero 85A, suoraan kansallispuiston alueelle.

Olen rautatieaseman ratapihalla ja tarvitsen nyt U-junan tai vaihtoehtoisesti S-junan. On sunnuntai ja junat eivät kulje jatkuvasti. Seuraava S-juna näyttää lähtevän vasta 15 minuutin kuluttua. Käytän ajan hyväkseni ja kipaisen kauppaan hakemaan eväitä.

Istun junassa ja juna lähtee liikkeelle. Otan kirjani esiin ja aion nauttia pakollisesta paikallaan olemisen hetkestä. Julkisilla kulkuneuvoilla liikkumisessa on omaan autoon verrattuna juuri tämä helppous. Matka-ajan voi käyttää valitsemallaan tavalla, koska ei itse tarvitse keskittyä liikenteen seuraamiseen. Itse valitsen ajankulukseni nyt lukemisen.

Konduktööri vaeltaa junan vaunuissa ja informoi Turkuun ja Karjaalle matkustavia viivästyneistä ratatöistä, joiden takia junayhteydet eivät kulje normaalisti. Hän on mukava ja avulias, vaikka muutama matkustaja vaikuttaa myöhästymisen takia kireältä.

Saavumme Espoon asemalle. Täältä minun täytyy löytää bussi numero 85 ja varmistaa, että muistan bussin numeron oikein. Tiedustelen asiaa vastaan käveleltä bussinkuljettajalta ja saan humoristisen vastauksen: "Sovitaan niin! Eikös se 85 ole aika hyvä numero? Se lähtee tuolta toiselta puolelta siltaa.". Jatkan siis Kirkkojärventien kylttien osoittamaan suuntaan.

Bussi seisoo jo pysäkillä ja hyppään kyytiin. Näytän vuorokausilippuani kortinlukijalle. Bussissa vaikuttaa olevan lähinnä turisteja. Muutama suomalainenkin täällä on.

Suuntaan bussin takaosaan. Siellä istuu myös kaksi tyttöä rinkkojensa kanssa. Rinkat herättävät mielenkiintoni ja jututan tyttöjä hieman. He ovat kotoisin Sveitsistä ja ovat Euroopassa interreilaamassa. Suomessa he aikovat olla vain yhden vuorokauden. Rautatientorin matkailija-infossa heille oli kerrottu, että Nuuksio on loistava paikka telttailuun. Sinne he ovat siis nyt matkalla telttailemaan yhdeksi yöksi.

Noin kahdenkymmenen minuutin matkan jälkeen bussin ikkunasta näkyy maaseutumaiseman jälkeen juuri vast'ikään avattu Suomen luontokeskus Haltia. Jään pois tässä pysäkillä. Haluan mennä tutustumaan tuohon mielenkiintoiselta kuulostavaan, uuteen paikkaan.

Haltia on skandinaavista tyyliä edustava rakennus. Sisustuksessa on käytetty paljon puuta ja ikkunat ovat isot. Niiden läpi näkyy kaunista järvimaisemaa.

Kiertelen Haltian näyttelytiloissa ja opiskelen faktoja Suomen luonnosta ennen oikeaan luontoon siirtymistä. Täällä on paljon lapsiperheitä. Täällä voi perehtyä kaikkiin Suomen kansallispuistoihin tai lukea virtuaalista autiotuvan vieraskirjaa. Siellä täällä näytetään videoita ja luontoaiheisia kuvia on ympäriinsä. Näyttelyt kuulemma vaihtuvat tietyin väliajoin.

Ennen luontoon siirtymistä käyn vielä kurkkaamassa näköalaa Haltian Pohjannaula-tornista ja nautiskelen kupin kahvia Haltian ulkoterassilla.

Nuuksion kansallispuiston alueella on lukuisia eri reittejä, joista jokainen voi vapaasti räätälöidä omansa. Reitit alkavat heti tien toiselta puolelta ja minä päätän lähteä Haltialta kohti Haukkalampea. Edessä olisi 4,4 kilometrin vaellus Haukkalammelle ja sen jälkeen voisin kierrellä lammen ympäristössä.

Reitit ovat selkeästi merkittyjä ja poluilta on vaikea eksyä. Punaisia merkkejä on reilun kymmenen metrin välein ja opastetauluja löytyy lähes jokaisesta tienristeyksestä.

Seuraan Haukkalammen kylttejä. Vastaan tulee vain muutama ihminen. Espanjalaiset turistit kysyvät tietä Haltialle ja bussipysäkille. Ampiainen yrittää liittyä seuraani, mutta karkotan sen kintereiltäni ottamalla muutaman juoksuaskeleen.

Metsä on hiljainen ja rauhoittava. Ohitan lammen. Metsäkävelyn jälkeen edessä näkyy pitkospuita. Kävelen niitä pitkin ja pian edessä on jyrkkä nousu. Kipuan portaita ylöspäin ja samalla lasken niitä. Yhteensä 314 porrasta, ellen väärin laskenut.

Mäen päällä on hyvä ottaa pieni lepohetki ja juomatauko. Kuuntelen samalla hiljaisuutta ja nautin rauhasta. Linnut lentelevät ja puut narisevat hiljaa tuulessa.

Jatkan matkaani. Välillä pysähdyn syömään mustikoita. Risteyksessä jatkan matkaani pitkin Punarinnankierrosta, joka kartan mukaan vie myös lähelle Haukkalampea.

Haukkalammella on kahvila ja opastupa. Täältä saa myös lähdevettä. Opastetaululla näkyy reitti bussipysäkille. Hyvä tietää jatkoa varten, mistä bussi lähtee takaisin Espoon keskukseen.

Kiertelen Haukkalammen alueella ristiin rastiin. Lampi on kaunis. Kauempana näkyy jyrkkiä kallioseinämiä. Ihmiset uivat ja grillaavat. Täällä saa grillata vain siihen tarkoitetuilla alueilla.

Telttojakin näkyy muutama. Myös telttailu on sallittua vain merkatuilla alueilla. Olisi ollut mukavaa jäädä tänne vaikka yöksikin, mutta nyt en ole varustautunut siihen. Ensi kerralla sitten.

Ennen kotiinpaluuta kierräin vielä Nahkiaspolun, joka on kahden kilometrin pituinen luontopolku. Tämä reitti on todella kaunis! Metsä on luonnontilaista ja rehevää.

Puussa kiipeää orava. Onkohan se liito-orava? Päätän, että se on. Pian maasto muuttuu peltomaiseksi. Täälläkin on pitkospuita. Edessä virtaa joki. Muuten on aivan hiljaista. Koko reitin aikan vastaan ei tule ainuttakaan ihmistä. Ainoa kohtaamiseni on liito-oravan kanssa. Sen täytyi olla liito-orava.

Nahkiaspolun jälkeen olen valmis palaamaan kaupungin sykkeeseen. Busseja täältä Nuuksiosta lähtee näin kesäisin ne kaksi, numerot 85 ja 85A.

En tiedä bussiaikataulua. Se olisi kyll ollut Haukkalammen opastaululla. Lähden silti vain kävelemään pöllyävää hiekkatietä pitkin bussipysäkille ohjaavan tienviitan osoittamaan suuntaan.

Viereeni pysähtyy auto, jossa istuu mukavanoloinen perhe. He tarjoavat kyytiä bussipysäkille. Täältä sinne on kieltämättä jonkinmoinen matka ja olen jo kävellyt paljon. Hyppään siis auton kyytiin.

Perhe on ollut Nuuksiossa päiväretkellä. He ovat olleet näyttämässä tyttären irlantilaiselle poikaystävälle Suomen luontoa. Luulenpa, että poikaystävä saa hyvän kuvan maastamme.

Bussi tulisi aivan pian. Perhe on menossa kanssani samaan suuntaan eli Espoon keskukselle, joten he tarjoutuvat kyyditsemään minut sinne asti. Rahallinen säästöhän tämä ei ole, koska vuorokausilippuni on edelleen voimassa, mutta mikäs tässä on jutustellessa mukavia. Harvinaista vieraanvaraisuutta muutenkn tällainen ventovieraan auttaminen. Sitä pitää kunnioittaa!

Espoon keskuksella tutkin eri vaihtoehtoja, kuinka pääsen takaisin Helsinkiin. Bussi Kamppiin lähteekin aivan pian. Suuntaan siis läheiselle bussipysäkille odottamaan bussia numero 154.

Bussimatkan aikana ihastelen ikkunoista näkyvää merimaisemaa ja mieleni on levännyt. Nuuksio on kaunis paikka ja on käsittämätöntä, etten ole käynyt siellä aiemmin. Nyt kuitenkin olen ja ensi kerralla tiedän, että sinne pääsee helposti ilman omaa autoakin. Seuraavalla kerralla aion myös ottaa sen teltan ja grillattavaa mukaan ja jäädä Nuuksioon yöksi. Sitä paitsi sinne jäi vielä lukuisia tutkimattomia reittejä!

On aurinkoinen ja tyyni maanantaipäivä. Kaipaan vilkkaan kaupunkielämän vastapainoksi luonnonrauhaa ja merimaisemaa. Pääkaupunkiseudulla on runsaasti ulkoilumahdollisuuksia, mutta tänään suuntaan läntiseen kantakaupunkiin, Töölön ja Meilahden suuntaan.

Kädessäni on kaupungin sisällä rajattoman liikkumisen mahdollistava HSL:n vuorokausilippu ja vilauttamalla sitä kulkuneuvojen kortinlukijalaitteille voin halutessani matkustaa määränpäähäni ja sieltä takaisin useammankin mutkan kautta.

Suuntanani on tänään kaunis ja vehreä museo- ja ulkoilusaari, Seurasaari. Se on yksi Helsingin tunnetuimmista retkikohteista sekä paikallisten että turistien keskuudessa. Seurasaaren nimestäkin voi päätellä, että se on kaikille avoin kansanpuisto ja sisäänpääsymaksua saarelle ei ole.

Reittioppaan mukaan kätevin reitti on bussilla numero 24, joka lähtee Kolmikulmasta ja ajaa parinkymmenen minuutin matkan lähes Seurasaaren portille asti.

Edellinen bussi 24 on juuri mennyt ja seuraava tulee noin 20 minuutin kuluttua. Kävelen seuraavalle pysäkille, Erottajalle. Pysäkillä katselen odotellessani Mannerheimintien vilinää ja ohikulkijoita.

Sieltä se sinivalkoinen kulkuneuvo kurvaa Erottajalle. Astun sisään lähes tyhjään bussiin ja vilautan vihreää vuorokausilippuani kortinlukijalle. Se ajaa hetken Mannerheimintietä pitkin ja kääntyy Kamppiin ja jatkaa Töölöön.

Jokaisen pysähdyksen aikana ajaneuvon moottorit hiljenevät. Epäilyttävästi vaikuttaa, että bussin moottori sammuisi. Kyseessä on kuitenkin vain vähäpäästöisempi hybridibussi. Joukkoliikenteen kannattamisen lisäksi matkustan nyt myös bussilla, joka on tavallista bussia vihreämpi vaihtoehto. Loistavaa!

Edessä näkyy jo meri. Ihastelen bussin ikkunoiden läpi upeita, kallioisia rantoja. Bongaan myös minigolf-ratoja sekä hopeana hohtava Sibelius-monumentin. Päätän tulla tänne vielä Seurasaaren jälkeen takaisin, joko bussilla tai rantoja pitkin kävellen.

Joku jää pois Hautausmaan vieressä sijaitsevalla Krematorion pysäkillä ja teen hetken mielijohteesta samoin. En tosin Krematorion takia, vaan Hietaniemen uimaranta eli Hietsu näyttää liian kutsuvalta. Muita uimareita ei ole montaa, mutta minä haluan uimaan!

Hietsussa voi viettää vaikka koko päivän uiden, rantalentopalloa pelaten tai kirjaa lueskellen, mutta matkan on jatkuttava. Suuntaan takaisin samalle Krematorion pysäkille ja jatkan matkantekoa juuri pysäkille saapuvalla bussilla numero 24.

Muutaman minuutin kuluttua bussi kaartaa päätepysäkille, Seurasaaren pysäkille. Tästä matka jatkuu kävellen. Astelen valkoista siltaa pitkin saarelle.

Kiertelen Seurasaarta ristiin rastiin. Alueella toimii museoviraston ylläpitämä ulkomuseo, jonne on kerätty kymmenittäin Suomen maakunnille entisaikaan tyypillisiä rakennuksia. Rakennukset ovat peräisin 1600-luvun lopulta 1900-luvulle. Seurasaaressa ulkoilevat pääsevät ihastelemaan vanhoja rakennuksia ulkoapäin ilmaiseksi, mutta tarkemmin historiasta kiinnostuneille ulkoilmamuseon pieni pääsymaksu mahdollistaa museorakennusten tarkemman tutkimisen.

Välillä pysähdyn kallioille vain katselemaan merta ja nauttimaan olostani. Lokkeja ja valkoposkihanhia näkyy kaikkialla. Pitää olla hieman tarkkana niiden kanssa, koska niillä näyttää olevan poikasia. En halua joutua valkoposkihanhen hyökkäyksen kohteeksi. Oraviakin täällä on yleensä paljon, mutta nyt en näe yhtäkään.

Syön evääni kallion päällä ja jälkiruoaksi päätän hakea paluumatkalla sillan kupeessa sijaitsevasta jäätelökioskista jäätelön. Pysäkille näyttäisi juuri saapuvan sama bussi, jolla tänne tulinkin.

Ennen keskustaan palaamista haluan vielä pysähtyä ihastelemaan Eila Hiltusen tekemää, teräksistä Sibelius-monumenttia. Jään pois Rajasaarentien pysäkillä.

Monumentin lähistöllä on yksi Helsingin kotoisimmista ja persoonallisimmista kahviloista, Regatta. Se on aivan meren äärellä sijaitseva punainen puumökki, josta saa tuoretta pullaa ja kahvia.

Juon kahvin ja syön palan mustikkapiirakkaa kermavaahdolla. Huomaan, että Regatassa vuokrataan myös soutuveneitä ja kajakkeja. Mikäs olisikaan parempi päätös tällaiselle ulkoilupäivälle kuin pieni melontaretki?

Urbaanista kaupunkielämästä nauttivalle pääkaupunkiseudun matkaajalle löytyy lukuisia eri vaihtoehtoja. Halusin toteuttaa päiväretken, jonka aikana kiertelisin gallerioissa, penkoisin kirpputorin aarteita, istuskelisin puistossa ja tutkisin Helsingin rosoisempia alueita. Tällainen päiväretki sopii loistavasti muillekin vaihtoehtoisemmista paikoista ja kaupunkikulttuurista kiinnostuneille.

Aurinko porottaa jo kuumasti, kun aloitan matkani aamupäivällä Rautatientorilta. Rakastan kirpputoreja ja päivän ensimmäinen kohteeni on Hietalahden kirpputori, jonne pääsee kätevästi raitiovaunulla numero 6. Sieltähän se saapuu juuri sopivasti.

Kymmenisen minuutin ilmastoidussa raitiovaunussa istumisen jälkeen jään pois Aleksanterin teatterin pysäkillä. Kävelen vehreää Bulevardia pitkin, merta kohti. Pian oikealla näkyykin Hietalahden tori ja sen takana Kauppahalli. Nälkä kurisee jo vatsassa, joten päätänkin suunnata sisälle Kauppahalliin hakemaan jotain pientä purtavaa ennen kuin tutustun kirpputorin tarjontaan. Vatsa kylläisenä kiertelen kirpputorin pöydät läpi ja vain katselen ihmisvilinää. Tunnelma on erittäin kesäinen ja mukava.

Hietsun kirpputorin jälkeen muistan loistavan keikkapaikan eli Nosturin olemassaolon ja haluan mennä pikaisesti tutkimaan sitä ympäröivää kiinnostavanoloista, merellistä Telakkarannan aluetta. Nostokurkia näkyy joka puolella ja meri kimmeltää.

Nosturin terassi näyttää houkuttelevalta, mutta päätän vain suunnata hetkeksi tutkimaan vanhaa telakka-aluetta punaisine tiilitaloineen. Alue on hiljainen, mutta graffiteineen ja vanhoine rakennuksineen jotenkin kiehtova. Löydän lähinnä toimistoja ja studioita. Miksei täällä voisi olla enemmänkin toimintaa? Voisin hyvin kuvitella tänne ravintoloita, kahviloita ja baareja. Tosiasia on, että alue muuttuu lähivuosina, mutta siitä tulee vilkas asuinalue kaikkine palveluineen. Toivon mukaan alueen tämänhetkinen rosoisuus säilyisi edes vähän.

Kävelen takaisin toria kohti ja siinä vieressähän on Sinebrychoffin puisto, lyhyesti Koffari tai Koffin puisto. On jo lounasaika ja haen kaupasta hieman purtavaa puistolounaalleni. Puistossa istuskelee siellä täällä ihmisiä nauttimassa aurinkoisesta kesäpäivästä. Lokkeja lentelee ja ruoan kanssa pitää olla varuillaan, etteivät nuo kaupungissa röyhkeiksi muuttuneet linnut varasta eväitäni. Täällä on mukava istuskella ja levätä. Kesäiltaisin paikka muuttuu vilkkaaksi tapaamispaikaksi ja naapuruston mielestä meno yltyy välillä liiankin hurjaksi. Illanviettoa onkin rajoitettu ajastetulla kastelujärjestelmällä.

Puistolounaan jälkeen kävelen rantaa pitkin Telakkarannan toiselle puolelle, Jätkäsaareen. Sinne pääsee myös suoraan Rautatientorilta raitiovaunulla numero 9. Jätkäsaaren alue on yksi uusista, rakenteilla olevista Helsingin asuinalueista. Alueella on kiinnostavaa katsella ympärilleen ja vain kuvitella, miltä tämä alue näyttää vaikkapa parin vuoden päästä.

Varsinainen syy, miksi suuntasin Jätkäsaareen on taide. Jätkäsaaressa sijaitsee ainakin pari mielenkiintoista galleriaa, joten seuraavaksi lähden ihmettelemään taidetta. Galleriat SIC ja Huuto löytyvät entisen länsiterminaalin lähistöltä punaisesta tiilirakennuksesta, Makasiini L3:sta.

Talon alakerrasta löydän myös todella hauskan 50-luvun henkisen kahvilan/baarin, jonka yhteydessä on myös vanhojen klassikkoautojen näyttely. Jännä paikka tämä Golden Classics Carshow&Café. Kahvittelut meren äärellä, jonka jälkeen olenkin valmis uppoutumaan taiteeseen.

Galleriakierrosta voisi jatkaa loistavasti vaikkapa Helsingin Punavuoressa, mutta nyt haluan edetä jo seuraavaan kohteeseen. Kävelen lähellä sijaitsevalle Ruoholahden metroasemalle ja nousen idän metroon. Seuraava määränpää on Kalasatama, jonne pääsen metrolla muutamassa minuutissa. Kalasataman alue on myös yksi Helsingin uusimmista asuinalueista ja Kalasataman metroasema on Helsingin metroasemista uusin.

Kävelen ensin Tukkutorille. Siellä sijaitsee Teurastamo, joka on hiljattain avattu tapahtumapaikka ja ravintola. Selkeät opastukset vievät minut perille. Näen heti pienen hiekkakentän, jossa on muutama palmu ja aurinkotuoleja. Piha-alueella on myös pieni kaupunkipuutarha ja puiden välissä roikkuu pari riippumattoa. Tämähän on aika hauska paikka!

Matka jatkuu jalan kohti viereistä Suvilahden ja Kalasataman aluetta. Se on ehkä Helsingin yllättävintä seutua. Tänne olisi päässyt myös Sörnäisten metroasemalta tai usealla itäänpäin menevällä bussilla. Suvilahti on entinen energiantuotantoalue, joka on nykyään vilkasta ja monipuolista kulttuuritoimintaa. Siellä järjestetään festivaaleja Flow:sta Tuskaan. Alueelta löytyy sirkusta, ruokaa, toimistoja ja välillä myös taidetta. Tutkiskelen joka kolkan tarkkaan, sillä koskaan ei tiedä, mitä uutta Suvilahteen on ilmestynyt.

Jatkan matkaa pidemmälle laajalla Kalasataman alueella. Kauempana näkyy uusi asuinalue, mutta kohteeni on toisessa suunnassa sijaitseva konttiaukio. Seuraan opasteita ja merenrantaa, kohti Helsingin keskustan puoleista kulmaa. Seuraan graffitiaitaa ja ihastelen hienoa katutaidetta. Mahtavaa, että tällaista löytyy Helsingistä!

Saavun Konttiaukiolle, joka on kiinnostava, värikäs paikka. Täällä järjestetään välillä tapahtumiakin. Itse olen ollut katsomassa esimerkiksi ilmaisia elokuvia. Konttiaukion perällä sijaitsee ihana konttikahvila, jonka nimi onkin osuvasti Ihana Kahvila. Se on yksi suosikkikahviloistani Helsingissä. Meren äärellä sijaitseva lämminhenkinen paikka, josta näkee Helsingin siluetin ja hienona kontrastina Merihaan kolkot, harmaat kerrostalot.

Makoilen hetken kahvilan riippumatossa ja lepuutan kävelystä väsyneitä jalkojani. Lepohetken jälkeen tutkin vielä Kalasatamaa ja käyn alueen perällä sijaitsevassa koko kansan saunassa. Tänne pitää tuoda omat polttopuut mukana ja muistaa siivota omat jälkensä. Uimaankin voisi pulahtaa, mutta vesi on liian kylmää.

Tähän onkin hyvä lopettaa mukava, hieman erilainen kaupunkikierros. Takaisin kaupungin keskustaan pääsen kätevästi metrolla ja HSL:n vuorokausilipun ansiosta olen saanut matkata aikatauluttomasti pitkin poikin lähes koko päivän. Illemmalla voin vielä hyödyntää samaa lippua ja suunnata vaikkapa Kallion yöelämään!