Viime vuosina media on päässyt suorastaan mässäilemään erilaisilla ”kohuilla”. Useasti media on itse kaivanut esiin näiden sensaatioiden aiheet, oli syytä tai ei.
Media itse tietysti esiintyy vilpittömänä neljäntenä valtiomahtina ja vallan leppymättömänä alati valvovana vahtikoirana. Tämän ohessa media on itse hyvin mielellään esiintynyt kirkasotsaisena puhdaskilpisenä sananvapauden esitaistelijana.
Median mielenkiinnon kohteeksi ja hampaisiin joutuneella, niin ihmisillä kuin organisaatioilla, on hyvin vähän mahdollisuuksia vaikuttaa median käynnistämään prosessiin.
Media tietysti lähes satavarmasti huolehtii siitä, että faktat ovat oikein, mutta se miten ne faktat esitetään, on useampia tarkoitusperiä.
Ensinnä, vaikka harvoin myönnetään, jokaisen toimittajan egoa hivelee nähdä oman skuuppinsa myyvän tuhansia kappaleita iltapäivälehtiä tai saavan netissä klikkauksia vielä moninkertaisesti. On täysin inhimillistä, että toimittajien mielessä välkkyy kuva Woodwardista ja Bernsteinista ja mahdollisuudesta tulla heihin verratuksi.
Toisena tavoitteena on myynnin lisääminen, mikä näinä ankeina aikoina on ensisijaisen tärkeää. Mainosmyynti tökkii ainakin painetussa mediassa, eikä sähköinen puoli juuri sen paremmin vedä.
Asiat esitetään valmiiksi ”kohuina”, paljastuksina tai hämmästyttävinä sensaatioina ja tämän jälkeen voidaan estoitta tarjota kohderahvaalle kohun, paljastuksen tai sensaation jatko-osia kunnes koko aihe on niin loppuun kaluttu, että yleisö menettää kiinnostuksensa ja ennen kaikkea se ei enää myy.
Media on kohteen kimpussa kuin sekopäiseksi ärsytetty taistelukoira, joka vielä kuolleenakaan ei irrota hampaitaan uhristaan, vaan yrittää vieläkin puristaa viimeiset mehut tästä. Eikä puhettakaan mistään sananvapauden ylitsekäymisistä tai muusta laittomuudesta. Kun vielä saadaan mahdollisimman paljon julkisuuden henkilöitä lausumaan mediaa tukevia mielipiteitä ja ”haaskalta ampumaan, on toiminnan onnistumisen edellytykset täyttyneet. Hyvänä lisänä toimii aivottoman roskaväen myötämielisyys, mikä kautta vuosisatojen on halunnut Barabbaan vapaaksi ja viattomat ristille.
Median kannalta onnellinen loppu näyttää olevan kohuilla – ja media on jälleen päässyt näyttämään mahtinsa – kun joku on eronnut, tuomittu tai muuten saatettu perin kiusalliseen asemaan.
Myötääkö media tämän, eipä tietenkään, sehän vain toimii sananvapauden rajoissa yhteiseksi hyväksi!
Esimerkkejä ei tarvitse etsimällä etsiä, vaan niitä viime vuosilta riittämiin. Jopa suurin päivälehti kirjoitti pääkirjoituksessaan ”Media raportoi – ei erota”, kun oli kysymys Matti Vanhasen tulevaisuudesta. Häntä media myös rusikoi kuuluisan Rukan ajatuksen eläkeiän korottamisajatuksesta. Tuolloin jo MV oli oikeassa, media vain haistoi rahvaan vastustuksen ja käytti sitä hyväkseen. Ilkka Kanervan harmittomat tekstiviestit saivat median pillastumaan ja johtivat hänen eroonsa (kuinkas Ike pääsi ensi versiossa unohtumaan).
Muita esimerkkejä on VR:n viikkokaupalla jatkunut nälviminen ja pilkkaaminen kun se oli epäonnekas talviliikenteen kanssa painiessaan. Seuraavana taisi olla Finnair, nyttemmin Talvivaara ja nyt sitten Merja Ailus ja viimeisenä poliisiorganisaatio.
Usein puhutaan mediakriittisyydestä, mitähän media itse näkee tällä tarkoitettavan?