Eija-Riitta Korhola

Kuluneella viikolla on seurattu yhteiskunnallista vaikuttajaa ja julkisuuden henkilöä, jonka ura lähti äkilliseen alamäkeen. Viikko ennen kriisiä kukaan ei olisi uskonut, että tuon ihmisen kurssi heilahtaa laidasta laitaan. Edellisenä viikonloppuna hän saapui pääkaupunkiin suosionosoitusten saattelemana. Tulo sai aikaan iloisen kaaoksen. Ihmiset tungeksivat voidakseen koskettaa häntä ja päästä juttusille.

Sitten jokin meni pieleen. Joku mokasi, ja näkökulmasta riippuu, oliko se tyyppi itse, hänen kumppaninsa ja faninsa, vaiko hänen kadehtijansa ja kilpailijansa. Joka tapauksessa sosiaalisessa mediassa homma riistäytyi käsistä täysin. Ihmiset alkoivat kilpailla pilkatakseen häntä osuvimmin. Hyvät kaverit poistivat hänet ystävistään. Myötätuntoisetkin hiljenivät, pelosta tai epämukavuudesta. Luuserin seurassa tulee helposti leimatuksi.

Torstaina hän vielä illasti ystäviensä kanssa ja aavisti pahaa: sanoi viimeisiä sanoja ja pyysi muistamaan tärkeimmät pointit. Yön hän kelasi kohtaloaan, vuoroin toivoi, vuoroin pelkäsi, mutta päätti kestää. Perjantaina hänet tapettiin.

Hän oli osannut ennakoida vaikeuksia ja puhui niistä lähipiirilleen. Ystävät varoittivat, pyysivät miettimään kertaalleen. Mutta hän tiesi mitä teki ja vastasi: “Mitä se hyödyttää ihmistä, vaikka hän voittaisi omaksensa koko maailman mutta saisi sielullensa vahingon? Millä ihminen voi ostaa sielunsa takaisin?”

Juuri tuon ja samantapaisten ajatustensa kanssa mies joutui suuriin vaikeuksiin.

Olen ennen aina ihmetellyt, miten yhdessä viikossa tuuli voi kääntyä niin perusteellisesti. Olivatko juutalaiset jonkin sortin tunteella reagoivia kuumakalleja, kun käänsivät peukalonsa alas nasaretilaisen suhteen?

Enää en ihmettele. Sosiaalisessa mediassa, Twitterissä ja Facebookissa näkee, miten se tapahtuu kuin myrskynä, joka lyö yli. Se on tykätkää minusta –maailma, jossa hyväksyntä haetaan paheksumalla muita.

Ajatuksen sielun vahingoittumisesta pitäisi järkyttää jokaista poliitikkoa, vallankäyttäjää, kynänkäyttäjää, twitter-kurkoa, pappia ja virkamiestä. Erityisesti siksi, että kysymys ei ole sielun vahingosta vain jossakin kaukaisessa ikuisuudessa vaan jo tässä hetkessä. Rangaistuskin on jo täällä. Järkyttävintä siinä on itsekunnioituksen menettäminen. Sitten on enää vain ajan kysymys, milloin muut sen huomaavat.

Sama mies puhui myös ihmisten tuomitsemisesta ja teilaamisesta. Hän toivoi, että hänen ystävänsä olisivat erityisen pidättyväisiä tässä harrastuksessa – hyvästä syystä. Hän ajatteli heidän omaa etuaan.

“Niin kuin te tuomitsette, niin tullaan teidät tuomitsemaan.” ”Sanojesi perusteella sinut julistetaan syyttömäksi, ja sanojesi perusteella sinut tuomitaan syylliseksi.”

Joka näin sanoi, osoitti tuntevansa hyvin ihmismielen. Ja aivan kuin hän olisi myös nähnyt, miten internet tulee toimimaan. Ei ihmisten tuomitsemiseen tarvittaisi auktoriteetiksi edes taivaallista lakikokoelmaa. Riittävän kauhistuttavaa olisi, kun omat sanomisemme ja tekemisemme pantaisiin rinta rinnan. Hävettäisiin tekojamme, jotka olemme itse ehtineet toisten kohdalla joskus tuomita. Aineistoa riittäisi, sivukaupalla. Minunkin kohdallani.

Miserere mei.

(Uusinta kolmen vuoden takaa. Kolumni on ilmestynyt Nykypäivä-lehden pääsiäisnumerossa ja IL-blogissa 28.03.2013 )

Olen tänään istunut Tuulivoima-kansalaisyhdistyksen seminaarissa, jossa käsiteltiin tuulivoiman melua ja sen aiheuttaman infraäänen terveysvaikutuksia. Seminaarissa esiintynyt fyysikko esitti rajun väitteen siitä, millaiset alueet Suomessa tulevat olemaan asuinkelvottomia sitten kun ensimmäinen syöttötariifikausi on saatetttu päätökseen. Uudenlaiset suuret tuulivoimalat aiheuttavat ongelmia, joista ei ennen tiedetty. Tutkimuksissa on raportoitu unihäiriöitä, tärykalvomuutoksia, verenpaineen yllättävää nousua, rytmihäiriöitä, huimausta, tasapainohäiriöitä. Oireille on tyypillistä, että ne helpottuvat kun asukkaat muuttavat pois voimaloiden tuntumasta. Useita perheitä Suomessa on jo joutunut jättämään kotinsa.

Kirjoitin samasta aiheesta aiemmin blogin ja yleisönosastokirjoituksia. Sain siihen myös runsaasti palautetta.

Suomen Tuulivoimayhdistyksen (STY) Anna Tiihonen vastasi mielipidekirjoitukseeni tuulivoiman terveyshaitoista korostamalla, ettei tuulivoiman aiheuttaman infraäänen vaikutuksia ole tieteellisesti todistettu. Vastaus lähti epärealistisesta ja populistisesta käsityksestä siitä, miten tiede toimii ja mihin sitä voidaan käyttää.

”On tieteellisesti todistettu” ja ”ei ole tieteellisesti todistettu” väittämiä heitetään usein keveästi käsittämättä, että tieteen olemukseen kuuluu epävarmuus ja keskeneräisyys; juuri siksihän tiede edistyy. Tiede ilmentää ihmisjärjen mainiota kykyä korjata itseään, ja se ei olisi itseään korjaava prosessi, jos sen nimissä torjuttaisiin vastaantulevat ongelmat sanomalla, ettei niiden olemassaoloa ole tieteellisesti todistettu.

Torjumisen sijasta onkin kysyttävä, ovatko metodimme tieteelliset ja asenteemme tieteellinen, kun pyrimme selvittämään esiintulevia kysymyksiä. Tieteelliseen asenteeseen kuuluu objektiivisuus, kriittisyys, riippumattomuus (mm. taloudellisista seikoista) sekä edistyvyys. Näin tiede toimii itseään korjaavasti hylkäämällä virheellisiksi osoittautuvia hypoteeseja ja korvaamalla ne paremmilla tai ainakin vähemmän virheellisillä.

Tiihonen kirjoittaa: ”Infraääni on kuten mikä tahansa muukin ääni: jos sen taso on riittävän kova, on se kuultavissa.” On syytä epäillä, että Anna Tiihonen ei tiedä mitä infraääni on. Matalataajuinen ääni ei määritelmällisesti ole korvin kuultavissa, vaikka äänenpaine kasvaisi niin kovaksi, että se todistettavasti aiheuttaa haittaa sen kokijassa.

Maailmalla löytyy vertaisarvioitua tutkimusta, joka puhuu sen puolesta, että infraäänillä on terveysvaikutuksia. Melu- ja infraääniongelmat olivat tiedossa jo 80-luvulla. Ympäri maailmaa raportoidaan uusien suurikokoisten tuulivoimaloiden yhteydessä esiintyvistä terveysongelmista, ja tähän keskittyviä kansalaisjärjestöjä on jo tuhansia. Ihmisten huoli on aiheellinen, ja on ikävää huomata, että Tuulivoimayhdistys turvautuu tupakkateollisuudesta tuttuihin keinoihin vedoten puuttuvaan näyttöön. Tätä ei voi jatkaa loputtomiin.

Tuulivoiman terveyshaitoista huolestuneet pyytävät, että asia tutkitaan huolellisesti ja puolueettomasti ennen kuin lisärakentamisessa edetään. Tutkimus ei saa olla tuulivoimayhtiön rahoittamaa, mikä on ongelmana Salon tutkimuksessa, johon Tiihonen viittasi. Kyse on TuuliWatin maksamasta tutkimuksesta, jonka TTL on tehnyt tilauksesta. Silti sekin osoittaa, että 30% lähialueen asukkaista häiriintyy tuulivoimamelusta ainakin ajoittain, 10% kärsii uni- ja nukahtamisvaikeuksista ja 50% tuntee epäluottamusta tuulivoimatoimijaa ja kunnallisia viranomaisia kohtaan.

Tämä kaikki tehdään veronmaksajien rahalla. Vastuu on poliitikkojen. Onko meillä siihen varaa?

Leimaisitko homeallergikon luulosairaaksi? Vielä 1990-luvulla oireilevia ei uskottu, sillä homeen vaikutuksesta ei katsottu olevan riittävää ja aukotonta tieteellistä näyttöä. Moni terveytensä menettänyt joutui kestämään vaivojensa lisäksi sen vähättelyn, että kaikki johtuu korvien välistä. Vieläkään homeen kaikkia vaikutusmekanismeja ei tunneta, mutta sen aiheuttamia haittoja ei ole enää varaa kieltää. Ymmärrämme jo, että olisi rikollista pakottaa vaikkapa lapset käymään homekoulua, sillä se voi altistaa elinikäiselle sairaudelle. Silti emme tiedä, miksi joku sairastuu ja toinen ei.

Samankaltaista taistelua joudutaan nyt käymään tuulivoimaloiden aiheuttamien terveyshaittojen kohdalla. Paitsi että kaikki on vielä vaikeampaa, sillä tuulivoima on ideologista vihreää maailmanparannussähköä, jota ei saa arvostella.

Jokin aika sitten minuun otti yhteyttä perheenisä, joka on joutunut jättämään kotinsa ja asettumaan vuokralle kymmenhenkisen perheensä kanssa. Sen jälkeen kun puolentoista kilometrin päähän pystytettiin 140 metrin korkuiset 3,3 MW voimalat viime kesänä, fyysisiä oireita kuten pahoinvointia, päänsärkyä, tajuttomuutta, unihäiriöitä, pulssin ja verenpaineen nousua, korvakipuja ja huimausta alkoi tulla kaikille perheenjäsenille. Nyt naapurustosta on muuttanut pois jo neljä perhettä samanlaisten oireiden vuoksi. Eikä vain naapurustosta: kun hän alkoi muutaman fyysikkokaverinsa kanssa tutkia asiaa, vastaan tuli satoja tapauksia. Joka viikko tulee yhteydenottoja, ja mies sanoo, että kyseessä on aikapommi. Suomeen rakennetaan tänä vuonna noin 1000 megawattia tuulivoimaa lisää, yhteiskunnan kalliisti tukemana. Hän uskoo, että se tietää uusia sairastumisia ja lisää koteja, joissa ei voi elää.

Tämä perheenisä sanoi, että jos hän olisi ollut fiksusti itsekäs, hän olisi myynyt talonsa vähin äänin ja muuttanut pois kertomatta syytä. Mutta omatunto ei antanut periksi ajatukselle, että joku toinen saisi osakseen samat kärsimykset. Hän alkoi tutkia, etsiä tietoa tuulivoiman infraäänistä ja taistella oikeuksistaan arvaten, että häntä pidettäisiin tuulivoimapiireissä hulluna.

Sitä hän ei arvannut, että oikeutta ei saa mistään. Hän koki törmäävänsä korruption muuriin. Poliitikot eivät uskalla reagoida ja virkamiehet edellyttävät aukotonta näyttöä, ennen kuin mihinkään toimiin ollaan valmiit. Mutta saammeko me aukotonta näyttöä ajoissa? Homeongelmasta sitä ei ole vieläkään. Voiko aukotonta näyttöä ihmisterveyden ollessa kyseessä edes saada, sillä olemme erilaisia ja reagoimme ympäristöön eri tavoin?

Eniten olen ihmetellyt sitä kaksinaismoralismia, joka on vallannut ympäristöväen. Juuri he lanseerasivat ympäristöpolitiikkaan käsitteen “varovaisuusperiaate”, jonka mukaan täyttä tieteellistä varmuutta ei tarvitse edellyttää, jotta ympäristöä ja terveyttä suojeleviin toimenpiteisiin voidaan ryhtyä. Mieluummin siis piti jarruttaa hankkeet kuin vaarantaa terveys tai ympäristön tila. Mutta nyt, kun kyseessä on vihreiden suosikkienergia, tämä periaate on heitetty romukoppaan. Taloudelliset intressit ovat niin ilmeiset niissäkin piireissä. Tuulivoimalobbyn epäpyhää allianssia ei jostain syystä nosteta esiin. Yritysjohtajat ovat liittoutuneet poliitikkojen ja tutkijoiden kylkeen vaatimaan nopeita toimia ilmaston lämpenemistä vastaan. Tällainen lobbaus ei totisesti ole intressejä vailla, varsinkaan tapauksissa, joissa poliitikoilla ja professoreilla itsellään on omistusosuus uusiutuvan energian yhtiöistä. Ei pitäisi hämmästyä siitä, että ne jotka saavat eniten voittoa, ovat juuri niitä, jotka kovimpaan ääneen vaativat poliitikoilta toimia uusiutuvien lisäämisessä.

En ole koskaan ennen kirjoittanut tuulivoiman terveysvaikutuksista, sillä en ole asiantuntija alalla. Olen kirjoittanut tuon energiamuodon taloudellisesta järjettömyydestä, sen haitallisuudesta energiamarkkinoihin, sen kokonaispäästöjä lisäävästä vaikutuksesta säätövoiman tarpeen vuoksi ja sen tehottomuudesta. Mutta nyt en voi olla nostamatta tätä esiin, kun minulta on pyydetty apua ja kun yhä kasvava määrä suomalaisia kokee, että maassamme ei enää saa oikeutta. Pienen joukon taloudellinen hyöty koetaan tärkeämmäksi kuin ihmisten huoli terveydestään.

Kun nyt olen alkanut lukea aiheesta, huomaan, että maailmalla on runsaasti vertaisarvioitua tutkimusta tuulivoiman aiheuttamista äänistä ja niiden vaikutuksista ihmisiin ja eläimiin. Riittävän paljon, jotta hankkeita olisi syytä jarruttaa varovaisuusperiaatteen nojalla ja odottaa, kunnes asiaa on riittävästi tutkittu.

Jos kyseessä olisi jokin toinen energiamuoto, kansalaisten oikeuksia ja luontoarvoja olisivat puolustamassa myös ympäristöjärjestöt, ja pari Greenpeacen hyvin palkattua stunttiakin olisi kai jo ehtinyt järjestää jonkin performanssin.

Mutta eihän tämä normaali energiamuoto olekaan. Tämä on ideologista, maailmankatsomuksellista sähköä. Kun haitat joskus tulevat ilmeisemmiksi, nykyiset kannattajat ovat ehtineet kääntää takkinsa ja niin sanotusti tajunneet, etteivät itse asiassa koskaan tuulivoimaa kannattaneetkaan. Mutta se on jo toinen juttu.