Nyt kun elämme entistä enemmän eri uskontojen vuoropuhelussa, on ehkä hyvä nähdä oman kulttuurimmekin suuri kertomus uusin silmin.
Kirkkohistoria kertoo, että varhaisia kristittyjä syytettiin Rooman valtakunnassa ateisteiksi. Koska roomalaiset palvelivat useita jumaliaan, kristittyjen kieltäytyminen palvontamenoista herätti huomiota ja pahennusta. Kristinusko näyttäytyi ei-uskontona, koska se ei toiminut uskonnon tavoin. Sen täytyi olla hämmentävää. Kristityillä ei ollut uhreja, ei papistoa eikä temppeliä. Outous johti osaltaan kristittyjen vainoihin monijumalaisuuteen tottuneiden parissa.
Mutta yhtä lailla kristinuskon sisältö suututti myös siellä, missä palvottiin yhtä Jumalaa. Kristinuskon ajatus Jumalasta, joka tuli ihmiseksi, on kristinuskon pöyristyttävä, jopa loukkaava piirre.
Kristinusko nojaa ajatukseen, että Universumin Luoja syntyy pienen ihmisen hahmoon, rajoittuneisuuteen, köyhyyteen ja syrjäytyneisyyteen, voidakseen saada luoduilleen sanottavansa perille.
Karmeliittamunkki Wilfrid Stinissen toteaa, että ei-kristitylle tämä on skandaali. “Kristinusko väittää, että Jumala joka kannattelee maailmakaikkeutta ja jolle mikään nimi ei ole sopiva, koska hän ylittää kaiken mitä voimme kuvitella, että hän on identtinen ihmisen kanssa.”
Voimaton lapsi on Jumala. Jumala sai nimen, osoitteen ja ammatin. Ääretön suostuu äärelliseksi, rajaton rajalliseksi, näkymätön näkyväksi ja käsittämätön käsitettäväksi. Pyhä antautuu pilkattavaksi. ”Jumalan astuminen historian kynnyksen yli meidän olemistapaamme on täysin käsittämätöntä. Meille ei olisi tullut mieleenkään, että jokin sellainen on mahdollista. Jumalan inkarnaatio on kuitenkin kristinuskon keskeinen totuus.”
Samalla se on kristinuskon arvokkain aarre.
Ihmiset melkein kaikissa kulttuureissa ovat ymmärtäneet palvoa Luojan majesteettisuutta, saavuttamattomuutta ja korkeutta. Mutta Beetlehemin ja Getsemanen öiden jälkeen tuo ylittämätön osoittaa olevansa myös alittamaton. Maailmassa ei ole mitään niin vähäistä, etteikö se koskettaisi häntä.
Trappistimunkki Thomas Merton kuvasi Jumalan ihmiseksitulemista näin: Jumala ei ole natsi. Jumala suostui heikoksi, jotta ihmiset saisivat valita vapaasti, mitä tekevät. Filosofi Sören Kierkegaard taas ihmetteli, että sama Jumala ”joka voisi asettaa kätensä raskaana maan päälle, tekee kosketuksestaan niin keveän, että luotu olento saa itsenäisyyden.”
Fedor Dostojevski ylistää tätä taivaallista ujoutta Karamazovin veljeksissä “pidättyvyyden ihmeeksi”: Jumala pitää täysin kiinni ihmisen vapaudesta, ja kieltäytyy esittämästä musertavia todisteita, vaikka voisi tehdä niin koska tahansa.
Hän antaa meille vapauden elää ikään kuin häntä ei olisi olemassa koska haluaa vastarakkautemme, ei ylikäveltyjä ihmisiä. Jumala haluaa rakkauden ja hyvyyden kasvavan meissä sisällä – ulkoapäin sitä ei voi ihmiseen kaataa. Vapaus on ainoa mahdollinen kasvualusta sille hyvälle, jota Jumala tavoittelee.
Hyvää joulua. Nosta malja hyvyydelle ja vapaudelle.
(Musiikkiehdotus: https://www.youtube.com/watch?v=_ecIXyYRnoo&sns=em&app=desktop )
