Eija-Riitta Korhola

Hyväksytkö, että Suomi saa itselleen uuden vuotuisen miljardin lisälaskun kaiken päälle? Jos et, sinun on korkea aika kiinnostua politiikasta. Tämä ei ole vitsi.

Heti vaalien jälkeen yksi politiikan isoimmista ajankohtaiskysymyksistä laukeaa päälle: miten Suomi valmistautuu ilmastosopimusta käsittelevään Pariisin kokoukseen ja sieltä joulukuussa odotettuun Pariisin sopimukseen. Pahimmillaan sieltä voi tulla Suomelle yli miljardin vuotuinen lisälasku.

EU-asioista näissä vaaleissa on keskusteltu harvinaisen vähän; ja etenkin tämän kysymyksen laiminlyönti on valitettavaa. Tämä on asia, joka kansalaisten täytyy tietää, kun he valitsevat itselleen hallitusta ja esimerkiksi uutta ympäristöministeriä.

Sopimusluonnos on keskeneräinen, mutta jotakin jo tiedetään: Aloitetaan niistä faktoista, jotka on jo selvillä.

Pariisin sopimukseen kuuluu päästöjen leikkaamisvelvoite ja sen lisäksi kehittyneiden maiden lupaus rahoittaa kehitysmaita niiden päästövähennystoimissa ja ilmastonmuutokseen sopeutumisessa vuosittain sadalla miljardilla dollarilla vuodesta 2020 alkaen. EU on jo sitoutunut leikkaamaan päästöjään vähintään 40 prosenttia vuoden 1990 tasosta. USA tarjosi -25% verrattuna vuoden 2005 tasoon. Kiina lupasi alkaa leikata 2030. Venäjä on lupaillut leikata 70-75% verrattuna vuoteen 1990 ja edellyttänyt että metsien nielut otetaan maksimaalisesti huomioon.

Kuulostaa hienolta mutta käännetään se orwellilaiselta kieleltä selvälle suomelle suhteutettuna vuoden 1990 tasoon:

USA leikkaa n. 13% vuoteen 1990 nähden.
Kiina kasvattaa päästöjään, ja päästöt alkavat taittua väestönkasvun taittumisen myötä 2030.
Venäjä saa käytännössä kasvattaa päästöjään, sillä sen päästöt ovat nyt niin alhaalla vuoteen 1990 verrattuna, että pelivaraa päästöjen kasvattamiseen on noin 40 %.
EU leikkaa vähintään -40 % vuoteen 1990 nähden.
USA:n suhteen on oltava realistinen. Vaikka Barack Obama suostuisikin kättentaputuksin Pariisin sopimukseen, on sataprosenttisen varmaa että Kioton pöytäkirjan kohtalo toistuu senaatissa. USA ei tule hyväksymään mitään sellaista sopimusta, jossa sitoudutaan talouden alasajoon edellä mainituissa olosuhteissa.

Niinpä uhkakuvaksi jää, että EU jälleen kerran päätyy ainoaksi alueeksi, joka sitoutuu alentamaan päästöjään eli ajamaan talouttaan alas ja joka samalla lisäksi sitoutuu maksamaan kehittyville maille, mukaan lukien Kiina, nuo 100 miljardia dollaria vuodessa. Jos tämä potti jaetaan EU-maiden kesken, Suomelle tulee reilusti yli miljardin dollarin vuotuinen osuus.

Vuoteen 2015 mennessä Kiinan, Intian, Venäjän päästöt nousevat ehkä jo lähes 60 %:iin kaikista maailman päästöistä. Nämä maat hyötyvät taloudellisesti Pariisin sopimukset ja ovat niitä EU-rahojen saamaosapuolia.

Suomalaiset, hyväksyttekö te tämän? Jos ette, näyttäkää ihmeessä se vaaleissa.

Taannoin eduskunnan Tutkas-kokouksessa sekä vihreiden Osmo Soininvaara että keskustan Kimmo Tiilikainen olivat sitä mieltä, että EU:n olisi sitouduttava Pariisin sopimukseen vaikka yksin, siinäkin tapauksessa että muut eivät sitoudu leikkauksiin. Minua hirvittää ajatus, että ympäristöministeri tulisi näistä leireistä.

Mitä tämä tarkoittaisi? Juuri sitä samaa, mitä olen ilmastopolitiikkaa käsittelevässä väitöskirjassani kuvannut. Vaikka olemme käyttäneet EU:ssa satoja miljardeja päästöjen vähentämiseen, EU:n ukopuolelta tulevan lisääntyneen tuonnin päästöt merkitsevät sitä, että olemme kasvattaneet kokonaispäästöjä. Olemme vieneet päästöjä muualle, ja tuoneet työttömyyttä tilalle. Ilmakehä ei toisin sanoen ole hyötynyt, mutta eurooppalaiset ovat menettäneet töitä.

Tässä on kyse tulevaisuudesta ja työpaikoista. Eurooppalaisen tuotannon säilyttäminen Euroopassa on ilmastoteko, sillä meillä on puhtain teollisuus. Sen tuhoaminen henkihieveriin muka ilmastopolitiikan nimissä on väärin.

Viime keväänä kuljetin maakuntamatkoilla mukanani vesimelonia ja kivenmurikkaa. Yritin havainnollistaa ilmastopolitiikan asetelmia. Tunnollinen Eurooppa yrittää tiristää vettä kivestä siinä missä muu maailma saa roiskutella sitä vesimelonista. Nyt näyttää että uhkakuvani on todempi kuin koskaan.

Vaalit ovat viikon päästä, ja tuloksetkin alkavat olla selvillä sunnuntaina tähän aikaan. Omalla kohdallani kyseessä on kiinnostava kokeilu: onko mahdollista pärjätä, jos kampanjoi ajatuksilla, ei rahalla? Jos menen läpi, kyseessä lienee yksi vaalien alhaisimmista budjeteista.

En tietenkään voi tuomita ketään, joka haluaa ostaa poliittiselle viestilleen näkyvyyttä. Itsekin vaalirahoituksen ennakkoilmoituksessa tunnustin, että haaveilen vielä yhdestä lehti-ilmoituksesta. Mutta on olemassa jokin kohtuuden raja. Eurovaaleissa se ainakin ylitettiin roimasti. Jos kampanjabudjetit ylittävät Helsingin keskusta-asuntojen hintoja, on vaikea nähdä järjestelmän palvelevan sen enempää kansalaisia kuin demokratiaakaan. Siihen tarvitaan tietoinen vastarintaliike. Tämä on nyt sellainen.

Vastarintaehdokkaaksi lähteminen vaati kuitenkin kanttia. Jouduin aika kauan harkitsemaan kannattaako lähteä. Mietin aikani ajatusta, kuinka noloa olisi, jos häviäisi kahdet vaalit peräkkäin. Ja kesti viikkoja, ennen kuin löysin itsestäni sen ihmisen, joka ei välitä siitä. Oli välttämätöntä vain odottaa, kunnes se löytyi.

Päätin lähteä vasta kun tunsin, etten pelkää häviämistä. Kukaan ei toivo häviävänsä vaaleissa eikä kukaan halua tuottaa pettymystä niille, jotka luottavat ehdokkaaseensa ja tekevät tämän puolesta töitä. Tätä seikkaa lukuun ottamatta vaaleissa häviämisessä ei ole yhtään mitään kiusallista. Häpeä on nimittäin asia, jonka ihminen ottaa kantaakseen ihan itse. Jos itse päätän, ettei syytä häpeään demokratiatalkoissa ole, sitä ei ole.

Mihin sellaista pelottomuutta tarvitaan? Itse ajattelen, että vasta se tekee ehdokkaasta hyvän: riippumattoman, lahjomattoman ja rohkean.

Tasan kahdeksantoista vuotta sitten kirjoitin Vihreään Lankaan kolumnin, jossa tunnustin sekä halveksuvani että kunnioittavani poliitikkoja.Tuolloin olin itse toimittaja, jolla ei ollut käynyt mielessäkään olla jonain päivänä itse poliitikko. Kahta vuotta myöhemmin tilanne oli jo aivan toinen. Mutta allekirjoitan yhä joka sanan koko kolumnista, ja etenkin suosion pettämisestä: ”Kaipaamme kipeästi poliitikkoja, joiden maailma ei kaadu tähän. ”

Kun viimeinen viikko käynnistyy, haluan kiittää kaikkea talkooapua, jota olen saanut osakseni lahjana. Kiitos kaikille, jotka ovat linkittäneet juttujani. Kiitos sille taksiyrittäjälle, joka sanoi että hänen autoissaan olisi tilaa mainoksille. Kiitos sille perunarieskojen valmistajalle, joka lähetti Matkahuollon kautta Pälkäneeltä lastin herkkuja järjestämääni seminaariin. Kiitos sille yrittäjälle, joka antoi lahjaksi nimelläni varustettuja kosteuspyyhkeitä ja laastaripakkauksia, joita tohtori saa jakaa korjausliikkeen kunniaksi. Kiitos avuliaille ihmisille, jotka ovat suunnitelleet esitteitä, jakaneet niitä ja antaneet aikaansa. Kiitos legendaariselle lihamestarille, joka lupasi grilliherkut vaalipäivän aatoksi. Kiitos hyväntahtoisuudesta ja rohkaisusta, joka on ollut valtavaa. Teidän kaikkien takia haluaisin onnistua. Vaikka olen epäkaupallinen ehdokas, en todellakaan ole epäkiitollinen ehdokas.

Vaalien jälkeen lähden heti Kiinaan, sillä olen saanut kutsun vierailevaksi vanhemmaksi tutkijaksi Pekingin suurimpaan yliopistoon ja ajatushautomoon Tsinghua Brookingsiin. Ostin kuitenkin paluulipun valtiopäivien avajaisiin. Luonteeltani olen pessimisti mutta aatteeltani optimisti. Kyllä näinkin voi elää.

Törmäsin pari päivää sitten henkilöön, joka piti halveksuttavana, että kehtaan esitellä eri asioista kantojani juuri vaalien alla – hän katsoi, että yritän mielipiteitteni esittelyllä kerätä ääniä.

Jos ei ole tullut selväksi, juuri tämä on homman nimi.

Etenkin teen näin siksi, etten satsaa näissä vaaleissa kalliiseen mainontaan. Kampanjoin ajatuksilla. Vaalit ovat karanneet liian kalliiksi harvojen huviksi, eikä se edistä aitoa demokratiaa. Demokratiassa puolestaan on keskeistä, että tekee läpinäkyväksi sen, mitä ajaa ja mitä vastustaa, suorasukaisesti ja teeskentelemättä. Loppu on kiinni äänestäjistä.

Monet ovat kysyneet kantojani yrittäjyyteen. Tässä keskeisiä asioita, joita haluaisin edistää. Samalla otan kantaa edellisten hallitusten päätöksiin, ja astun muutamille varpaille. Mutta se pitää uskaltaa, jotta saamme muutoksia aikaan. Nyt ei ole varaa vaieta kohteliaisuussyistä.

Jyrki Kataisen hallitus ei saanut tuloksia aikaan, koska se oli liian laajapohjainen ja koska sitä pidettiin yllä väkisin. Liika optimismi koitui vahingoksi, kun talouden tunnusmerkkeihin ei herätty. Ensimmäinen asia, joka tulevan hallituksen on kiireesti korjattava, koskee työtä ja työllistäjiä. Työllistämisen esteitä on poistettava. Muuten emme nouse ikinä.

Ensinnäkin se tarkoittaa palkkauksen yksinkertaistamista yhteen luukkuun. Nyt työnantaja joutuu maksamaan palkan sivukuluja (työttömyysvakuutusmaksu, tapaturmavakuutusmaksu, eläkevakuutusmaksu, ryhmähenkivakuutusmaksu, ennakonpidätys, sotu-maksu, lomakorvaus, työajanlyhennys) liian monelle taholle, ja lain noudattaminen on tehty kohtuuttoman hankalaksi. Yrittäjä joutuu tekemään hallinnollisia tehtäviä, jotka eivät oikeastaan kuulu hänelle. Työnantajan pitää voida hoitaa homma maksamalla yhteen paikkaan, josta viranomaisen tulee ohjata raha eri tahoille. Digiaikana tämän ei pitäisi olla mikään ongelma.

YT- menettelyn rajaa tulee nostaa kahdestakymmenestä viiteenkymmeneen, kuten EU-direktiivi ohjeistaa. En tiedä, miksi Suomessa byrokratian pitäisi laueta päälle aikaisemmin kuin muuallakaan. Muutos antaisi yrittäjälle rohkeutta kasvattaa yritystä, kun nyt byrokratian pelossa moni yritys pidetään väkisin alle 20 työntekijän kokoisena. Kun pääluottamusmiestä ja ylimääräistä byrokratiaa ei haluta taloon, yritykselle ei haeta kasvua.

Nollasopimukset tulee sallia, ja niillä pelottelu kannattaa lopettaa yhteisen edun vuoksi. Kyse on joustosta, joka ei ole pois työntekijän oikeuksista. Puhun mieluummin osa-aikatyösopimuksesta, joka on tärkeä mahdollisuus tasata ruuhkahuippuja ja suoda töitä niille, jotka eivät sitä kokoaikaisesti edes tarvitse, kuten opiskelijat ja eläkeläiset. Lainsäädännöllä ei pidä hankaloittaa yritystoimintaa. (Lisäys 7.4.15: tässä asiassa lukijoiden palaute on ollut minulle hyödyllinen. Olen käyttänyt nollasopimustermiä liian ylimalkaisesti, ja luultavasti monet muutkin kokoomuslaiset. En kannata sellaista nollasopimusjärjestelmää, joka tarkoittaa ekstraajan kohdalla sitä, ettei hän nollatunnelle jäädessään ole oikeutettu työttömyyskorvauksiin, koska ei ole muun työnantajan käytettävissä tai jos nollatuntisopimuksesta irtisanoutuminen merkitsisi karenssia työttömyyskorvausten suhteen, vaikkei tehtyjä tunteja olisi lainkaan. Kiitos hyvästä täsmentävästä palautteesta.)

Samasta syystä ns. tuntipankkijärjestelmä kannattaa hyödyntää. Nythän se on jo olemassa, ja on tärkeää, että se säilytetään. Muussa tapauksessa työnantaja ei uskalla palkata riittävästi työvoimaa sesonkitöissä.

Poistaisin pienyrittäjien osingosta menevän 7,5 prosentin ennakkoveron, joka nyt peritään ollenkaan riippumatta onko summa suuri vai pieni. Tämä Jutta Urpilaisen ajama nappikauppa työllistää kymmeniä tuhansia suomalaisia taloushallinnon ammattilaisia, aiheuttaa turhia kustannuksia ja katkeroittaa pienyrittäjän mielen, mutta ei kasvata kansantuotetta. Voitosta on jo maksettu arvonlisävero ja tulovero, joten olisi syytä miettiä, kannattaako tällainen lamauttaminen yhteiskuntaa.

Yhtiön kehittämiseen jätetyistä voitoista ei tule periä veroa. Näin syntyy kannuste investointeihin, etenkin start up -yrityksissä.

Pienyrityksissä työllistämisen mahdollisuus olisi suuri, mutta valtiovallan tulee tulla vastaan. Se tapahtuisi esimerkiksi ottamalla huomioon maksetut palkat pienyrityksen nettovarallisuuden laskennassa. Työllistävän pienyrittäjän palkkiona olisi suurempi pääomatulo-osinko, mikäli hän palkkaa lisää työntekijöitä. Toinen vaihtoehto olisi, että palkkasivukulun saisi vähentää arvonlisäverosta, kun kyseessä on palveluyritys. Jätän kannustimen koon määrittelyn VM:n virkamiehille, mutta tämän tulisi olla poliittinen tahtotila.

Arvonlisäveron rajaa on nostettava palveluissa ylemmäs, ja niiltä jotka tekevät työtään omin käsin, kuten kampaajilta, alv-prosenttia tulee pienentää. Nykyinen taso vääristää hintaa niin paljon, että palvelut haetaan naapurimaista, ja näin veropotti vähenee.

Näistähän yrittäjät unelmoivat, ja en ymmärrä, miksi yrittäjäkokemusta vailla olevien poliitikkojen pitäisi pilata hyvät unet.

Ps. Politiikka voi olla enemmän kuin yksinpuhelua. Listani toimenpiteistä ei ole valmis, ja sinulla voi olla parempia ideoita. Olen kiitollinen, jos kerrot ne minulle.

Ps. Jos kannatat tällaista poliitikkoa, ehkä haluat lukea väitöskirjani suomenkielisen version ja tukea sillä tavoin kampanjaani? Lue lisää http://www.korhola.com/lang/fi/2015/03/tilaa-eija-riitta-korholan-vaitoskirja-ja-tue-kampanjaa/ Olen myös kiitollinen, jos jaat tekstiäni eteenpäin. En kampanjoi rahalla vaan ajatuksilla.