Teatteri Toivon kevätkausi avataan ohjaaja Sara Salmenmäen uudella teoksella Pedon varjo. Kyseessä on ”poikkeuksellisen intiimi monologi, joka tekee syvän läpileikkauksen yhden elämän hajoamiseen”. Pedon varjon tarinan näyttelee todeksi 38-vuotias Anssi Kömi. Millainen matka sinulla on takana ennen tähän monologiin päätymistä, Anssi?
Innostuin näyttelemisestä jo varhain ja harrastin sitä enemmän ja vähemmän satunnaiseti aina lukion loppuun saakka. Toinen harrastus, joka vei aikaa, oli kuvaaminen ja leikkaaminen. Lukion loppumetreillä jopa harkitsin teatterikorkeaan hakemista, mutta lama-ajan lapsena kelailin äidin kanssa, että olis kai hyvä olla duuni josta sais varmemmin liksaa. Yksi äidin vasta-argumenteista näyttelijän työtä kohtaan oli se että ”ne näyttelijät elää semmoista boheemielämää”. Siispä hain opiskelemaan leikkaajaksi. Sitten kun joskus kotikaupungissani käydessä rymysin aamulla kotiin, niin äitini puisteli päätään. ”Sinä se elät semmoista boheemielämää”.
Sattumalta eksyin sitten Helsingin työväenopiston Studionäyttämölle kesken harjoituskauden paikkaamaan jotakuta riveistä karannutta. Jäin heti koukkuun. Siellä olin mukana kolmessa näytelmässä. Myöhemmin hain Ilves-teatteriin, koska halusin treenata intensiivisemmin ja oppia lisää. Ennen Pedon varjoa olen ollut mukana Toivolla Köysissä -nimisessä vedossa. Väliin mahtuu pieniä rooleja kameran edessä ja jonkun verran spiikkaamista.
Teatteri Toivon slogan on Poikkeuksellisen luonnollinen. Mitä luonnollisen teatterin menetelmä tarkoittaa näyttelijätyön näkökulmasta?
Päällimmäisenä tulee mieleen läsnäolo. Oleminen tilassa, lavalla ja yleisön edessä – yleisön kanssa. Luonteva oleminen roolihahmossa on näyttelijänä haaste. Se ettei hahmoa pudota kesken kaiken on olennaista katsojakokemuksen kannalta. Se ettei anna itsen tulla liiaksi läpi ja jyrätä roolihahmoa, samalla ollen kuitenkin luonteva ja uskottava.
Millainen prosessi vaikeisiin tilanteisiin joutuvaan päähenkilöön samastuminen on ollut?
Päähenkilö poikkeaa itsestäni paljonkin. Tyyppi käyttäytyy todella vastuuttomasti ja sysää usein törttöilynsä toisten piikkiin, mutta toki samaistumispintaakin löytyy. Koen että hahmo on itseäni karismaattisempi. Ehkä myös äijempi, mutta ei aina hyvällä tavalla. Meitä yhdistää se, että molemmilla on pienet lapset. Myös muusta elämänkokemuksesta ja omista kompasteluista on ollut apua hahmon sisäistämisessä.
Mikä on ollut vaikeinta Pedon varjon tekemisessä?
Kaikki tuo edellä mainittu. Ja tietysti verrattain suuri tekstin määrä. On vaan toista vuotta univajeesta kärsineen pienen lapsen isukin muistikapasiteetin jämät ja niillä mennään. Toki monologi on varsin haastava laji monella tapaa. Täytyy kyetä rakentamaan monitahoinen näytelmä jännitteineen ja käännekohtineen. Ja kaikesta on esitystilanteessa vastuussa itse. Ei ole vastanäyttelijöitä antamassa iskuja ja tuomassa omaa energiaansa lavalle. Toki hyvä musiikki, näyttävät visut ja valot antavat oman arvokkaan tukensa.
Miten kuvailisit Sara Salmenmäkeä ohjaajana?
Ensinnäkin täytyy sanoa että olin hyvin otettu, kun Sara pyysi mukaan tähän projektiin. Hiveleehän se näyttelijän itsetuntoa, kun joku näkee sussa potentiaalia ja luottaa niin paljon, että lätkäisee yli tuntisen monologin plarin kouraan. Ja luottamus kuvaa varmasti myös hyvin meidän välistä ohjaaja/näyttelijä-suhdetta.
Sara vaatii paljon, mikä on tosi hyvä. Hänellä on tarkka visio teoksesta ja sitä kautta ohjaamiseen on helppo luottaa ja nojata. Toisaalta Sara antaa myös paljon vapauksia hahmon työstämiseen ja ottaa myös minulta muutosehdotuksia vastaan. Eri asia sitten on että toteutetaanko niitä. Olen saanut olla hyvissä käsissä.
Teatteri Toivon Pedon varjo ensi-illassa 13.2. Ensi-ilta loppuunmyyty, muissa näytöksissä vielä tilaa. Lue lisää Teatteri Toivon sivuilta.
x Eero Tiainen
Otsikkokuva: Toni Ahola