Hyvää naistenpäivää! Ja olkaa ilman omaa päivää kaikki lapsettomat miespuoleksi itsensä määrittävät. Eikä mitään katkeruutta! ”Kita kiinni!”
(Varoitus: Kirjoitus sisältää provokatiivista pohdintaa hurttihuumorilla)
Jos olisin miesoletettu, mitähän ajattelisin naistenpäivästä? Kantaisin kukkia ja hymysuin onnittelisin joka toista vastaantulijaa - ja mistä? Siitä että yksilö on sattunut... joksikin... ei sovi sanoa sukupuolen edustajaksi... eikä nimitellä sillä, millä k.o. henkilö on varusteltu... kukin kun määrittää itsensä, eikä päältä päin voi sanoa edes kuka on kuka. Näinhän se nyt on. Eikä siinä mitään. Ihan ok.
MIKSI SIIS NAISTENPÄIVÄ
Naisten päivän perustamiselle on ollut aikoinaan vahvoja perusteluja, entä nyt? Naistenpäivä ehkä kaipaa uudelleennimitystä, vai olisko toinen vaihtoehto? Sateenkaaripäivä olisi hyvä lisä tasapuolisuuden vuoksi niille, jotka eivät perinteisiin mies- ja naismääritelmiin halua asettua. JA MIEHILLE OMA PÄIVÄ! Sitten ollaan sujut, sanon minä.
Tämähän on pyhäinhäväistystä, se on selvää. Ja miksi se on niin selvää? Onko se? Häh?
Mikäkö näihin mietteisiin provosoi? No tietenkin, se mansehuumorin viimeisin kukka UROS LIVE AREENA. Hiukkasen sikäläistä kulttuuria tuntien, ymmärrän mikä kirjo humoristista ajattelua siinä piilee – mieshuumoria, iik! Nimihän tulee sponsoriyrityksestä, jossa Uros on varsinaisen nimen alkukirjaimista sommiteltu lyhennys. Uros on oululainen, vuonna 2011 perustettu teknologia-alan yritys, joka toimittaa mobiilipalveluja ja teollisen internetin ratkaisuja – ja jonka sivuilta ei enää sitä alkuperäistä nimilitaniaa edes löydy, ainakaan minä löytänyt, kuvagallerian toinen toistaan salskeampia miehiä kylläkin. Hmmm.... (ja nam).
UROSTA LIVENÄ
Miksi niin kauhea poru uroudesta? Vai onko ”live” se, mikä on liikaa? Ehkä se on hallille jokseenkin hassu nimi, joo, sopimaton, myönnetään. Mutta mielestäni siihen liittyy muutakin, että asiasta nousi niin kauhea älämölö.
Eikö se juuri ole tosi vanhanaikaista, että sukupuoleen liitetään hirveä määrä mielikuvia, vaikkakin se UROS nyt viittaa tavallaan hormoonimääriin, eläimelliseen urospuolisuuteen – ja toisaalta, vain siihen. Onko ihan kauheaa todeta, että ihminenkin kuuluu eläinkuntaan?
Ollaan niin kovasti vapaamielisiä, kirjoitellaan avoimista liitoista ja suoran seksin romaaneja ja tehdään tv-dokkareita, joiden nimeäkään ei viitsi lausua ja ollaan kaiken mahdollisen seksuaalisuuden suvaitsijoita, mutta ihan tavallinen toiseen, miehiseen sukupuoleen kuuluminen on aivan kauhea tabu, jollain kumman lailla. Onko näin vai näyttääkö vain siltä?
Miksei voitaisi ottaa niitä positiivisia mielikuvia urospuolisuudesta?
Emme kai me naisoletetut toivo naistenpäivänä, että miehet itsekseen ajattelevat meitä kauheina riivinrautaämminä, hirmuina, jotka koko ajan määrittävät jokaisen sallitun ajatuksen ja sanankin, jos ovat samassa tilassa urospuolisen kanssa. Ämminä, jotka haluavat määrittää miehisyyden omista näkökulmistaan? ”Kita kiinni.” Nyt meni överiksi. Lopeta, rajansa se on sananvapaudellakin.
Ja asiaan liittyen muistanpa aiemmilta aktiivifeminismin vuosiltani selvityksen, jossa kerrottiin, että naisen nimitys muuttuu aina halventavaksi, kun se on pitkään käytössä, siis ämmä on ollut ihan kunniallinen sana joskus, ihan kuin äijäkin. Ja muuten myös ammatit jotka naiset ”miehittävät” muuttuvat myös vähemmän arvostetuiksi. Siis perustelua naistenpäivälle.
Mutta muuttuvatko jotkut perinteisesti naisiin (kaupallisesti, naisparoissa ei siis vikaa) liitetyt asiat kuten vaikka kauneudenhoito, typerältä kuullostavaksi vain siksi, että siitä puhuu mies? Eikö siinäkin olisi jo riittävää syytä miestenpäivälle, kysyn vain. Tasa-arvoahan me kai kaikki kannatamme.
Vai onko mies jo sanana jotain negatiiivista? Äijä, körmy, toksinen maskuliini. Jos miehisyyttä mainitaan, kuten sanaa uros, tuleeko aina mieleen harveyweinsteinit kähmimässä jokaisessa väärässä tilanteessa? Sekö on käsitys miehestä? Vai voiko erotella huonokäytöksisen hölmön sanoista, joilla kuvataan miestä yleensä? Vai onko miehestä tullut äijä, joka on karmea käsite kuin riivinrautaämmä?
Olisiko syytä tehdä jotain tälle sukupuolten väliselle sodalle ennenkuin kaikilta menee maku koko elämisestä?
UROKSEN YLISTYS - UUTTA KALEVALAA
Minun muistikuvani urospuolisista sisältävät hirmuisen määrän positiivisia määreitä: Söpöys, kainous, runollisuus, karvainen rintakehä ja nojailtava olkapää. Ei välttämättä kaikki yhdessä yksilössä, mutta kuitenkin. Myhäilevä ymmärtäväisyys, valloittava hymyileväisyys, hienoiset oivaltavat ilmeet tai veikeä virnistely. Matala ihanan muriseva ääni tai lempeä tenorituhina.
Kiltteys, ystävällisyys, avuliaisuus, vahvat lihakset ja kivat, kovat hauikset. Tai kukkakeppihoikkuus ja kapeat lanteet, tiukat farkut ja liehuva letti.
Tai sellainen pehmeänmuhkea, jossa on mistä ottaa kiinni, joka ei heti lakananpoimuihin huku, lovileukainen ja hymykuoppainen. Säkenöivöt silmät tai puolitangossa lipuva katse. Pirteä parta tai siistiksiajeltu leuka, ah. Sopiiko noita ylistää? Tai urosmaisuus, johon kuuluu hiusrajan vetäytyminen, tahtoipa mies itse sitä tai ei, hormonit, jotka joka puolelle tuppaavat tuottamaan pehmeää villaa paitsi päälaelle. Puuttuva lenkki-tyyppi, kuten eräs ystävätär kuvaili löytämäänsä rakastajaa, hiukan kiherrellen, mutta varsin tyytyväisenä. Hormoni ei kuitenkaan ollut se ainoa peruste valinnalle, olipa luonnetta ja hyviä tapoja täynnä tuo urospuolinen, kuulin.
Onko tämä listaaminen törkeää seksismiä, sopimatonta vihjaamista? Vai onko pelottavinta se, että ei puhutakaan silkasta seksistä, joka on helppo paketoida sopivasti yksityiseksi huvitteluksi, vaan puhutaan kokonaisista ihmisistä, koko ihmisyyden mahdollisuuksista olla ihan oikeassa kanssakäymisessä, jossa jopa rakkaus kaikkine kauheine riskeineen voisi olla mahdollinen? Niin juuri, sanoin rakkaus, se sama sana, josta joskus historian hämärissä huhuttiin, että ihminen ei voi edes itse päättää kehen rakastuu. Ihan karmeaa. Sellaistahan ei voi paketoida siistiksi pieneksi elämän osa-alueeksi, jota voisi aina hallita. Niinpä. Mielikuvat, ne vasta vaarallisia ovat.
MIESTENPÄIVÄÄ ODOTELLESSA
Unelmamiehiä on niin montaa sorttia, että miestenpäivä olisi vähintä mitä voisi heille suoda. Onko siinä jotain negatiivista? Jos voisimme ylistää miehiä ihan mielikuvituksen voimin niin paljon kuin osaamme, ties vaikka ne toivotut piirteet tulisivat paremmin esiin miespuolisiksi itseään kutsuvista? Luulen, että aika moni nainen ottaisi naistenpäivänä lahjaksi jotain mieluisaa huomiota siltä sukupuolelta, joka kiinnostaa, useimmiten se on ihan normimies - ketään muita väheksymättä. Ehkä auttaisi, jos saman voisi suoda heille, siis uroksille.
Hyvää naistenpäivää, uroot! Siihen asti kunnes saatte oman päivän.
(Miksi tää kuulosti niin mielistelyltä? Eikö/enkö enää osata/osaa vilpitöntä hyväksyntää osoittaa?)
Tapoja parantaen – koskaan ei ole liian myöhäistä
Yours sincerely
Vilpittömästi teidän
Henriette Sola
Kirja, josta pitää ihan jokaisen lukijan itse päätellä, onko sisältö enempi tunnetta vai seksiä vai kenties niitä ei voikaan erottaa... : Italialainen Nimipäiväkalenteri. Löytyy parhaiten kirjastoista.
Huom. Kirja ei sisällä parinvaihtoa eikä mitään mikä viittaa harveyweinsteineihin.
Ks. lisää romaanista ja romantiikasta blogin muista kirjoituksista.
HS