Henriette Sola

Ihmisarvo on nykyajan ongelma – siis sen puute. Se on niin suuri ongelma, että tuskin yksilötasolla löytyy suurempaa. Ihmisen itsensä arvottomaksi kokeminen johtaa suunnilleen kaikkiin ongelmiin – näin näkee ja kokee moni asian, myös kädestäkatsoja vuosisatojen viisauksia tulkiten. Miten se on mahdollista? Ihmisarvo, ihmisoikeudet ja tasavertaisuus nostettiin kunniaan jo Valistusajan aatteissa, jotka huipentuivat 1700-luvulla, kirjattiin perustuslakeihinkin, samaa aikakautta kuvaa maalaus tässä alla.

Onnetton mieliala – en sano masennus, vaan käytän vanhaa sanaa ”onneton” – viittaa siihen, että ihmiselle on tapahtunut asioita, joiden takia hän ei voi kokea onnea ja tasapainoa elämässään. Hyvin yksinkertaista. Näin on ajateltu vuosisataisessa historiassa Euroopassakin. Onneton mieliala ja oman itsen arvottomaksi kokeminen kulkevat usein yhdesssä.

ONNETTOMAKSI ITSENSÄ KOKEVA OMISTAA SAMAN IHMISARVON KUIN MUUT

Sille, joka on onneton ja tarvitsee apua, vääryyksien korjaaminen voi tuoda apua konkreettisesti. Psykologia tarjoaan monenlaisia keinoja ihmisen olon parantamiseen silloinkin kun olosuhteet eivät ole kovin paljon korjattavissa. Sitä ei missään tapauksessa pidä väheksyä. Vertaistuki on yksi parhaiksi koetuista lajeista.
Nykynuorten oireilusta puhuttaessa pistää todella miettimään – siltikin, vaikka tietää, että tuskansa purkamisessa pyörivä nuori on varmasti erittäin haastava autettava – millaisen ihmiskäsityksen yhteisö, ympäristö antaa. Ihmisarvon antama rohkeus ei vilahda toivon antajana monienkaan nuorten kertomuksissa. Sitä ei ole ollut löydettävissä, mistään sieltä mistä terve yhteisö sen antaa, siis kuuluisi antaa! Ihmistä kunnioittavat perusoikeudet ovat harvoin näkyneet arjessa näille nuorille muiden ihmisten keskellä. Päinvastoin, vähättelyä on helppo pistää kiertämään, usein sitä vielä jaetaan aikuisemmalta polvelta nuoremmille, vaikka melkein näkymättömin keinoin, kunnioituksen puutteena. Ikävä sanoa, että se on paikoitellen ehkä jopa vanha maan tapa.
Väitän että melko suuri osa ihmisistä meillä kokee tavalla tai toisella samaa, mutta on siitä hiljaa. Antropologissa puhutaan rakkauskulttuureista ja vihakulttuureista. Enempää ei tarvise mainita, kunkin ajatus kulkee tästä eteenpäin ihan omia ratojaan. Ihmiset osaavat edelleen vetää ihan omia johtopäätöksiä.

KÄSITÄTKÖ IHMISARVOSI – OIKEUTESI YKSILÖLLISYYTEEN

Niin hassu, hömppänä pidettävä laji – siis nykyaikaan – kuin käsien tulkinta, todistaa ihmisarvon, yksilöllisyyden puolesta ja jokaisen oikeudesta ainutlaatuiseen persoonallisuuteen. Kokeillaan:
Katso kättäsi, avaa kämmenesi. Mitä näet: ”Olen olemassa. Olen ainutlaatuinen, ihan ainoa laatuaan tällaisena yksilönä maailmassa.”

Samalla näet, että sinulla on ne perusominaisuudet, joilla tuhansia vuosia on kyetty elämään maailmassa jo niinä aikoina, jolloin pelkkä metsä antoi suoraan kaiken mitä ihminen tarvitsi: Oli opittu poimimaan kaikki tarpeellinen luonnosta. Sinulla ei ole pelkästään tarttumaan kykenevä käsi, vaan myös persoonalliset käden muodot, merkit ja viivat.

Siksi konkreettisesti näkyvän, ainutlaatuisen taidokkaasti toimivaksi kehittyneen raajan lisäksi kättä katsoessa on näkyvissä – käsientulkinnan näkökulmasta:
Sinulla on perusominaisuudet, joilla on kyetty selviytymään; ominaisuudet myös selviytyä niistäkin ajoista, jolloin joku muu on halunnut antaa ymmärtää, että toisen ihmisen vallan alla olet paremmassa turvassa – ja samalla nämä ihmiset ovat halunneet samalla viedä sinulta kaiken, mikä heitä voi hyödyttää. Näitä ilmiöitä on ollut kautta aikojen, liian usein ja liian monien yksilöiden historioissa. Ja aina on ollut ymmärrystä ihmisillä luikahtaa pakoon näitä hyväksikäyttäjiä – ja rakentaa elämä taas toimivaksi.

AINUTLAATUINEN PERSOONASI ON LAHJA MUILLE

Aristoteles sanoi, että kädessä ei ole viivaa, jolla ei ole merkitystä. Jokainen viiva kertoo omista kokemuksistasi tai esi-isiltä perityistä ominaisuuksista.
Jatka nyt oman kätesi katsomista: Näet paljon viivoja, toiset selkeämmät viivat perimää, toiset kapeammat taas mietinnän tulosta; pienten viivojen uskotaan olevan aivoista johtuvia, hermoratojen iholle hitsaamia ajatusten heijastumia. Missä on paljon pieniä viivoja, siellä on paljon pohdintaa siitä, miten maailmassa pitää toimia niissä ainutlaatuisissa oloissa, joissa yksilö juuri nyt joutuu koettamaan selviytyä. Isot viivat kertovat, että ne selviytymiskeinot ovat perusteiltaan olleet jo kaukaisilla sukupolvilla.

JÄRKI JA TUNNE – SYDÄMEN JA PÄÄN YHTEISTYÖ

Sydämenviiva edustaa tunnetta ja kertoo jotain kunkin luontaisesta tunteiden ilmemisestä, mutta tästä viiva kertoo kuitenkin vain suhteellisen vähän. Samoin viiva voi kertoa, miten noita tunteita on kolhittu – mutta siitäkin vai melko vähän. Päänviiva kertoo jotain ajattelun tavasta, siitä, miten ihminen soveltaa ajattelukykyään ympäristössä selviämiseen. Mutta tämäkin viiva näyttää siitä vain joitakin puolia, muu kädessä lisää.

Ihmisen tapa kokea ja ajatella ynnä tunne-elämä ovat valtaisa kokonaisuus, josta koko käsi antaa viitteitä. Koko käden tutkiminen, viivat, merkit, sormet, kämmenen muodot, kynnet, kertovat näistä lisää. Kaikki yhteenlaskettuna antavat jo hahmoa siitä, mitä ihmisen luonteessa on päällimmäisenä, siis persoonallisuudesta. Ja pitää muistaa, että viivat muuttuvat koko ajan. Elämäntilanteen kohentuessa, viivatkin muuttuvat, paljonkin. Käsi kertoo paljon, mutta, rehellisyyden nimissä, ei ole täysin avoin kirja sielun salaisuuksiin, siihen ihminen on liian suuri arvoitus, onneksi.

Kuvassa ylin viiva on sydämenviiva, alempi vaakasuora päänviiva. Niiden suhde toisiinsa kertoo sydämen ja järjen tasapainoisesta yhteistyöstä. Kaartuva päänviiva on yksi monista luovuuden merkeistä. Peukalon ympärillä laajasti kaartuva elämänviiva kertoo ”A Big Heart” ilmiöstä, sydäntä riittää avoimesti osoittaa empatiaa muille. Oletteko nähneet Timothy Daltonin ilmeitä? What a sweet smile! Koko kasvot osoittavat ilmeillä herkkää empatiaa silmät tuikkien.

LUOVUUS ON JÄRJEN APULAINEN – JOSKUS TAAS TUNTEEN TULKKI

Luovuus on jotain, mitä eniten näkyy kädestä. Luovuuden lajit, joita on suuri määrä, ovat joiltain osin myös päänviivalla näkyvänä. Piilevänä uinuvan luovuuden merkit ovat mielestäni innostavin katsomisen aihe kädessä. Niitä on aivan kaikilla. Ongelmanratkaisutaitokin on yksi luovuuden ilmenemismuoto. Tottahan sellainen on kehittynyt ihmisille vuosituhansien varrella; sen soveltaminen vaatii harjoittelua jo lapsuudesta lähtien – siihenkin voi ihminen ihan itse tarkemmin tutustua, miettiä: Miten olenkaan ratkaissut ongelmia ennen, miten sitä taitoa voisi soveltaa uusiin tilanteisiin?

Aiemmin mainitun kaltaisille kovia kokeneille nuorille tulee varhain katunokkeluutta, se kehittyy kun ei ole ketään kehen turvautua. Sekin on ongelmien ratkaisutaitoa ja selviytymistaitoa – ehkä usein keinoilla, jotka pitkän päälle eivät ole ihmiselle ihan niitä parhaita tai kovin terveellisiä – mutta ne ovat auttaneet selviämään juuri siinä tilanteessa. Uusien keinojen oppiminen on aina mahdollista. Se on mahdollista niillekin, jotka ovat lapsuuden ja ehkä aikuisuudenkin olleet niin toisten vallan alla, että vain mykkä totteleminen on tuntunut toimivan. Heitäkin on paljon.

JOULULAHJA ITSELLESI – UUSI NÄKÖKULMA ITSEEN

Kättäsi katsoessa tunnistat, että omistat sekä järjen ja tunteet. Se on kiistämätön tosiasia. Nekin voivat olla vain paljolti piilossa, ihmisen mielessä huomaamattomampina kuin miltä todellisuudessa vaikuttavatkaan. Tai joku ulkopuolinen on voinut kiistää jomman kumman olemassaoloa, niin että ihminen itsekin alkaa epäillä itseään, molemmat väitteet yhtä ihmisyyttä loukkaavia. Joten kerran kuulemani vitsikäs, mutta tosissaan esitetty lausahdus: ”Älä sä ajattele, kun sulla ei ole siihen välineitä” osoittaa vain, että mainittu lausuja ei suostunut sillä hetkellä kuuntelemaan omaa järkeään. Kaikenlaisia vinoiluja on helppo kerran väistää, mutta jatkuvana virtana ne käyvät turhan kuluttaviksi. Muiden väheksyntä usein kielii omista huonoudentunteista.

On kämmeniä, joissa on myös sydämen ja pään viivojen yhdistelmiä, joissa molempia on vaikea erottaa erikseen. Silloinkin ne ovat olemassa; ihminen on aina varustettu järjellä ja tunteilla. Silloin kun pystyy tunnustamaan, tunnistamaan omistavansa sekä järjen että tunteet, pystyy harjoittelemaan niiden erottamista omissa motiiveissaan, syissä, miksi on toiminut, miten toimii. Kyse on samasta, missä tieteen tekijän objektiivisuuden tavoittelu vaatii, että tunnistaa omien tunteidensa ja ennakko-odotustensa vaikutuksen juuri siinä, missä pyrkii olemaan mahdollisimman puolueeton. Tutkimuksen teossa se edistää pääsemistä kohti objektiivisuutta.

Jokaiseen järkipäätökseen vaikuttaa ihmisen tunne. Puhutaanpa asenteista, periaatteista, tms. tunne on ollut mukana niiden muodostumisessa. Tunnetta ei kannata silti vähätellä, tunteena voi ilmetä intuitio, joka taas muodostuu tuhansista havainnoista, joiden alkuperää ei pysty jäljittämään, mutta niiden tuoma kokemus antaa sen ”gut feeling”-nimellä kulkevan intuition, jolta ihminen kokee hyväksi ottaa neuvon toimintaansa. Se voi olla joskus paras järjen ilmenemismuoto.

JOULUN TOIVEPAKETTI – KIEDO IHMISYYDEN PARHAAT PUOLET SILKKINAUHAAN

Tunne voi kertoa myös siitä luontaisesta kyvystä erottaa oikea ja väärä, jota kutsutaan nimellä omatunto. Lapsilla se on erityisen voimakas, iän myötä se voi himmetä, kun opittua viisautta kertyy kerroksittain ajatteluun. Liialla opittujen mallien tuomalla järjen käytöllä voi hämärtyä tarve oikean järkeilyn käyttöön, ihan omilla aivoilla harkittuna. Ei enää näe metsää puilta, kuten vanha sanonta kuuluu.

Eli jääkö mitään käteen näiden risteilevien huomioiden jälkeen? Jää kämmen, joka edelleen kertoo tärkeimmän: Olen olemassa, olen ainutlaatuinen, en ole klooni, mitätön kopio tuhansien joukossa, vaan ainutlaatuinen yksilö, jolla on järki ja tunteet, molemmista paljon annettavaa, ainutlaatuista jaettavaa ympärille, ihmisille, ihmiskunnalle. Kukaan muu ei ole arvokkaampi tai vähäarvoisempi kuin juuri tämän käden omistaja.

LAHJA 1700-LUVULTA: JOKAINEN ON YHDENVERTAINEN....

– Ihmisten yhdenvertaisuuden suurista ovalluksista löytyy Euroopan 1700-luvun Valistusajan kirjoituksissa, ne vyöryivät valtavana aaltona ihmisten tajuntaan, varmaankin ties kuinka monennen kerran uudestaan ihmiskunnan pitkän historian aikana – ja tulevat vyörymään uudelleen. Johan ne jo silloin merkittiin perustuslakeihin, juuri 1700-luvulla useissa maissa, mm. Euroopassa ja Amerikassa, suorastaan suuren ihmisarvo-villityksen vallassa.

Ystävyys ilmenee usein niin, että kokee toisen ainutlaatuiseksi, että juuri sellaisena toinen on ihan sopiva ystävä. Jos ystävä puuttuu, ympärillä on ehkä ollut liikaa ihmisiä, jotka ovat harhautuneet tavoittelemaan muuta kuin aitoja, tärkeimpiä asioita elämässä – hekin vielä joskus palaavat ”back to the basics”.

Ystävyyttä, ihmissuhteita ilman hyötyä haluavia ihmisiä pitää joskus etsiä kuin marjoja mättäistä. Heitä löytyy sieltä, missä eletään jo – tai vielä – ”back to the basics”, jonka voisi suomentaa: takaisin tärkeimpien äärelle. Heidän joukossaan on hoksattu, että mikään brändi, tavara, joukkojen mielipiteiden myötäily tai klikkailu ei ole sitä ihmisyyden perusainesta, jolla elämää aidosti eletään ja saadaan toisilta parhaiten voimaa. Suurin lahja toiselle lieneekin ihmisenä vierellä olo – vaikka vanhanajan kirjeen kautta.

Pidä kiinni oikeudesta omistaa omat tunteesi, kiinni oikeudesta käyttää omaa järkeäsi. Avaa kämmenesi – näe ihmisarvosi, luovuttamaton oikeus, ihmisyyden lahja, lahjoista parhaimpia Joulunakin.

Kynttilänvalon heijastuessa mustepullon kyljestä,
sulkakynän suhistessa paperilla,
lumihiutaleiden leijaillessa iltahämärissä,
tähtien vilkahdellessa verhon takaa,
aisakellon soidessa vain muistoissa

Teidän

Henriette Sola

henriette.sola@proton.me

Käsien tulkintaa kuvien perusteella voi kysellä tästä e mail-osoitteesta.

P.S.
Aihetta sivuavat:
https://www.city.fi/blogit/henriettesola/your+hand+is+a+mirror+of+your+personality/136611

Blogikirjoituksissa on paljon mielikuvien hyväätekevistä vaikutuksista, romantiikasta huumorilla, näissä myös musiikin onnellisuutta lisäävästä voimasta:

https://www.city.fi/blogit/henriettesola/hyvan+elaman+mysteeri+1/134486

Tässä haastattelu podcastina:
https://www.city.fi/blogit/henriettesola/hande+nurmio+ja+liisa+romantiikkamusamme+on+luomua/134321

Ja täältä löytyy biisejä:
https://www.city.fi/blogit/henriettesola/sydamet+sulattavaa+valentinen+viettoa+musaviestein+ja+maukkain+ihanuuksin/136733

P.S. 2

Lisää käsientulkinnasta on Henrietten humoristisessa
romaanissa Italialainen Nimipäiväkalenteri. Se kertoo nuoresta naisesta, joka tekee elämänmuutoksen, lähtee käsiä tulkitsemaan Italiaan isoäitinsä jalanjäljille, mutta yllättäen tutustuukin omiin tunteisiinsa, luonteeseensa ja ihmisyyteensä – ja saa hämmästyä minne ne häntä ohjaavat. Romantikkakulttuuri yllättää Sarahin, nuoren uraohjuksen pörssimaailmasta.
Löytyy kirjastoista koko Suomessa..

Sopiiko naisen ottaa tilanne haltuun – ohjat käsiinsä suorassa lähetyksessä?
Huulenheitto toimittajan ja vieraan välillä, josssa läppä lentää kuin pingispallo – varmasti kaikki ovat nähneet sitä jenkkiläisessä talk-show ssa. Tyylilajista esimerkkinä vaikkapa Bill Maher. Tapana on tehdä huumoria vakavammistakin asioista ja haaatateltavaksi kutsutut hallitsevat formaatin. RIITTA VÄISÄNEN vetäisi aidon Bill Maher show n tammikuisen perjantai-illan ohjelmassa.

KAUHUKAKARA JA VAMPPI

Muutoin meillä lajista legendaarisin näyte on varmasti edelleen vuosikymmenten takaa suora lähetys ”Jatkoaika”, jossa pääministerin otsakiehkuratkin saivat huomiota toimittajilta LENITA AIRISTO ja HANNU TAANILA. Tilanne eteni vahvan improvisaation ja yllätysvieraiden voimin, kuuluisin MAUNO KOIVISTO nuorehkona komeana ja sanavalmiina. Flirttaus pääministerin kanssa oli siihen aikaan ennenkuulumattoman rohkea veto naiselta, Lenitalta.
Vastaavia pyörityksiä Lenita on tehnyt muutamia kertoja ollessaan itse haastateltavana. Aivan häkeltyneet miestoimittajat ovat olleet kerrassaan altavastaajina, julkisen hurmauksen kohteina pyörällä päästään, yhden heistä kerran jopa parahtaessa: ”Eihän tämä kuulunut käsikirjoitukseen!” Jaa. Siihen asti katsojat olivatkin luulleet että suorissa lähetyksissä ei ole vuorosanojen käsikirjoitusta.

SAANKO PÖRRÖTTÄÄ TUKKAASI ?

Henrietten nimipäivästä seuraavana 20.1.2023 esitettiin viikonlopun viihde nimeltä ”Rahaa palaa”.
VÄISÄSEN RIITAN kanssa oli sovittu aloitettavaksi huumorilla, hän oli juontavinaan Kymppitonnia kahden miehen pidellessä edessään pahvilaatikkoja, joista miehet kurkkivat.
Vaan Riittapa ei jättänyt pelleilyä siihen. Kysymys miesjuontajalle: ”Saanko pörröttää tukkaasi?!” Nainen ottaa seksikkäästi yliotteen - myös ulkokonäköleikkiä jatkaen: ”Ei kai minun iso mahani vain näy kuvassa?” Ja Riitan tavaramerkki, oman tukan kohottelua huikean pitkiin omiin hiuksiin.

”Ei kai, ei tämä ohjelma voi olla vielä alkanut!” ”Jaa, tämäkö suora lähetys, mihin televisioon?”
Juontajanuorukainen selvisi kunnialla, vaikka aikatauluttamisen Riitta otti täysin hyppysiinsä, ei jäänyt aikaa sosiaalipornokysymyksien vastaanottoon: Nyyh ja voivoi vain minua sentään.
Toimittajalta tuli paljastetuksi, että käden nosto on aiheen vaihtamisen merkki, jälleen käsikirjoituksen salojen paljastusta vahingossa, kuten joskus toisella miestoimittajalla Lenitan kanssa. Ei haittaa, huumoriksihan se meni Riitan kanssa.
Riittan halusi rikkoa roolin, jota odotettiin köyhtyneeltä – valitusta ja pitkää naamaa ei näkynytkään. Kaikki kyllä eivät Riitan temppua oikein hyväksyneet jälkeenpäin.

HAUSKA, VAHVA, NÄYTTÄVÄ – EI NUORI EIKÄ EDES YHTÄÄN RAHAKAS

Voiko nainen olla vahva, näyttävä, ihailtava, vaikka on ikää, menetyksiä läheisissä ja omaisuudessa - ja vieläpä ilman ihannepainoakin?

Päätelkää mitä kertoo Riitan käsi, jos nelinumeroiset tuntimäärät ohjelmien juonnossa eivät riitä vakuuttamaan teeveen keinojen hallinnassa ja humoristiksi heittäytymisen taidossa.
Käsien tulkitsija pystyy huomaamaan kämmenen viivoista paljon, vaikka niitä vain näkyisi vilahtaen tai jonkun valokuvan vilkutuksessa. Tässä tulkintaa:
Riitalla on sopisuhtainen käsi, sormien kynnet kertovat kauneuden ammattien olevan yksi sopivista aloista. Jo lapsuudesta hän on tiennyt toteuttavansa jotain elämässään, synnynnäinen – siis perinnöllinen – tieto siitä, että on yksi tärkeä osa ihmiskuntaa, muille iloksi ja avuksi. Samaan liittyy vastuuntunto, kyky ja halu hoitaa pestinsä – ja paljon harvinaisempi spesialistin merkki kertoo, että perehtyy työhönsä niin, että kehittyy siinä erikoisosaajaksi.
Riitta on joustava, ei pyri päällepäsmäriksi ihmissuhteessa, mutta ei jää itse toisen peukalon alle, vaan lipeää tiehensä, jos suhde ei toimi.

MIELIKUVITUS, LUOVUUS JA HUUMORI

Luovuutta ja taiteellisuutta Riitan kädessä näkyy paljon, ehkä se voi ottaa vielä uuden muodon urana. Nimittäin erittäin harvinainen intuition viiva näkyy Riitan kämmensyrjän puolella. Niitä yleensä löytyy joiltain lahjakkailta kuvataiteilijoilta. Toiset merkit kertovat taas, että esineisiin liittyen Riitalla on hyvä maku, silmää siis vaikka sisustajaksi. Ylimääräinen viiva vie suoraan taiteellisuuden sormen juurelle, sitä voidaan tulkita myös onnellisuuden viivaksi – ihmisellä on kyky olla onnellinen olosuhteista huolimatta.

- Ohjelma pisti ajattelemaan. Kaikki ei mene aina parhaiten valmiilla käsikirjoituksella, ei elämä eikä ohjelma. Kaikille ei huumorikaan aina aukea, varsinkin kun on yhä enemmän totuttu pois improvisaation ilosta ja luonnollisuuteen luottamisesta. Kerran kysyttiin minultakin että onko kirjani ”Italialainen Nimipäiväkalenteri” huumoria. Voiko nuoren naisen elämän opettelu olla huumorin aihe? No kyllä vissiin – ja sen kuvaus – muuten menee ihan liian tylsäksi elämä.

Riitta luottaa omaan karismaansa, tietää että se on ihmisolion luontainen lahja – myös minun ja sinun. Ihminen osaa olla hauska, ihmisillä on hauskaa ilman valmiita sapluunoita, ihan oman luovuuden voimin. Kokeillaan entistä innokkaammin, koetetaan olla onnellisiakin välillä olosuhteista huolimatta, ainakin iloisia hetkittäin. Kiitos Riitta, että näytät mallia, olet lahja ja aarre, ollut meille vuosikymmenet – tärkeä osa ihmiskuntaa, kuten kätesi kertoo.

Kevättä odotellen

Henriette Sola
aristoteleläinen käsien tulkitsija

P.S.

UUTTA: TULKINTA KOTISOHVALLE KÄDENKUVISTA

Käsien tulkinta tilattavissa myös valokuvien perusteella.Tässä uusi E-mail-osoite, jonne kuvat voi lähettää ja kysyä tarkemmat ohjeet, joiden avulla voi itse tsekata asioita, mm. mitata käsien kokoa ym. Kuvat molemmista käsistä molemmin puolin. Mutta kirjoita toiveesi ensin, räätälöidään tulkinta teidän tarpeisiinne.
Tulkinnan voi saada printattuna isoon korttiin tai julisteeseen jota on koristeltu Cannesin filmitähtien käsien kuvilla. Sellainen kuva on jutussa alla Jane Fondasta.
Julisteen tai kortin voi antaa lahjaksi tai ripustaa omalle seinälle.

Henriette.sola@proton.me

Kirjoita haluatko tulkinnat erityisesti
- kahdelle, ystävysten tai seurustelevien yhteensopivuuden merkeistä,
- vai omista lahjakkuuksista ja luovuudesta
- tai temperamenttipiirteistä romattisessa suhteessa.
- muutoin persoonallisuuspiirteistä

Nauttikaa sinisen hämyisistä illoista ja kimmeltävistä maisemista !

Toivottaa
Henriette

P.S.2
Henrietten käsientulkinnasta ILTALEHDESSÄ:
https://www.iltalehti.fi/pinnalla/a/53748b51-084d-48e4-8336-4a8142c3a679

https://www.iltalehti.fi/pinnalla/a/995c63ee-b33d-4b13-aa90-1338c3d9c7a3

Jane Fonda – läntisen maailman tunnetuimpia naisia viimeiset 50 vuotta, otti eilen yleisönsä yhdellä sanalla The View- talk shown vieraana. Joka arkipäivä lähetettävän ABC-kanavan viihteellisen keskusteluohjelman vakivetäjiä ovat Joy Behar ja Whoopy Goldberg. Ohjelmassa puhua pulputetaan vieraiden kanssa perinteiseen rajoittelemattomaan aitoamerikkalaiseen sananvapaustyyliin.

MITÄ TEKI JANE?

Keskustelun aihe oli naisten oikeudet ja siinä oikeus aborttiin – supermutkikas kysymys, kun sen kaikki lailla säädettävät reunaehdot huomioidaan; suuren luokan puheenaihe Jenkeissä tälläkin hetkellä. Päätös siirtää asiasta päättäminen kokonaan jokaiselle osavaltiolle itsenäisesti, on puhuttanut viimeksi. Siitä siis oli puhe tässäkin ohjelmassa.

”Me olemme jo vuosikymmeniä voineet päättää... Mehän emme oikeuksistamme luovu, kun niistä olemme niin paljon taistelleet. We are not going back!”, sanoo Jane.

WE HAVE BEEN MARCHING AND PROTESTING...

"...Mikä sitten on vastaus”, kysyy Joy Behar penäten sillä miten asiaa pitäisi ajaa. Jane pyöristää silmänsä kysyviksi, vastaa lopun intonaatiolla eli tekee sanastansa kysymyksen: ”Murder?”

”SHE IS KIDDING!”

Joy Behar: ” Hän pelleilee!” Mutta Joy ei saa enempää vastausta. Jane kääntää katsettaan ja näyttää yhä silmät renkaina hämmentynyttä, neuvotonta, melkein tärähtänyttä ilmettä, joka on ilmeisen näytelty.

Jokainen joutuu pohtimaan, mihin Jane pyrki – varsinkin tämän hetken ajassa. Yhdellä sanalla, yhdellä hölmistyneellä näyttelijän ilmeellä hän saa katsojansa ajattelemaan kerralla kaikkia näitä asioita:
Mitä vaaditaan, että ihmisoikeuksia pystytään pätevästi puolustamaan, perustelemaan? Vaikkapa että yhtä oikeutta puolustamalla ei sorretakin muita ihmisoikeuksia? Ettei unohdeta joitain muiden kustannuksella?

Väline on viesti sanoi mediatutkija Marshall McLuhan jo 70-luvulla. Houkutteleeko viestin formaatti kaikkia möläyttelemään lyhyitä tyhjänpäiväisyyksiä? Onko se ainoastaan kaupallisen alustan tavoite? Vai myös ns. kunnianarvoisan julkisen alustan myöntymistä muodin virtaan kovassa kilpailussa? Jääkö asioiden oikea ajaminen pelkkään heppoiseen kommentointiin?

Miten paljon julkisessa keskustelussa on tekopyhää, asioiden pohjaa ja taustoja miettimätöntä heittelyä vailla vastuuta omista puheista – joka ei johda mihinkään ilman asioiden osaamista? Modernissa puhekulttuurissa on jokaisella oikeus mielipiteeseen, joka ehkä onkin näennäistä
oikeutta, kenties tosiasiassa hyväksikäyttöä? Mitä meidät johdatetaan mölisemään, mitä kannattamaan joukkojen perässä?

Sitäkö Jane tahtoo meidän pohtivan? Janen möläys, hölmistynyt ilme... niin, kuka näkee siitä mitäkin?

JANE IHMISOIKEUKSIEN PUOLESTA – SUKUPUOLEEN KATSOMATTA

Jane on kuuluisa ihmisoikeustaistelija, saanut ja käyttänyt suurimman julkisuuden ja vaikutusvallan taistellessaan miesten oikeuksien puolesta, oikeudesta olla menemättä sotaan.
Mikä on sodan hinta, mikä on ihmishengen arvo, milloin on ok uhrata se ja minkä puolesta? Millä perusteella näitä joku voi vaatia? Joku näkee tämän ajatuksen väikkyvän yhä Janen silmissä.

Kysymykset rinnastuvat väkisikin niiden mielissä, jotka muistavat Janen 1960-luvun lopulla alkaneet tulikivenkatkuiset puheet yli koko maailman levinneen rauhan aallon aikana, jonka keulakuvaksi juuri Jane nousi. Yleinen historiakäsitys tunnustaa, että Vietnamin sota lopettiin sinä
ajankohtana hyvin pitkälti juuri rauhanmielenosoitusten vaatimuksesta.

Noista ajoista lähtien Jane on vastustanut sotia, kiertänyt puolustamassa eri tilanteissa ihmisoikeuksia, naisten oikeuksia, eri puolilla maailmaa.

Feminisminsä taustoista Jane mainitsee: "I've been raped, I've been sexually abused as a child and I've been fired because I wouldn't sleep with my boss." Jo teininä tai lapsitähtenä hyväksikäytetty, raiskattukin, potkut saanut, kun ei suostunut seksiin pomon kanssa – kaikki hyvin tavallisia naisten tarinoita erityisesti Hollywoodin näyttelijättärien elämänkerroissa, suurillakin tähdillä, erityisesti 1950-luvulla.

Jane on jälleen otsikoissa, kertaheitolla – nyt ilman palopuhetta, pelkkä hätääntynyt ilme riittää.
What is the answer, now? Ja mihin? Jäämme pohtimaan.

OMAKSI ITSEKSEEN KASVAMISEN HÄMMÄSTYTTÄVÄ POLKU

Jane Fondan kasvot ovat vielä hiljattain esiintyneet kasvomallikuvissa, joissa nyt jo yli 80 -vuotias nainen näyttää suunnilleen maailman kauneimmalta kypsän iän edustajalta.

Mikä on Janen tausta, millainen yksityishenkilö hän on omien sanojensa mukaan? Tiedot on poimittu hänen omista muistelmistaan.

Jane tunsi lapsena, että hän ei saanut riittävää tukea kotoaan – äiti kuoli Janen ollessa 12-vuotias. Isä oli kuuluisa näyttelijä, jonka myöhäisen iän Oscar-palkittu elokuva Kultalampi esitettiin äskettäin 3.3.2023 Ylellä; on edelleen ylen areenassa katsottavissa.
Jane ajautui nuorena samoihin hommiin. Pilkkaa hän sai osakseen moderneista elokuvakokeiluista, joissa seksi, UFOt ja humanoidit sekoitettiin kummallisiksi juoniksi – kuten Barbarella. Ne olivat silloin uusinta uutta – kehitys kehittyy, vai kehittyykö, hmm...kröh : ) Janesta kyllä sukeutui hyvä
näyttelijä pienten kompurointien jälkeen.

JANEN MIESHISTORIAA

Alkuun siis Jane tuli tunnetuksi seksin papitar-tyyppisistä elokuvista, joihin elokuvantekijä Roger Vadim 60-luvulla hänet bongasi – ja saman tien myös omaan petiinsä, playboy ja ohjaaja, tässä järjestyksessä. Roger Vadim oli ennen häntä pokannut Brigitte Bardotin, josta tuli supertähti
Ranskassa. Juttu alkoi, kun Brigitte esiintyi leffassa, jonka apulaisohjaaja Vadim oli. Vadim alkoi itse ohjata seksiä tihkuvia – sen ajan tyylin – elokuvia, mainetta Brigiten avulla tuli eniten leffalla ”Ja Jumala loi naisen”. Brigitte fiksuna tyttönä nosti kytkintä viiden vuoden avioliiton jälkeen.
Sitten Vadim nai tanskalaisen mallitytön, seurusteli itse kolmevitosena teini-ikäisen Catherine Deneuven kanssa, ja teki pojan ilman avioliittoa hänen kanssaan – Deneuvesta tuli myöhemmin ja hän on edelleenkin Ranskan suurin näyttelijätär-ikoni. Siis melkoinen naissankarin ura oli Janen
ensimmäisellä aviomiehellä ja vain kymmenen vuoden sisällä ennen Janea.

Lopulta Vadimin kanssa pääsi, ilmeisesti halusi päästä, siis Jane. Mutta Jane ei ollut mikään pystymetsästä pyrähtänyt, suuren machon suosioon päässyt tyty. Hänhän oli yhden Hollywoodin kuuluisimman näyttelijän Henry Fondan tytär ja ollut jo itsekin jo useammassa leffassa, mahdollisuuksia olisi ollut siis moneenkin. Mutta valinta oli Vadim ja tuloksena muutaman vuoden avioliitto alkaen vuodesta 1965 hänen kanssaan. Historiaan on jäänyt yhteinen leffakummajainen Barbarella – ja yksi yhteinen tytär. Jane kuvaa muistelmissaan, että Roger väliin vaati kolmen kimppaa milloin minkäkin tavis-misun kanssa, aikahan oli seksin vapautuksen 60-lukua.

MILJOONIEN NUORTEN MIELIPITEEN ILMAISIJAKSI

Näistä oloista Jane heräsi merkittävämpään ajan henkeen, alkoi raivoisaksi Vietnamin sodan vastustajaksi ja jaksoi väsymättä puhua asian puolesta julkisuudessa. Seuraava avioliitto solmittiin tietenkin hengenheimolaisen kanssa. Naisten asiaa Jane alkoi ajaa samoihin aikoihin, eipä
ihmekään... roolimuutos oli siis melkoinen. – Janen puhelahjoista kertovat pitkät pikkurillit, kuvan olen ottanut Cannesin katukivetyksiin valetuista filmitähtien käsistä. – Jane on näihin päiviin asti käynyt sanalliseen hyökkäykseen vastustajasta välittämättä, kun kyse on tärkeistä yhteiskunnallisista asioista, joista hän haluaa puhua.

UUDEN NAISKUVAN LUOJA – TREENAAMINEN OLIKIN NAISELLISTA

Vieläkö muistetaan, että Jane Fonda oli se mimmi, joka kehitti naisten bodausvideot 80-luvulla?
Hän oli se, joka loi uuden naiskuvan, treenaavan vahvan naisen – ja myi videoita tähtitieteellisiä määriä. Tuskin hän silloin osasi kuvitella, mikä vallankumouksellinen vaikutus trendillä tulisi olemaan myöhempään naiskuvaan. Janesta tuli ikoni, kaikkien naisten idoli.

Ja teki hän koko ajan leffoja siinä ohessa, mieleen tulee itseäni miellyttänyt romanttinen tekele Robert Redfordin kanssa ”Valaistu ratsumies”, lännenelokuvan versio 80-luvun tyyliin. Rodeosankari vapauttaa miljoonahevosen villiin luontoon ja toimittaja-Jane jäljittää häntä. No, romanssihan siitä tuli tietenkin, vain valkokankaalla, tiettävästi.

Myös 1990-luvun alun feministinen komedia ”9 to 5” oli suuri hitti. Palkintoja elokuvista tuli kiitettävästi. Jane lähti välillä jo hommista, mutta palasi ja on tehnyt vielä viime vuosina leffarooleja – ja mallintöitä. Siis uskomaton ura kaikkiaan, jota vastaavaa ei heti keksi.

OMAN PARHAAN LÖYTÄMINEN

Janen elämä ja ura kertoo kärjistyneesti siitä, miten ihminen kehittyy ihan toiseksi kuin on aloittaessaan aikuiselämää. Kuitenkin Jane itse kertoo miten hän vielä 40-vuotiaana sairasti bulimiaa niin vakavasti, että joutui todella tekemään ratkaisuja pysyäkseen hengissä. Kuulostaa uskomattomalta.

VIHDOIN OIKEAAN VAPAUTEEN

Mutta varsinainen pommi, häkellyttävä uutinen, minusta oli se, että kolmannesta avioliitosta, mediamoguli, miljardööri Ted Turnerista erottuaan 62-vuotiaana, Jane vasta tunnusti, että siihen asti oli aina elänyt jonkun muun odotusten mukaan. Sitä edusti vielä myös tämä kolmas avioliitto. Vaati
rohkeutta erota, tunnusti Jane, mutta silloin vasta alkoi todellinen vapaus olla oma itsensä.

Muistelmissaan hän kertoo 2000-luvun alussa, että eron jälkeen eräs tuttu heppu aiemmilta vuosikymmeniltä alkoi tehdä tuttavuutta. Jane huomasi, että heillähän on oikeasti kemiaa ja he alkoivat deittailla, lopulta seurustella. Elämän sisältö oli yhdessä patikointia luonnossa ja tanssimassa käymistä, hyvää ruokaa, ei mitään sen kummempaa – ja tietenkin sitä kemiapitoista yhdessäoloa. Koskaan ei Jane ollut ollut niin onnellinen omien sanojensa mukaan.

Tämä on opettavainen tarina, halusimmepa ottaa siitä oppia tai emme. Miten Aristoteles sanoikaan:
”Kaiken inhimillisen pyrkimyksen lopullisena päämääränä on eudaimonia, onnellisuus, kukoistus eli hyvä elämä, jota tavoitellaan sen itsensä vuoksi, ei välineenä johonkin muuhun päämäärään.”

– Ja Janesta on ollut moneen, hän ei ole vain yhdenlainen tyyppi, kuten helposti ihmisiä luokittelemme stereotypioihin. Monipuolisia persoonallisuuksia olemme kaikki, aina uusia taitoja, ominaisuuksia, lahjoja löytyy meistä jokaisesta, jokaisessa ikävaiheessa; kehitys ei lopu, uusien onnellisuuden taitojen löytyminen ei lopu.

Varmasti niitä puolia, joita koskaan emme ole nähneet Janesta julkisuudessa, saavat nähdä vain hänen valikoidut ystävänsä, patikoimassa, hyvien ruokapöytien ääressä, nauttimassa eudaimoniasta, elämästä ilman mitään sivutarkoituksia. Silti hän voi taas uudelleen ällistyttää koko maailman jollain neljännesminuutin kestävällä ilmeilyllä ja lausahduksella – jäämme odottamaan.

Auringontoiveikkain terveisin

Henriette Sola,

aristoteleläinen käsien tulkitsija, kirjailija

henriette.sola@proton.me

#Jane Fonda

Valentinen päivä tunnetaan romantiikan juhlapäivänä – Valentinen kortteja annetaan mielitietylle, myös hänelle, joka ei vielä tiedä olevansa jonkun romanttisten tunteiden kohde. Näin maailmalla.
Meillä, me kun olemme äärimmäisen pidättyväistä kansaa, kaupallisesti näin vastustamattoman herkullinen päivä on katsottu parhaaksi julistaa Ystävän Päiväksi. – Ei kuulu suomalaisiin tapoihin tuoda romanttisia taipumuksia noin vain esiin.

Mutta minäpä löysin musiikkitervehdyksiin vinkkejä ujoimmillekin tai muuten kohteliaasti kiinnostustaan vihjaaville; sopivia biisejä, joista kukaan nainen ei voi kuin ilahtua. – Tai rakkauden pauloissa jo pyöriville. Silmät kiinni ja nauttimaan. Näillä voi viestittää lämpimät ajatuksensa ihan huumorilla tai muilla sopivilla toiveilla, joista kappaleet itse kertovat parhaiten.

Melodisia, romanttisia, humoristisen sööttejäkin ja kunnon orkesteritaustoilla hiukan 80-luvun kansainväliseen tyyliin sovitettuina, mahtavaa saksofonia ym. – ei siis mitään himppahumppaa.
Naapurin poika Simo on säveltänyt biisejä jo pitkään, myös muille artisteille, tässä hänen parhaita palojaan :

https://www.simonaapuri.com/musiikki_19.html

Näillä nyt luvan kanssa ystävien lisäksi sopii muistaa lemmekkäiden tunteiden kohdetta.

Valentinen päivän tervehdyksenä tai romanttiseen iltaan ehdotan siis:

Uusin biisi Simonilta
Rakastaa osaisin: ”Siipeni ehkä kantavat sun luokses. Tuulia ei voi ennustaa, varjoja pelkää ruma toukka luo perhosen...”

Ja muita romanttisia
Wish it could be me: ”Do I cross your mind, would you like to be here with me... ”

Tutustutaan uudestaan: ”Me ennen rakastettiin ihan kamalasti...”

Ensitreffit alttarilla: ”Kuinka tahtoisinkaan olla kolmekymppinen....”

Lisää teetä: ”Juodaan viini pois...”

Song by a shy man.

Dave: Lindholmin Daven diggareille, Daven kunniaksi Daven sanoituksista poimittujen pätkien sommitelma uusin sävelin.

Lattareita:

Tanssi Maria: ”Hetkisen sua sain vain rakastaa...”

Eilisen teeren poika: ”Mitä kätkeekään kuori tän miehen...”

Mexico: ”Minut viethän Meksikoon, kunhan aina vierelläni oot...”

Henriettestä on Simon sävellyksistä ihan vastustamattomin, sulattaa naisen sydämen:

Venha para ca, jonka esittää aitobrasilialaiseen tyyliin ah, aivan ihana Eduardo Domingues jolla on omakin bändi Brazilian Aeroplane.

Aiemmilta Valentinen päiviltä ovat kirjoitukset, joissa poropeukaloinkin loihtii iltaherkun mielitietylle, vaikkei muutoin kuin tuunaamalla valmiina ostetuista suussasulavista... Lempeänostattavista ruoka-aineista ja juhlajuomista, molemmissa linkeissä:

https://www.city.fi/blogit/henriettesola/lemmenleivos+ja+afrodisiac-hedelmasalaatti/134827

https://www.city.fi/blogit/henriettesola/sivu-2

...sekä jälkimmäisestä linkistä lisäksi koko illaksi soimaan sopivat 1940-50-luvun parhaat jenkkiläiset romantiikkahitit laulajatar Leivon valikoimina. Aika romantiikkapitoisia ovat muutkin kirjoitukset...

Käsien tulkintaa myös kahdelle henriette.sola@proton.me

Ks. Käsientulkinnan teoria aiemmista kirjoituksista.

Leijaillen musiikin siivillä, hyvää Valentinen päivää toivottaen

Henriette

Palmistry is an old skill. It has been known at least couple of thousand years in ancient cultures like Indian, Arabic, Chinese and Greek culture.
All those cultures read hands the same way and told the same explanations. The shape of the hand, fingers, nails, lines told the same story where ever the hands were shown to the people who had learned this very complicated skill.

Aristoteles brought palmistry to Europe. Aleksander the Great, whose teacher Aristoteles was, picked his most important soldiers based on what kind of character palmistry showed in their hands.

Henriette, also known by name Mysantine, has studied palmistry from books and in practise for over 20 years trying to learn the real meanings of the marks, lines and signs of the hands – and found out how unique hands can be! Palmistry is not easy, every sign has an influence to the other signs, and there are dozens of them, even a hundred or more.

Aristoteles said: ”There is no line in a hand that would not have a meaning”

In a hand much is inherited from former generations, the shape of the hand, the big lines - but smaller lines and some marks come from the use of the individual person’s brains. They tell what kind of thoughts one has and what kind of problems to solve, or ambitions in mind – also in matters of love. Small lines change all the time, that is why famous hand readers meet their customers more than once, to learn about the changes and development in life.

The explanation to this phenomena of how lines are drawn in the hand is the nervous system, which draws the lines and brings the messages from the brain and sometimes also from other parts of the body, like heart. This is how the system is understood, it is very much the same as the idea of acupuncture. Science does not say a word to confirm this, but there are tens of university studies about fingers and what their length tells about the characteristics of a person. The results are very near what palmistry has been telling us for thousands of years. Here is an example:

The Financial Times wrote 13.9.2009:
”It´s all in the Fingers – top traders hold the clue to success in their hand
. Scientists link ratio of digits to profitability.”
The newspaper tells what the Cambridge university study found out :
"The longer the fourth digit in relation to the second, the more money the traders are likely to make" Those traders make eleven times more money than others and stay in the profession longer than others.

In Palmistry a very long fourth digit is known as a gamblers finger and a very short second digit is a salesmans finger. Together they make a very good and devoted trader, indeed! Simple, when you know it. - So that is very signifigant combination thinking of a persons career and preferences, but if you think of the whole personality, it is still only a part of the picture of characteristics what the hand can tell.

About the article of the Financial Times in Finnish:
https://www.city.fi/blogit/henriettesola/voitontekokyky+napeissa+cambridgen+tutkimus+paljastaa/134337

e-mail henriette.sola@proton.me

If you want palmistry by e mail, ask for instructions: How to take photos of your hands.
You can tell what are your main intrest:
1. How 2 friends fit together
2. What talens your hand shows, what sort of creativity you have
3. What kind of person you are in romantic sense
4. etc.

Happy holidays!

Yours

Henriette

Henriette Sola, aristoteleläinen käsientulkitsija omistaa toisen nimen, jonka viisas Bysantin tutkija antoi hänelle vuosia sitten: Mysantine.

Nyt uusi osoite alla, josta voi tilata tulkinnan valokuvien perusteella.

Mysantine matkustaa maailmalla, valloittaa uusia seutuja mukanaan yli 2400 vuotta vanha taito, menneen maailman - tai sitten ikuisen - tunnelmissa, täysin unohtaneena nykyajan tavat. Kädestäkatsoja Mysantine purjehtii  ajassa tutkien  käsien tulkinnan ikiaikaista ihmiskäsitystä.  Aikamatkan päämäärä on löytää aitoja aineksia hyvään elämään.

Mysantine diggaa Aristotelestä, joka teki käsien tulkinnan tunnetuksi Kreikassa hyvän kaverinsa Aleksanteri Suuren kanssa. “Kädessä ei ole viivaa, jolla ei olisi merkitystä”, sanoi Aristoteles.
Eudaimonia, onnellisuus, kukoistus eli hyvä elämä on Aristoteleen ajattelussa kaiken inhimillisen pyrkimyksen lopullisena päämääränä. Sitä tavoitellaan vain eudaimonian itsensä vuoksi, ei  jonkin muun tavoitteen sivutuotteena.
Mitä hyvä elämä on, on kuitenkin aina jokaisen oma henkilökohtainen löytöretki, ei kenenkään ulkopuolelta määrittämää    – kuinka voisi ollakaan! kommentoi Mysantine.

Aristoteleen lähtökohtana oli periaate, jonka mukaan jokaisen ihmisen korkein hyvä on omien mahdollisuuksien täysi kehittyminen – eritoten omaksi iloksi, voisi Mysantine tarkentaa.
Käsien tulkinta voi olla kartta tutkimusretkellä, mutta kompassin on ihmisen annettava olla ihmisellä itsellään.  “Älkää siis antako uudelleen sitoa itseänne orjuuden ikeeseen” siteeraa Mysantine erästä  toista suurta ajattelijaa, lempinimeltään Petrukseksi, Kallioksi kutsuttua - joka myös usein purjehti Kreikkaan matkoillaan.

Onkohan ihmiskunnan suurin viisaus tarttunut Kreikan rantakiviin näiden vuosituhansien aikana, pohtii Mysantine kun tähyää laivaltaan taas tuttuja kallioita. Onko näkymä kuvitelmaa vai oikeasti edessä?
Laiva jatkaa hiljaista keinuntaa kotisataman edustalla. Aurinko kaartaa taivaanrantaan. Vaaleanpunaisen hämärän hetki heijastuu laivan valkeisiin purjeisiin. Ilma täyttyy hiipuvan punaisella autereisella valolla  ennen kuin ensimmäinen tähti syttyy.

Mysantine näillä sivuilla muuttuu taas Henrietteksi, joka on Mysantinen pohjoisempi ilmentymä, tunturien ja raikkaiden tuulten ystävä. Ikiaikainen lähestymistapa on silti sama.

Henriette Solan paluu kahden vuoden muuttuneen maailman pauloista, moninaisten seikkailujen jälkeen johdattaa jälleen tuttuihin aiheisiin - ja niihin kaikkein tärkeimpiin elämässä: eudaimoniaan, itselle sopivimman hyvän elämän etsintään.

LYHYT JOHDATUS KÄSIENTULKINTAAN:
Menetelmä perustuu vastaavanlaiseen käsitykseen kuin perinteinen kiinalainen akupunktio. Sen mukaan viestit kehosta, erityisesti aivoista kulkevat hermoratoja pitkin ja jättävät merkkejä käsiin. Käden muotojen oletetaan kertovan perinnöllisistä ominaisuuksista. Käsistä tutkitaan pääasiassa luonteenpiirteitä ja lahjakkuuksia, jonkin verran elettyä elämää, myös henkilön pyrkimyksiä kehittää itseään ja kulkea kohti tavoitteita. Käsien viivat muuttuvat koko ajan. Mitään mystiikkaa ei menetelmään liity, vaan se on kehittynyt yli 2400 vuoden aikana perinteisillä tutkimusmenetelmillä, nykyisin määritellään siis eräänlaiseksi kansanperinteeksi.

Nykypäivän tiede on tutkinut aiheesta vain pientä osaa, mutta esim. pitkän nimettömän ja luonteenpiirteiden yhteyksiä on tutkittu eri yliopistoissa yli sadassa tutkimuksessa. Yhtäläisyyksiä perinteisen käsientulkinnan kanssa on niissä ollut runsaasti. Myöskään nykyinen käsitys eri geenien kätkemistä ominaisuuksista ei ole ristiriidassa käsientulkinnan kanssa.

Tulkintaa tehdään aina leikkimielellä, muistaen sen alkuperä ja historia. Aristoteleläiseen tapaan tulkinnassa suhtaudutaan siihen kritiikin ja järjen kera - huumoria unohtamatta.

Näistä voit aloittaa käsientulkintaan tutustumisen, ensimmäisessä kuva viivoista:

https://www.city.fi/blogit/henriettesola/sydan+jarki+ja+luova+tila/134319

https://www.city.fi/blogit/henriettesola/elamanvoima+ja+sisaisen+rytmin+loytaminen/134396

Tässä jutussa ilmenee minusta kaikkein tärkein käsientulkinnan anti itsensä ymmärtämisessä, kappaleessa Hienovireisyys elämänvoimana:

https://www.city.fi/blogit/henriettesola/hyvan+elaman+mysteeri+2/134313

JOULUKUUN UUTTA: TULKINTA KOTISOHVALLE KÄDENKUVISTA

Käsien tulkinta tilattavissa myös valokuvien perusteella.Tässä uusi E-mail-osoite, jonne kuvat voi lähettää ja kysyä tarkemmat ohjeet, joiden avulla voi itse tsekata asioita, mm. mitata käsien kokoa ym. Kuvat molemmista käsistä molemmin puolin. Mutta kirjoita toiveesi ensin, räätälöidään tulkinta teidän tarpeisiinne.

henriette.sola@proton.me

Kirjoita haluatko tulkinnat erityisesti
- kahdelle, ystävysten tai seurustelevien yhteensopivuuden merkeistä,
- vai omista lahjakkuuksista ja luovuudesta
- tai temperamenttipiirteistä romattisessa suhteessa.
- muutoin persoonallisuuspiirteistä

Nauttikaa lomahetkistä, sinisen hämyisistä illoista ja kimmeltävistä maisemista !

toivottaa

Mysantine alias Henriette

P.S.
Henrietten käsientulkinnasta ILTALEHDESSÄ:
https://www.iltalehti.fi/pinnalla/a/53748b51-084d-48e4-8336-4a8142c3a679

https://www.iltalehti.fi/pinnalla/a/995c63ee-b33d-4b13-aa90-1338c3d9c7a3

Hyvää naistenpäivää! Ja olkaa ilman omaa päivää kaikki lapsettomat miespuoleksi itsensä määrittävät. Eikä mitään katkeruutta! ”Kita kiinni!”

(Varoitus: Kirjoitus sisältää provokatiivista pohdintaa hurttihuumorilla)

Jos olisin miesoletettu, mitähän ajattelisin naistenpäivästä? Kantaisin kukkia ja hymysuin onnittelisin joka toista vastaantulijaa - ja mistä? Siitä että yksilö on sattunut... joksikin... ei sovi sanoa sukupuolen edustajaksi... eikä nimitellä sillä, millä k.o. henkilö on varusteltu... kukin kun määrittää itsensä, eikä päältä päin voi sanoa edes kuka on kuka. Näinhän se nyt on. Eikä siinä mitään. Ihan ok.

MIKSI SIIS NAISTENPÄIVÄ

Naisten päivän perustamiselle on ollut aikoinaan vahvoja perusteluja, entä nyt? Naistenpäivä ehkä kaipaa uudelleennimitystä, vai olisko toinen vaihtoehto? Sateenkaaripäivä olisi hyvä lisä tasapuolisuuden vuoksi niille, jotka eivät perinteisiin mies- ja naismääritelmiin halua asettua. JA MIEHILLE OMA PÄIVÄ! Sitten ollaan sujut, sanon minä.

Tämähän on pyhäinhäväistystä, se on selvää. Ja miksi se on niin selvää? Onko se? Häh?

Mikäkö näihin mietteisiin provosoi? No tietenkin, se mansehuumorin viimeisin kukka UROS LIVE AREENA. Hiukkasen sikäläistä kulttuuria tuntien, ymmärrän mikä kirjo humoristista ajattelua siinä piilee – mieshuumoria, iik! Nimihän tulee sponsoriyrityksestä, jossa Uros on varsinaisen nimen alkukirjaimista sommiteltu lyhennys. Uros on oululainen, vuonna 2011 perustettu teknologia-alan yritys, joka toimittaa mobiilipalveluja ja teollisen internetin ratkaisuja – ja jonka sivuilta ei enää sitä alkuperäistä nimilitaniaa edes löydy, ainakaan minä löytänyt, kuvagallerian toinen toistaan salskeampia miehiä kylläkin. Hmmm.... (ja nam).

UROSTA LIVENÄ

Miksi niin kauhea poru uroudesta? Vai onko ”live” se, mikä on liikaa? Ehkä se on hallille jokseenkin hassu nimi, joo, sopimaton, myönnetään. Mutta mielestäni siihen liittyy muutakin, että asiasta nousi niin kauhea älämölö.

Eikö se juuri ole tosi vanhanaikaista, että sukupuoleen liitetään hirveä määrä mielikuvia, vaikkakin se UROS nyt viittaa tavallaan hormoonimääriin, eläimelliseen urospuolisuuteen – ja toisaalta, vain siihen. Onko ihan kauheaa todeta, että ihminenkin kuuluu eläinkuntaan?

Ollaan niin kovasti vapaamielisiä, kirjoitellaan avoimista liitoista ja suoran seksin romaaneja ja tehdään tv-dokkareita, joiden nimeäkään ei viitsi lausua ja ollaan kaiken mahdollisen seksuaalisuuden suvaitsijoita, mutta ihan tavallinen toiseen, miehiseen sukupuoleen kuuluminen on aivan kauhea tabu, jollain kumman lailla. Onko näin vai näyttääkö vain siltä?

Miksei voitaisi ottaa niitä positiivisia mielikuvia urospuolisuudesta?

Emme kai me naisoletetut toivo naistenpäivänä, että miehet itsekseen ajattelevat meitä kauheina riivinrautaämminä, hirmuina, jotka koko ajan määrittävät jokaisen sallitun ajatuksen ja sanankin, jos ovat samassa tilassa urospuolisen kanssa. Ämminä, jotka haluavat määrittää miehisyyden omista näkökulmistaan? ”Kita kiinni.” Nyt meni överiksi. Lopeta, rajansa se on sananvapaudellakin.

Ja asiaan liittyen muistanpa aiemmilta aktiivifeminismin vuosiltani selvityksen, jossa kerrottiin, että naisen nimitys muuttuu aina halventavaksi, kun se on pitkään käytössä, siis ämmä on ollut ihan kunniallinen sana joskus, ihan kuin äijäkin. Ja muuten myös ammatit jotka naiset ”miehittävät” muuttuvat myös vähemmän arvostetuiksi. Siis perustelua naistenpäivälle.

Mutta muuttuvatko jotkut perinteisesti naisiin (kaupallisesti, naisparoissa ei siis vikaa) liitetyt asiat kuten vaikka kauneudenhoito, typerältä kuullostavaksi vain siksi, että siitä puhuu mies? Eikö siinäkin olisi jo riittävää syytä miestenpäivälle, kysyn vain. Tasa-arvoahan me kai kaikki kannatamme.

Vai onko mies jo sanana jotain negatiiivista? Äijä, körmy, toksinen maskuliini. Jos miehisyyttä mainitaan, kuten sanaa uros, tuleeko aina mieleen harveyweinsteinit kähmimässä jokaisessa väärässä tilanteessa? Sekö on käsitys miehestä? Vai voiko erotella huonokäytöksisen hölmön sanoista, joilla kuvataan miestä yleensä? Vai onko miehestä tullut äijä, joka on karmea käsite kuin riivinrautaämmä?

Olisiko syytä tehdä jotain tälle sukupuolten väliselle sodalle ennenkuin kaikilta menee maku koko elämisestä?

UROKSEN YLISTYS - UUTTA KALEVALAA

Minun muistikuvani urospuolisista sisältävät hirmuisen määrän positiivisia määreitä: Söpöys, kainous, runollisuus, karvainen rintakehä ja nojailtava olkapää. Ei välttämättä kaikki yhdessä yksilössä, mutta kuitenkin. Myhäilevä ymmärtäväisyys, valloittava hymyileväisyys, hienoiset oivaltavat ilmeet tai veikeä virnistely. Matala ihanan muriseva ääni tai lempeä tenorituhina.
Kiltteys, ystävällisyys, avuliaisuus, vahvat lihakset ja kivat, kovat hauikset. Tai kukkakeppihoikkuus ja kapeat lanteet, tiukat farkut ja liehuva letti.

Tai sellainen pehmeänmuhkea, jossa on mistä ottaa kiinni, joka ei heti lakananpoimuihin huku, lovileukainen ja hymykuoppainen. Säkenöivöt silmät tai puolitangossa lipuva katse. Pirteä parta tai siistiksiajeltu leuka, ah. Sopiiko noita ylistää? Tai urosmaisuus, johon kuuluu hiusrajan vetäytyminen, tahtoipa mies itse sitä tai ei, hormonit, jotka joka puolelle tuppaavat tuottamaan pehmeää villaa paitsi päälaelle. Puuttuva lenkki-tyyppi, kuten eräs ystävätär kuvaili löytämäänsä rakastajaa, hiukan kiherrellen, mutta varsin tyytyväisenä. Hormoni ei kuitenkaan ollut se ainoa peruste valinnalle, olipa luonnetta ja hyviä tapoja täynnä tuo urospuolinen, kuulin.

Onko tämä listaaminen törkeää seksismiä, sopimatonta vihjaamista? Vai onko pelottavinta se, että ei puhutakaan silkasta seksistä, joka on helppo paketoida sopivasti yksityiseksi huvitteluksi, vaan puhutaan kokonaisista ihmisistä, koko ihmisyyden mahdollisuuksista olla ihan oikeassa kanssakäymisessä, jossa jopa rakkaus kaikkine kauheine riskeineen voisi olla mahdollinen? Niin juuri, sanoin rakkaus, se sama sana, josta joskus historian hämärissä huhuttiin, että ihminen ei voi edes itse päättää kehen rakastuu. Ihan karmeaa. Sellaistahan ei voi paketoida siistiksi pieneksi elämän osa-alueeksi, jota voisi aina hallita. Niinpä. Mielikuvat, ne vasta vaarallisia ovat.

MIESTENPÄIVÄÄ ODOTELLESSA

Unelmamiehiä on niin montaa sorttia, että miestenpäivä olisi vähintä mitä voisi heille suoda. Onko siinä jotain negatiivista? Jos voisimme ylistää miehiä ihan mielikuvituksen voimin niin paljon kuin osaamme, ties vaikka ne toivotut piirteet tulisivat paremmin esiin miespuolisiksi itseään kutsuvista? Luulen, että aika moni nainen ottaisi naistenpäivänä lahjaksi jotain mieluisaa huomiota siltä sukupuolelta, joka kiinnostaa, useimmiten se on ihan normimies - ketään muita väheksymättä. Ehkä auttaisi, jos saman voisi suoda heille, siis uroksille.

Hyvää naistenpäivää, uroot! Siihen asti kunnes saatte oman päivän.
(Miksi tää kuulosti niin mielistelyltä? Eikö/enkö enää osata/osaa vilpitöntä hyväksyntää osoittaa?)

Tapoja parantaen – koskaan ei ole liian myöhäistä

Yours sincerely
Vilpittömästi teidän

Henriette Sola

Kirja, josta pitää ihan jokaisen lukijan itse päätellä, onko sisältö enempi tunnetta vai seksiä vai kenties niitä ei voikaan erottaa... : Italialainen Nimipäiväkalenteri. Löytyy parhaiten kirjastoista.

Huom. Kirja ei sisällä parinvaihtoa eikä mitään mikä viittaa harveyweinsteineihin.

Ks. lisää romaanista ja romantiikasta blogin muista kirjoituksista.

HS

Onko hurmaantuminen lapsellista, noloa, valheellista? Varsinkin jos herättäjänä on vailla maallisen pätemisen tunnusmerkkejä oleva ihmisolio – ihan vain ihanan oloinen ihminen?

Leijailla nyt hurmoksessa ilman että syynä on edes elokuvatähti! Noloahan se on, eikö totta, ainakin jotain, mistä ei kieuta ja kailoteta ympäristölle.

Esteettinen hurmos lienee hiukan vierasta nykyajalle, jonkin, jonkun herättämä hurmos. Kuka määrittelee, mistä saa innostua? Mikä on perusinhimillistä?

Seksiä rummutetaan monissakin dokkareissa: Kaikki seksistä! Mitä on kaikki? Ei suinkaan jotain, josta kaikki inhimillinen on riisuttu pois?

Hurmioitumisen tila, sopiiko se vain sopivia nappeja painelemalla ja päättymällä oikeaoppisesti – ja jos napit eivät toimi, auta armias, että sinussa on jotain vikaa.

Miksi sitten on kehittynyt kokonainen kulttuuri hurmaamisen ympärille? Vuosisatainen meillä, vuosituhantinen jossain vanhemmissa kulttuureissa, esim. vaikka Intiassa.

MIKÄ OSUUS HURMAANTUMISELLA ON KULTTUURISSA?

Kummallinen yksityiskohta historiasta: 1700-luvulla, jolloin voidaan sanoa eurooppalaisen vaatemuodin olleen huipussaan romantiikkaan panostuksessa, olivat merkillistä kyllä suosituimpia ja kuuluisimpia romantiikan edustajia iäkkäät naiset, joiden hurmaamisen taidot olivat hioutuneet huippuunsa. Sen ajan vaatetus pystyi kätkemään iän tuomat virheet, kureliivit ja peruukit toimivat. Mutta kyky viehättää viimeisen päälle vaati elinikäisen opiskelun, käytöksessä ja elkeissä.
Kaikenikäiset miehet keräsivät pisteitä yrittämällä tehdä vaikutusta näihin hurmaamisen sankarittariin. Salaperäisyys oli yksi romantiikan tehokeino. Mitenkähän silloin olisi katsottu nykyisiä dokumentteja?

MITÄ SISÄLSI JOSKUS HURMAAMISEN KULTTUURI?

Hauskaa luettavaa ovat romantiikan taiteen ajan, 1800-luvulla kirjoitetun ”Kolmen muskettisoturin” kuvaukset sankareistaan, joiden seikkailut olivat 1600-luvun Ranskan historiaan sijoitettu. Siinä oli keikailu ja keikarointi huipussaan – se vain on nykyajan Musketööri-filmatisoinneissa typistetty minimiin, miksihän? Vapaana vellovat kutrit olivat miesten valloittavuuden mittareita, koristeet puvuissa aina saappaista lähtien, puhumattakaan koristelluista ratsuista ja muusta rekvisiitasta, joiden kanssa kuljettiin kaupungin läpi kaiken kansan avoimen ihailun kohteena.

Edelleen historian poiminta: edellisen kaltaiseen romantisointiin suorastaan syöksyttiin yhtäkkisesti 60-70-luvun taitteessa. Hulmuavat hiukset, koristellut vaatteet, korut, paksujen kengänkorkojen pehmentämät lantionliikkeet tulivatkin yhtäkkiä poikien ominaisuuksiksi. Mikä oli rajoitettu tytöille, olikin yhtäkkiä yhteistä omaisuutta, unisexiä. Muoti ei kestänyt kovin kauaa, mutta kun katsoo vaikkapa 80-luvun esiintyjiä, valkeissa puvuissa keekoilevien laulutähtien poskia hipoivat edelleen kiharaiset kutrit, pojat lauloivat jopa korkeelta menettämättä yhtään maskuliinisuudestaan. Hymyilevät hurmurit, hurmaantumisen herättäjät.

Alkoiko kukaan lukijoista haikailla tällaisen perään? Minä ainakin soisin joka nuorukaiselle ilon olla koristeltu ja ihailtavana. Kenties se kuuluu ihan ihmisen oikeuksiin? Samoin soisin joka tytön voivan olla niin hepenien koristama, että ei olisi tarpeellista mittailla vyötäröä ja kokea hämmennystä, jos ei halua laittaa uimapukukuviaan Instaan. Eikö romantiikan nautinto ole inhimillinen oikeus, kuulu ihmisyyteen?

ROMANTIIKAN ILMENEMINEN ERI AIKOINA – HURMAANTUMISEN MERKITYS

Romantiikka taiteen tyylisuuntana korosti yksittäisen ihmisen yksilöllistä tunnekokemusta, luontoelämyksiä, kykyä hurmaantua kaikesta esteettisestä, mitä ympärillä oli.

Aivot tallentavat kirkkaana muistikuvat, joissa on erityisiä elämyksiä, positiivisia kokemuksia. On luontaista, että ihminen rakentaa omaa tarinaansa muistikuvista. Tärkeitä ovat hyvät hetket, joissa kaikki tuntuu olevan hetken harmoniassa. Kaikenikäiset vaalivat muistoja, jo lapset tekevät tätä mielellään.

Mitä kukin meistä muistaa menneiltä vuosikymmeniltä omien henkilökohtaisesti merkittävien tapahtumien lisäksi? Emmekö vain muistakin tunnelmia, joihin on voinut osallistua, olipa kyse musiikista, joka tempaa mukaansa ( Huom. On tutkittu, että musiikki vaikuttaa laajemmalla aivoissa kuin seksi) tai olipa kyse paikoista, jotka saivat tunteita aikaan. Hieno maisema, ympäristö, jossa on ihana olla...

Elämä on vuosikymmenten tuntemuksia, joita voi muistaa, vaikka oma elämä ei olisikaan ollut lähellekään samaa kuin kaikki mitä senaikaisen kulttuurin paras ihanuus, musiikki ja tunnelmat viestittävät. Siihen sai kuitenkin osallistua, tuntea ja kokea esteettiset elämykset, muiden ihmisten luovuuden töiksi muuttamat ja tuottamat. Ne tunnelmat muuttuvat historiaksi, kulttuuriksi, joksikin, jonka tunnistaa omakseen.

Miksi nämä pohdinnat? Mietin, onko näitä tunnelmia yhä yhtä paljon tarjolla vai onko historiassamme romantiikka vähentynyt samaan tahtiin kuin röyhelöt ovat kaikonneet vaatetuksesta?

Muistan 90-luvun lama-ajan muodin, joka vaati kaikilta mustaan pukeutumista, oltiinpa kokoontuneena Kolmen Sepän patsaalla kello neljä aamuyöstä kapakoiden sulkeuduttua tai taiteilijoiden yksityistilaisuudessa. Täysmusta vaatetuksessa näytti olevan must - kukaan ei voinut poiketa joukosta. Aikamoinen kontrasti edellä mainituille. Ehkä omalla tavallaan romanttista sekin jonkun mielestä...

Yksilöllinen kokemus, kukaan ei voi sen sisältöä ja merkitystä toisen puolesta tietää... – se on romantiikan ydinajatus, ainakin taiteessa. Se on yksilöllisyyden hyväksymistä, joka on pitkälle edenneen kehityksen merkki yhteisössä.

Joka tapauksessa jokaisella sukupolvella on oikeus omaan romantiikkaansa, oppia hurmaantumisen taito ilman että se on kansalaisvelvollisuus, jossa joku määrittää, miten se tapahtuu ja kenen tai minkä aiheuttamana. Eikö? Eikä mikään maailmanaika saa romantiikkaa riistää aikalaisiltaan, eihän?

Syksyyn tunnelmallisia iltoja toivottaen

Henriette Sola
aristoteleläinen käsientulkitsija

Käsientulkinta on yksilöllisyyden ylistystä, kunkin ainutlaatuisuuden etsintää.
Tulkintaa voi tilata kirjallisena kuvien perusteella, uudet yhteystiedot kohta.

Tämä kirjoitus käsittelee myös hurmaantumisen teemaa:
https://www.city.fi/blogit/henriettesola/hulluna+harmaaseen+fifty+shades+of+romantiikkako+ajatonta/134355

Henrietten romaani, Italialainen Nimipäiväkalenteri löytyy kirjastoista. Sen päähenkilö supersuorittaja Sarah muuttuu toivottoman romanttiseksi jouduttuaan romanttisen kultttuurin ympäröimäksi. Sarah löytää aidot tunteensa ja niiden johdattamana alkaa etsiä omaa itseänsä – ja tietenkin törmää kokoelmaan vastustamattoman hurmaavia, ihan tavallisia nuorukaisia, joiden kanssa elämän merkillisyyttä sopii ihmetellä.
– Ja kyllä kirjaa saavat lukea nuoret miehetkin – ja muut romantiikkaan tottumattomat – vaikka salaa, jos ei muuten julkene – sepä voisi olla unisex-teko, ainakin hyvä alku oman romanttisuuden löytämiselle. ”Jokaisessa miehessä asuu pieni röyhelöhihainen muskettisoturi,” sanoo Henriette. Kaikissa kirjastoissa.

P.S.
KITEYTYS KÄSIENTULKINNASTA: Perinteinen käsien tulkinta menetelmänä perustuu vastaavanlaiseen käsitykseen kuin perinteinen kiinalainen akupunktio. Sen mukaan viestit kehosta, erityisesti aivoista kulkevat hermoratoja pitkin ja jättävät merkkejä käsiin. Käden muotojen oletetaan kertovan perinnöllisistä ominaisuuksista.

Käsistä katsotaan pääasiassa luonteenpiirteitä ja lahjakkuuksia, jonkin verran elettyä elämää, myös henkilön pyrkimyksiä kehittää itseään ja kulkea kohti tavoitteita. Luovuuden lajit ovat Henrietten mielestä kiinnostavin tutkimisen aihe, niitä löytyy kaikilta.

Käsien viivat muuttuvat koko ajan. Mitään mystiikkaa ei lajiin liity, vaan se on kehittynyt yli 2500 vuoden aikana perinteisillä tutkimusmenetelmillä, nykyisin määritellään siis eräänlaiseksi kansanperinteeksi.

Nykypäivän tiede on tutkinut aiheesta vain pientä osaa, mutta esim. pitkän nimettömän ja luonteenpiirteiden yhteyksiä on tutkittu eri yliopistoissa yli sadassa tutkimuksessa. Yhtäläisyyksiä perinteisen käsientulkinnan kanssa on niissä ollut runsaasti. Myöskään nykyinen käsitys eri geenien kätkemistä ominaisuuksista ei ole ristiriidassa käsientulkinnan kanssa.

Tulkintaa tehdään aina leikkimielellä, muistaen sen alkuperä ja historia. Aristoteles toi käsien tulkinnan Eurooppaan. Aristoteleläiseen tapaan tulkinnassa suhtaudutaan siihen kritiikin ja järjen kera - huumoria unohtamatta.

Kysy käsientulkintaa kirjallisena.

HS

70-luvulla povattiin, että yhtään puuta ei olisi pystyssä Euroopassa 80-luvulle päästyä, saasteista johtuen. Tutkijoiden erehdystä ei koskaan kritisoitu. 70-luvun öljykriisiin annettiin neuvoja, joiden seurauksena esim. viemärit tukkeutuivat, kun ihmiset neuvottiin säännöstelemään veden käyttöä ja se meni niin pitkälle, että he vetivät liian harvoin vessojaankin, näin mm. Englannissa.

HUI HAI, JOS JOKU AHDISTUI - OMA VIKA

Kukaan ei koskaan jälkeenpän kiinnittänyt huomioita tiedemiesten virheellisiin ennustuksiin tai niiden pohjalta tehtyihin hätiköityihin johtopäätöksiin, ne annettiin anteeksi mitään kyselemättä. Vaikutus nuorten ja lasten mielialaan oli sivuseikka, ahdistus oli todellista, vahvasti rummutettu tulevaisuusnäkymä saastuneista, kalattomista joista ja puuttomasta maisemasta oli aika apokalyptinen. Kun niitä ei tullutkaan, huokaistiin helpotuksesta.

TIETOISUUTTA JO OLEVASTA OSAAMISESTA

Sittemmin 80-luvulla tehtiin ahkerasti keksintöjä, joilla energiaa voitaisiin tuottaa päästöttömästi. Muistan yhden esimerkin: meren laineiden liikkeeseen perustuva energiantuotanto. Näistä keksinnöistä sanottiin, että ne pidetään jemmassa siihen asti kun öljystä oikeasti luovutaan, mikä sinänsä kertoi vain suuryritysten vallasta. Mutta Suomen teollisuuslaitokset saivat piippuihinsa suodattimet ja Porin rannikon silmättömät silakatkin katosivat. Länsimaiden teollisuuteen kehitettiin toimivat puhdistusmenetelmät.

Näillä muistoilla suhtautuu hiukan skeptisemmin nykyisiin ennusteluihin, varsinkin kun on tietoinen kehityksestä tekniikassa, jossa on panostettu mm. puhtaan energian tuottamisen keksintöihin jo kauan.

Nyt kun puhutaan nuorten ilmastoahdistuksesta, joka on tietenkin ihan todellista, voi kysyä onko asiaa kohdattu oikealla tavalla. Nyt käännytään usein jotenkin narsistisesti ihmisen tunteiden voivotteluun. Nuoren pitäisi vain psyykata itseään kestämään kauhukuvia ja jokaisen huolehtia omasta kestämisestään. Rahaa antamalla oikeisiin tahoihin, on neuvo helpottaa ahdistuksen tunnetta. Näinkö nurkkaan käpertymällä ihmisen tulee maailmaa kohdata? Ja anna vain rahasi, jollekin, josta et tiedä mitään - joka ehkä tekee sillä ihan omaa bisnestä, sellaistakin nimittäin aina tapahtuu maailmassa.

TOIMINTA ON IKIAIKAINEN TAPA SELVIYTYÄ

Tieto ja toiminta ovat olleet aina ihmiskunnan tapa selvitä haasteista. Ja niitä haasteitahan on riittänyt. Aina on tulevaisuus näyttänyt varsin epävarmalta ja ylivoimaiselta kohdata, lievästi sanottuna. Ja kuitenkin aina on keksitty miten selviytyä.

Suomen osuus maailman hiilijalanjäljen muodostumisesta on 0,047 prosenttia, jos oikein muistan. Sen pienuuden ei tule olla este uusien ratkaisujen kehittämiselle, päinvastoin, kykyä tarttua toimeen on näin kehittyneellä maalla.

Näin maallikkonakin ja asiaa harrastamatta olen törmännyt jo lukuisiin ratkaisuihin, joilla hiilijalanjälkeä pienennetään tai omalta osaltamme saadaan se kuitatuksi kokonaan. Tiedon levittäminen näistä voisi olla myös tavisten tehtävää aivan kuin sata vuotta sitten Suomen valistuksen kulta-ajalla. Silloin parissa vuosikymmenessä kerrottiin kansalle keinot, joilla parantaa elämisen oloja. Tyhjästä polkaistiin yhdistyksiä, jotka levittivät valistusta aina viljelyn keinoista kotitalouksien kikkoihin. Vaikutus oli dramaattinen ja elämä koheni merkittävästi. Kehitys oli huikeaa sen jälkeen ja hyvinvointiyhteiskunta tuli koko ajan lähemmäksi.

ON MAHDOLLISTA TUOTTAA ILOA ITSELLE JA LUONNOLLE

Millaisia keinoja voitaisiin kehittää, joilla korjata väärää ja edistää hyvää? Miten maallikko voisi auttaa luonnon monimuotoisuutta vaikka metsissä? Voisiko tehdä jotain aktiivista hyvää, jossa metsän omistajat voisivat olla mukana? Nythän on sanottu, että monimuotoisuuden edistäminen ei tule tapahtumaan valtiovallan toimin. Olisi varmaan kansalaisaktiivisuuden paikka.

Mitä voi tehdä joidenkin lajien olojen parantamiseksi? Miten perustaa perhospuutarhaa vaikka kaupungin pikku viljelyspalstoille? Tai kävisikö sellainen jopa talojen katoille, niin kuin USA ssa on ollut jo vuosia muotia viljellä vihanneksia suurkaupunkien katoilla? Kuka vain voi kehitellä ideoita, jotka ovat kannustavia, kivoja toteuttaa ja lähentävät uusia sukupolvia luontoon.

Entä miten voisi käyttää uutta tekniikkaa valistuksen jakamisen apuna? Vloggari ja instan käyttäjä voisi tehdä teoksia luonnon auttamiseen liittyen, kertoa malleja, miten niitä voi tavis toteuttaa. Hiukan kekseliäisyyttä, asioiden selvittämistä ja toiminta lähtee tuottamaan tulosta. Psykologiassa tiedetään, että muiden auttaminen on loistava keino selviytyä omista kolhuista, konkreettinen tekeminen on aina ollut.

MIKÄ LUONTOKAPPALE OLISI SYDÄNTÄSI LÄHINNÄ?

Jokainen voi valita oman mieliaiheensa maapallon luonnon apulaisen osassa.

Kuka alkaisi levittää tietoa jollain uudella foorumilla vaikka mehiläisten oloista, miten jotkin kasvimyrkyt toimivat pikkuystäviä vastaan. Niistä kasvimyrkyistä on päästävä eroon. Mikä edistää mehiläisten hyvinvointia?

Vuoroviljelyn on kerrottu vähentävän hiilijalanjälkeä tehokkaasti, koska se sitoo hiilidioksidia maahan. Vuoroviljely korjaa tehokkaasti myös lannoitteiden ja aina saman lajin kylvämisen aiheuttamaa maaperän köyhtymistä. Siitäkin on puhuttu vähintään 50 vuotta, nyt se on pantava viimein toimeen. Miten voisi välittää vuoroviljelkyn ilosanomaa laajemmille joukoille? Mikä porukka sen ottaisi ratkaistavakseen?

Positiivinen yllätys on, miten autoilijat ovat innokkaasti kääntyneet kaasun käyttöä tutkimaan ja omaksumaan autohankinnoissaan, vaikka siitä on julkisuudessa puhuttu minimaalisesti. Biokaasun mahdollisuudet ovat jo pitkälle tutkittuja ja testattuja ja Suomessa valmiita tuotteita on markkinoilla. Maanviljelijät voivat ottaa biokaasun tuotannon osaksi toimintaansa - ja vähentää tilojen päästöjä.

Miten on mahdollista, että lajien häviäminen on ollut miltei täysin poissa julkisuudesta viime vuosikymmenet? Jotkin viihde-uutisjättiläisistä voisivat koettaa parantaa asiaa vaikkapa tarjoamalla alustan, johon maallikot – myös tietenkin ammattilaiset - voisivat tuottaa em. valistavaa materiaalia ja kertoa kokemuksistaan luonnon auttamisessa. Asiat eivät kuitenkaan ole niin monimutkaisia, että ihmisten pitäisi vain heittäytyä asiantuntijoiden toimien varaan. Aina on edistys ollut tavallisten ihmisten käsissä, siinä, että suuret joukot alkavat toteuttaa uudistuksia ja kääntää yhteiskuntien kurssia tarvittavaan suuntaan.

Ja hei, kaupunkilegenda, että maailma kestäisi vain 12 vuotta on jonkun keksimä poliittinen slogan vailla pohjaa. Juuri kuulin Jenkkilästä, että näitä hokevat poliitikot ostavat miljoonakiinteistöjä merten rannoilta. Jos he itse uskoisivat niin nopeaan merenpinnan nousuun, he eivät todellakaan tekisi sitä. NASAn tutkimuksia kannattaa seurata, siellä on paljon julkisuusylilyöntejä korjaavaa tietoa. Järjen käyttö on sallittua, sanoisi Aristoteleskin.

Henriette Sola,

ihmisten omatoimisuuteen ja terveen järjen käyttäjien ylivoimaan uskoen.

Kauhuperhe ei näe eikä tue oikeaa persoonaa, vain saavutukset merkitsevät. Ikuinen hyväksynnän tavoittelu varjostaa loppuelämää ihmisellä, joka tällaisessa perheessä joutuu kasvamaan. Ainekset, millä persoonan pitäisi rakentua tuntemaan ja hyväksymään itsensä, puuttuvat, myös empatian oppiminen uupuu. Lapsi, joka elää tällaisessa perheessä on altis mm. päihdeongelmille, sen tietävät alan ammattilaiset. Asian tiedostaminen ja käsittely voivat antaa eväitä etsimään sitä, mitä on jäänyt vaille, mutta tragedian ainekset ovat läsnä, onnea ei ole helppo saavuttaa myöhemmässä elämässä.

Tosi-TV - trendin alkuaikoina kerrottiin formaatin vaikutuksista siihen osallistuvien elämään. Oli tapauksia, joissa ihmiset saivat jälkeenpäin vakavia, itsetuhoisiakin oireita. Juuri BB-talon kaltaisissa formaateissa, joissa ihminen oli koko ajan kameralle alttiina, puhuttiin stressistä joka meni kestämättömän puolelle. Kyse oli siis loputtomasta kyttäyksestä, jonka kohteeksi osallistuja joutui.

Olla jatkuvan arvostelun ja arvioinnin kohteena, on epänormaalia, eikö?

NÄKYVYYDEN NÄKYMÄTTÖMYYS

Olen miettinyt, mitkä edellisten mallien haitoista toimivat myös some-maailmassa. Otan nyt mahdollisen negatiivisen puolen esiin, tietenkin some tuo monille uusia ystäviä ja ryhmiä, jotka ovat heille tosi arvokkaita. Mutta miten asia usein meneekään:
Ensin uskot olevasi jossain yhteisössä, jonka kanssa voi jakaa jotain. Odotat palautetta, mutta parhaimmillaankin jotain sittenkin jää puuttumaan.

Katse, jonka lapsi tarvitsee, hyväksyvä peilaus joka tulee toisen ihmisen silmistä, on arvokkainta palautteessa. Peukutusta voi saada ulkonaisilla asioilla: mielipiteen ilmaisulla, jonkun toisen fiksun mielipiteen jakamisella, oman kuvan esittelyllä. Vuorovaikutus on rajallista.

Ihminen on jossain määrin laumaeläin, sitä emme voi muuttaa. Lauma tuo turvallisuuden tunnetta, joka parhaimmillaan on toisten läsnäoloa, joka ei vaadi mitään suoritusta. Olla hyväksytty ilman sen lunastamisen vaatimusta, eikö jokainen halua sitä? Voiko some jättää tästä ikuisen kaipuun, ilman että ihminen edes tunnistaa, mistä on kyse? Jenkkiläiset tutkimukset kertovat, että masennus nuorten parissa on lisääntynyt hälyttävässä määrin (monilla kymmenillä prosenteilla) alle kymmenessä vuodessa. Samoja tuloksia saadaan jo muualtakin. Syitä ei osata sanoa.

Onhan nykymaailmassa pelottavaa niin paljon, että eipä ole ihme, jos nuoria hirvittää maailman meno. Mutta eikö sen turvallisen lauman tarve uhkien ja arvostelun ulkopuolella ole sitäkin suurempi tällaisessa maailmassa?

VLOGGARIN YKISTYISELÄMÄ, ONKO SITÄ?

Moni vloggaaja on tullut esiin kertomaan stressistä, jota jatkuva videoiden teko aiheuttaa. Helposti lipsahtaa olemaan koko ajan tarkkailemassa, saisiko jostain oman elämän tilanteesta sopivaa matskua jaettavaksi. Muutama vuosi tässä pyörityksessä on vienyt monen jo masennuksen syövereihin tai ehkä voi puhua uupumuksesta.

Ennen media-työläisen työn ja vapaa-ajan ero oli olemassa, vloggaajan työhön ei kuulu erottaa työaikaa ja yksityiselämää samalla lailla. Voisiko tilanne olla samankaltainen muillakin somessa toimivilla? Nykyään työelämässä odotetaan jo monilla aloilla läsnäoloa netissä, ilman edes sen ylitöiksi laskemista. Kuinka monia stressaa yrittää olla nokkela ja saada huomioita, vaikka se ei edes itseä kiinnostaisi?

SAFE SPACE - TURVALLISEEN TILAAN

Ne, jotka ovat kasvaneet siihen, että melko lailla jatkuva somessa olo on normaalitila, tuskin tulevat ajatelleeksi em. haittoja. Tuskin heille tulee edes mieleen, että somessa olo voisi olla jotenkin kuluttavaa. Päinvastoin, pelko jostain vaille jäämisestä pitää otteessaan.

Safe-space on vaatimus, jossa ihminen toivoo voivansa vetäytyä turvalliseen tilaan ilman, että mielipiteiden vyöry seuraa sinne. Yhä useampi somessa reagoi kiivaasti toisten mielipiteisiin ja suorastaan vaatii toisten vaientamista jonkin lausuman takia. – Enkä nyt tarkoita tässä henkilökohtaisuuksiin meneviä lausahduksia, joilla usein keskustelua ryyditetään, valitettavasti. –

Onko liian kaukaa haettu ajatus: Voisiko reaktioissa ollakin kyse siitä, että asioihinkin keskittyvä some-puhe pääsee liikaa iholle, niin että sen kokee henkilökohtaisen loukkaavana, vaikka siinä ei olisi mitään henkilöön käyvää eikä sitä siksi olisi tarkoitettu?

ETÄISYYTTÄ, PLEASE

Eli voisiko somessa olo ollakin niin luonnoton tila, että ihmisen syvempi tietoisuus alkaa reagoida siihen, vaatia etäisyyttä tavalla tai toisella? Vaaditaan itselle safe-spacea rajoittamalla toisten sanomisia. Sen muistaminen, että sananvapaus on perustuslain suoma oikeus, joka koskee sekä itse että muita, voi hämärtyä tällaisessa tilanteessa. Ja samoin voi hämärtyä, että asioiden arviointi on varsin monitahoinen juttu, yksi ihminen tuskin pystyy yksin valaisemaan kaikkia puolia mistään asia-aiheesta.

Kaltoinkohdelluille ihmisille psykologia suosittaa mielikuvaharjoituksia, joissa ihminen luo ympärilleen tietoisesti safe-space-tlian. Turvallisesta tilasta luodaan vahva mielikuva, jonne voi opetella menemään mielessään riippumatta missä on fyysisesti. Sitä voidaan harjoitella määrittälemällä rajat jopa mittailemalla ja merkitsemällä tila käsien liikkeillä itsensä ympärille. ”Sen lähemmäs minua ei pääse, ei saa tulla, tila kuuluu vain minulle.” Tunnetusti aivot toimivat rautalankamalleilla ja tällainen harjoittelu kuuluu esim. NLP:n ohjelmistoon.

Kaltoinkohdelluilla rajoja on rikottu ja toisten liiallinen iholle tulo on kokemus, joka helposti syntyy, kun joku alkaa esittää vaatimuksia tai äänekästä käytöstä ylipäätään. Voisiko some synnyttää samanlaista kokemusta? Onko se yhtä stresaava kuin BB-talon on todettu olevan? On yksi kidutuksen muoto, että ihminen on tarkkailun alaisena 24/7. Voiko some synnyttää aitoa kaltoinkohtelun kokemusta pelkästään sillä, että ihminen kokee olevansa kokoaikaisesti vieraan joukon silmien alla? Mietitäänpä tätä

MIELIKUVAT JA TURVAPAIKAT

Tämän blogin useat kirjoitukset käsittelevät mielikuvia tai sisältävät niitä siinä tarkoituksessa, että ne voivat tarjota pienen levähdyshetken arjen keskellä. On ihmisen normaali toiminto palata mielessään hyviin muistoihin tai kokemuksiin paikoista, joissa on ollut rauhallinen ja hyvä olotila. Sen voi myös saada aikaan kokonaan kuvittelun avulla, luoda sen omalla mielikuvitustyöskentelyllä. Nämä kuvat ovat vastakohtaa monin tavoin rasittavan hektiseksi havaitulle arjelle, jota on vaikea torjua nykyelämässä. On hyvä oppia rauhantilaa. Se, että voisi jättää some-maailman kokonaan ulkopuolelle, vaatii varmaan sekin harjoittelua. Oma rauhallinen safe-space on tarpeen kaikille. Ihmisella on oikeus olla rauhassa, niin yksinkertaista se loppujen lopuksi on.

Löytäkää ihania safe-space paikkoja kesästä!

Henriette Sola

aristoteleläinen käsien tulkitsija

PS

Kirjani, romaani ”Italialainen Nimipäiväkalenteri” sivuaa myös aihetta. Siinä eräs, jo aikuinen, päähenkilö Sarahin tuttavuus – no juonipaljastus: siis heila – hakee hyväksyntää perheeltään, joka odottaa vain suorituksia. Pääseekö miesparka pätemisen kierteestä ja sen tuomista ongelmista, kykeneekö heittäytymään nykyhetkeen ja täyttämään Sarahin toiveet. Asiat eivät ole niin yksinkertaisia,varsinkin kun Sarah itse on paennut liian vaativaa työelämää... Kirjan idea on kokonaisuutena toimia myös mielikuvamatkana, jossa liikutaan ihanissa maisemissa ja hiukan kokemuksissakin. Sopii siis kesälomalukemiseksi rannalle mukaan. Kirjaa löytyy hyvin kirjastoista.