Onko hurmaantuminen lapsellista, noloa, valheellista? Varsinkin jos herättäjänä on vailla maallisen pätemisen tunnusmerkkejä oleva ihmisolio – ihan vain ihanan oloinen ihminen?
Leijailla nyt hurmoksessa ilman että syynä on edes elokuvatähti! Noloahan se on, eikö totta, ainakin jotain, mistä ei kieuta ja kailoteta ympäristölle.
Esteettinen hurmos lienee hiukan vierasta nykyajalle, jonkin, jonkun herättämä hurmos. Kuka määrittelee, mistä saa innostua? Mikä on perusinhimillistä?
Seksiä rummutetaan monissakin dokkareissa: Kaikki seksistä! Mitä on kaikki? Ei suinkaan jotain, josta kaikki inhimillinen on riisuttu pois?
Hurmioitumisen tila, sopiiko se vain sopivia nappeja painelemalla ja päättymällä oikeaoppisesti – ja jos napit eivät toimi, auta armias, että sinussa on jotain vikaa.
Miksi sitten on kehittynyt kokonainen kulttuuri hurmaamisen ympärille? Vuosisatainen meillä, vuosituhantinen jossain vanhemmissa kulttuureissa, esim. vaikka Intiassa.
MIKÄ OSUUS HURMAANTUMISELLA ON KULTTUURISSA?
Kummallinen yksityiskohta historiasta: 1700-luvulla, jolloin voidaan sanoa eurooppalaisen vaatemuodin olleen huipussaan romantiikkaan panostuksessa, olivat merkillistä kyllä suosituimpia ja kuuluisimpia romantiikan edustajia iäkkäät naiset, joiden hurmaamisen taidot olivat hioutuneet huippuunsa. Sen ajan vaatetus pystyi kätkemään iän tuomat virheet, kureliivit ja peruukit toimivat. Mutta kyky viehättää viimeisen päälle vaati elinikäisen opiskelun, käytöksessä ja elkeissä.
Kaikenikäiset miehet keräsivät pisteitä yrittämällä tehdä vaikutusta näihin hurmaamisen sankarittariin. Salaperäisyys oli yksi romantiikan tehokeino. Mitenkähän silloin olisi katsottu nykyisiä dokumentteja?
MITÄ SISÄLSI JOSKUS HURMAAMISEN KULTTUURI?
Hauskaa luettavaa ovat romantiikan taiteen ajan, 1800-luvulla kirjoitetun ”Kolmen muskettisoturin” kuvaukset sankareistaan, joiden seikkailut olivat 1600-luvun Ranskan historiaan sijoitettu. Siinä oli keikailu ja keikarointi huipussaan – se vain on nykyajan Musketööri-filmatisoinneissa typistetty minimiin, miksihän? Vapaana vellovat kutrit olivat miesten valloittavuuden mittareita, koristeet puvuissa aina saappaista lähtien, puhumattakaan koristelluista ratsuista ja muusta rekvisiitasta, joiden kanssa kuljettiin kaupungin läpi kaiken kansan avoimen ihailun kohteena.
Edelleen historian poiminta: edellisen kaltaiseen romantisointiin suorastaan syöksyttiin yhtäkkisesti 60-70-luvun taitteessa. Hulmuavat hiukset, koristellut vaatteet, korut, paksujen kengänkorkojen pehmentämät lantionliikkeet tulivatkin yhtäkkiä poikien ominaisuuksiksi. Mikä oli rajoitettu tytöille, olikin yhtäkkiä yhteistä omaisuutta, unisexiä. Muoti ei kestänyt kovin kauaa, mutta kun katsoo vaikkapa 80-luvun esiintyjiä, valkeissa puvuissa keekoilevien laulutähtien poskia hipoivat edelleen kiharaiset kutrit, pojat lauloivat jopa korkeelta menettämättä yhtään maskuliinisuudestaan. Hymyilevät hurmurit, hurmaantumisen herättäjät.
Alkoiko kukaan lukijoista haikailla tällaisen perään? Minä ainakin soisin joka nuorukaiselle ilon olla koristeltu ja ihailtavana. Kenties se kuuluu ihan ihmisen oikeuksiin? Samoin soisin joka tytön voivan olla niin hepenien koristama, että ei olisi tarpeellista mittailla vyötäröä ja kokea hämmennystä, jos ei halua laittaa uimapukukuviaan Instaan. Eikö romantiikan nautinto ole inhimillinen oikeus, kuulu ihmisyyteen?
ROMANTIIKAN ILMENEMINEN ERI AIKOINA – HURMAANTUMISEN MERKITYS
Romantiikka taiteen tyylisuuntana korosti yksittäisen ihmisen yksilöllistä tunnekokemusta, luontoelämyksiä, kykyä hurmaantua kaikesta esteettisestä, mitä ympärillä oli.
Aivot tallentavat kirkkaana muistikuvat, joissa on erityisiä elämyksiä, positiivisia kokemuksia. On luontaista, että ihminen rakentaa omaa tarinaansa muistikuvista. Tärkeitä ovat hyvät hetket, joissa kaikki tuntuu olevan hetken harmoniassa. Kaikenikäiset vaalivat muistoja, jo lapset tekevät tätä mielellään.
Mitä kukin meistä muistaa menneiltä vuosikymmeniltä omien henkilökohtaisesti merkittävien tapahtumien lisäksi? Emmekö vain muistakin tunnelmia, joihin on voinut osallistua, olipa kyse musiikista, joka tempaa mukaansa ( Huom. On tutkittu, että musiikki vaikuttaa laajemmalla aivoissa kuin seksi) tai olipa kyse paikoista, jotka saivat tunteita aikaan. Hieno maisema, ympäristö, jossa on ihana olla...
Elämä on vuosikymmenten tuntemuksia, joita voi muistaa, vaikka oma elämä ei olisikaan ollut lähellekään samaa kuin kaikki mitä senaikaisen kulttuurin paras ihanuus, musiikki ja tunnelmat viestittävät. Siihen sai kuitenkin osallistua, tuntea ja kokea esteettiset elämykset, muiden ihmisten luovuuden töiksi muuttamat ja tuottamat. Ne tunnelmat muuttuvat historiaksi, kulttuuriksi, joksikin, jonka tunnistaa omakseen.
Miksi nämä pohdinnat? Mietin, onko näitä tunnelmia yhä yhtä paljon tarjolla vai onko historiassamme romantiikka vähentynyt samaan tahtiin kuin röyhelöt ovat kaikonneet vaatetuksesta?
Muistan 90-luvun lama-ajan muodin, joka vaati kaikilta mustaan pukeutumista, oltiinpa kokoontuneena Kolmen Sepän patsaalla kello neljä aamuyöstä kapakoiden sulkeuduttua tai taiteilijoiden yksityistilaisuudessa. Täysmusta vaatetuksessa näytti olevan must - kukaan ei voinut poiketa joukosta. Aikamoinen kontrasti edellä mainituille. Ehkä omalla tavallaan romanttista sekin jonkun mielestä...
Yksilöllinen kokemus, kukaan ei voi sen sisältöä ja merkitystä toisen puolesta tietää... – se on romantiikan ydinajatus, ainakin taiteessa. Se on yksilöllisyyden hyväksymistä, joka on pitkälle edenneen kehityksen merkki yhteisössä.
Joka tapauksessa jokaisella sukupolvella on oikeus omaan romantiikkaansa, oppia hurmaantumisen taito ilman että se on kansalaisvelvollisuus, jossa joku määrittää, miten se tapahtuu ja kenen tai minkä aiheuttamana. Eikö? Eikä mikään maailmanaika saa romantiikkaa riistää aikalaisiltaan, eihän?
Syksyyn tunnelmallisia iltoja toivottaen
Henriette Sola
aristoteleläinen käsientulkitsija
Käsientulkinta on yksilöllisyyden ylistystä, kunkin ainutlaatuisuuden etsintää.
Tulkintaa voi tilata kirjallisena kuvien perusteella, uudet yhteystiedot kohta.
Tämä kirjoitus käsittelee myös hurmaantumisen teemaa:
https://www.city.fi/blogit/henriettesola/hulluna+harmaaseen+fifty+shades+of+romantiikkako+ajatonta/134355
Henrietten romaani, Italialainen Nimipäiväkalenteri löytyy kirjastoista. Sen päähenkilö supersuorittaja Sarah muuttuu toivottoman romanttiseksi jouduttuaan romanttisen kultttuurin ympäröimäksi. Sarah löytää aidot tunteensa ja niiden johdattamana alkaa etsiä omaa itseänsä – ja tietenkin törmää kokoelmaan vastustamattoman hurmaavia, ihan tavallisia nuorukaisia, joiden kanssa elämän merkillisyyttä sopii ihmetellä.
– Ja kyllä kirjaa saavat lukea nuoret miehetkin – ja muut romantiikkaan tottumattomat – vaikka salaa, jos ei muuten julkene – sepä voisi olla unisex-teko, ainakin hyvä alku oman romanttisuuden löytämiselle. ”Jokaisessa miehessä asuu pieni röyhelöhihainen muskettisoturi,” sanoo Henriette. Kaikissa kirjastoissa.
P.S.
KITEYTYS KÄSIENTULKINNASTA: Perinteinen käsien tulkinta menetelmänä perustuu vastaavanlaiseen käsitykseen kuin perinteinen kiinalainen akupunktio. Sen mukaan viestit kehosta, erityisesti aivoista kulkevat hermoratoja pitkin ja jättävät merkkejä käsiin. Käden muotojen oletetaan kertovan perinnöllisistä ominaisuuksista.
Käsistä katsotaan pääasiassa luonteenpiirteitä ja lahjakkuuksia, jonkin verran elettyä elämää, myös henkilön pyrkimyksiä kehittää itseään ja kulkea kohti tavoitteita. Luovuuden lajit ovat Henrietten mielestä kiinnostavin tutkimisen aihe, niitä löytyy kaikilta.
Käsien viivat muuttuvat koko ajan. Mitään mystiikkaa ei lajiin liity, vaan se on kehittynyt yli 2500 vuoden aikana perinteisillä tutkimusmenetelmillä, nykyisin määritellään siis eräänlaiseksi kansanperinteeksi.
Nykypäivän tiede on tutkinut aiheesta vain pientä osaa, mutta esim. pitkän nimettömän ja luonteenpiirteiden yhteyksiä on tutkittu eri yliopistoissa yli sadassa tutkimuksessa. Yhtäläisyyksiä perinteisen käsientulkinnan kanssa on niissä ollut runsaasti. Myöskään nykyinen käsitys eri geenien kätkemistä ominaisuuksista ei ole ristiriidassa käsientulkinnan kanssa.
Tulkintaa tehdään aina leikkimielellä, muistaen sen alkuperä ja historia. Aristoteles toi käsien tulkinnan Eurooppaan. Aristoteleläiseen tapaan tulkinnassa suhtaudutaan siihen kritiikin ja järjen kera - huumoria unohtamatta.
Kysy käsientulkintaa kirjallisena.
HS
Kirjoitettaessa soi Dean Martin: When the Moon hits Your Eye... that s Amore.
