Henriette Sola

Englannissa on jo pidempään vaikuttanut liike, ajatusmalli, jossa hyväätarkoittavat ihmiset uskovat auttavansa ylipainoisia huomauttelemalla heitä niin ahkerasti, että ympäristön painostuksesta he alkaisivat laihduttaa. Ymmärsin liikkeen saapuneen Suomeen, kun kuulin ystävättären lausahtavan, että hän pelkää eniten rasitusta työpaikalla ensi talvena nuorempien kollegojen uudesta tavasta huomautella hänen painostaan - muutenkin tosi henkisesti rasittavassa työssä. Tiedän tämän ystävän lapsuuden lihavuudesta saaneen sellaisen määrän rasvasoluja, että vähäinenkin energiamäärän lisäys ruoassa pullauttaa nuo solut pulskistamaan ystävättären ulkonäköä. Koko ikänsä hän on rajoittanut syömistä ja liikkunut kykyjensä mukaan. Hän on rubenslaisen pyöreä - siis vääränkokoinen nykyajattelulle. Kehotin häntä vastaamaan nuoremman kollegan huomautuksiin: "Joo, heti kun sinä olet suorittanut koirakoulun käyttäytymiskurssin", mutta ei, hän on ihan liian lempeä luonteeltaan, että haluaisi ketään noin tölväistä - siis vääränlainen luonteeltaankin nykyihanteisiin.

KRITIIKIN KOHDISTAMINEN?

Jos ihmisillä olisi riittävästi tietoa, yksittäisiin ihmisiin kohdistuvan hyväätarkoittavan arvostelevan kommentoinnin sijasta ymmärrettäisiin vaatimukset ja kritiikki kohdistaa muualle. Olin radiosta kuulevinani, että Suomessa ensimmäisen kierrätykseen erikoistuneen ravintolan kehittänyt helsinkiläinen ravintoloitsija Alen otti puheeksi, että esim. hedelmien ja vihannesten arvonlisäveron poistamisella olisi suuri vaikutus ihmisten ravitsemukseen.

Liian vähäinen vitamiinien ja kivennäisten saanti haittaa normaaleja toimintoja, mm. sisäeritystä ihmisen kropassa, koska nuo aineet ovat välttämättömiä, että kroppa voi toimia - eivät mitään pelkkiä lisäpiristeitä. Jos mietitään tuloksia kyselyistä, joiden mukaan koululaisista tuskin kukaan syö koko ateriaa koulussa ja lisätään siihen tunnettu tosiasia, että osa heistä taas tulee nälkäisenä viikonlopun jälkeen kouluun, mistä kaikesta tämä kertoo? Paljonko keskimäärin koululaisen ateria saa maksaa? Oliko se alle euron? Tämän yhtälön tulos voi olla, että parikymppisen nuoren aineenvaihdunta ei ole kunnossa, silloin tuskin syömättömyys on ratkaisu korjata kropan tilaa. Motivaatio ja mieliala tuskin myöskään kohoavat huomauttelusta. Itse olen sitä mieltä että osa ylipainosta johtuu empatian puutteesta tässä maassa. Empatia kuuluu henkiseen ravintoon, jota lapsi tarvitsee kasvaakseen ja aikuinen elääkseen normaalisti, miksihän sitä pihdataan niin hartaasti?

TOTUUDET EIVÄT OLE YHDEN TVIITIN MITTAISIA

Tiedon saamisen puute tuntuu kukoistavan juuri nyt rajattoman tiedon saannin keskellä. Ainakin asenne, jossa yhden tviitin peukutus vie oikeamielisten joukkoon, tuntuu johtavan tilanteeseen, joka ei edistä sivistystä, ymmärtämyksen laajentumista tai oivallusta, että ihmisillä on ajatuksen ja mielipiteen vapaus vielä perustuslain turvaamana. Kapeneva näkemys yhdestä oikeanlaisesta, hyväksytystä ihmisestä on tämän tviittikommunikoinnin tulos - tai ehkä ei. Mutta miten sanoikaan tiedotusopin vanha guru Marshall McLuhan: "Väline on viesti" tarkoittaen, että väline muokkaa viestin sisältöä.

Jospa epävarmuus siitä, mikä on oikea totuus nostettaisiin hyveeksi? Eikö tiedekin perustu siihen, että tunnustaa asiat, joista ei vielä ole riittävästi tietoa? Tiedon etsintä voisi olla hyve, niinhän se on tieteen tekijöilläkin.

ANKANPOIKA, SINUSSA ELÄÄ JOUTSEN

Ja nyt filosofiaosastoon: Ne, jotka eivät ole tulleet tutuksi amerikkalaisten naistenlehtien käsientulkintapalstojen kanssa, joilla on jo vuosikymmenten perinteet, saattavat kysyä, mikä idea on käsientulkinnalla, jota pioneerimaisesti yritän esitellä tällä palstalla. Idea on se, että ihminen nähdään muuna kuin mikä on ulkokuori. Pohdinnan keskiössä on ihmisyys, jota ihmetellään, luonteenpiirteiden erilaisuus ja piilevät lahjakkuudet. Sepä on tullut entistä ajankohtaisemmaksi tavaksi nähdä, koska näkee eri vinkkelistä ihmisyyden, paljon pitkäaikaisemmasta kuin millaiseksi jokin yksi aikakausi ihmiskuvan haluaa muovata. Käsientulkinta ei ole tieteellisesti todistettua, mutta lähenee filosofiaa sitäkin enemmän.

Ajatelkaapa mitä inhimillisten voimavarojen haaskausta on, jos alamme nähdä ihmiset pelkästään ulkoisten ominaisuuksien mukaan? Kuinka moni Tolstoi, Mozart tai Rubens jäisi löytymättä pelkän kannustuksen puutteen takia? Tai ihmisen oma omin jäisi löytymättä uskon puutteen takia, uskon puutteen ihmisen moninaisiin, monipuolisiin kykyihin, jotka kuitenkin ovat luonteenomaisia kaikille ihmisille?

Henriette Sola

aristoleläinen käsien tulkitsija

PS.

Toisissa blogikirjoituksissa käsien tulkinnasta ja sen teoriasta, jonka 2400 vuoden traditiota Aristoteleen päivistä asti voisi kuvata vaikka positiiviseksi kansanperinteeksi, käytännön viisauteen perustuvaksi käsitykseksi ihmisestä ilman mystiikkaa.

Henriette Solan humoristisesta romaanista "Italialainen nimipäiväkalenteri": Päähenkilö Sarah lähtee kädestäkatsojaksi Italiaan, löytääkin itsensä ja mitä muuta siinä ohessa...

Äärimmäinen moralismi on vihdoin rantautunut Suomeen. Olen seuraillut sen kehitystä parisen vuotta rapakon takana - siis Jenkeissä. Sama puhdasoppisuuden kaava on otettu käyttöön meillä - miten nämä mallit yks kaks ovatkin aivan yksyhteen eri mantereilla?

Eipä silti etteikö lajia olisi harrastettu meillä eri muodoissaan jo kauan niin hartaasti, että sen voisi väittää olevan vaikka täältä kotoisin kuin saunan tai joulupukin.
Tästä omasta perinteestämme voisi antaa tehtäväksi Jareille analyysia. Kirjailija Jari Tervo voisi kirjoittaa aiheesta vaikka heimoperinteitä valaisevan suureepoksen. Yrityskonsultti Jari Sarasvuo voisi vetää vaikka työelämää koskevan tunnin monologin aiheesta kanavalla, jonne on palannut ja jota emme tässä halua mainostaa. Kulttuurihistorioitsija Jari Ehrnrooth voisi tehdä aiheesta historiallisen katsauksen ja tarjota meille johtopäätökset.

Itse haluan kohdistaa sanani Jari Sillanpään elämästä kiinnostuneille. Heille haluan tuoda mitä vilpittömän ystävällisimmässä hengessä tiedoksi, että päihdesairaus on sairaus muiden sairauksien joukossa. Terve yhteiskunta tukee sairaan paranemista. Sairas yhteisö, joka ei toimi ilman syntipukkeja, päästää höyryjä käymällä yksittäisen ihmisen kimppuun ja kokee kollektiivista puhtautta sen jälkeen. Tällä mallilla toimii totalitarismi. Niin kuin psykohistorioitsija sanoisi: Paha torjutaan kieltämällä se itsessä ja projisoimalla, heijastamalla se muihin. Näin on analysoitu esim. natsiyhteiskunnan jäsenten toimineen.

Sillanpään tapauksesta yleisen moraalin mielessä huolissaan olevat voivat muistuttaa itseään, että oikeusvaltiossa oikeuslaitos huolehtii ihmisten rikosten seuraamuksista, julkista inkvisitiota siihen ei tarvita. Päihteidenkäyttömoraalista huolissaan olevat voivat alkaa vaatia julkista keskustelua päihdekulttuurista. Olen kuullut A-klinikkasäätiön kehittämisjohtajan (yli 35 v. kokemuksella) toivoneen kainosti jo pari vuosikymmentä edes pientä mahdollisuutta keskustella julkisuudessa päihteisiin liittyvistä asioista ilman paikalle raahattujen äärimielipiteiden tukkanuottasilla oloa. Jospa voitaisiin puhua tosiasioista ja keinoista edistää terveyttä tälläkin saralla ja pohtia kehityksen suuntaa.(sanamuoto kirjoittajan)

Samoin Helsingin Kaupungin Päihdeasiaintoimisto yritti myös jo viitisentoista vuotta sitten lanseerata ajatusmallia, että alkoholin käytöstä alettaisiin puhua kuin suolan käytöstä, ilman tunnelatausta. Vaan ei, julkinen laulu rallattaa, että viina on vallan vitsikästä elämänsisältönä, kunnes jollakin sen käyttö ei olekaan enää kontrollissa - silloin käännetään kauhistuneena selkä.

Alkoholilla on pitkä historia länsimaissa, sillä on hyvät ja huonot puolensa ja käyttötarkoituksensa, ehkä ne voisi jo satojen vuosien käyttöhistorian jälkeen tunnistaa ja tunnustaa. Laillisen päihteen käyttö voi joskus johtaa laittoman päihteen käyttöön. Niin on käynyt mitä ilmeisimmin Jari Sillanpäälle. Muistan hänen uraansa Ruotsinlaivojen baarimikkona ja omien sanojensa mukaan jopa salmiakkikossun keksijänä, alkoholi tuli tutuksi hyvässä käyttötarkoituksessa. - Mitä sitten on kokemuksena olla tuhansien ihmisten silmien edessä esiintyjänä, miten raskasta tai stressaavaa, on jotain, josta tietävät vain ne, jotka sen kokevat. Meidän muiden on mahdoton sanoa siihen mitään.

Uudehko havainto on, että päihteiden ongelmakäytön taustalla on usein vakavaa traumatisoitumista. Jari Sillanpään kokemukset maahanmuuttajaperheen lapsena Ruotsissa ja koulukiusaamiskokemukset viittaavat johonkin senkaltaiseen.

Kuka siis moralisoi ketä ja millä perusteella, jääköön meidän jokaisen yksilölliseen pohdintaan, joka onneksi vielä perustuslaissamme on turvattu sananvapautena ja mielipidevapautena - joita rajoittavat tietenkin sellaiset oikeudet, jotka suojelevat ihmisen yksityisyyttä, kuten julkisesti lausutuissa mielipiteissä henkilöön kohdistuvat kunnianloukkauksen rajat.

Muutakin mukavaa löytyy perustuslakia tutkiessa, kuten vaikkapa oikeus koskemattomuuteen ja terveydenhoitoon. Perustuslain perusoikeudet ovat ihmisoikeuksia lainsäädännössä korkeimmalla tasolla turvattuna, se on kiva muistaa kaiken villinä vellovan kähinän keskellä. Perusoikeuksia voisi pohtia isompana kokonaisuutena, - ei vain yhtä ainoaa nostamalla esiin - mitä oikeuksia ne tuovat ja miten niitä huomioidaan yhtaikaa polkematta yhden käytöllä jotain muuta perusoikeutta? Ja sitten vaikka käyttää niitä muiden ihmisten reilun kohtelun perusteluna ihan yksityisessä arjessakin, esim. lapsia opetettaessa. Mihin muuhun voisi perustellummin vedota?

Toisten Jarien selostuksia siis odotellessa voidaankin viettää hetki melkoisen hienoa perustuslakiamme lueskellessa ja tuntea turvallisuutta, jota se meille antaa; siinä on meillä välineitä, joilla pitää tämä yhteiskunta järjissään, ihmiskäsitys tolkussaan ja suoda kunnioitus jokaisen ihmisarvolle.

P.S.
Ja tsemppiä kaikille vaikeista elämäntilanteista toipuville, niin Jarille kuin muillekin. Joku kysäisi minulta, voiko tuollaisista päihdeongelmista toipua. Kyllä voi. Kaikenlaisista päihdeongelmista toipuneita on, niin paljon, että epäilystä siitä ei ole. Eikä tämän lausuman perusteella kukaan aloita päihteitä kuvitellen, että se olisi helppo tie. Jokaisella on huonot päivänsä, niin myös toipujilla, hetkessä ei elämä muutu täydelliseksi kellään. Sitten taas tulee uusi päivä ja yrittäminen jatkuu, aurinkokin paistaa taas pilven raosta. Niin menee jokaisen polku, joka yrittää muuttaa elämäänsä. Asiantuntijoiden mukaan hoitoa on monenlaista, mutta tukiverkko on välttämätön ja se tukiverkkokin saa tarvittaessa asiantuntija-apua. On hyvä muistaa, että jokainen tarvitsee elämässä tukea.
Me, Jarin yleisö voimme tukea Jaria ajatuksissa ja muistaa miten valtavasti hyviä fiiliksiä on hän meille antanut! - Ja tietenkin odotamme koska taas pääsemme näkemään Jaria uusissa konserteissa!

Henriette Sola

aristoteleläinen käsien tulkitsija

P.S.2
Toisissa blogikirjoituksissa käsien tulkinnasta, jonka 2400 vuoden traditiota Aristoteleen päivistä asti voisi kuvata vaikka positiiviseksi kansanperinteeksi, käytännön viisauteen perustuvaksi käsitykseksi ihmisestä.

Käsien tulkintaan tuli eilen pariskunta, joille tämä ikiaikainen näkemys ihmisluonteista oli uutta. Tyypilliseen tapaan uteliaana herra kuunteli vieressä, kun rouva halusi ensimmäisenä kuulla luonteestaan käsien muotojen ja viivojen perusteella. Herralle nousi hymynkare huulille kuullessaan:
"Rouva on romanttista sorttia, mutta aikoinaan herra on saanut häntä hartaasti piirittää, koska rouvan toisen käden sydämenviiva on niin suora, että sen omistaja ei koskaan ensimmäisenä tunnusta rakkauttaan, vaan odottaa lausuntoa aidoista tunteista ensin toiselta ennen kuin itsekin myöntää, että rakastaa."
Kädet olivat rouvalla ja herralla hyvin erilaiset, kyseessä siis pari, jossa erilaisuudet täydensivät toisiaan. Usein pariskuntien kädet muistuttavat toisiaan paljon. Esiintyessäni polttareissa tulee vastaan joskus ilmiö: Sulhasen sisarella ja morsiamella on silmiinpistävän samanlaiset kädet. Asia kertoo siis sulhosta, joka ei ole paikalla, joko sisaren kaltainen persoona miellyttää tai sulholla on itselläänkin samanlaiset kädet.

Palataan äskeiseen pariskuntaan. Herralla tahdonvoima oli vahva, hyvät kyvyt pikkutarkkaan toimintaan. Rouva kommentoi hymyillen miehelleen: "Aika pikkutarkkaahan työsi onkin. " Rouva taas oli hyvä organisoimaan isompia kokonaisuuksia, tässäpä hyvä täydentävä ominaisuus.

Paljon oli ollut pohdittavaa ja aivotyötä rouvalla, runsaasti pieniä viivoja, jotka kaikki kertovat siitä, että elämä tai työ ei ollut vailla ratkaistavia pulmia. Harvallapa on. Epäselväksi jäi, oliko rouvalla harvinainen lisä uraviivassaan, sellainen, joka ilmaisee toivomuksen kumppanin suhteen. Se kertoo, että toisi onnea omistaa yhteinen kutsumus puolison kanssa, jokin, jota edistää ympäröivässä maailmassa yhdessä kumppanin kanssa. Siitä kertova viiva oli hiukan liian epäselvä ja mutkitteleva, että johtopäätöstä olisi voinut tehdä varmaksi. Niillä ihmisillä, joilla tämä merkki on, on vaikea kokea tyydytystä elämässä, jos em. asiaa ei voi toteuttaa. Tapaaminen jäi lyhyeksi, herra ja rouva kertoivat kiireensä yhteiseen kokoukseen, siis jotain perheprojektin ulkopuolista yhteistä toimittavaa oli heillä. Hyväntuulisina, herra myhäillen ja rouva iloisesti kättään heilauttaen he lähtivät kokoukseensa. Ilmeistä oli, että sopusointua oli yhteiselämässä.

TOINEN TARINA

Kuulin tuttavalta tarinaa 30-40 vuotiaista naisista, jotka etsivät kumppania deittipalveluiden kautta. Se edellytti trimmausta ja treeniä, personal trainerit olivat käytössä ja kaikenlaista kauneudenkohennusta liittyi projektiin. Kovaa hommaa oli tämä etsintä, huokasi tuttuni myötätuntoisesti. Ei ole helppoa olla vakinaisessa työssä ja huolehtia tällaisesta projektista samalla, hän jatkoi. – Hetkinen, siis kovaa homma olla sinkku, hyvässä päiväduunissa ja muutoin vapaa toteuttamaan itseään? Jotensakin muistelen, että sinkkuelämä oli varsin hauskaa siinä iässä. Ja seuraava ajatus on, että voiko sitä kumppania löytyä, jos elämä ei ole hauskaa. Onko elämä ylipäätään riittävän hauskaa nykyään? Helppohan tässä on muistella että hauskaa oli joskus, juu. Elämäntaidoksi väännettynä asia tarkoittaa, onko mahdollisuutta panostaa aikaa kivoihin yhteisiin, sosiaalisiin tilanteisiin, joissa iloa pääsee syntymään, tukeeko yhteinen yhteisömme, elämäntapamme ja kulttuurimme sellaista?

Viekö liika ulkonäkökeskeisyys ilon elämästä? Sitä epäillään syyksi teinien suuresti lisääntyneeseen masennukseen USA:ssa. Mitä se vaikuttaa aikuisilla, jotka ovat etsimässä kumppania? Onko asia liikaa työhaastattelua muistuttava tilanne, sen sijaan, että oltaisiin iloisesti muiden vapaiden ihmisten kanssa tuttavuutta tekemässä, vapaa-aikaa viettämässä ja sosiaalisia taitoja käyttämässä minkä lie hauskojen harrastusten parissa.

Jotenkin olen aina ollut siinä käsityksessä, että kumppanin tärkein tehtävä on tunnetasolla tyydytyksen tuominen, josta sitten seuraa kaikkea muuta asiaankuuluvaa. Se tunnetaso ei parane paljonkaan siitä, miten hyvän näköinen toinen on, tai se on ainakin hyvin pieni osa kokonaisuutta – tai varsin lyhytaikainen ilo. Ulkonäkökeskeisyys on ulkonaisuutta, ei sisäisiin ominaisuuksiin keskittymistä, niihin ominaisuuksiin, jotka kykenevät tuottamaan toisen ymmärtämistä, empatiaa, tukea, iloa ja voimaa henkisellä tasolla toiselle, sitä josta tunnetason tyydytystä saadaan.

Eivät toki tämän ajan ihmiset ole itse keksineet ulkonäkökeskeisyyttä. Sen esittely alkoi yritysten toimesta, jotka saavat tuloksensa kauneustuotteita ja siihen liittyvää myymällä – tai ehkä estetiikka on jotain varsin inhimillistä ja ikiaikaista – mutta nyt on mopo tosiaan karannut käsistä. Asia on itsestään selvä, mutta silti pysähtymisen arvoinen .Ei kai meidän ainutkertaista elämäämme pääse pilaamaan jokin, jota emme ole edes itse keksineet, vaan joku muu työntää meiltä kurkusta alas? Pientä kapinaa, persoonallisuuden puolestapuhumista ehkä olisi hyvä tehdä edes itselleen, siitäkin puhutaan toki paljon, mutta se ilon löytyminen tällaisen ulkoaohjatun elämän ulkopuolelta vaatii aina pienen kapinan henkilökohtaisella tasolla – ja ehkä syvällistä oivaltamista. Miten hienoa sitä oivaltamista saattaisikaan olla tehdä jonkun muun kanssa yhdessä... ollaanhan tässä kaikki ihan hurmaavia persoonallisuuksia joka tapauksessa, kun vain sille päälle satutaan.

Henriette Sola
aristoteleläinen käsien tulkitsija

PS.
Samoista aiheista keskustelee Tuomari Nurmio puolisoineen tämän blogin heinäkuun podcastissa "Hande Nurmio ja Liisa: Romantiikkamusamme on luomua"

PS.
LYHYT JOHDATUS KÄSIENTULKINTAAN:
Menetelmä perustuu vastaavanlaiseen käsitykseen kuin perinteinen kiinalainen
akupunktio. Sen mukaan viestit kehosta, erityisesti aivoista kulkevat hermoratoja
pitkin ja jättävät merkkejä käsiin. Käden muotojen oletetaan kertovan
perinnöllisistä ominaisuuksista. Käsistä tutkitaan pääasiassa luonteenpiirteitä ja
lahjakkuuksia, jonkin verran elettyä elämää, myös henkilön pyrkimyksiä kehittää
itseään ja kulkea kohti tavoitteita. Käsien viivat muuttuvat koko ajan.

Käsien tulkintaa tilattavissa yksittäisille ihmisille ja erilaisiin tilaisuuksiin: ystävien kokoontumisiin, virkistys- ja TYHY-päiviin, yrityksen tai yksityisiin juhliin, pikkujouluihin, polttareihin ja sinkkutapahtumiin. Räätälöimme sisällön, myös muusikoilla lisättynä.

Uusi osoite tulee uudempiin blogikirjoituksiin piakkoin. Entiset evät ole voimassa.

Henriette Solan romaanista Italialainen Nimipäiväkalenteri: Se kertoo Italiaan kädestäkatsojaksi
lähtevästä nuoresta naisesta, joka yllättäen tutustuukin omaan luonteeseensa ja
ihmisyyteensä–ja saa hämmästyä minne ne häntä ohjaavat.

"ihmisellä ei ole pysyvää minuutta" väitti muotiguruksi mainittu henkilö pari päivää sitten päivälehdessä, joka on Suomen suurimpia.

Historioitsijan haastattelu, joka antaa runsaasti tulevaisuuden ja maailman määrittelyjä päättyy näin:
"Vapaata tahtoa ei ole, eikä pysyvää minääkään. Maailmankaikkeudella ja ihmisen elämällä ei ole tarkoitusta. Ne eivät ole osa suurta kertomusta, vaan ohimeneviä värähtelyjä. Se on totuus, koeta kestää."

Väkisinkin herää kysymys, kenen etu on levittää tällaista ihmiskäsitystä? Samaisessa kirjoituksessa käytetään paljon tilaa tekoälyn esittelyyn, väittäen mm. että : "Tekoäly pystyy pian suoriutumaan meitä paremmin niistäkin tehtävistä, joissa vaaditaan toisten ihmisen tunteiden ja reaktioiden ymmärtämistä ja ennakointia". Tämä blogikirjoitus perustuu äsken mainittujen lainausten kirvoittamiin ajatuksiin, ei historioitsija Hararin muihin mielipiteisiin tai ko. jutun muuhun sisältöön.

Ei pysyvää minuutta?
Yleisesti psykologiassa tunnustettu käsitys on, että puolet ihmisen persoonallisuudesta tulee geeneistä, puolet on ympäristön muovaamaa, toisia ominaisuuksia vahvistaen, toisia vähentäen. Ihmisen psyyke on voimakkaasti vaikutettavissa. Mutta tunnettua on että kovimmankin aivopesun jäljiltä ihmiset voivat toipua ja saada kiinni taas omasta omimmasta ihmisyydestään, kun pääsevät inhimillisen kohtelun kohteeksi. Näistä rajuimmat esimerkit ovat jo lapsuudessa siepatuista ihmisistä, joita on käytetty epäinhimillisiin tarkoituksiin. Voimakkaasti traumatisoidun ja kaltoinkohdellun ihmisen päässä kaltoinkohtelijan ääni soi ylimpänä. Se määrittää ihmistä kelvottomaksi olioksi, jonka on parasta toimia vain kaltoinkohtelijansa tahdon mukaan. Eikö se, että ihminen kykenee toipumaan tällaisestakin menneisyydestä, todista persoonallisuuden voimasta?

Muodikkaista väitteistä tulee mieleen vanha väittely vanhanajan käsitteestä, sielusta jonain vielä persoonaa pysyvämpänä ilmiönä, jopa kuoleman jälkeen säilyvänä. Tieteen nimissä on käsitystä koetettu kumota, mutta yllättäen monet todella syvällisesti luonnontieteissä uran tehneet tieteentekijät ovat päätyneet siihen, että sielu onkin totta. Tiede ei ainakaan pysty todistamaan, että näin ei voisi olla. Jätetään siis sielun olemassaolo jokaisen omaan päättelyyn, joka muutoin on toistaiseksi kehittyneempää kuin yhdenkään tekoälyn päättelykyky.

Tekoälystä sen verran, että siitä on odotettu suurta läpimurtoa jo 1970-luvulta lähtien. Tekoäly on automatiikkaa, ihmisen ohjelmoimaa tiedon lajittelua, jossa massiivisten määrien kohdalla kone on ihmiseen verratuttuna ylivertainen. Ylivertaisuus jää tähän. Robotiikka herättää innostusta, muovinuken sisällä oleva puhuva robotti osaa räpytellä silmiään liikuttavan näköisesti eri tahtiin. Muurarirobotti voi muurata 1000 tiiltä tunnissa. Robottikirurgi avustaa ihmistä leikkauksessa, hotelli Hiltonin käytävillä pyörii huonepalvelurobotteja, valvontarobotteille on monenlaisia hommia liikenteen valvonnasta lähtien. Neuroverkkomalliin perustuva tekoäly oppii itsekseen, robotit kykenevät opettamaan toisiaan, oppivat robotit matkivat ihmistä.

Tekoälyyn pannaan suuria toiveita, kuten aina tekniikkaan aina höyryveturin keksimisestä lähtien. Jos joku toivoo, että tekoälyn varaan voi heittäytyä ja unohtaa vastuun, voipi vierailla Kaliforniassa, jossa tekoälylle on jo perustettu oma kirkko. Totta se on - sarjassamme uutta uskontoa odotellessa.

Ihmiskäsityksen läheneminen robottien ja muiden tietokoneiden toimintaa, on trendi jota ei ehkä suunnitellen luoda - tai sitten luodaankin. Se, että ihmistä ja robottia vertaillaan keskenään, rinnastetaan tosiinsa, herättää kysymyksen onko jossain joku, joka haluaisi nähdä ihmisen pyrkivän mieluummin robotin kuin ihmisen ominaisuuksiin. Tekisikö se ihmisestä esim. tuottavamman ja tuloksellisemman työntekijän? Onko yksinkertaistaminen yksinkertaisten ihmisten toive, tapa nähdä sellainen monimutkainen hienostunut koneisto kuin ihmispsyyke rautalankamallin läpi? Onhan toki joukossamme niitä, joilla tuo koneisto on jäänyt vaille esim. sosiaalista älyä, kykyä ymmärtää ihmisyyttä ja inhimillisyyttä, tuntea empatiaa ja saada siitä sisältöä elämään. Heille tuo inhimillisen elämän polttoaine on merkityksetön. Heitä psykologia arvioi olevan pari prosenttia väestöstä. Onko kenties kohtalonkysymyksemme, miten suuren vallan tuo pari prosenttia saa koko väestöstä?

Jokainen voi itsekseen päätellä, miten ihmisen tuotteliaisuuteen pitkällä tähtäyksellä vaikuttaa se, että ihmisen persoonallisuus - joka jokaisella ihmisellä on erilainen kimppu ominaisuuksia, taitoja ja lahjakkuuksia - jätettäisiin huomioitta siinä, miten hän antaa panostustaan yhteisölle. Kuinka pitkään ihminen pystyy toimimaan huomioimatta omaa inhimillistä perintöään? Millaista tuottavuutta se synnyttäisi?

Norman Vincent Peale, joka on positiivisen ajattelun ensimmäinen lanseeraaja 1900-luvulla kymmeniä miljoonia myyneine kirjoineen, sanoo, että ihminen jaksaa parhaiten, uskomattoman paljon väsymättä, kun on innostunut siitä, mitä tekee, uskoo oikeasti asiaansa, työnsä sisältöön. Tällaista ei voi ohjelmoida ihmiseen, sen pitää antaa suodattua läpi koko inhimillisen ymmärryksen ja päättelykyvyn, jossa ihminen saa vapaasti prosessoida kaiken aiheeseen liittyvän maan ja taivaan välillä, tutkia asian vielä arvojensa ja oikeudentajunsa valossa. Ja sitten tehdä luovia oivalluksia asiansa toteuttamiseksi. Voimmeko luottaa ihmiseen tässä? Kannattaisiko tarjota tämän tueksi mahdollisimman paljon sivistystä ilman pakotettuja arvomalleja, kuten: Usko tähän, tee näin, oma järkesi tuskin riittää, minuutesikin on horjuva rakennelma. Äläkä ainakaan usko vahvan persoonan olemassaoloon.

Hararin muille elämänohjeiksi annettuja lausahduksia voi hyvin verrata latteisiin, lyhytterapeuttisen kuuloisiin, irrallisiin, yhden lauseen neuvoihin, joita viljellään nykyään ahkerasti ja tarjoillaan mm. nuorisolle. Eipä käy kateeksi ihmisenalkua, joka sellaisista yrittää löytää jotain, jonka varassa voisi rakentaa elämäänsä. Ihminen ei ole mikään simppelien vinkkien varasto, tekoälykone, jonka muut voivat ohjelmoida. Vaikutelma on - jos historioitsija Hararia ei ole siteerattu väärän kuvan antaen ihan viitekehyksen ulkopuolella ja kehnoin käännöksin, joka ei ole ollenkaan harvinaista nykyään - että tältä historioitsijalta on jäänyt perehtymättä ihmispsyykeen ikiaikaisemmalla tasolla. Ihmispsyyke on paljon ihmeellisempi ja voimallisempi kuin moni ns. aikansa oppinut on osannut edes kuvitella. Historioitsijan, jos kenen, pitäisi tietää, että vahvat, itseensä ja asiaansa uskovat persoonallisuudet ovat muuttaneet maailmaa.

Ja by the way, alun lainauksessa mainituista "suurista kertomuksista": Suuriksi kertomuksiksi on sanottu oppeja, joista luovuttiin jo maailmansotien jälkeen, kun huomattiin näiden oppirakennelmien tuhoisuus, aikaa tästä on yli 70 vuotta.

Juuri ihmisen kyvyístä johtuen tulevaisuutta on vaikeaa ennustaa, se ottaa aina muita muotoja kuin odotetaan. Ja odottamattomat ihmiset muuttavat maailmaa, ne jotka eivät anna latteiden muka-totuuksien latelijoiden lannistaa itseään, vaan uskovat ihmisyyteen sen parhaimmassa muodossa.

Henriette Sola
aristoteleläinen käsientulkitsija, 2500 vuoden traditiolla.

LYHYT JOHDATUS KÄSIENTULKINTAAN:
Menetelmä perustuu vastaavanlaiseen käsitykseen kuin perinteinen kiinalainen
akupunktio. Sen mukaan viestit kehosta, erityisesti aivoista kulkevat hermoratoja
pitkin ja jättävät merkkejä käsiin. Käden muotojen oletetaan kertovan
perinnöllisistä ominaisuuksista. Käsien viivat muuttuvat koko ajan.
Erilaisia akateemisia tutkimuksia, joissa sormien ja persoonallisuuden tai käyttäytymisen piirteitä yhdistetään, on tehty maailmalla yli 150. Nykyinen geenien tutkimus ei ole ristiriidassa käsien merkkien mahdolliseen yhteyteen muiden ominaisuuksien kanssa.

Henriette tekee perinteistä käsien tulkintaa Aristoteleen tyyliin; arvioinnin kohteena luonteenpiirteet, lahjakkuudet, yhteensopivuus, itselle sopivin ympäristö. Näkemys on virkistävä ajattomuudessaan mutta samalla yllättävän moderni, eikä sisällä mitään mystiikkaa. Ks. lisää muista blogikirjoituksista

Hyvää omien aivojen käyttöä ja hyvää huoltoa

toivottaen Henriette