TUOTTAVUUS, TULOKSELLISUUS JA INHIMILLINEN PANOS

"ihmisellä ei ole pysyvää minuutta" väitti muotiguruksi mainittu henkilö pari päivää sitten päivälehdessä, joka on Suomen suurimpia.

Historioitsijan haastattelu, joka antaa runsaasti tulevaisuuden ja maailman määrittelyjä päättyy näin:
"Vapaata tahtoa ei ole, eikä pysyvää minääkään. Maailmankaikkeudella ja ihmisen elämällä ei ole tarkoitusta. Ne eivät ole osa suurta kertomusta, vaan ohimeneviä värähtelyjä. Se on totuus, koeta kestää."

Väkisinkin herää kysymys, kenen etu on levittää tällaista ihmiskäsitystä? Samaisessa kirjoituksessa käytetään paljon tilaa tekoälyn esittelyyn, väittäen mm. että : "Tekoäly pystyy pian suoriutumaan meitä paremmin niistäkin tehtävistä, joissa vaaditaan toisten ihmisen tunteiden ja reaktioiden ymmärtämistä ja ennakointia". Tämä blogikirjoitus perustuu äsken mainittujen lainausten kirvoittamiin ajatuksiin, ei historioitsija Hararin muihin mielipiteisiin tai ko. jutun muuhun sisältöön.

Ei pysyvää minuutta?
Yleisesti psykologiassa tunnustettu käsitys on, että puolet ihmisen persoonallisuudesta tulee geeneistä, puolet on ympäristön muovaamaa, toisia ominaisuuksia vahvistaen, toisia vähentäen. Ihmisen psyyke on voimakkaasti vaikutettavissa. Mutta tunnettua on että kovimmankin aivopesun jäljiltä ihmiset voivat toipua ja saada kiinni taas omasta omimmasta ihmisyydestään, kun pääsevät inhimillisen kohtelun kohteeksi. Näistä rajuimmat esimerkit ovat jo lapsuudessa siepatuista ihmisistä, joita on käytetty epäinhimillisiin tarkoituksiin. Voimakkaasti traumatisoidun ja kaltoinkohdellun ihmisen päässä kaltoinkohtelijan ääni soi ylimpänä. Se määrittää ihmistä kelvottomaksi olioksi, jonka on parasta toimia vain kaltoinkohtelijansa tahdon mukaan. Eikö se, että ihminen kykenee toipumaan tällaisestakin menneisyydestä, todista persoonallisuuden voimasta?

Muodikkaista väitteistä tulee mieleen vanha väittely vanhanajan käsitteestä, sielusta jonain vielä persoonaa pysyvämpänä ilmiönä, jopa kuoleman jälkeen säilyvänä. Tieteen nimissä on käsitystä koetettu kumota, mutta yllättäen monet todella syvällisesti luonnontieteissä uran tehneet tieteentekijät ovat päätyneet siihen, että sielu onkin totta. Tiede ei ainakaan pysty todistamaan, että näin ei voisi olla. Jätetään siis sielun olemassaolo jokaisen omaan päättelyyn, joka muutoin on toistaiseksi kehittyneempää kuin yhdenkään tekoälyn päättelykyky.

Tekoälystä sen verran, että siitä on odotettu suurta läpimurtoa jo 1970-luvulta lähtien. Tekoäly on automatiikkaa, ihmisen ohjelmoimaa tiedon lajittelua, jossa massiivisten määrien kohdalla kone on ihmiseen verratuttuna ylivertainen. Ylivertaisuus jää tähän. Robotiikka herättää innostusta, muovinuken sisällä oleva puhuva robotti osaa räpytellä silmiään liikuttavan näköisesti eri tahtiin. Muurarirobotti voi muurata 1000 tiiltä tunnissa. Robottikirurgi avustaa ihmistä leikkauksessa, hotelli Hiltonin käytävillä pyörii huonepalvelurobotteja, valvontarobotteille on monenlaisia hommia liikenteen valvonnasta lähtien. Neuroverkkomalliin perustuva tekoäly oppii itsekseen, robotit kykenevät opettamaan toisiaan, oppivat robotit matkivat ihmistä.

Tekoälyyn pannaan suuria toiveita, kuten aina tekniikkaan aina höyryveturin keksimisestä lähtien. Jos joku toivoo, että tekoälyn varaan voi heittäytyä ja unohtaa vastuun, voipi vierailla Kaliforniassa, jossa tekoälylle on jo perustettu oma kirkko. Totta se on - sarjassamme uutta uskontoa odotellessa.

Ihmiskäsityksen läheneminen robottien ja muiden tietokoneiden toimintaa, on trendi jota ei ehkä suunnitellen luoda - tai sitten luodaankin. Se, että ihmistä ja robottia vertaillaan keskenään, rinnastetaan tosiinsa, herättää kysymyksen onko jossain joku, joka haluaisi nähdä ihmisen pyrkivän mieluummin robotin kuin ihmisen ominaisuuksiin. Tekisikö se ihmisestä esim. tuottavamman ja tuloksellisemman työntekijän? Onko yksinkertaistaminen yksinkertaisten ihmisten toive, tapa nähdä sellainen monimutkainen hienostunut koneisto kuin ihmispsyyke rautalankamallin läpi? Onhan toki joukossamme niitä, joilla tuo koneisto on jäänyt vaille esim. sosiaalista älyä, kykyä ymmärtää ihmisyyttä ja inhimillisyyttä, tuntea empatiaa ja saada siitä sisältöä elämään. Heille tuo inhimillisen elämän polttoaine on merkityksetön. Heitä psykologia arvioi olevan pari prosenttia väestöstä. Onko kenties kohtalonkysymyksemme, miten suuren vallan tuo pari prosenttia saa koko väestöstä?

Jokainen voi itsekseen päätellä, miten ihmisen tuotteliaisuuteen pitkällä tähtäyksellä vaikuttaa se, että ihmisen persoonallisuus - joka jokaisella ihmisellä on erilainen kimppu ominaisuuksia, taitoja ja lahjakkuuksia - jätettäisiin huomioitta siinä, miten hän antaa panostustaan yhteisölle. Kuinka pitkään ihminen pystyy toimimaan huomioimatta omaa inhimillistä perintöään? Millaista tuottavuutta se synnyttäisi?

Norman Vincent Peale, joka on positiivisen ajattelun ensimmäinen lanseeraaja 1900-luvulla kymmeniä miljoonia myyneine kirjoineen, sanoo, että ihminen jaksaa parhaiten, uskomattoman paljon väsymättä, kun on innostunut siitä, mitä tekee, uskoo oikeasti asiaansa, työnsä sisältöön. Tällaista ei voi ohjelmoida ihmiseen, sen pitää antaa suodattua läpi koko inhimillisen ymmärryksen ja päättelykyvyn, jossa ihminen saa vapaasti prosessoida kaiken aiheeseen liittyvän maan ja taivaan välillä, tutkia asian vielä arvojensa ja oikeudentajunsa valossa. Ja sitten tehdä luovia oivalluksia asiansa toteuttamiseksi. Voimmeko luottaa ihmiseen tässä? Kannattaisiko tarjota tämän tueksi mahdollisimman paljon sivistystä ilman pakotettuja arvomalleja, kuten: Usko tähän, tee näin, oma järkesi tuskin riittää, minuutesikin on horjuva rakennelma. Äläkä ainakaan usko vahvan persoonan olemassaoloon.

Hararin muille elämänohjeiksi annettuja lausahduksia voi hyvin verrata latteisiin, lyhytterapeuttisen kuuloisiin, irrallisiin, yhden lauseen neuvoihin, joita viljellään nykyään ahkerasti ja tarjoillaan mm. nuorisolle. Eipä käy kateeksi ihmisenalkua, joka sellaisista yrittää löytää jotain, jonka varassa voisi rakentaa elämäänsä. Ihminen ei ole mikään simppelien vinkkien varasto, tekoälykone, jonka muut voivat ohjelmoida. Vaikutelma on - jos historioitsija Hararia ei ole siteerattu väärän kuvan antaen ihan viitekehyksen ulkopuolella ja kehnoin käännöksin, joka ei ole ollenkaan harvinaista nykyään - että tältä historioitsijalta on jäänyt perehtymättä ihmispsyykeen ikiaikaisemmalla tasolla. Ihmispsyyke on paljon ihmeellisempi ja voimallisempi kuin moni ns. aikansa oppinut on osannut edes kuvitella. Historioitsijan, jos kenen, pitäisi tietää, että vahvat, itseensä ja asiaansa uskovat persoonallisuudet ovat muuttaneet maailmaa.

Ja by the way, alun lainauksessa mainituista "suurista kertomuksista": Suuriksi kertomuksiksi on sanottu oppeja, joista luovuttiin jo maailmansotien jälkeen, kun huomattiin näiden oppirakennelmien tuhoisuus, aikaa tästä on yli 70 vuotta.

Juuri ihmisen kyvyístä johtuen tulevaisuutta on vaikeaa ennustaa, se ottaa aina muita muotoja kuin odotetaan. Ja odottamattomat ihmiset muuttavat maailmaa, ne jotka eivät anna latteiden muka-totuuksien latelijoiden lannistaa itseään, vaan uskovat ihmisyyteen sen parhaimmassa muodossa.

Henriette Sola
aristoteleläinen käsientulkitsija, 2500 vuoden traditiolla.

LYHYT JOHDATUS KÄSIENTULKINTAAN:
Menetelmä perustuu vastaavanlaiseen käsitykseen kuin perinteinen kiinalainen
akupunktio. Sen mukaan viestit kehosta, erityisesti aivoista kulkevat hermoratoja
pitkin ja jättävät merkkejä käsiin. Käden muotojen oletetaan kertovan
perinnöllisistä ominaisuuksista. Käsien viivat muuttuvat koko ajan.
Erilaisia akateemisia tutkimuksia, joissa sormien ja persoonallisuuden tai käyttäytymisen piirteitä yhdistetään, on tehty maailmalla yli 150. Nykyinen geenien tutkimus ei ole ristiriidassa käsien merkkien mahdolliseen yhteyteen muiden ominaisuuksien kanssa.

Henriette tekee perinteistä käsien tulkintaa Aristoteleen tyyliin; arvioinnin kohteena luonteenpiirteet, lahjakkuudet, yhteensopivuus, itselle sopivin ympäristö. Näkemys on virkistävä ajattomuudessaan mutta samalla yllättävän moderni, eikä sisällä mitään mystiikkaa. Ks. lisää muista blogikirjoituksista

Hyvää omien aivojen käyttöä ja hyvää huoltoa

toivottaen Henriette