Henriette Sola

Mitä merkitsee ihmisen elämänvoiman kannalta millaiseen toimintaympäristöön hän hakeutuu tai joutuu?

Mitä merkitsee olla sopusoinnussa oman sisäisen rytminsä kanssa?

Tapasin kerran illanistujaisissa miespuolisen oopperalaulajan, joka sosiaalisilla taidoillaan viihdytti koko seuruetta. Tuli puhe käsien tulkinnasta ja katsoin hänenkin kättään. Mainitsin, että vaikka hän osaa käyttäytyä todella kaunopuheisesti, se ei ole ihan hänen luonteensa mukaista. Hän katsoi minua hämmästyneenä, veti minut sivuun muusta väestä ja voihkaisi sitten: "Niin, se on totta, minut on vain kasvatettu tähän käytökseen! Aika usein kaiken keskustelemisen sijasta tekisi mieli käskeä toisen painua hiiteen!"

Vastoin kaikkia oletuksia hienoista puitteista huolimatta mies ei voinut hyvin siinä ympäristössä, varmaankin viihtyi lavalla, mutta ei sosiaalisissa ympyröissä, joita tuli samaan kauppaan. Oivallus oli aika voimakas, kun ulkopuolelta jonkun ääneen lausumana vahvistui hänen varmaan itsensä vähättelemä tuntemus. Mies alkoi suunnitella kaiken mahdollisen vapaan viettämistä maalla, jossa hän viihtyi eläinten parissa, saadakseen kerättyä voimia.

Ulkoapäin annettujen ohjeiden mukaan eläminen on hyödyllistä vain määrättyyn pisteeseen. Kyky rytmittää ajankäyttöä niin että saa kaikki välttämättömät toimensa suoritettua lasketaan elämänhallinnan taitoihin. Lapsuudessa tämän harjoitteluun käytetään runsaasti aikaa ja ihan syystä. Aikuisuudessa ihminen voi olla oppinut suorittamaan oikeita, hyödyllisiä, terveellisiä ja tärkeitä asioita, riittävästi ja pätevästi.

Mutta ihmisyyteen kuuluu myös, että on oivallettava oma ainutlaatuisuutensa, saatava kiinni oman persoonansa monipuolisista piirteistä. Vain niitä huomioiden ihmisen psyykkinen ja fyysinen kokonaisuus toimii niin, että eri puolet voivat vahvistaa toisiaan. Tähän pitäisi pyrkiä ainakin ajoittain, esim. hakeutumalla tätä tukevaan ympäristöön. Sellaista mittaria, jolla tätä resonanssia mitataan, ei löydy tieteen tekijöiltä. Se on jotain, josta ihminen voi saada kiinni hetkinä, jolloin tuntuu hyvältä, rennolta, oikealta - jopa riemastuttavalta. Ne hetket voivat ilmestyä odottamatta, joskus ihanan hälisevässä ihmisjoukossa, hyvän makupalan äärellä, joskus istahtaessa kuulemaan puiden havinaa syyskesän auringossa - miten kullakin. Nämä hetket kannattaa huomioida ja painaa mieleen: "Siinä tuokiossa voin hyvin", jotta niitä voi toistaa tai edes mielessään palata.

Toinen esimerkki aiheesta

Kävin keskustelua Päivin kanssa, jonka kädestä oli näkynyt paljon luovaa, eläytyvää mielikuvitusta. Hän alkoi kertoa, että ei vieläkään ollut saanut kiinni tavasta, jolla toteuttaa luovan kirjoittamisen tarvettaan. Laatikolliseen vanhoja tekstejä hän ei halunnut koskea - ne edustívat menneisyyttä. Esittelin luovan kirjoittamisen mallia, jossa luodaan turvallinen mielikuvaympäristö ja kuvaillaan kuviteltua tai todellista näkymää, vain hetken kestävää; hyvä, helppo tapa aloittaa kirjoittaminen, joka antaa silti piilotajunnalle tilaa osallistua prosessiin.
Päivi makusteli asiaa mielessään, kertoi sitten, että kuvaisi mieluummin tilanteen kulkua kuin vain yhtä hetkeä.

Jäimme keskustelemaan vanhasta kirjallisuudesta, miten aiempien vuosisatojen kertomuksissa kuvattiin paljon tutkimusmatkailua ja mereen liittyvää romantiikkaa, esim. Herman Melvillen Valkoisessa Valaassa. Päivi lausahti, että hänessä asuu pieni tutkimusmatkailija, joka nauttii löyttäessään vaikka uuden polun metsästä. Päivin ajatus jatkui oivallukseen "Minä luon parhaiten tarinaa vuorovaikutuksessa, joka on turvallinen ja ruokkii tarinointia." Mielikuvamme siirtyi heti leirinuotion ääreen, jossa tulen hehkussa tummenevassa illassa silmät ymmyrkäisinä kuullaan tarinan kertojaa - tuhatvuotinen asetelma. Päivi päätti tallentaa tarinoitaan tätä mallia soveltaen.

Päivin löytö on hyvä esimerkki, jonka pohjalta voi miettiä, mitkä ovat ne omien ominaisuuksien vivahteet, joilla ihminen parhaiten ilmaisee tai toteuttaa itseään erilaisilla elämänalueilla. Mikä soveltuu itselle parhaiten antaa tunteen, että on "omassa elementissään". Näin luonnollisesti syntyy fiiliksiä ja elämänvoimaa, joka uusintaa itseään.

Henriette Sola
aristoteleläinen kädestäkatsoja

Kädestäkatsojan Ystäväpiirin ytimestä löytyvät itse Henriette, kakkumestari, catering-yrittäjä Tiia, joka loihtii parhaat tarjoilut kaikkiin mahdollisiin pippaloihin sekä trubaduuri Kari, jonka musisointi ulottuu root-musasta jazz-standardeihin.

Käsien tulkitsija tilattavissa erilaisiin tilaisuuksiin: ystävien kokoontumisiin, virkistys- ja TYHY-päiviin, yrityksen tai yksityisiin juhliin, polttareihin ja sinkkutapahtumiin. Räätälöimme sisällön, myös muusikoilla lisättynä.

Yhteystiedot ilmoitetaan piakkoin.

Henriette Solan humoristisesta romaanista "Italialainen nimipäiväkalenteri": päähenkilö Sarah lähtee kädestäkatsojaksi Italiaan, löytääkin itsensä ja mitä muuta siinä ohessa...

Harmaan eri sävyt... Harmaa merkitsee useimmiten tylsyyden huippua. Entä silloin kun miehen vastaleikatuissa hiuksissa harmaa sädehtii auringossa viittäkymmentä sävyä? Harmaa – ja harmaa, joka on kaikkea muuta kuin harmaa, niinpä.

Mikä on viehkoa ja viehättävää? Millaisten silmälasien läpi viehkouteen herätessä katsotaan? Mistä tulee kipinä, säväys ja kemia? Onko kauneus katsojan silmässä, niinkuin vanha sanonta kuuluu – vai jostain tarjotuista valmiista mielikuvista omaksuttu? Vai sisäsyntyinen kokemus, jonka perusteella ihmisessä jokin janoaa aitoa... jotain?

Tapaan ystäväni nimimerkki Aino Anonyymin ex tempore piknikillä Kauppahallin rannassa. Pahvisen kahvimukin yli Aino puuskahtaa käyneensä ainakin 150 kertaa treffeillä viimeisen 2 vuoden aikana, siis keskimäärin kahdet treffit viikossa. Ja myöntää, että parit harmaat hiukset ovat säväyttäneet eniten... siis niiden omistajat. "Enpä olisi uskonut vielä pari vuotta sitten..." Mitä harmaiden ohimoiden takana on sellaista, joka tekee vaikutuksen?

Aino kallistaa päätään ja katsoo unelmoivasti merelle päin: “ Miten se Mae West sanoikaan: It´s not about men in your life, it´s about life in your men.” ja kääntyy ykskaks havahtuen kysymään: ”Onkohan minussa itsessäni sitä oikeanlaista elämää?”

Jäämme hiljaisuuden vallassa hiukan hämmentynein, harhailevin ajatuksin hörppäämään kahvia ja haukkaamaan muhkeita, vastaleivottuja korvapuusteja, jotka Tiia on pakannut mukaamme – yksi jauhopeukalo-ystävämme bravuureista. Miltä tämäkin ranta on näyttänyt joskus ennen? Oliko silloin romanttisempaa? Mielikuvissa siirrymme hetkeksi siihen aikaan.

Pian jo Aino jatkaa treffikokemuksista kritisoiden itseään: " Onko ihminen niin tietoinen elämän lyhyydestä nykyään, että saman tyypin kanssa tehtyjen kaksien treffien väliin mahtuu jo se, mitä ennen oli koko parisuhteen kaari? Minäkin ensi tapaamisella innostun ja riemastun: Wau, mikä tyyppi ja toisella kertaaa heppu tuntuu jo väljähtyneeltä kuin päivän auringossa avattuna ollut kalja.

Onko kertynyt jo niin paljon silmää erottaa ihmisestä eri puolet, että tunnin tarkastelulla hoksaa, miten tuonkin kanssa kaikki menisi – jos menisi? Miksi värittömyys on pääväri? Vai onko vika minun päässäni, siinä, miten näen tai olen näkemättä? Miksi etsin hymykuoppaa, johon voisin pudota? Siksikö, että se olisi merkki jostain sisäisestä, joka olisi tärkeintä toisessa ihmisessä?

Kun mennään treffeille, mitä haetaan? Irtiottoa arjesta?

Menneinä vuosikymmeninä kuulemma oli seuramatkoilla aina tyyppejä, jotka kehittivät mitä mielikuvituksellisemman ammatin itselleen, jonkun, jota ihminen ei ainakaan ollut arjessa. Sekö olisi kiinnostavaa: sydänkirurgi, joka reissaa täyteen väkeä tungetussa linja-autossa pitkin Eurooppaa, kun tarvitsee vaihtelua? Onpa uskottavaa. Onko vaihtelua esittää jotain muuta, ennen paljastumista peittää jälkensä ja kadota maapallolta? Ei ole ihan vieras ilmiö nykyäänkään.

Miksi ihminen ei usko kelpaavansa omana itsenään? Miksi mielenkiinto tulee hienosta ammatista, ei siitä, että osaa olla kiva, hauska ja omistaa hymykuopan, joka on vastustamaton?

Miksei ihminen usko voivansa olla viehättävä, kiinnostava omana persoonanaan? Onko oma itse jäänyt löytymättä, lapsena jo jäänyt vaille peiliä, toista ihmistä, josta oman persoonan voi heijastaa? Vai onko ylipäätään ihmisyys vailla mielenkiintoa?

Sitten treffeillä kaikesta näkyy, että ei ole uskoa koko asiaan, ei toiseen, ei itseen, vilkuillaan vain kelloa, joko ne uudet treffit jonkun muun kanssa kohta alkavat. Toisaalta on paljon palstoilla tekstiä, jotka muistuttavat enemmän työpaikkailmoituksia: Mitkä ovat vaatimukset. Jos laukaistaan ensimmäiseksi, että pitää sitten oma-aloitteisesti osata viedä roskat, kutistuupa siinä moni henkevämpi ominaisuus ihan pimentoon, jos vielä jaksaa ottaa selvää haetaankohan autonkuljettajaa, puutarhuria vai keittiöpalvelijaa. – Ja ne exät, jotka aina seuraavat puheissa. Miten olis keskittyminen tähän hetkeen?”

Aino mutristaa suuta turhautumisen merkiksi, mutta voin vakuuttaa, että oma ulkonäkö ei ainakaan Ainolla ole onnistumisen este. Jos sitten ei pidä vastenmielisenä suurisilmäistä, aitoa blondia, jolla hymy on herkkässä ja huumori sitäkin herkemmässä. Ainon seuraava parahdus on entistä vakavampi:
"Ja miksei ole mitään ymmärrystä romantiikasta???"

No, katsotaanpa mitä se romantiikka sanana oikein merkitsee:
Romantiikka on taiteessa tyylisuunta, joka huomioi ja arvostaa yksittäisen ihmisen tunnekokemuksia ja ammentaa niistä esim. musiikkiin, maalauksiin tai kirjallisuuteen.

Nykypäivän romantiikkakirjallisuuden alalajin, ns. kioskikirjan rakenne sisältää sankarittaren, jonka pyrkimyksenä on saada sankari pauloihinsa ja joku tai jokin vastustaa tätä pyrkimystä – välillä sankari itse – ja loppua kohti sankaritar voittaa esteet ja voittaa sankarin itselleen. Voidaan siis varmaankin sanoa, että fiktiivisessä romantiikassa on menty hiukan kaavamaisempaan suuntaan.

Onko samassa kaupassa, romantiikan kaupallistumisessa, romantiikan alkuperäinen merkitys , ihmisen tunnekokemusten arvostus latistunut, kadonnut?
Onko romantiikka menettänyt hohtonsa meidän silmissämme?

Olemmeko unohtaneet jotain olennaista, kuten vaikka taidon heittäytyä romanttisiksi tai muuten vain hassutteleviksi flirttaajiksi? Flirtti ymmärrettiin aiemmin kulttuurissa kohteliaisuutena, sosiaalisena taitona, jolla piristettiin omaa tai toisen päivää, ei härskinä vihjailuna. Sitä oikea flirtti ei olisi voinut sisältääkään, siitä olisi voinut saada vaikka korvatillikan, korvapuustin! Aika oli tosiaan erilainen. Olisiko joissain menneisyyden aikojen tavoissa jotain romanttisempaa, jonka kannattaisi antaa säilyä?

Entä ne 50 sävyä harmaata? Voivatko ne kertoa hiuksiin lankeavasta valosta, joka saa kutrit hohtamaan huikaisevan kauniisti? Vai onko kyse mielikuvassa nyt jostain muusta, jossa vaikkapa käsiraudat kimmeltävät? Vai ovatko nämä molemmat sellaisia, joissa yksittäisen ihmisen tunnekokemus on arvossaan? Kaliforniasta kyllä kuuluu juoruja, joiden mukaan jälkimmäiseen mielikuvaan on hurahtanut melkoinen liuta nuoria naisia ja heistä jotkut sitten ovat saaneet löytää itsensä käsiraudoissa hiukan vähemmän tunnekokemuksia arvostavissa merkeissä, orjuuttavista kulteista, joista romantiikka on kaukana. Raudoittajia on tosin saatu jo jonkun verran telkien taakse, josta olette kevään mittaan ehkä lukeneetkin lehdistä.

Niin, romantiikan kaipuu voi olla vaarallista, monellakin eri tavalla, mutta tähän johtopäätökseen meidän ei pitänyt tulla, eihän!?!

Vai jätettäisiinkö johtopäätösten teko kerrankin itselleen lukijalle? Logiikkaa tai järjellistä neuvoa tästä jutusta joka tapauksessa on turha hakea, älköön kukaan siis yrittäkökään.

Vai löytyisikö sittenkin vielä aasinsilta pois tästä loukusta, johon kirjoitus meidät ajoi? Mistä ihmeestä tulikaan mieleeni, että romantiikan kaipuuksi on luettu myös se, miten ennen lähdettiin seilaamaan maailman merille, yhteydessä luontoon etsimään elämyksiä. Siinä romantiikka lähenee taiteen romantiikan käsitystä - onko se kuitenkin ikiaikaisempi näkemys, lähempänä ihmisluontoa ja sen kaipauksia? Siitä on perinteisessä käsien tulkinnassa nähtävissä merimiehen merkki, joka on samalla kohtaa luovuuden alueella kuin runollisuuskin. Se on polttavaa kaipuuta merelle, jota ei voi vastustaa.

- Romantiikan käsittely tässä blogissa jatkuu joka tapauksessa. Ja kysymys, kuka manipuloi mielikuviamme, on kestoaihe myös. Sekin pitää vielä selvittää, mikä niiden harmaiden ohimoiden takana viehättää, harmaana hohtavien vastaleikattujen kutrien. Niiden ajatteluko hämmensi ja sumensi kokonaan jutun tarinan kulun, vaiko hymykuoppien – vai elävältä tuntuvien kuvitelmien vaeltaminen menneisiin romanttisiin aikoihin. Niin voi joskus käydä.

Henriette Sola
aristoteleläinen käsien tulkitsija

Henriette Solan lisää
romaanista Italialainen Nimipäiväkalenteri: Se kertoo Italiaan kädestäkatsojaksi
lähtevästä nuoresta naisesta, joka yllättäen saakin tutustua omiin tunteisiinsa, luonteeseensa ja
ihmisyyteensä–ja saa hämmästyä minne ne häntä ohjaavat.

P.S.
Äskeinen juttu sisälsi tuotesijoittelua, huomasitteko, olikin varmaan ainoa mikä meni ihan kohdalleen, siitäpä voikin siirtyä esittelyyn:

Kädestäkatsojan Ystäväpiirin ytimestä löytyy Henrietten lisäksi: Kakkumestari, catering-yrittäjä Tiia, joka loihtii parhaat tarjoilut kaikkiin mahdollisiin pippaloihin www.villagecafe.fi , trubaduuri Kari, jonka musisoinnin tahtiin voi järjestää vaikka tanssit. Videokuvaaja Teemu kuvaa tulevia haastatteluja tai juhlat, joihin meitä kutsut.

Henriette tekee perinteistä käsien tulkintaa Aristoteleen tyyliin; arvioinnin kohteena luonteenpiirteet, lahjakkuudet, yhteensopivuus, itselle sopivin ympäristö. Näkemys on virkistävä ajattomuudessaan mutta samalla yllättävän moderni, eikä sisällä mitään mystiikkaa. Ks. lisää blogikirjoituksista, esim. Miten ihmeessä minusta tuli kädestäkatsoja.

Käsien tulkintaa tilattavissa erilaisiin tilaisuuksiin: ystävien kokoontumisiin, virkistys- ja TYHY-päiviin, yrityksen tai yksityisiin juhliin, polttareihin ja sinkkutapahtumiin. Räätälöimme sisällön, myös muusikoilla lisättynä.

Harley Davidson Ironhead Sporster -59 korumaalauksin tuo mieleen Fabergen kultaiset pääsiäismunat tai Ludvig 14. Aurinkokuninkaan aikaisen hovimuodin. Pyörän omistaja Miia omistaa myös harvinaisen tutkimusmatkailijan käden – siis perinteisen käsientulkinnan mukaan. Tutkimusmatkailijan käden muoto ja muualta kädestä ilmenevä esteettinen silmä mitä ilmeisimmin Miialla luovasti yhdistyvät harrastukseen, moottoripyöriin ja erityisesti tässä HD:ssä esteettiseen ulkonäköön.

Käsientulkinnassa "tutkimusmatkailijan käsi" on harvinainen, se merkitsee henkilöä, jolle seikkailu ei ole itsetarkoitus eikä vaaran hakeminen, vaan seikkailu on sivutuote. Tutkimusmatkailija ymmärretään henkilönä, joka on loputtoman kiinnostunut tutkimaan maailmaa ja ottamaan selvää. Samalla hän kaipaa uuttaa maisemaa ja ympäristöä ihmeteltäväkseen. Matkustus on näiden luonnollinen seuraus. Tutkimusmatkailija etsii uusia ratkaisuja arvoituksiin, jotka häntä kiinnostavat. Hankalinta tällaiselle henkilölle on joutua sisätöihin tekemään pelkkiä rutiineja yhdeksästä neljään. Sellaiseen he eivät vapaaehtoisesti hakeudu.

Vastaani tullut selkein esimerkki oli mies, jonka kädessä sekä sormien että kämmenen muoto molemmat edustivat äärimmäisinä tutkimusmatkailijan kättä. Tapasin miehen Espanjassa ja juttelin ohimennen hänen kanssaan. Hän eli matkustamalla moottoripyörällä ja esiintymällä muusikkona reissaamisensa varrella. Koko ajan liikkuva elämänmuoto oli selvästikin välttämätön hänelle, mitä muuta hän harrasti ja tutkaili matkoillaan, jäi kuulematta. Vapaus ajatella ja toimia omaan tyyliinsä suvaitaan itselle ja muille, se kuuluu tutkimusmatkailijan ominaisuuksiin, se myös vetää liikkumaan, pois ahtaista ympyröistä.

Miialla tutkimusmatkailijan kämmen hallitsee, sormissa on rohkeutta, mutta ei varsinaista tutkimusmatkailijan muotoa, kämmen antaa kuitenkin ominaisuuden merkittävänä. Tutkimusmatkailijan kämmen on kapeampi alhaalta ja levenee ylempänä, se näkyy yleensä vain tarkkaan kättä mittailemalla. Sama koskee vastaavia sormia, ne ovat aavistuksen leveämpiä kärjestään, mutta helpommin havaittavia. Sitä usein löytyy yhden sormen verran ja sekin jo osoittaa luonnetta, jossa ominaisuus lievempänä ilmenee asioiden tutkimisena, uteliaisuutena ja uuden viehätyksenä, jota sovelletaan moneen. Nimetön on poikkeus, siinä merkki osoittaa kädentaitoja, soitto- ja laulutaitoa. Sitä tavataan paljon, myös Miialla.
Pyörän omistaja on siis seikkailija, jonka kämmen selkeästi osoittaa. Mutta pyörä itse kertoo siitä, että omistajan täytyy rakastaa kauneutta. Se voi näkyä kädessä monin eri tavoin.

Luovat ominaisuudet esiintyvät niin monenlaisina kädessä, että käsien tulkitsija voisi antaa ihmislajille nimen "Luova ihminen". Kauneudentaju, esteettinen näkökyky on hämmästyttänyt minua monta kertaa, siitä on niin monenlaisia versioita. On erikseen kykyä nähdä muotoilua ja arkkitehtuuria, heissä on tyyppi, jota kutsun sisustajan kädeksi. Sielläkin voi olla vielä lisäominaisuus, johon liittyy kallis maku. Kun sanon jollekin: "Sinulla on erittäin hyvä ja kallis maku", vastaukseksi saa usein voihkauksen: "Kunpa muutkin ymmärtäisivät sen! " Erikseen taas on tyyppi, joka kaipaa harmonista ympäristöä ympärilleen, näitä ihmisiä tavataan usein kauneudenhoidon ammateissa. On jopa ihmisiä, joille ei sovi mikään muu ammatti kuin kauneuteen liittyvä. Heidän sanotaan olevan parhaimmillaan malleina. En vain ole nähnyt näitä käsiä useinkaan nykypäivän malleilla; he ovat niin herkkiä kauneudentajussaan, että nykypäivän mallien maailma ei ehkä vedä heitä puoleensa. Ne jotka tekevät konkreettia taidetta ovat taas aivan erinäköisten käsien omistajia.

Palataanpa pyörän omistajaan ja annetaan hänen itse kertoa: ”Tunnistan kyllä sen, miten on sisäinen pakko määrätyllä tavalla saada harmoniaa ympäristöön, sisustus on yksi sen ilmentymä, sitä ominaisuutta ei voi muuttaa. Hetkellistä vapauden kaipuuta prätkä tyydyttää, pitempiä reissuja ajan mustalla HD:llä mallia -99. Tämä vanhempi on pyhäajeluita varten."

Henriette: "Onko mitään tunnelmia tai mieleen jäänyttä kerrottavana matkoista? Teette pitkiäkin reissuja välillä pitkin Eurooppaa."
Miia vastaa hiukan yllättävästi: "En yleensä halua analysoida kokemuksia, ei ole mitään sääntöä, miltä siellä milloinkin tuntuu. Ne hetket tulee ja menee, kyllä siellä tien päällä ketuttaakin välillä. En saa mitään erityisiä euforioita reissaamisesta, joita hehkuttelisin jälkeenpäin, mutta tietenkin siinä on omanlaistaan, mikä siinä vetää, vaikka se ei ole minulle mitään pakoa arjesta. Olen paljon enemmän koti-ihminen kuin seikkailija."

Niinpä, mitäpä sanottiinkaan tutkimusmatkailijan kädestä, seikkailu on sivutuote, ei itsetarkoitus. Vain ulkopuoliselle toiminta voi näyttää seikkailulta!

Kysymykseen onko kultaisella pyörällä muutoin merkitystä, ehkä symbolista, sellaista mikä kertoo ihmisestä sanattomasti, mitä ei itse pysty sanoiksi pukemaan, vastaa Miia naurahtaen ja pyöritellen silmiään: ”Mustan pyörän tunnen enemmän omakseni, mutta ehkä keltainen edustaa jollain lailla toista puolta minusta!”

Miian tutkiminen kohdistuu työhön, vaikka ei työ välttämättä sitä vaatisi: ”Asioiden perinpohjainen selvittäminen tuo tyydytystä ja siinäkin sisäinen polte ajaa aina asioiden lähteille. Ei ole mitään järkeä tehdä asioita summamutikassa, sen mukaan, mitä joku joskus sanonut oikeaksi. Parempi on tietää, mitkä ovat syyt ja seuraukset, alalla kuitenkin tuotetaan jatkuvasti uutta ja täsmällisempää tietoa. Hyvinvointi alana on omalla laillaan jännittävä seikkailu, jossa voi tuoda apua muiden elämään,” vastaa hymyssä suin aina niin valoisa Miia ja starttaa Harley Davidsoninsa. Mitäpä siihen voi muuta kuin vilkuttaa hyvästiksi maantielle kaartavalle pyörälle, jonka kromeissa aurinko taittaa säteitään: Näinhän se varmaan on!

Henriette Sola
aristoteleläinen käsien tulkitsija

P.S.
KITEYTYS: Perinteinen käsien tulkinta menetelmänä perustuu vastaavanlaiseen käsitykseen kuin perinteinen kiinalainen akupunktio. Sen mukaan viestit kehosta, erityisesti aivoista kulkevat hermoratoja pitkin ja jättävät merkkejä käsiin. Käden muotojen oletetaan kertovan perinnöllisistä ominaisuuksista. Käsistä tutkitaan pääasiassa luonteenpiirteitä ja lahjakkuuksia, jonkin verran elettyä elämää, myös henkilön pyrkimyksiä kehittää itseään ja kulkea kohti tavoitteita. Käsien viivat muuttuvat koko ajan. Mitään mystiikkaa ei lajiin liity, vaan se on kehittynyt yli 2500 vuoden aikana perinteisillä tutkimusmenetelmillä.

[i]Kädestäkatsojan Ystäväpiirin ytimestä löytyvät itse Henriette, kakkumestari, catering-yrittäjä Tiia, joka loihtii parhaat tarjoilut kaikkiin mahdollisiin pippaloihin sekä trubaduuri Kari, jonka musisointi ulottuu root-musasta jazz-standardeihin.

Käsien tulkintaa tilattavissa erilaisiin tilaisuuksiin: ystävien kokoontumisiin, virkistys- ja TYHY-päiviin, yrityksen tai yksityisiin juhliin, polttareihin ja sinkkutapahtumiin. Räätälöimme sisällön, myös muusikoilla lisättynä.

Henriette Solan humoristisesta
romaanista Italialainen Nimipäiväkalenteri: Se kertoo Italiaan kädestäkatsojaksi
lähtevästä nuoresta naisesta, joka yllättäen tutustuukin omaan luonteeseensa ja
ihmisyyteensä–ja saa hämmästyä minne ne häntä ohjaavat.