Henriette Sola

Käsien tulkintaan tuli eilen pariskunta, joille tämä ikiaikainen näkemys ihmisluonteista oli uutta. Tyypilliseen tapaan uteliaana herra kuunteli vieressä, kun rouva halusi ensimmäisenä kuulla luonteestaan käsien muotojen ja viivojen perusteella. Herralle nousi hymynkare huulille kuullessaan:
"Rouva on romanttista sorttia, mutta aikoinaan herra on saanut häntä hartaasti piirittää, koska rouvan toisen käden sydämenviiva on niin suora, että sen omistaja ei koskaan ensimmäisenä tunnusta rakkauttaan, vaan odottaa lausuntoa aidoista tunteista ensin toiselta ennen kuin itsekin myöntää, että rakastaa."
Kädet olivat rouvalla ja herralla hyvin erilaiset, kyseessä siis pari, jossa erilaisuudet täydensivät toisiaan. Usein pariskuntien kädet muistuttavat toisiaan paljon. Esiintyessäni polttareissa tulee vastaan joskus ilmiö: Sulhasen sisarella ja morsiamella on silmiinpistävän samanlaiset kädet. Asia kertoo siis sulhosta, joka ei ole paikalla, joko sisaren kaltainen persoona miellyttää tai sulholla on itselläänkin samanlaiset kädet.

Palataan äskeiseen pariskuntaan. Herralla tahdonvoima oli vahva, hyvät kyvyt pikkutarkkaan toimintaan. Rouva kommentoi hymyillen miehelleen: "Aika pikkutarkkaahan työsi onkin. " Rouva taas oli hyvä organisoimaan isompia kokonaisuuksia, tässäpä hyvä täydentävä ominaisuus.

Paljon oli ollut pohdittavaa ja aivotyötä rouvalla, runsaasti pieniä viivoja, jotka kaikki kertovat siitä, että elämä tai työ ei ollut vailla ratkaistavia pulmia. Harvallapa on. Epäselväksi jäi, oliko rouvalla harvinainen lisä uraviivassaan, sellainen, joka ilmaisee toivomuksen kumppanin suhteen. Se kertoo, että toisi onnea omistaa yhteinen kutsumus puolison kanssa, jokin, jota edistää ympäröivässä maailmassa yhdessä kumppanin kanssa. Siitä kertova viiva oli hiukan liian epäselvä ja mutkitteleva, että johtopäätöstä olisi voinut tehdä varmaksi. Niillä ihmisillä, joilla tämä merkki on, on vaikea kokea tyydytystä elämässä, jos em. asiaa ei voi toteuttaa. Tapaaminen jäi lyhyeksi, herra ja rouva kertoivat kiireensä yhteiseen kokoukseen, siis jotain perheprojektin ulkopuolista yhteistä toimittavaa oli heillä. Hyväntuulisina, herra myhäillen ja rouva iloisesti kättään heilauttaen he lähtivät kokoukseensa. Ilmeistä oli, että sopusointua oli yhteiselämässä.

TOINEN TARINA

Kuulin tuttavalta tarinaa 30-40 vuotiaista naisista, jotka etsivät kumppania deittipalveluiden kautta. Se edellytti trimmausta ja treeniä, personal trainerit olivat käytössä ja kaikenlaista kauneudenkohennusta liittyi projektiin. Kovaa hommaa oli tämä etsintä, huokasi tuttuni myötätuntoisesti. Ei ole helppoa olla vakinaisessa työssä ja huolehtia tällaisesta projektista samalla, hän jatkoi. – Hetkinen, siis kovaa homma olla sinkku, hyvässä päiväduunissa ja muutoin vapaa toteuttamaan itseään? Jotensakin muistelen, että sinkkuelämä oli varsin hauskaa siinä iässä. Ja seuraava ajatus on, että voiko sitä kumppania löytyä, jos elämä ei ole hauskaa. Onko elämä ylipäätään riittävän hauskaa nykyään? Helppohan tässä on muistella että hauskaa oli joskus, juu. Elämäntaidoksi väännettynä asia tarkoittaa, onko mahdollisuutta panostaa aikaa kivoihin yhteisiin, sosiaalisiin tilanteisiin, joissa iloa pääsee syntymään, tukeeko yhteinen yhteisömme, elämäntapamme ja kulttuurimme sellaista?

Viekö liika ulkonäkökeskeisyys ilon elämästä? Sitä epäillään syyksi teinien suuresti lisääntyneeseen masennukseen USA:ssa. Mitä se vaikuttaa aikuisilla, jotka ovat etsimässä kumppania? Onko asia liikaa työhaastattelua muistuttava tilanne, sen sijaan, että oltaisiin iloisesti muiden vapaiden ihmisten kanssa tuttavuutta tekemässä, vapaa-aikaa viettämässä ja sosiaalisia taitoja käyttämässä minkä lie hauskojen harrastusten parissa.

Jotenkin olen aina ollut siinä käsityksessä, että kumppanin tärkein tehtävä on tunnetasolla tyydytyksen tuominen, josta sitten seuraa kaikkea muuta asiaankuuluvaa. Se tunnetaso ei parane paljonkaan siitä, miten hyvän näköinen toinen on, tai se on ainakin hyvin pieni osa kokonaisuutta – tai varsin lyhytaikainen ilo. Ulkonäkökeskeisyys on ulkonaisuutta, ei sisäisiin ominaisuuksiin keskittymistä, niihin ominaisuuksiin, jotka kykenevät tuottamaan toisen ymmärtämistä, empatiaa, tukea, iloa ja voimaa henkisellä tasolla toiselle, sitä josta tunnetason tyydytystä saadaan.

Eivät toki tämän ajan ihmiset ole itse keksineet ulkonäkökeskeisyyttä. Sen esittely alkoi yritysten toimesta, jotka saavat tuloksensa kauneustuotteita ja siihen liittyvää myymällä – tai ehkä estetiikka on jotain varsin inhimillistä ja ikiaikaista – mutta nyt on mopo tosiaan karannut käsistä. Asia on itsestään selvä, mutta silti pysähtymisen arvoinen .Ei kai meidän ainutkertaista elämäämme pääse pilaamaan jokin, jota emme ole edes itse keksineet, vaan joku muu työntää meiltä kurkusta alas? Pientä kapinaa, persoonallisuuden puolestapuhumista ehkä olisi hyvä tehdä edes itselleen, siitäkin puhutaan toki paljon, mutta se ilon löytyminen tällaisen ulkoaohjatun elämän ulkopuolelta vaatii aina pienen kapinan henkilökohtaisella tasolla – ja ehkä syvällistä oivaltamista. Miten hienoa sitä oivaltamista saattaisikaan olla tehdä jonkun muun kanssa yhdessä... ollaanhan tässä kaikki ihan hurmaavia persoonallisuuksia joka tapauksessa, kun vain sille päälle satutaan.

Henriette Sola
aristoteleläinen käsien tulkitsija

PS.
Samoista aiheista keskustelee Tuomari Nurmio puolisoineen tämän blogin heinäkuun podcastissa "Hande Nurmio ja Liisa: Romantiikkamusamme on luomua"

PS.
LYHYT JOHDATUS KÄSIENTULKINTAAN:
Menetelmä perustuu vastaavanlaiseen käsitykseen kuin perinteinen kiinalainen
akupunktio. Sen mukaan viestit kehosta, erityisesti aivoista kulkevat hermoratoja
pitkin ja jättävät merkkejä käsiin. Käden muotojen oletetaan kertovan
perinnöllisistä ominaisuuksista. Käsistä tutkitaan pääasiassa luonteenpiirteitä ja
lahjakkuuksia, jonkin verran elettyä elämää, myös henkilön pyrkimyksiä kehittää
itseään ja kulkea kohti tavoitteita. Käsien viivat muuttuvat koko ajan.

Käsien tulkintaa tilattavissa yksittäisille ihmisille ja erilaisiin tilaisuuksiin: ystävien kokoontumisiin, virkistys- ja TYHY-päiviin, yrityksen tai yksityisiin juhliin, pikkujouluihin, polttareihin ja sinkkutapahtumiin. Räätälöimme sisällön, myös muusikoilla lisättynä.

Uusi osoite tulee uudempiin blogikirjoituksiin piakkoin. Entiset evät ole voimassa.

Henriette Solan romaanista Italialainen Nimipäiväkalenteri: Se kertoo Italiaan kädestäkatsojaksi
lähtevästä nuoresta naisesta, joka yllättäen tutustuukin omaan luonteeseensa ja
ihmisyyteensä–ja saa hämmästyä minne ne häntä ohjaavat.

"ihmisellä ei ole pysyvää minuutta" väitti muotiguruksi mainittu henkilö pari päivää sitten päivälehdessä, joka on Suomen suurimpia.

Historioitsijan haastattelu, joka antaa runsaasti tulevaisuuden ja maailman määrittelyjä päättyy näin:
"Vapaata tahtoa ei ole, eikä pysyvää minääkään. Maailmankaikkeudella ja ihmisen elämällä ei ole tarkoitusta. Ne eivät ole osa suurta kertomusta, vaan ohimeneviä värähtelyjä. Se on totuus, koeta kestää."

Väkisinkin herää kysymys, kenen etu on levittää tällaista ihmiskäsitystä? Samaisessa kirjoituksessa käytetään paljon tilaa tekoälyn esittelyyn, väittäen mm. että : "Tekoäly pystyy pian suoriutumaan meitä paremmin niistäkin tehtävistä, joissa vaaditaan toisten ihmisen tunteiden ja reaktioiden ymmärtämistä ja ennakointia". Tämä blogikirjoitus perustuu äsken mainittujen lainausten kirvoittamiin ajatuksiin, ei historioitsija Hararin muihin mielipiteisiin tai ko. jutun muuhun sisältöön.

Ei pysyvää minuutta?
Yleisesti psykologiassa tunnustettu käsitys on, että puolet ihmisen persoonallisuudesta tulee geeneistä, puolet on ympäristön muovaamaa, toisia ominaisuuksia vahvistaen, toisia vähentäen. Ihmisen psyyke on voimakkaasti vaikutettavissa. Mutta tunnettua on että kovimmankin aivopesun jäljiltä ihmiset voivat toipua ja saada kiinni taas omasta omimmasta ihmisyydestään, kun pääsevät inhimillisen kohtelun kohteeksi. Näistä rajuimmat esimerkit ovat jo lapsuudessa siepatuista ihmisistä, joita on käytetty epäinhimillisiin tarkoituksiin. Voimakkaasti traumatisoidun ja kaltoinkohdellun ihmisen päässä kaltoinkohtelijan ääni soi ylimpänä. Se määrittää ihmistä kelvottomaksi olioksi, jonka on parasta toimia vain kaltoinkohtelijansa tahdon mukaan. Eikö se, että ihminen kykenee toipumaan tällaisestakin menneisyydestä, todista persoonallisuuden voimasta?

Muodikkaista väitteistä tulee mieleen vanha väittely vanhanajan käsitteestä, sielusta jonain vielä persoonaa pysyvämpänä ilmiönä, jopa kuoleman jälkeen säilyvänä. Tieteen nimissä on käsitystä koetettu kumota, mutta yllättäen monet todella syvällisesti luonnontieteissä uran tehneet tieteentekijät ovat päätyneet siihen, että sielu onkin totta. Tiede ei ainakaan pysty todistamaan, että näin ei voisi olla. Jätetään siis sielun olemassaolo jokaisen omaan päättelyyn, joka muutoin on toistaiseksi kehittyneempää kuin yhdenkään tekoälyn päättelykyky.

Tekoälystä sen verran, että siitä on odotettu suurta läpimurtoa jo 1970-luvulta lähtien. Tekoäly on automatiikkaa, ihmisen ohjelmoimaa tiedon lajittelua, jossa massiivisten määrien kohdalla kone on ihmiseen verratuttuna ylivertainen. Ylivertaisuus jää tähän. Robotiikka herättää innostusta, muovinuken sisällä oleva puhuva robotti osaa räpytellä silmiään liikuttavan näköisesti eri tahtiin. Muurarirobotti voi muurata 1000 tiiltä tunnissa. Robottikirurgi avustaa ihmistä leikkauksessa, hotelli Hiltonin käytävillä pyörii huonepalvelurobotteja, valvontarobotteille on monenlaisia hommia liikenteen valvonnasta lähtien. Neuroverkkomalliin perustuva tekoäly oppii itsekseen, robotit kykenevät opettamaan toisiaan, oppivat robotit matkivat ihmistä.

Tekoälyyn pannaan suuria toiveita, kuten aina tekniikkaan aina höyryveturin keksimisestä lähtien. Jos joku toivoo, että tekoälyn varaan voi heittäytyä ja unohtaa vastuun, voipi vierailla Kaliforniassa, jossa tekoälylle on jo perustettu oma kirkko. Totta se on - sarjassamme uutta uskontoa odotellessa.

Ihmiskäsityksen läheneminen robottien ja muiden tietokoneiden toimintaa, on trendi jota ei ehkä suunnitellen luoda - tai sitten luodaankin. Se, että ihmistä ja robottia vertaillaan keskenään, rinnastetaan tosiinsa, herättää kysymyksen onko jossain joku, joka haluaisi nähdä ihmisen pyrkivän mieluummin robotin kuin ihmisen ominaisuuksiin. Tekisikö se ihmisestä esim. tuottavamman ja tuloksellisemman työntekijän? Onko yksinkertaistaminen yksinkertaisten ihmisten toive, tapa nähdä sellainen monimutkainen hienostunut koneisto kuin ihmispsyyke rautalankamallin läpi? Onhan toki joukossamme niitä, joilla tuo koneisto on jäänyt vaille esim. sosiaalista älyä, kykyä ymmärtää ihmisyyttä ja inhimillisyyttä, tuntea empatiaa ja saada siitä sisältöä elämään. Heille tuo inhimillisen elämän polttoaine on merkityksetön. Heitä psykologia arvioi olevan pari prosenttia väestöstä. Onko kenties kohtalonkysymyksemme, miten suuren vallan tuo pari prosenttia saa koko väestöstä?

Jokainen voi itsekseen päätellä, miten ihmisen tuotteliaisuuteen pitkällä tähtäyksellä vaikuttaa se, että ihmisen persoonallisuus - joka jokaisella ihmisellä on erilainen kimppu ominaisuuksia, taitoja ja lahjakkuuksia - jätettäisiin huomioitta siinä, miten hän antaa panostustaan yhteisölle. Kuinka pitkään ihminen pystyy toimimaan huomioimatta omaa inhimillistä perintöään? Millaista tuottavuutta se synnyttäisi?

Norman Vincent Peale, joka on positiivisen ajattelun ensimmäinen lanseeraaja 1900-luvulla kymmeniä miljoonia myyneine kirjoineen, sanoo, että ihminen jaksaa parhaiten, uskomattoman paljon väsymättä, kun on innostunut siitä, mitä tekee, uskoo oikeasti asiaansa, työnsä sisältöön. Tällaista ei voi ohjelmoida ihmiseen, sen pitää antaa suodattua läpi koko inhimillisen ymmärryksen ja päättelykyvyn, jossa ihminen saa vapaasti prosessoida kaiken aiheeseen liittyvän maan ja taivaan välillä, tutkia asian vielä arvojensa ja oikeudentajunsa valossa. Ja sitten tehdä luovia oivalluksia asiansa toteuttamiseksi. Voimmeko luottaa ihmiseen tässä? Kannattaisiko tarjota tämän tueksi mahdollisimman paljon sivistystä ilman pakotettuja arvomalleja, kuten: Usko tähän, tee näin, oma järkesi tuskin riittää, minuutesikin on horjuva rakennelma. Äläkä ainakaan usko vahvan persoonan olemassaoloon.

Hararin muille elämänohjeiksi annettuja lausahduksia voi hyvin verrata latteisiin, lyhytterapeuttisen kuuloisiin, irrallisiin, yhden lauseen neuvoihin, joita viljellään nykyään ahkerasti ja tarjoillaan mm. nuorisolle. Eipä käy kateeksi ihmisenalkua, joka sellaisista yrittää löytää jotain, jonka varassa voisi rakentaa elämäänsä. Ihminen ei ole mikään simppelien vinkkien varasto, tekoälykone, jonka muut voivat ohjelmoida. Vaikutelma on - jos historioitsija Hararia ei ole siteerattu väärän kuvan antaen ihan viitekehyksen ulkopuolella ja kehnoin käännöksin, joka ei ole ollenkaan harvinaista nykyään - että tältä historioitsijalta on jäänyt perehtymättä ihmispsyykeen ikiaikaisemmalla tasolla. Ihmispsyyke on paljon ihmeellisempi ja voimallisempi kuin moni ns. aikansa oppinut on osannut edes kuvitella. Historioitsijan, jos kenen, pitäisi tietää, että vahvat, itseensä ja asiaansa uskovat persoonallisuudet ovat muuttaneet maailmaa.

Ja by the way, alun lainauksessa mainituista "suurista kertomuksista": Suuriksi kertomuksiksi on sanottu oppeja, joista luovuttiin jo maailmansotien jälkeen, kun huomattiin näiden oppirakennelmien tuhoisuus, aikaa tästä on yli 70 vuotta.

Juuri ihmisen kyvyístä johtuen tulevaisuutta on vaikeaa ennustaa, se ottaa aina muita muotoja kuin odotetaan. Ja odottamattomat ihmiset muuttavat maailmaa, ne jotka eivät anna latteiden muka-totuuksien latelijoiden lannistaa itseään, vaan uskovat ihmisyyteen sen parhaimmassa muodossa.

Henriette Sola
aristoteleläinen käsientulkitsija, 2500 vuoden traditiolla.

LYHYT JOHDATUS KÄSIENTULKINTAAN:
Menetelmä perustuu vastaavanlaiseen käsitykseen kuin perinteinen kiinalainen
akupunktio. Sen mukaan viestit kehosta, erityisesti aivoista kulkevat hermoratoja
pitkin ja jättävät merkkejä käsiin. Käden muotojen oletetaan kertovan
perinnöllisistä ominaisuuksista. Käsien viivat muuttuvat koko ajan.
Erilaisia akateemisia tutkimuksia, joissa sormien ja persoonallisuuden tai käyttäytymisen piirteitä yhdistetään, on tehty maailmalla yli 150. Nykyinen geenien tutkimus ei ole ristiriidassa käsien merkkien mahdolliseen yhteyteen muiden ominaisuuksien kanssa.

Henriette tekee perinteistä käsien tulkintaa Aristoteleen tyyliin; arvioinnin kohteena luonteenpiirteet, lahjakkuudet, yhteensopivuus, itselle sopivin ympäristö. Näkemys on virkistävä ajattomuudessaan mutta samalla yllättävän moderni, eikä sisällä mitään mystiikkaa. Ks. lisää muista blogikirjoituksista

Hyvää omien aivojen käyttöä ja hyvää huoltoa

toivottaen Henriette

Mitä merkitsee ihmisen elämänvoiman kannalta millaiseen toimintaympäristöön hän hakeutuu tai joutuu?

Mitä merkitsee olla sopusoinnussa oman sisäisen rytminsä kanssa?

Tapasin kerran illanistujaisissa miespuolisen oopperalaulajan, joka sosiaalisilla taidoillaan viihdytti koko seuruetta. Tuli puhe käsien tulkinnasta ja katsoin hänenkin kättään. Mainitsin, että vaikka hän osaa käyttäytyä todella kaunopuheisesti, se ei ole ihan hänen luonteensa mukaista. Hän katsoi minua hämmästyneenä, veti minut sivuun muusta väestä ja voihkaisi sitten: "Niin, se on totta, minut on vain kasvatettu tähän käytökseen! Aika usein kaiken keskustelemisen sijasta tekisi mieli käskeä toisen painua hiiteen!"

Vastoin kaikkia oletuksia hienoista puitteista huolimatta mies ei voinut hyvin siinä ympäristössä, varmaankin viihtyi lavalla, mutta ei sosiaalisissa ympyröissä, joita tuli samaan kauppaan. Oivallus oli aika voimakas, kun ulkopuolelta jonkun ääneen lausumana vahvistui hänen varmaan itsensä vähättelemä tuntemus. Mies alkoi suunnitella kaiken mahdollisen vapaan viettämistä maalla, jossa hän viihtyi eläinten parissa, saadakseen kerättyä voimia.

Ulkoapäin annettujen ohjeiden mukaan eläminen on hyödyllistä vain määrättyyn pisteeseen. Kyky rytmittää ajankäyttöä niin että saa kaikki välttämättömät toimensa suoritettua lasketaan elämänhallinnan taitoihin. Lapsuudessa tämän harjoitteluun käytetään runsaasti aikaa ja ihan syystä. Aikuisuudessa ihminen voi olla oppinut suorittamaan oikeita, hyödyllisiä, terveellisiä ja tärkeitä asioita, riittävästi ja pätevästi.

Mutta ihmisyyteen kuuluu myös, että on oivallettava oma ainutlaatuisuutensa, saatava kiinni oman persoonansa monipuolisista piirteistä. Vain niitä huomioiden ihmisen psyykkinen ja fyysinen kokonaisuus toimii niin, että eri puolet voivat vahvistaa toisiaan. Tähän pitäisi pyrkiä ainakin ajoittain, esim. hakeutumalla tätä tukevaan ympäristöön. Sellaista mittaria, jolla tätä resonanssia mitataan, ei löydy tieteen tekijöiltä. Se on jotain, josta ihminen voi saada kiinni hetkinä, jolloin tuntuu hyvältä, rennolta, oikealta - jopa riemastuttavalta. Ne hetket voivat ilmestyä odottamatta, joskus ihanan hälisevässä ihmisjoukossa, hyvän makupalan äärellä, joskus istahtaessa kuulemaan puiden havinaa syyskesän auringossa - miten kullakin. Nämä hetket kannattaa huomioida ja painaa mieleen: "Siinä tuokiossa voin hyvin", jotta niitä voi toistaa tai edes mielessään palata.

Toinen esimerkki aiheesta

Kävin keskustelua Päivin kanssa, jonka kädestä oli näkynyt paljon luovaa, eläytyvää mielikuvitusta. Hän alkoi kertoa, että ei vieläkään ollut saanut kiinni tavasta, jolla toteuttaa luovan kirjoittamisen tarvettaan. Laatikolliseen vanhoja tekstejä hän ei halunnut koskea - ne edustívat menneisyyttä. Esittelin luovan kirjoittamisen mallia, jossa luodaan turvallinen mielikuvaympäristö ja kuvaillaan kuviteltua tai todellista näkymää, vain hetken kestävää; hyvä, helppo tapa aloittaa kirjoittaminen, joka antaa silti piilotajunnalle tilaa osallistua prosessiin.
Päivi makusteli asiaa mielessään, kertoi sitten, että kuvaisi mieluummin tilanteen kulkua kuin vain yhtä hetkeä.

Jäimme keskustelemaan vanhasta kirjallisuudesta, miten aiempien vuosisatojen kertomuksissa kuvattiin paljon tutkimusmatkailua ja mereen liittyvää romantiikkaa, esim. Herman Melvillen Valkoisessa Valaassa. Päivi lausahti, että hänessä asuu pieni tutkimusmatkailija, joka nauttii löyttäessään vaikka uuden polun metsästä. Päivin ajatus jatkui oivallukseen "Minä luon parhaiten tarinaa vuorovaikutuksessa, joka on turvallinen ja ruokkii tarinointia." Mielikuvamme siirtyi heti leirinuotion ääreen, jossa tulen hehkussa tummenevassa illassa silmät ymmyrkäisinä kuullaan tarinan kertojaa - tuhatvuotinen asetelma. Päivi päätti tallentaa tarinoitaan tätä mallia soveltaen.

Päivin löytö on hyvä esimerkki, jonka pohjalta voi miettiä, mitkä ovat ne omien ominaisuuksien vivahteet, joilla ihminen parhaiten ilmaisee tai toteuttaa itseään erilaisilla elämänalueilla. Mikä soveltuu itselle parhaiten antaa tunteen, että on "omassa elementissään". Näin luonnollisesti syntyy fiiliksiä ja elämänvoimaa, joka uusintaa itseään.

Henriette Sola
aristoteleläinen kädestäkatsoja

Kädestäkatsojan Ystäväpiirin ytimestä löytyvät itse Henriette, kakkumestari, catering-yrittäjä Tiia, joka loihtii parhaat tarjoilut kaikkiin mahdollisiin pippaloihin sekä trubaduuri Kari, jonka musisointi ulottuu root-musasta jazz-standardeihin.

Käsien tulkitsija tilattavissa erilaisiin tilaisuuksiin: ystävien kokoontumisiin, virkistys- ja TYHY-päiviin, yrityksen tai yksityisiin juhliin, polttareihin ja sinkkutapahtumiin. Räätälöimme sisällön, myös muusikoilla lisättynä.

Yhteystiedot ilmoitetaan piakkoin.

Henriette Solan humoristisesta romaanista "Italialainen nimipäiväkalenteri": päähenkilö Sarah lähtee kädestäkatsojaksi Italiaan, löytääkin itsensä ja mitä muuta siinä ohessa...

Harmaan eri sävyt... Harmaa merkitsee useimmiten tylsyyden huippua. Entä silloin kun miehen vastaleikatuissa hiuksissa harmaa sädehtii auringossa viittäkymmentä sävyä? Harmaa – ja harmaa, joka on kaikkea muuta kuin harmaa, niinpä.

Mikä on viehkoa ja viehättävää? Millaisten silmälasien läpi viehkouteen herätessä katsotaan? Mistä tulee kipinä, säväys ja kemia? Onko kauneus katsojan silmässä, niinkuin vanha sanonta kuuluu – vai jostain tarjotuista valmiista mielikuvista omaksuttu? Vai sisäsyntyinen kokemus, jonka perusteella ihmisessä jokin janoaa aitoa... jotain?

Tapaan ystäväni nimimerkki Aino Anonyymin ex tempore piknikillä Kauppahallin rannassa. Pahvisen kahvimukin yli Aino puuskahtaa käyneensä ainakin 150 kertaa treffeillä viimeisen 2 vuoden aikana, siis keskimäärin kahdet treffit viikossa. Ja myöntää, että parit harmaat hiukset ovat säväyttäneet eniten... siis niiden omistajat. "Enpä olisi uskonut vielä pari vuotta sitten..." Mitä harmaiden ohimoiden takana on sellaista, joka tekee vaikutuksen?

Aino kallistaa päätään ja katsoo unelmoivasti merelle päin: “ Miten se Mae West sanoikaan: It´s not about men in your life, it´s about life in your men.” ja kääntyy ykskaks havahtuen kysymään: ”Onkohan minussa itsessäni sitä oikeanlaista elämää?”

Jäämme hiljaisuuden vallassa hiukan hämmentynein, harhailevin ajatuksin hörppäämään kahvia ja haukkaamaan muhkeita, vastaleivottuja korvapuusteja, jotka Tiia on pakannut mukaamme – yksi jauhopeukalo-ystävämme bravuureista. Miltä tämäkin ranta on näyttänyt joskus ennen? Oliko silloin romanttisempaa? Mielikuvissa siirrymme hetkeksi siihen aikaan.

Pian jo Aino jatkaa treffikokemuksista kritisoiden itseään: " Onko ihminen niin tietoinen elämän lyhyydestä nykyään, että saman tyypin kanssa tehtyjen kaksien treffien väliin mahtuu jo se, mitä ennen oli koko parisuhteen kaari? Minäkin ensi tapaamisella innostun ja riemastun: Wau, mikä tyyppi ja toisella kertaaa heppu tuntuu jo väljähtyneeltä kuin päivän auringossa avattuna ollut kalja.

Onko kertynyt jo niin paljon silmää erottaa ihmisestä eri puolet, että tunnin tarkastelulla hoksaa, miten tuonkin kanssa kaikki menisi – jos menisi? Miksi värittömyys on pääväri? Vai onko vika minun päässäni, siinä, miten näen tai olen näkemättä? Miksi etsin hymykuoppaa, johon voisin pudota? Siksikö, että se olisi merkki jostain sisäisestä, joka olisi tärkeintä toisessa ihmisessä?

Kun mennään treffeille, mitä haetaan? Irtiottoa arjesta?

Menneinä vuosikymmeninä kuulemma oli seuramatkoilla aina tyyppejä, jotka kehittivät mitä mielikuvituksellisemman ammatin itselleen, jonkun, jota ihminen ei ainakaan ollut arjessa. Sekö olisi kiinnostavaa: sydänkirurgi, joka reissaa täyteen väkeä tungetussa linja-autossa pitkin Eurooppaa, kun tarvitsee vaihtelua? Onpa uskottavaa. Onko vaihtelua esittää jotain muuta, ennen paljastumista peittää jälkensä ja kadota maapallolta? Ei ole ihan vieras ilmiö nykyäänkään.

Miksi ihminen ei usko kelpaavansa omana itsenään? Miksi mielenkiinto tulee hienosta ammatista, ei siitä, että osaa olla kiva, hauska ja omistaa hymykuopan, joka on vastustamaton?

Miksei ihminen usko voivansa olla viehättävä, kiinnostava omana persoonanaan? Onko oma itse jäänyt löytymättä, lapsena jo jäänyt vaille peiliä, toista ihmistä, josta oman persoonan voi heijastaa? Vai onko ylipäätään ihmisyys vailla mielenkiintoa?

Sitten treffeillä kaikesta näkyy, että ei ole uskoa koko asiaan, ei toiseen, ei itseen, vilkuillaan vain kelloa, joko ne uudet treffit jonkun muun kanssa kohta alkavat. Toisaalta on paljon palstoilla tekstiä, jotka muistuttavat enemmän työpaikkailmoituksia: Mitkä ovat vaatimukset. Jos laukaistaan ensimmäiseksi, että pitää sitten oma-aloitteisesti osata viedä roskat, kutistuupa siinä moni henkevämpi ominaisuus ihan pimentoon, jos vielä jaksaa ottaa selvää haetaankohan autonkuljettajaa, puutarhuria vai keittiöpalvelijaa. – Ja ne exät, jotka aina seuraavat puheissa. Miten olis keskittyminen tähän hetkeen?”

Aino mutristaa suuta turhautumisen merkiksi, mutta voin vakuuttaa, että oma ulkonäkö ei ainakaan Ainolla ole onnistumisen este. Jos sitten ei pidä vastenmielisenä suurisilmäistä, aitoa blondia, jolla hymy on herkkässä ja huumori sitäkin herkemmässä. Ainon seuraava parahdus on entistä vakavampi:
"Ja miksei ole mitään ymmärrystä romantiikasta???"

No, katsotaanpa mitä se romantiikka sanana oikein merkitsee:
Romantiikka on taiteessa tyylisuunta, joka huomioi ja arvostaa yksittäisen ihmisen tunnekokemuksia ja ammentaa niistä esim. musiikkiin, maalauksiin tai kirjallisuuteen.

Nykypäivän romantiikkakirjallisuuden alalajin, ns. kioskikirjan rakenne sisältää sankarittaren, jonka pyrkimyksenä on saada sankari pauloihinsa ja joku tai jokin vastustaa tätä pyrkimystä – välillä sankari itse – ja loppua kohti sankaritar voittaa esteet ja voittaa sankarin itselleen. Voidaan siis varmaankin sanoa, että fiktiivisessä romantiikassa on menty hiukan kaavamaisempaan suuntaan.

Onko samassa kaupassa, romantiikan kaupallistumisessa, romantiikan alkuperäinen merkitys , ihmisen tunnekokemusten arvostus latistunut, kadonnut?
Onko romantiikka menettänyt hohtonsa meidän silmissämme?

Olemmeko unohtaneet jotain olennaista, kuten vaikka taidon heittäytyä romanttisiksi tai muuten vain hassutteleviksi flirttaajiksi? Flirtti ymmärrettiin aiemmin kulttuurissa kohteliaisuutena, sosiaalisena taitona, jolla piristettiin omaa tai toisen päivää, ei härskinä vihjailuna. Sitä oikea flirtti ei olisi voinut sisältääkään, siitä olisi voinut saada vaikka korvatillikan, korvapuustin! Aika oli tosiaan erilainen. Olisiko joissain menneisyyden aikojen tavoissa jotain romanttisempaa, jonka kannattaisi antaa säilyä?

Entä ne 50 sävyä harmaata? Voivatko ne kertoa hiuksiin lankeavasta valosta, joka saa kutrit hohtamaan huikaisevan kauniisti? Vai onko kyse mielikuvassa nyt jostain muusta, jossa vaikkapa käsiraudat kimmeltävät? Vai ovatko nämä molemmat sellaisia, joissa yksittäisen ihmisen tunnekokemus on arvossaan? Kaliforniasta kyllä kuuluu juoruja, joiden mukaan jälkimmäiseen mielikuvaan on hurahtanut melkoinen liuta nuoria naisia ja heistä jotkut sitten ovat saaneet löytää itsensä käsiraudoissa hiukan vähemmän tunnekokemuksia arvostavissa merkeissä, orjuuttavista kulteista, joista romantiikka on kaukana. Raudoittajia on tosin saatu jo jonkun verran telkien taakse, josta olette kevään mittaan ehkä lukeneetkin lehdistä.

Niin, romantiikan kaipuu voi olla vaarallista, monellakin eri tavalla, mutta tähän johtopäätökseen meidän ei pitänyt tulla, eihän!?!

Vai jätettäisiinkö johtopäätösten teko kerrankin itselleen lukijalle? Logiikkaa tai järjellistä neuvoa tästä jutusta joka tapauksessa on turha hakea, älköön kukaan siis yrittäkökään.

Vai löytyisikö sittenkin vielä aasinsilta pois tästä loukusta, johon kirjoitus meidät ajoi? Mistä ihmeestä tulikaan mieleeni, että romantiikan kaipuuksi on luettu myös se, miten ennen lähdettiin seilaamaan maailman merille, yhteydessä luontoon etsimään elämyksiä. Siinä romantiikka lähenee taiteen romantiikan käsitystä - onko se kuitenkin ikiaikaisempi näkemys, lähempänä ihmisluontoa ja sen kaipauksia? Siitä on perinteisessä käsien tulkinnassa nähtävissä merimiehen merkki, joka on samalla kohtaa luovuuden alueella kuin runollisuuskin. Se on polttavaa kaipuuta merelle, jota ei voi vastustaa.

- Romantiikan käsittely tässä blogissa jatkuu joka tapauksessa. Ja kysymys, kuka manipuloi mielikuviamme, on kestoaihe myös. Sekin pitää vielä selvittää, mikä niiden harmaiden ohimoiden takana viehättää, harmaana hohtavien vastaleikattujen kutrien. Niiden ajatteluko hämmensi ja sumensi kokonaan jutun tarinan kulun, vaiko hymykuoppien – vai elävältä tuntuvien kuvitelmien vaeltaminen menneisiin romanttisiin aikoihin. Niin voi joskus käydä.

Henriette Sola
aristoteleläinen käsien tulkitsija

Henriette Solan lisää
romaanista Italialainen Nimipäiväkalenteri: Se kertoo Italiaan kädestäkatsojaksi
lähtevästä nuoresta naisesta, joka yllättäen saakin tutustua omiin tunteisiinsa, luonteeseensa ja
ihmisyyteensä–ja saa hämmästyä minne ne häntä ohjaavat.

P.S.
Äskeinen juttu sisälsi tuotesijoittelua, huomasitteko, olikin varmaan ainoa mikä meni ihan kohdalleen, siitäpä voikin siirtyä esittelyyn:

Kädestäkatsojan Ystäväpiirin ytimestä löytyy Henrietten lisäksi: Kakkumestari, catering-yrittäjä Tiia, joka loihtii parhaat tarjoilut kaikkiin mahdollisiin pippaloihin www.villagecafe.fi , trubaduuri Kari, jonka musisoinnin tahtiin voi järjestää vaikka tanssit. Videokuvaaja Teemu kuvaa tulevia haastatteluja tai juhlat, joihin meitä kutsut.

Henriette tekee perinteistä käsien tulkintaa Aristoteleen tyyliin; arvioinnin kohteena luonteenpiirteet, lahjakkuudet, yhteensopivuus, itselle sopivin ympäristö. Näkemys on virkistävä ajattomuudessaan mutta samalla yllättävän moderni, eikä sisällä mitään mystiikkaa. Ks. lisää blogikirjoituksista, esim. Miten ihmeessä minusta tuli kädestäkatsoja.

Käsien tulkintaa tilattavissa erilaisiin tilaisuuksiin: ystävien kokoontumisiin, virkistys- ja TYHY-päiviin, yrityksen tai yksityisiin juhliin, polttareihin ja sinkkutapahtumiin. Räätälöimme sisällön, myös muusikoilla lisättynä.

Harley Davidson Ironhead Sporster -59 korumaalauksin tuo mieleen Fabergen kultaiset pääsiäismunat tai Ludvig 14. Aurinkokuninkaan aikaisen hovimuodin. Pyörän omistaja Miia omistaa myös harvinaisen tutkimusmatkailijan käden – siis perinteisen käsientulkinnan mukaan. Tutkimusmatkailijan käden muoto ja muualta kädestä ilmenevä esteettinen silmä mitä ilmeisimmin Miialla luovasti yhdistyvät harrastukseen, moottoripyöriin ja erityisesti tässä HD:ssä esteettiseen ulkonäköön.

Käsientulkinnassa "tutkimusmatkailijan käsi" on harvinainen, se merkitsee henkilöä, jolle seikkailu ei ole itsetarkoitus eikä vaaran hakeminen, vaan seikkailu on sivutuote. Tutkimusmatkailija ymmärretään henkilönä, joka on loputtoman kiinnostunut tutkimaan maailmaa ja ottamaan selvää. Samalla hän kaipaa uuttaa maisemaa ja ympäristöä ihmeteltäväkseen. Matkustus on näiden luonnollinen seuraus. Tutkimusmatkailija etsii uusia ratkaisuja arvoituksiin, jotka häntä kiinnostavat. Hankalinta tällaiselle henkilölle on joutua sisätöihin tekemään pelkkiä rutiineja yhdeksästä neljään. Sellaiseen he eivät vapaaehtoisesti hakeudu.

Vastaani tullut selkein esimerkki oli mies, jonka kädessä sekä sormien että kämmenen muoto molemmat edustivat äärimmäisinä tutkimusmatkailijan kättä. Tapasin miehen Espanjassa ja juttelin ohimennen hänen kanssaan. Hän eli matkustamalla moottoripyörällä ja esiintymällä muusikkona reissaamisensa varrella. Koko ajan liikkuva elämänmuoto oli selvästikin välttämätön hänelle, mitä muuta hän harrasti ja tutkaili matkoillaan, jäi kuulematta. Vapaus ajatella ja toimia omaan tyyliinsä suvaitaan itselle ja muille, se kuuluu tutkimusmatkailijan ominaisuuksiin, se myös vetää liikkumaan, pois ahtaista ympyröistä.

Miialla tutkimusmatkailijan kämmen hallitsee, sormissa on rohkeutta, mutta ei varsinaista tutkimusmatkailijan muotoa, kämmen antaa kuitenkin ominaisuuden merkittävänä. Tutkimusmatkailijan kämmen on kapeampi alhaalta ja levenee ylempänä, se näkyy yleensä vain tarkkaan kättä mittailemalla. Sama koskee vastaavia sormia, ne ovat aavistuksen leveämpiä kärjestään, mutta helpommin havaittavia. Sitä usein löytyy yhden sormen verran ja sekin jo osoittaa luonnetta, jossa ominaisuus lievempänä ilmenee asioiden tutkimisena, uteliaisuutena ja uuden viehätyksenä, jota sovelletaan moneen. Nimetön on poikkeus, siinä merkki osoittaa kädentaitoja, soitto- ja laulutaitoa. Sitä tavataan paljon, myös Miialla.
Pyörän omistaja on siis seikkailija, jonka kämmen selkeästi osoittaa. Mutta pyörä itse kertoo siitä, että omistajan täytyy rakastaa kauneutta. Se voi näkyä kädessä monin eri tavoin.

Luovat ominaisuudet esiintyvät niin monenlaisina kädessä, että käsien tulkitsija voisi antaa ihmislajille nimen "Luova ihminen". Kauneudentaju, esteettinen näkökyky on hämmästyttänyt minua monta kertaa, siitä on niin monenlaisia versioita. On erikseen kykyä nähdä muotoilua ja arkkitehtuuria, heissä on tyyppi, jota kutsun sisustajan kädeksi. Sielläkin voi olla vielä lisäominaisuus, johon liittyy kallis maku. Kun sanon jollekin: "Sinulla on erittäin hyvä ja kallis maku", vastaukseksi saa usein voihkauksen: "Kunpa muutkin ymmärtäisivät sen! " Erikseen taas on tyyppi, joka kaipaa harmonista ympäristöä ympärilleen, näitä ihmisiä tavataan usein kauneudenhoidon ammateissa. On jopa ihmisiä, joille ei sovi mikään muu ammatti kuin kauneuteen liittyvä. Heidän sanotaan olevan parhaimmillaan malleina. En vain ole nähnyt näitä käsiä useinkaan nykypäivän malleilla; he ovat niin herkkiä kauneudentajussaan, että nykypäivän mallien maailma ei ehkä vedä heitä puoleensa. Ne jotka tekevät konkreettia taidetta ovat taas aivan erinäköisten käsien omistajia.

Palataanpa pyörän omistajaan ja annetaan hänen itse kertoa: ”Tunnistan kyllä sen, miten on sisäinen pakko määrätyllä tavalla saada harmoniaa ympäristöön, sisustus on yksi sen ilmentymä, sitä ominaisuutta ei voi muuttaa. Hetkellistä vapauden kaipuuta prätkä tyydyttää, pitempiä reissuja ajan mustalla HD:llä mallia -99. Tämä vanhempi on pyhäajeluita varten."

Henriette: "Onko mitään tunnelmia tai mieleen jäänyttä kerrottavana matkoista? Teette pitkiäkin reissuja välillä pitkin Eurooppaa."
Miia vastaa hiukan yllättävästi: "En yleensä halua analysoida kokemuksia, ei ole mitään sääntöä, miltä siellä milloinkin tuntuu. Ne hetket tulee ja menee, kyllä siellä tien päällä ketuttaakin välillä. En saa mitään erityisiä euforioita reissaamisesta, joita hehkuttelisin jälkeenpäin, mutta tietenkin siinä on omanlaistaan, mikä siinä vetää, vaikka se ei ole minulle mitään pakoa arjesta. Olen paljon enemmän koti-ihminen kuin seikkailija."

Niinpä, mitäpä sanottiinkaan tutkimusmatkailijan kädestä, seikkailu on sivutuote, ei itsetarkoitus. Vain ulkopuoliselle toiminta voi näyttää seikkailulta!

Kysymykseen onko kultaisella pyörällä muutoin merkitystä, ehkä symbolista, sellaista mikä kertoo ihmisestä sanattomasti, mitä ei itse pysty sanoiksi pukemaan, vastaa Miia naurahtaen ja pyöritellen silmiään: ”Mustan pyörän tunnen enemmän omakseni, mutta ehkä keltainen edustaa jollain lailla toista puolta minusta!”

Miian tutkiminen kohdistuu työhön, vaikka ei työ välttämättä sitä vaatisi: ”Asioiden perinpohjainen selvittäminen tuo tyydytystä ja siinäkin sisäinen polte ajaa aina asioiden lähteille. Ei ole mitään järkeä tehdä asioita summamutikassa, sen mukaan, mitä joku joskus sanonut oikeaksi. Parempi on tietää, mitkä ovat syyt ja seuraukset, alalla kuitenkin tuotetaan jatkuvasti uutta ja täsmällisempää tietoa. Hyvinvointi alana on omalla laillaan jännittävä seikkailu, jossa voi tuoda apua muiden elämään,” vastaa hymyssä suin aina niin valoisa Miia ja starttaa Harley Davidsoninsa. Mitäpä siihen voi muuta kuin vilkuttaa hyvästiksi maantielle kaartavalle pyörälle, jonka kromeissa aurinko taittaa säteitään: Näinhän se varmaan on!

Henriette Sola
aristoteleläinen käsien tulkitsija

P.S.
KITEYTYS: Perinteinen käsien tulkinta menetelmänä perustuu vastaavanlaiseen käsitykseen kuin perinteinen kiinalainen akupunktio. Sen mukaan viestit kehosta, erityisesti aivoista kulkevat hermoratoja pitkin ja jättävät merkkejä käsiin. Käden muotojen oletetaan kertovan perinnöllisistä ominaisuuksista. Käsistä tutkitaan pääasiassa luonteenpiirteitä ja lahjakkuuksia, jonkin verran elettyä elämää, myös henkilön pyrkimyksiä kehittää itseään ja kulkea kohti tavoitteita. Käsien viivat muuttuvat koko ajan. Mitään mystiikkaa ei lajiin liity, vaan se on kehittynyt yli 2500 vuoden aikana perinteisillä tutkimusmenetelmillä.

[i]Kädestäkatsojan Ystäväpiirin ytimestä löytyvät itse Henriette, kakkumestari, catering-yrittäjä Tiia, joka loihtii parhaat tarjoilut kaikkiin mahdollisiin pippaloihin sekä trubaduuri Kari, jonka musisointi ulottuu root-musasta jazz-standardeihin.

Käsien tulkintaa tilattavissa erilaisiin tilaisuuksiin: ystävien kokoontumisiin, virkistys- ja TYHY-päiviin, yrityksen tai yksityisiin juhliin, polttareihin ja sinkkutapahtumiin. Räätälöimme sisällön, myös muusikoilla lisättynä.

Henriette Solan humoristisesta
romaanista Italialainen Nimipäiväkalenteri: Se kertoo Italiaan kädestäkatsojaksi
lähtevästä nuoresta naisesta, joka yllättäen tutustuukin omaan luonteeseensa ja
ihmisyyteensä–ja saa hämmästyä minne ne häntä ohjaavat.

Financial Times otsikoi etusivullaan 13.1.2009: “It´s all in the Fingers – top traders hold clue to success in their hand
Scientists link ratio of digits to profitability.”
Kaikki on sormissa - huippumeklarien menestyksen salaisuus näkyy käsissä. Tiedemiehet yhdistävät sormien pituudet henkilön voitontekokykyyn.

Cambridgen yliopisto on havainnut vahvan tilastollisen yhteyden Lontoon miespuolisten meklarien käsissä; sormien pituuserot kertovat meklarin tuottavuuden. Henkilöt, jotka näin erottuvat, ansaitsevat 11 kertaa enemmän kuin muut meklarit ja he pysyvät myös kauemmin ammatissa.

"The longer the fourth digit in relation to the second, the more money the traders are likely to make" kirjoittaa Financial Times. Kysymys on siis nimettömän ja etusormen selkeästä pituuserosta verrattuna toisiinsa. Sitä ilmiötä on nähtävissä sekä miehillä että naisilla, vaikka Cambridge löysi meklareista vain miehiä tällä ominaisuudella.
Perinteisessä käsientulkinnassa ilmiö tunnetaan kummankin sormen suhteen erikseen. Melkein keskisormen mittainen nimetön on ”Uhkapelurin nimetön” ja lyhyt etusormi ”Myyntitykin etusormi”. Aika tehokas yhdistelmä ”indeed” noin pörssikauppaa ajatellen!

Perinteisen käsientulkinnan ajattelussa juuri lahjakkuudet ja taipumukset näkyvät käsissä.Pitkästä nimettömästä on tehty yli 100 tutkimusta maailman yliopistoissa ja niiden tulokset käyvät melko lailla yhteen perinteisen käsientulkinnan kanssa. Pitkä nimetön itsessään on eri ilmiö kuin edellä mainittu melkein keskisormeen yltävän nimettömän ja lyhyen etusormen yhdistelmä. Tieteen tekijät ovat aiemmin olettaneet ilmiön syntyvän jo raskauden aikana ja liittyvän hormonimääriin, mikä on nykyään kyseenalaistettu, riittävästi todisteita ei ole. Pitkän nimettömän tarinaa kerrotaan tällä palstalla, kun saadaan jututettavaksi vaikkapa Waltteri Torikka, Maria Veitola, Jonne Aaron tai Alpo Suhonen, jotka ovat varsin mallikkaita edustajia pitkän nimettömän menestyksekkäistä ominaisuuksista.

Vertailu ikivanhan tutkimustiedon ja Cambridgen tutkimuksen välillä
pistää miettimään, miten paljon tutkimusta on tehty maailmassa ennen meidän aikaamme, ilman että sitä silloin on tieteeksi edes kutsuttu.

Vaikka historian tutkinnasta jätetään pois kaikkein merkillisimmät ilmiöt – kuten vaikka Gizan kahdeksankulmainen pyramidi, jonka rakennusmetodeja ei tänä päivänäkään pystytä tyhjentävästi selittämään –ja mietitään vaikkapa tähdistä suunnistamisen taitoa, jonka avulla seilattiin maailman meriä, on pakko tarkentaa yleistä ajatusmallia, jonka mukaan vasta 1700-luvulta lähtien on opittu tutkimaan pätevästi ja tekemään oikeita keksintöjä. Silloin Euroopassa vapautui ajattelu ja tutkimus kirkon vallan alta; sen jälkeen nykyään tuntemamme vapaa, tieteellinen tiede keksittiin. Eihän toki historiantutkimus kiellä, etteikö tuhansia vuosia on tehty kaikenlaista varsin toimivaa ja tehokasta, vaikka matematiikka tästä esimerkkinä. Mutta menneiden aikojen alkeellisuudesta arjen tasolla on kuitenkin olemassa mielikuva, jota kuvaa hyvin ”Suomi putos puusta”-hokema. Sillä kuvaillaan oletettuja primitiivisiä oloja meillä ennen viimeistä vuosisataa.

Mutta mitäpä kertovat esim. keskiaikaiset riimusauvat, joihin merkittiin kaikki vuoden työt päivälleen ja jotka toimivat silloin suomalaisten kalentereina? Ties kuinka pitkä historian niillä on todellisuudessa. Entäpä idästä löydetyt tuohikirjeet, joille kirjoitettiin suomea kyyrillisillä kirjaimilla jo satoja vuosia ennen kuin suomen kieltä on virallisesti ollutkaan? Koko ajan Suomesta tehdään löytöjä, että täällä on ollut kehittynyttä toimintaa jo paljon ennen kuin on luultukaan. Mietitäänpä sitäkin, että maanviljelystä on harjoitettu Suomenniemellä jo 6000 vuotta sitten, se on löydetty ihan virallisin tutkimusmenetelmin, paljon varhaisemmastakin on tieteessä jo uumoiluja. Mitä kaikkea se onkaan edellyttänyt ihmiseltä? Innovaatioita tuntevissa piireissä tiedetään, että Suomessa on oltu aina varsin innovatiivisia, koska täällä on tarvinnut kehittää paljon enemmän menetelmiä ja vempaimia voidakseen ympärivuotisesti pärjätä meidän neljän vuodenaikamme kanssa – ja melkein kaikki on osattu myös itse valmistaa.

Käsientulkinnasta on löydetty mainintoja jo n. 3000 vuotta sitten ja Aristoteleen aikaan n. 2400 vuotta sitten se oli tunnettua jo kaikkialla vanhassa maailmassa, ei vielä Euroopassa. Aristoteles sitten korjasi asian ja mm. kaverinsa Aleksanteri Suuri valitsi lähimmät soturinsa käsientulkinnan perusteella.

No, palataanpa pörssimeklarien sormiin ja heidän voitontekokykyynsä. Sen näkyminen sormissa todistaa ainakin siitä, että ihminen on parhaimmillaan saadessaan tehdä sitä, mihin luontaiset taipumukset vetävät. Joka rakastaa pörssin kaltaista pelaamista ei väsy eikä kyllästy. Samoin jokaisen pitäisi löytää omin omansa ja saada toteuttaa sitä, se olisi suuri hyöty paitsi ihmiselle itselleen myös yhteiskunnalle. Jokainen, jota pörssi vetää saa kokeilla sitä työkseen ihan sormista riippumatta eikä edes superpitkän nimettömän omistajaa sovi pakottaa pörssiin, jos ei vaikka sattumoisin hyväksy koko toimintaa. Maailman pitää olla vapaa kaikille toteuttaa itseään. Käsien tulkinta saa ajattelemaan valtavaa kirjoa kykyjä, joita ihmisestä löytyy ja joiden nerokkaasta soveltamisesta on merkkejä jo vuosituhansia.

Henriette Sola
aristoteleläinen käsien tulkitsija

Kädestäkatsojan Ystäväpiirin ytimestä löytyvät itse Henriette, kakkumestari, catering-yrittäjä Tiia, joka loihtii parhaat tarjoilut kaikkiin mahdollisiin pippaloihin ja trubaduuri Kari, jonka repertuaari ulottuu root-musabileistä jazz-standardeihin.

Käsien tulkintaa tilattavissa erilaisiin tilaisuuksiin tai kuvien perusteella kirjallisena, ohjeet ja uusi e mail-osoite tulossa sivuille.

Henrietten humoristisessa romaanissa Italialainen Nimipäiväkalenteri kerrotaan Sarahista, Italiaan kädestäkatsojaksi lähtevästä nuoresta naisesta, joka on alkanut uransa Lontoon pörssissä ja vaihtaa totaalisesti elämänsä uuteen. Muiden käsiä tulkitessaan hän yllättäen tutustuukin omaan luonteeseensa ja ihmisyyteensä–ja saa hämmästyä minne ne häntä ohjaavat.

Haastateltavana pariskunta Hande Nurmio ja Folk-Liisa. He kertovat yhteisestä soittoharrastuksestaan, joka synnytti levyn "Ihmemaassa".

Hande: Se on aika luontevaa meille tää soittohomma ja se on osa meidän arkipäivää. Me voidaan himassa soitella silloin kun sille päälle satutaan. Se tekee sen erilaiseks verrattuna kaikkiin mun muihin musiikkiprojekteihin. Ja nää rakkauslaulut on luonteva aihepiiri, koska asia on aito.

Liisa: Mun musiikin harrastuksessa ollut ihan keskeinen ihanne, että ihmiset soittaa toinen toistensa iloksi, parasta musiikkia syntyy keittiön rappusilla.

Miten luomumetodilla tehty levy syntyi? Mitä mieltä Hande ja Liisa ovat Suomen romantiikkatilanteesta? Onko Suomessa romantiikkavaje? Haastattelu Suomen ensiesityksenä City.fi:ssä.

Henriette Sola
aristoteleläinen käsien tulkitsija

Kuvan maalaus, yksityiskohta, Konstantin Korovin: On the Seashore, vuodelta 1910.

P.S.

[i]Kädestäkatsojan Ystäväpiirin ytimestä löytyy Henrietten lisäksi:
Kakkumestari, catering-yrittäjä Tiia, joka loihtii parhaat tarjoilut kaikkiin mahdollisiin pippaloihin www.villagecafe.fi
Trubaduuri Karin musisointi ulottuu juurimusasta jazz-standardeihin..

Henriette tekee perinteistä käsien tulkintaa Aristoteleen tyyliin; arvioinnin kohteena luonteenpiirteet, lahjakkuudet, yhteensopivuus, itselle sopivin ympäristö. Näkemys on virkistävä ajattomuudessaan mutta samalla yllättävän moderni - eikä sisällä mitään mystiikkaa. Ks. lisää blogikirjoituksista, esim. Miten ihmeessä minusta tuli kädestäkatsoja.

Käsien tulkintaa tilattavissa, käsien kuvista kämmenpuolta kokonaisena kerralla paljastamatta (väärinkäytösten välttämiseksi missään nettiliikenteessä)

Tiedustelut: henriette.sola@proton.me

P.S.2

Lisää käsientulkinnasta on humoristisessa
romaanissa Italialainen Nimipäiväkalenteri. Se kertoo Italiaan kädestäkatsojaksi lähtevästä nuoresta naisesta, joka yllättäen tutustuukin omiin tunteisiinsa, luonteeseensa ja
ihmisyyteensä – ja saa hämmästyä minne ne häntä ohjaavat.
Löytyy kaikista kirjastoista. Suosio niissä lähenee 10 000 lukijaa.

Käsien tulkinnassa sydämen ja pään viivat ovat kaksi kolmesta suuresta viivasta – kolmas on elämänviiva. Ne löytyvät kaikilta, vaikkakin hyvin eri muodoissa. Mikä onkaan sydämen ja pään, tunteen ja järjen tasapaino? Tästä lähtee pohdinta, josta edetään persoonallisuuspiirteisiin, luovuuteen ja lahjakkuuksiin.
Käden viivoista tehdään oletuksia teorian pohjalta, joka on lähellä akupunktion teorioita. Viivojen oletetaan syntyvän hermoratojen piirtäminä sen mukaan miten paljon aktiviteettia aivoissa on milläkin alueella. Perinnetaito on vailla tieteellistä todistelua, kehittynyt vanhoissa kulttuureissa yli 2500 vuoden aikana.

Sydämen (ylin poikkiviiva) ja pään (alempi poikkiviiva) viivan suhdetta vertaillaan, kumpi ottaa valtaa liikaa toiselta ja ottaako. Ihanteellinen on harmoninen sydämenviivan ja päänviivan väliin jäävä alue ja sen muodostama kuvio, sanoo intialainen käsientulkintatraditio. Se kertoo tasapainosta kahden suuren määrääjän, tunteen ja järjen välillä.

Intialainen traditio siis pohtii, toimivatko nämä kaksi suurta, ajattelu ja tunne, sopusoinnussa ihmisen luonteen, perityn persoonallisuuden kanssa, kohteleeko ihminen itseään oikein, niin että se sopii ihmisen luonteelle. Mutta miten osata katsoa kuviosta, milloin tämä tasapaino todellakin toimii ihanteellisimmin?

On helpompaa päättellä, miten sydämen ja pään viivat kommunikoivat keskenään, mutta mikä viivojen keskinäinen muoto on ihanteellisin kullekin luonnetyypille, joita on ihan lukematon kirjo?.
Niin korkealentoista on intialainen näkemys, että menee jo hiukkasen korkeamman matematiikan puolelle . Helpompaa on käytännössä herättää tulkittavan oma pohdinta, miten hän itse kokee näiden toimivan. Ja paljon maanläheisempää ajatusmaailmaa edustaa vanha keskiajalta asti Euroopassa jatkunut käsien tulkinnan traditio. Sitäkin voi onneksi soveltaa; se kertoo kuitenkin samoista asioista.

Päänviiva kertoo ajattelun määrästä. Sen kaartumisesta alaspäin, luovuuden alueelle, päätellään luovuuden määrä ajattelussa. Erilaiset luovat lahjakkuudet näkyvät taas lukuisissa merkeissä eri puolilla kättä aina sormien muodoista lähtien.

Monella on passiivisessa kädessä paljon kaartuvampi päänviiva kuin aktiivisessa. Passiivinen käsi kertoo enemmän perimästä. Aktiivinen käsi, siis useimmilla oikea, kertoo siitä, miten elämässä on oikeasti toimittu, onko luovaa ajattelua saatu käyttää. Useimmiten aktiivisen käden päänviiva kertoo vähemmästä luovan ajattelun käytöstä kuin mihin olisi edellytyksiä. Sellainen on maailma, jossa elämme.

Nykyään näkee paljon pidempää melko suoraa päänviivaa kuin mitä vaikkapa 30 vuotta sitten kuvattiin tavalliseksi päänviivaksi. Nykyään näkee myös paljon melkein luotisuorana kämmenen poikki kulkevaa päänviivaa. Näitä ihmisiä sanotaan uraohjuksiksi, jotka panostavat uraan niin, että he eivät anna minkään estää itseään. Kuitenkin hyvin monenlaista päänviivaa nähdään esim. liikemiehillä. Mikään merkki kädessä ei yksinään näytä ihmisen toiminnan luonnetta, vaan kymmenet merkit pitää tutkia, mitä ne kokonaisuutena kertovat.

Mutta selvästi on havaittavissa, että nykyajan päänviivat kertovat, miten elämä vaatii nykyään ajatustyötä paljon enemmän kuin muutamia vuosikymmeniä sitten. Nykyään jo yhden arkisen päivän organisoiminen voi olla todellinen taidonnäyte – ja sitä joutuvat melkein kaikki tekemään. Myös vaatimukset ja odotukset ihmisen toiminnasta ovat melkoisia.

(Kuvan piirros: graafikko Susan Reed, viivat lisätty myöh.)

Tuttu psykologi kertoi, että nykyajan ilmiö on että ihmiset ihmettelevät miksi kroppa ja mieli eivät toimi ohjeiden mukaan, joita he itselleen antavat. Miksi kone ei toimi? Ihmisen koneisto on kehittynyt hoitamaan hommaansa vuosituhansien aikana niin, että se automaattisesti suojelee ihmiselämää. Se huomioi vaaran hälytysmerkit tahtomattamme, se sääntelee levon ja ravinnon tarvetta meiltä kysymättä, piilotajunta nakuttelee ratkaisuja ongelmiin, joista emme edes tiedä asettaneemme kysymyksiä. Se laittaa hanttiin, kun ei saa riittävästi tilaa hoitaa hommiaan. Onko tämä päässyt unohtumaan meiltä?

Piilotajunta hoitaa myös luovuutta, järjestää asioita uuteen järjestykseen, yhdistelee niitä niin, että niistä syntyy jotain uutta, ehkä taiteellinen luomus ta käytännön uusi ratkaisu, innovaatio.

Maailman kenties tunnetuin balettitanssija Mikhail Baryshnikov – moni muistaa hänet Sinkkuelämän roolissa Aleksander, joka oli yksi Carrien poikaystävistä – perusti New Yorkiin keskuksen, jossa nuoret saavat harrastaa taidetta, lähinnä tanssia, Baryshnikov Art Centerin. Hän sanoi, että kun tuo mahdollisuus annettiin, moni ei kyennytkään heittäytymään luovaan tilaan, notkumaan yhdessä aikaa viettäen, koska olivat tottuneet niin ylettömän tehokkaaseen ajankäyttöön jo lapsesta. Baryshnikov piti tätä huolestuttavana.

Miten säilyttää luovuus tällaisessa hektisessä maailmanajassa?
Baryshnikov sanoo, että tähän tarvitaan notkumisen taitoa, kykyä olla kuin ei tekisikään mitään, piilotajunta saa silloin työskennellä rauhassa. Kuka osaa notkua? Siihen on ihmisten seura hyvä apukeino, sellaisten, jotka kaikki heittäytyvät notkumaan yhtä aikaa.

Pitäisikö notkumisesta tehdä oppiaine? Englannin kielessä sille on termi lingering, jota käytetään monissa lemmenlauluissakin. Notkuminen siis liittyy myös jotenkin romantiikkaan, jos laulunsanoittajia on uskomista, luova tila, jossa nähdään kaikki hiukan kauniinpana, elämä ja ohikiitävät hetket, toiset ihmisetkin. Carpe diem, tartutaan hetkeen ilman näkyvää toimintaa ja silti kaikki elämän runolliset mahdollisuudet ovat läsnä, häämöttävät jossain odottamassa kukoistukseen puhkeamista.

Aristoteles, joka toi käsientulkinnan Eurooppaan, puhuu kukoistuksesta, eudaimoniasta, jonka hän määrittelee kaiken inhimillisen pyrkimyksen lopulliseksi päämääräksi. Päämäärä, jota tavoitellaan notkumalla, siinäpä filosofinen pähkinä… Onko tämä nyt sitä luovaa ajatusten harhailua? Vai pitikö meidän heittäytyä ajatuksettomaan tilaan...?

Luovuus voi olla myös mielikuvissa seilaamista, vapaata mielikuvatyöskentelyä; joskus sitä kutsutaan myös haaveiluksi. Ihmisen aivot toimivat siten rautalankamallilla, että mielikuvat, jotka vaikuttavat tunteisiin, ovat yhtä aitoja aivoille kuin todellisuus. Mikseipä siis annettaisi tilaisuutta sydämenviivan kasvaa, haaveilla hiukan, nauttia vaikka mielikuvitusmatkailusta kotisohvalla ja sulkea silmät, vaeltaa ajatuksissa vaikkapa sinne minne on aina haaveillut pääsevänsä, unelmien maisemiin.

Ja kuinka ihana onkaan järki, joka sanoo: "Top tykkänään tämä järjetön hosuminen, nyt annetaan tunteelle tilaa, nautitaan, rauhoitutaan hetkeksi ja notkutaan vain."

Henriette Sola
aristoteleläinen käsien tulkitsija

Kädestäkatsojan Ystäväpiirin ytimestä löytyvät itse Henriette, kakkumestari, catering-yrittäjä Tiia, joka loihtii parhaat tarjoilut kaikkiin mahdollisiin pippaloihin sekä trubaduuri Kari, jonka musisointi ulottuu root-musasta jazz-standardeihin.

Käsien tulkintaa tilattavissa erilaisiin tilaisuuksiin: ystävien kokoontumisiin, virkistys- ja TYHY-päiviin, yrityksen tai yksityisiin juhliin, polttareihin ja sinkkutapahtumiin. Räätälöimme sisällön, myös muusikoilla lisättynä.

Henriette Solan humoristisesta
romaanista Italialainen Nimipäiväkalenteri: Se kertoo Italiaan kädestäkatsojaksi
lähtevästä nuoresta naisesta, joka yllättäen tutustuukin omiin tunteisiinsa, luonteeseensa ja
ihmisyyteensä–ja saa hämmästyä minne ne häntä ohjaavat.
Löytyy kaikista kirjastoista.

Käsien tulkinta, kädestäkatsominen (engl. palmistry) on tunnettu 2500-3000
vuotta. Sitä on harjoitettu mm. kiinalaisessa, intialaisessa ja arabialaisessa
kulttuurissa. Aristoteles toi käsien tulkinnan Eurooppaan. Keskiajalla kun Antiikki
tuli uudelleen muotiin, laji alkoi levitä omassa maanosassammekin aiheesta
kirjoitetun kirjallisuuden kautta.
Menetelmä perustuu vastaavanlaiseen käsitykseen kuin perinteinen kiinalainen
akupunktio. Sen mukaan viestit kehosta, erityisesti aivoista kulkevat hermoratoja
pitkin ja jättävät merkkejä käsiin. Käden muotojen oletetaan kertovan
perinnöllisistä ominaisuuksista. Käsistä tutkitaan pääasiassa luonteenpiirteitä ja
lahjakkuuksia, jonkin verran elettyä elämää, myös henkilön pyrkimyksiä kehittää
itseään ja kulkea kohti tavoitteita. Käsien viivat muuttuvat koko ajan.

Itse tutustuin aiheeseen jo yli 25 vuotta sitten eräissä lauttasaarelaisbileissä.
Intialainen herrahenkilö, joka ansaitsi leipänsä pitämällä puotia Hietalahden
hallissa, katsoi kättäni ja kertoi alkamassa olevasta urastani asioita, joita en
itsekään vielä siinä vaiheessa tiennyt, mitä tulisin tekemään ja mitä lahjoja se
vaatisi. Hallikauppias oli muuttanut Tanskasta ja sanoi tulleensa siellä
puolivahingossa guruksi, jonka perässä ihan rasitukseen asti ihmiset juoksivat.
Hän piti taitoaan vaatimattomana, mutta veljensä oli kuuluisa kädestäkatsoja
Intiassa, joka harjoitti tutkimusta mm. ryntäämällä tutkimaan ihmisten käsiä, kun
vaikkapa kadulla tapahtui jollekin jotain dramaattista: Miten se näkyi kädessä?
Tämä on siis ilmeisesti vanha tutkimusmenetelmä, jolla koko laji oli kehittynyt
satojen vuosien aikana.

Muutaman vuoden päästä, kun Intialaisherran näkemykset tulevista tekemisistäni
alkoivat toteutua konkreetisti, jäi asia mietityttämään. Erään loman ajanvietteenä
lueskelin kirjan "Kultaiset korvarenkaat", josta on tehty myös menestyselokuva
1940-luvulla, tähdittäjänä Marlene Dietrich. Romaani kertoi kädestäkatsojasta,
joka otti hevosrattaillaan kuljetettavaksi haavoittuneen sotilaan ja naamioituneina
he pääsivät etenemään sodan keskellä, koska Marlene katsoi aina käsiä niiltä,
jotka pysäyttivät ja tarkastivat kulkijoita – näin sotilas jäi vaille huomiota.
Mieleenpainuva tarina. Samalla lomalla tulivat luettaviksi kirjaston neljä kappaletta
suomeksi käännettyjä kirjoja käsien tulkinnasta; vaikeasti hahmotettavia asioita,
joita piti useaan kertaan lueskellä päästäkseen yhtään jyvälle menetelmästä.

1990-luvun lopulla Kaivarin Vappu-piknikin viettäjille tuntui kiertävä kädestäkatsoja
sopivan hyvin muun ohjelman jatkoksi. SIlloin alkoi palautetta tulla: "Joo, pitää
paikkansa, pitää paikkansa." Jäin entistä enemmän ihmettelemään: "Siis onko
tässä tosiaan oikeasti perää?". Uteliaisuus ajoi jatkamaan. Eräänä Taiteiden Yön
iltapäivänä Ruotsalaisen Teatterin ravintolan aulassa asetuin katsomaan tutun
kättä. Vilkaisin tuttuni olkapään yli parinkymmenen hengen jonoon, joka näytti
ilmestyneen kuin tyhjästä. "Mitä te jonotatte?" "Jonotetaan kädestäkatsontaan!"

Tutuksi tuli sitten jokunen historiatapahtuma, keskiaikamarkkina, jonne taas asia
tuntui istuvan luontevasti. Jonoja syntyi ja hauskaa oli. Silloin oli lisää kirjallisuutta
hankittu jo käsientulkinnan muotimaasta USA:sta ja kirjoja vertailtu niin että vain
kaikissa kirjoissa tunnetut tulkinnat tulivat käyttöön. Satoja eri merkkejä oli opeteltavana, usein vasta käytännön
esimerkin nähtyä tuli oivallus todellisesta merkityksestä.

Sittemmin on tullut luettua tutkimuksista, joita on tehty yli 150 maailman eri
yliopistoissa aiheesta pitkä nimetön sormi. Tutkimustulokset tuovat esiin eri puolia
asiasta, jonka kädestäkatsojat tuntevat hyvin. Psykologiset tutkimukset vaikuttivat
vain kovin kömpelöiltä käsientulkinnan näkemykseen verrattuna, mikäpä ihme tuo,
heillä ei ole 2000 vuotta tutkimusta takana!

Se mitä ei osannut odottaa tulkintaan liittyvän, on siirtyminen ikiaikaisen oloiseen
tapaan katsoa asioita, nykyajan elämäntavan sujuva sivuuttaminen. Se tuntuu
tapahtuvan melkein aina käsien eteen asetuttaessa. Kuin luonnostaan käsien
tulkinnassa ihmiset tuntuvat oivaltavan, että tässä ollaan paljon pitkäjänteisemmän
näkökulman kanssa liikkeellä kuin mikä sattuu juuri nyt olemaan tämän ajan
mukaan muotia. Useasti katsottavien puhe siirtyy jopa sukupolvien
vuosisataiseen historiaan, jonka mullistuksissa ihmiset ovat seilanneet kuin lastut
laineilla parhaansa mukaan soutaen tai huovaten.

Ja mikä aika jännittävää, vaikka puheenaiheet kulkevat helposti menneistä
sukupolvista nykyisiin, itse käsien tulkintaan ei mitään kulttuurien painolastia tunnu
tarttuneen sen enempää vanhoista ajoista kuin nykyisistäkään – ehkä siksi, että
sillä on jo niin pitkä aikajana historiassa kuljettuna. Miesten ja naisten käsissä ei
tunneta olevan erityisemmin eroavaisuuksia, molemmista voi löytyä kaikkea,
naisilla soturin merkkejä tai mitä hienostuneinta kauneudentajua miehen kädessä.
Näinhän sen järkikin sanoo. Muuten, järki ja sydän, toisin sanoen tunne ja ajattelu
ovat läsnä jokaisessa kädessä, niitä edustavat pitkät poikittaisviivat. Eikä
niissäkään löydy minkäänlaisia tyypillisiä eroja miesten ja naisten käsissä.

Tietenkin ikiaikaisen perinnetaidon avulla tutkaillaan käsiä aina pilke silmäkulmassa. Mutta senkin olen tullut huomaamaan, että leikkimielisyys on hyvä tapa pohtia juuri persoonaan, toimintatyyleihin ja omaan luonteeseen liittyviä asioita. Luovuus tulee mukaan ja antaa enemmän näkökulmia kuin moni muu persoonallisuustesti tekisi. Luovuudella pohditaan: Voisiko olla totta, että näitä käyttämättömiä lahjoja löytyykin, vaikka ei vielä ole otettu niitä käyttöön? Usein kyllä löytyy muistikuva jostain: "Ai niin, lapsena kyllä harrastin,,, mutta sitten se jäi. Pitäisiköhän alkaa uudestaan?"

Kädestäkatsojan ystäväpiiri on laaja, puheenaiheet kääntyvät usein omaa
aikaamme laveampiin ilmiöihin, ikiaikaista ihmisyyttä koskeviin, jos näin hienosti
kiteytettynä asiaa sanoisi. Tervetuloa siis piiriin!

Henriette Sola
aristoteleläinen käsien tulkitsija

Kädestäkatsojan Ystäväpiirin ytimestä löytyvät itse Henriette, kakkumestari, catering-yrittäjä Tiia, joka loihtii parhaat tarjoilut kaikkiin mahdollisiin pippaloihin www.villagecafe.fi sekä trubaduuri Kari, jonka musisointi ulottuu root-musasta jazz-standardeihin.

Käsien tulkintaa tilattavissa erilaisiin tilaisuuksiin: ystävien kokoontumisiin, virkistys- ja TYHY-päiviin, yrityksen tai yksityisiin juhliin, polttareihin ja sinkkutapahtumiin. Räätälöimme sisällön, myös muusikoilla lisättynä.

Uudet voimaan tulevat osoitteet kohta uusiin blogikirjoituksiin.

Henriette Solan romaanista Italialainen Nimipäiväkalenteri: Se kertoo Italiaan kädestäkatsojaksi
lähtevästä nuoresta naisesta, joka yllättäen tutustuukin omaan luonteeseensa ja
ihmisyyteensä–ja saa hämmästyä minne ne häntä ohjaavat.