2017 - Suomalaisen kannabisvallankumouksen vuosi, osa 1/7
Kun vuodenvaihteen tienoilla satuin pohdiskelemaan syntyjä syviä, tein havainnon siitä, että pelko itse asiassa suojelee meitä aika usein. Minkä tässä siis noteerasin on se, että pelko voi joskus olla reaktio, joka suojaa meitä henkiseltä kivulta.
Mietin asiaa siinä kontekstissa, että kuinka voisimme ymmärtää näitä laillistamista ja jopa lääkekäyttöä vastustavia, järkisyyt tahallaan sivuuttavia maanmiehiämme ja -naisiamme. Suomalaisen kannabiskeskustelun farssimainen laatu vahvistaa mielipidettäni siitä, että tämä maa voi tosi pahoin. Kuten fyysinen kipu, myös ihmisen henkinen kipu, pahoinvointi ja ahdistus ovat signaaleja eli kehon ja mielen lähettämiä viestejä puikoissa olevalle tietoisuudelle siitä, että jotain pitäisi ottaa nyt huomioon.
Välttelemme alitajuisesti tämän kivun kohtaamista ja alamme tiedostamattamme – ja täysin ymmärrettävästi – sitä pelkäämään. Kaikki varmasti tiedämme sen, että taipumuksemme on pelätä kivun lisäksi myös uutta, tuntematonta ja erilaista.
Tiedämme myös sen, että pelko kääntyy usein aggressioksi.
Tämä tiedostamattomien tunteiden kakofonia valitettavan usein tulkitaan siten, että nyt täytyy uhriutua, valittaa ja etsiä syntipukkeja. Eikä niin, että "minun täytyisi kohdata ja muuttaa jotain MINUSSA ITSESSÄNI." Mainittakoon vielä, että en puhu nyt kroonisesta kivusta, kipusairauksista tai fyysisestä kivusta, vaan henkisestä kivusta. Vaikka ne usein tietysti keskenään korreloivatkin.
Joka tapauksessa, kipu ja ahdistus ovat viestejä meiltä itsellemme. Viestejä, joita oikein tulkitsemalla pystymme kohtaamaan vaikeita asioita, kasvamaan ihmisinä ja oppimaan uutta meistä itsestämme sekä muista ja ympäristöstämme.
Tuntemattoman pelko on siis suojamekanismi. Sille on ollut aiemmin historiassa paljonkin tarvetta ja sille on täysin (bio)looginen selitys: satoja vuosia sitten rantaan saapuvat tuntemattomat laivat saattoivat merkitä sotaa ja kuolemaa. Ja on sille nykyäänkin perustellut syyt: pimeille kujille tai tuntemattomiin vesiin ei aina kannata mennä pää edellä.
Mutta me sotkemme siihen tuntemattoman pelkoon runsaasti kaikkea sellaista, mitä ei tarvitsisi pelätä. Sellaista, mitä ei saisi pelätä, kuten oman alitajuntamme. Kärjistettynä voisi jopa sanoa, että kaikki yksilön mukavuusalueen tai tietoisuuden ulkopuolella oleva on jossain määrin hänelle pelottavaa.
Mutta ennen kuin voimme käsitellä turhaan pelkäämiämme asioita ja lopulta muuttaa omaa suhtautumistamme niihin, näitä viestejä täytyy ensin oppia kuuntelemaan. Ja koska meitä nimenomaan pelottaa se oman sydämen ääni ja sen kuuntelemisen opettelu (tässä muuten kirjoitus, jossa sydämen äänen kuunteleminen on mielestäni käsitetty täysin väärin), valitsemme usein helpomman vaihtoehton. Peiliin katsomisen sijasta osoitamme sormella jotain toista.
HENKINEN PIIKKI HENKISESSÄ LIHASSA
Otetaan seuraava vertauskuva: kuvitteellisella Kaarlo Kannabisfriikillä on pieni tikku jalkapohjassa. Voi kamalaa.
Se tikku täytyisi kiskaista pois jalkapohjasta, mutta kun se kirpaisee niin Kaarlo ei uskalla. Sen sijaan Kaarlo alkaa varomaan sitä jalkaansa, kun se on ärtynyt ja kipeä.
Kaarlo ottaa särkylääkkeen ja koittaa jotenkin pärjätä kivun kanssa; eli aletaan hoitamaan oireita eikä puututa itse syyhyn. (Mielestäni myös nykyterveydenhuollon modus operandi on kärjistettynä joskus hieman tällainen.)
Tällä tavalla Kaarlon jalkapohja rupeaa tulehtumaan ja kipeytymään pikkuhiljaa enemmän ja enemmän. Pian tulehdus leviää ja se alkaa rajoittamaan kävelemisen lisäksi muutakin toimintaa ja liikkumista. Lopulta se pieni tikku jalkapohjassa alkaa hallita Kaarlon elämää ja valintoja, jottei mikään vaan liikauttaisi sitä jalkaa, koska se on niin pirun kipeä. Nukkuessakin Kaarlon täytyy olla varuillaan, ja kohta koko toinen puoli kehosta on kosketusarka. Koko maailman pitää muuttua, ettei vaan mikään osu siihen tikkuun.
Huomaatte varmaan, mitä tällä koitan sanoa:
Henkisellä tasolla se tikku voi olla esimerkiksi jokin negatiivinen luonteenpiirre, mikä Kaarlon tulisi itsessään huomata. Mutta koska Kaarlolle tekee liian kipeää huomata omat puutteensa, hän alkaa näkemään niitä sen sijaan muissa. Hän alkaa valehtelemaan itselleen. Mitä tahansa, kunhan vain välttyy siltä kipeältä oivallukselta, että "oho, tän asian suhteen minun pitää vielä kasvaa ihmisenä." Sisimmässään Kaarlo kuitenkin tietää mistä on kyse, mutta ei halua myöntää sitä itselleen.
Vielä toinen vertauskuva: se kipeä jalkapohja voi olla vaikkapa masennus. Kun ihmistyömuurahainen ei uskalla tai pysty lopettamaan hyvinvoinnin tappavaa uraputkea (eli poistaa sitä tikkua, sillä kirpaisu = yhteiskunnan antamat sanktiot työpaikan jättämisestä), niin hoidetaan ainoastaan sitä oiretta pintapuolisesti ja painetaan masennuslääkkeillä varsinainen ongelma piiloon.
Molemmissa tapauksissa henkisen tikun poistamatta jättäminen alkaa tulehduttaa ihmistä sisältä päin kohti tilaa, jossa iloisetkin asiat alkavat olla ainoastaan kipeä muistutus siitä, kuinka onneton kyseinen masentunut ihminen onkaan.
***Someraivoisille ja trolleille: tietysti joillain ihmisillä masennuslääkeet auttavat ja ovat tarpeen, se ei ollut pointti.***
Pointti on se, että sana KANNABIS tökkäisee suomalaisia välittömästi siihen kipeään kohtaan jalkapohjassa ja vastareaktio on välitön ja taattu.
TUNTEMATTOMAN PELOSTA
Mutta miksi asia sitten on näin? Miksi jo pelkkä sana KANNABIS on suomalaisten keskuudessa punainen vaate, joka sulkee rationaalisen ajattelun (ja hälyttävän usein myös käytöstavat) automaattisesti pois päältä?
Syy reaktioon tulee tietysti viime vuosikymmenten systemaattisesta valehtelusta opetusjärjestelmän, valtamedian, terveydenhuollon ja politiikan tahoilta. Näillekin instansseille kannabis on epämukava pistos sydämessä; aihe, josta olisi totuuden nyt hiljalleen paljastuessa helpointa vain vaieta.
Mennään vieläkin diipimmäksi: miksi kannabiksesta on täytynyt valehdella kansalaisille? Sivuutetaan se päivänselvin syy eli raha ja pysytään otsikolle uskollisesti sielunelämän sfääreissä.
Yksi niistä syistä, miksi jo-nyt-dystooppinen yhteiskuntamme on demonisoinut perinteikästä hyötykasviamme niin paljon on se, että kannabis on oiva työkalu oman alitajunnan ja muun tietoisuuden tutkimiseen.
Syy propagandalle ja demonisoinnille on se, että oman itsen tutkiminen – ja sitä kautta mahdollisesti valtarakenteiden ja kilpailuyhteiskunnan mielekkyyden kyseenalaistaminen – ei käy laatuun uskonnollisesta moraalista kumpuvalle holhousyhteiskunnallemme.
C. G. Jungin varjona lanseeraama osa alitajuntaamme on pelottava asia yksilölle. Näin ei tarvitsisi olla.
Oman pimeän puolen kohtaamisesta ja sen käsittelemisestä syntyy usein yksilö, joka on jossain määrin vapautunut itsestään ja osaa itse arvioida, mikä on oikein ja mikä väärin. Yhteiskunnan vauvasta asti pakkosyöttämän arvomaailman kyseenalaistaminen on se varsinainen kielletty hedelmä ja uhka valtaapitäville sekä suuryritysten tulostavoitteille. Sinikauluksisen kaduntallaajan halutaan pysyvän kiltisti sorvin sekä television ääressä, tuottamassa ja kuluttamassa.
Täällä Suomessa on totuttu siihen, että sitä tietoisuutta ei sitten parane muutella muuten kuin keinoin, jotka päättäjämme ovat meille armollisesti suoneet – kaikessa viattomassa holhouksenhalussaan. Kaikki muut tietoisuudentilat paitsi ongelmia ratkova, valppaana oleva valvetietoisuus ovat ikään kuin vähemmän tärkeitä ja jopa negatiivisia, sillä ne eivät tuota voittoa valtionsyndikaatille.
Eräs psykiatrian erikoislääkäri kuittasi yli 5 000 sanan mittaisen kirjoitukseni kannabiksesta, sen syöpäsoluja tuhoavista ominaisuuksista ja sen tärkeästä osasta sivilisaatiomme historiassa "tarpeena saada pää sekaisin keinolla millä hyvänsä."
Mielestäni yhteiskunnalla ja instansseilla, jotka julistavat luonnon laittomaksi, on pää sekaisin. Ei niillä, jotka haluaisivat kuulla edes yhden järkisyyn haitallisen kieltolain oikeutukseksi.
Mainittakoon lyhyesti, että idässä tietoisuutta ja sen eri muotoja on tutkittu ja käsitelty vuosituhansia uskomattoman hienostuneesti. Niitä myös arvostetaan täysin eri tavoin kuin läntisessä maailmassa (esimerkkeinä hindulaisuus ja vaikkapa tiibetiläinen Bön-traditio). Intiassa ihmisen elämässä tulee vaihe, jolloin hänen odotetaan jättävän velvollisuutensa ja tutustuvan omaan itseensä. Jopa yhteiskunnan ulkopuolella erakkoina eläviä rutiköyhiä pyhiä miehiä arvostetaan suuresti. Buddhalaisessa yhteiskunnassa on täysin normaalia, että nuori ihminen viettää muutaman vuoden luostarissa pohtimassa syntyjä syviä ja suhdettaan maailmaan.
Täällä ekaluokkalaisillakin pitää olla älypuhelimet koulussa mukana ja leikki-ikäisten, kouluikäisten sekä nuorten masennusta pidetään normaalina osana elämää.
Takaisin asiaan. Kannabiskammo on selvästi myös sosiaalinen hierarkia -dilemma: geeneissämme on taipumus etsiä helppoja syitä, joilla pääsisimme kanssaihmistä korkeammaksi kukoksi hyvinvointiyhteiskuntamme tunkiolla. Oma kahvi- ja työnarkomania, nipin napin salassa ja kurissa pysyvä alkoholismi, superepäterveellinen ruokavalio tai hälyttävän suurten lääkemäärien popsiminen eivät ole mitään sen rinnalla, kun vieressä oleva oudosti pukeutuva tyyppi on NARKKARI HUUMEHÖRHÖ PÖSSYTTELIJÄ. Rivien välistä heikko itsetunto suorastaan kirkuu puolustushuutoaan: “Kattokaa kattokaa uskottelen itselleni että olen sentään tuota NARKKARIA parempi ihminen! Nuoret! Huumeet! Asiantuntijat ovat huolissaan!"
Tässä korruption luomassa rakennelmassa ihmisten joukkokäyttäytymisen psykologisia lainalaisuuksia hyödyntämällä on saatu aikaan jotain uskomatonta: ihmiset on aivopesty niin perusteellisesti, että he ovat itse kiihkolla vastustamassa sitä, että he itse hyötyisivät tästä hyötykasvista.
Pakko myöntää, että tässä kuviossa on jotain kieroa neroutta. Divide et impera, hajota ja hallitse.
VÄÄRISTYNYT SUHDE LUONTOON
Eräs tämän yhtälön tekijöistä, joka myös pelaa kieltolain pussiin on se, että Suomessa on vieläkin vallalla perin vanhoillinen luterilainen arvomaailma. Vaikka päällisin puolin sitä ei enää näy muuten kuin valtionkirkkona, kirkkohäinä ja hautausmaina, uskonnollinen pohjavire on syvemmässä kuin moni arvaakaan. Tämä arvomaailma pitää luontoa loppupeleissä vihollisenaan, sillä tuleehan luonto alistaa ja taivuttaa ihmisen tahtoon. Luonto on tarkoitettu ihmisen hallittavaksi, ei sen kanssa sopusoinnussa elettäväksi. Taivasten valtakunta on kuningaskunta eikä demokratia, ja sama asetelma halutaan myös maan päälle: ihminen on luomakunnan kuningas eikä kuningas neuvottele alamaisten, eli luonnon, kanssa. Ihminen ei ole osa luontoa, vaan osa jotain korkeampaa.
Mitä Raamattu sanookaan tiedosta ja luontaistuotteista, joilla sen tiedon (omasta itsestään) ihminen voi saavuttaa? Tarkastellaanpas pieni hetki Raamatun luomiskertomusta eli Genesistä, mutta pikakelataan suoraan siihen oleelliseen kohtaan.
Herra yksinvaltias saapuu paikalle Eedenin puutarhaan ja tiuskaisee: "Kuka perkele [kirjaimellisesti] ei totellut käskyäni?" Aatami osoitti nolona sormella Eevaa, Eeva osoitti sormella käärmettä eli luontokappaletta. Käärme tiesi, että jonkunhan tässä pelissä on syntipukin rooli otettava, huokaisi syvään, pudisti päätään ja oli hiljaa.
Raamatun mukaan ihminen karkotettiin autuaasta paratiisista, koska hän vehkeili luonnon – ja luonnosta saatavan tiedon – kanssa. Kuten kannabis, myös Hyvän ja pahan tiedon puun luomuomena antoi ihmiselle tietoa hänestä itsestään ja havahdutti hänet kyseenalaistamaan "ylhäältä" annettuja arvoja oikeasta ja väärästä.
Aiemmin mainitsemani päättäjien hinku kieltää ihmisten oikeus tietää itsestään on hämmentävän tarkka analogia Genesiksen puutarhavälikohtauksesta. Herrat päättävät kaikessa viattomassa paimentamisenhalussaan, kuinka sitä tietoisuutta saa oikein tutkia.
Kuinka omaan tietoisuuteen sitten saisi tutustua? Ei ainakaan luonnon avulla, vaikka luonnosta löytyy nimenomaan tähän tarkoitukseen ihmiselle soveltuvia hyötykasveja. Jos se olisi lainkaan mahdollista, uskon oikeasti että myös jooga ja meditointi olisivat laittomia.
Järjestelmämme kannustaa ainoastaan turruttamaan tietoisuuden viikonloppuisin viinalla, jotta jotenkin jaksat käydä arkena töissä. Sitä turrutetaan masennuslääkkeillä, jotta jotenkin jaksat tuottaa voittoa muille. Sitä piristetään sokerilla, jotta jaksat tuottaa voittoa muille. Tupakka on laillista, jotta voit käydä hermosavuilla sillä välin, kun tuotat voittoa muille. Viina, lääkkeet, sokeri, tupakka... joku foliohattuhörhö voisi luulla, että kymmenien miljardien massiiviset tuotot saattaisivat vaikuttaa siihen, mikä on laillista ja mikä laitonta. Mene ja tiedä. Mutta rahaa ei tässä kirjoituksessa seurata nyt sen pidemmälle.
Valtarakenteemme baabelimainen norsunluutorni ei salli luonnontuotteita, jotka saavat aikaan introspektiivistä arviointia. Psykedeelinen kokemus on ovelasti kategorisoitu pelkäksi päihtymykseksi, harhaksi, hallusinaatioksi eikä mitään eroa liiman imppaamisen ja terveellisen, miedon hyötykasvin nauttimisen välillä tehdä. Kaikista eniten pelätään sellaisia keinoja *köh köh--kotikasvatus--köh yskis*, joista kiltit lääkärisedät tai huumeita maahantuovat huumepoliisit eivät saa siivuaan. Kuten Aatami ja Eeva, myös suomalainen Matti ja Maija Meikäläinenkin karkotetaan yhteiskunnan paratiisista, jos hän ei usko Herran / herrojen asettamia kieltoja.
Hallitus on tekemässä Suomesta omaa taivasten valtakuntaansa maan päällä, jossa demokratia ei käy laatuun (huomaa, että tarkka käännös termistä Kingdom of Heaven on "taivaan kuningaskunta").
Suomesta on tällä menolla muodostumassa yksinvaltiaiden valtakunta.
MUUTOS ON JO TÄÄLLÄ
Virheiden tekemisen kautta kasvaminen on yksi ihmisen eksistentiaalisista tarkoituksista, eikä toisilla tulisi olla valtaa kieltää ihmistä elämästä haluamallaan tavalla. Tämä mahdollisuus viedään Suomessa ideologioihin perustuvalla holhouksella ja ihmisoikeuksien vastaisilla kielloilla. Ihmisen aidosti pyhä suhde luontoon kielletään laittomana – kaikessa viattomassa auttamisenhalussa.
1800-luvulla uskonto sai väistyä tieteen tieltä, mutta tieteeseen jäi edelleen käsitys maailmasta luomuksena, mekaanisena rakennelmana, jonka joku on rakentanut (vrt. hindulaisuuden käsitys universumista draamana, tai taolainen käsitys maailmasta pikemminkin organismina).
Enää emme alistu Herran, vaan Hänestä seuraavien eli herrojen, päätöksiin. Siitä johtuvaa kiukkua puramme itseemme, lähimmäisiimme, luontoon ja villieläimiin kuten susiin.
Ja auta armias, että puramme sitä somepäivitysten kommenttiosioissa.
Kannabis on ollut vuosikymmenten ajan oiva puolustuskyvytön sylkykuppi miltei kaikelle pahuudelle maailmassa. Mutta ei enää.
Loharin ensimmäisen elinvuoden aikana moni uskovainen on tullut sanomaan minulle, kuinka kannabiksen vaikutus tietoisuuteen on jotain paholaismaista ja kuinka oman tietoisuuden tutkimisessa piilee "psykoosin siemen." Vaikka tämä on helppo sivuuttaa marginaalisena fanaattisuutena, stereotyyppisen suomalaisen mentaliteetin metatiedoista löytyy kaikuja tästä samasta fundamentalismista.
Vinoutunut suhtautuminen luontoon – eli myös kannabikseen – näkyy selvästi hallituksen suunnitelmissa myydä kansallisomaisuutta; luonto on päättäjille mahdollisuus takoa VOITTOA.
Luonto on se, mitä kirkkokansa ja valtiovaltakin pohjimmiltaan pelkäävät, sillä hippeilevää luonnonlasta ei voi hallita samoin kuin koulutuslaitoksen aivopesemää, laskuista stressaavaa hermorauniota. Tärkeintä on, että perin naiivia status quota ei kyseenalaisteta.
Hyvät ihmiset ovat lauhkeita lampaita, joita paimennetaan. Sitten on pahoja ihmisiä, joilla on omat arvomaailmansa ja näkemyksensä elämästä ja onnellisuudesta. Heitä rangaistaan. Eikä välitetä näistä pikkuseikoista kuten Aarnion, Sipilän tai Bernerin tapauksista. Kyllä poliisi on kansan moraalinvartija ja poliitikot Suomen parhaimmistoa, jotka oikeutetusti meitä johtavat ja ojentavat.
VIHAPUHEEN KAIKUJA JOURNALISMISSA, IDEOLOGIAA TERVEYDENHUOLLOSSA
Tässä on se ihme oveluus, miten oravanpyörä on rakennettu: ihmiset eivät halua vapaaksi, vaan suuret massat käyttäytyvät kuten lampaat. Ihmislammas pelkää vapautta ja tarvitsee paimenen. Suomessa ei lapsia opeteta ottamaan sitä henkistä tikkua pois jalkapohjasta vaan täällä lapset opetetaan osoittamaan sormella toisia. Sillä hetkellä alat rakentamaan niitä puolustusmekanismeja, ja kansan kahtia jakava “kato nyt tuotakin ääliötä” -mentaliteetti alkaa.
Minun on aivan pakko mainita tästä esimerkkinä Savon Sanomat ja Asta Tenhunen, sillä kyseinen toimittaja on tyylipuhtain tietämäni esimerkki siitä, kuinka journalismin vaikutusvalta on valjastettu henkilökohtaisen ideologian välikappaleeksi.
Savon Sanomien kannabista käsittelevässä uutisoinnissa toimitaan häikäilemättä Julkisen sanan neuvoston journalistin ohjeiden vastaisesti, mutta se ei Suomen kuudenneksi suurimman sanomalehden päätoimittajaa Seppo Rönkköä paljoa hetkauta. Mielummin suljetaan kaikki kommentointi- ja palauteosiot, jotta lukijoiden vikisemistä ei tarvitse noteerata.
Uskonnon luoma luonnoton pyrkimys johonkin utopistiseen, moraaliseen absoluuttiseen hyvään ilman välttämätöntä pahaa luo ihmiselle sisäisen tyhjiön ja tasapaino häviää. Suuressa arvossa pitämäni viisaan miehen, Alan Wattsin ajatuksia myötäillen: jos ihminen ei tiedosta mukanaan väkisinkin kulkevaa sisäistä jungilaista varjoa, JOSTA EI VOI PÄÄSTÄ KOKONAAN EROON, eli jos ihminen teeskentelee olevansa jokin moraalinvartija, niin silloin hän lopulta sysää sen varjonsa muille. Tästä tulivat heti mieleeni Tenhusen kirjoitukset, joista voisi nojatuoliprofiloida, että kirjoittaja ei ole sopusoinnussa ympäristönsä tai eri lailla ajattelevien kanssa – koska hän ei hyväksy itseään.
Alan Watts sanoo myös, että mitä enemmän ihminen yrittää päästä varjostaan eroon, sitä isommaksi se kasvaa. Lopputulos on ihminen, joka suu vaahdossa osoittaa muita sormella ja projisoi omia pelkojaan ja tukahdutettuja fantasioitaan suorastaan vihapuheen tyyliseksi kiihkoiluksi (esim. "Kannabiksen käytön kannattajissa on paljon rikollismielisiä"). Nämä moraalinvartijat koittavat muiden alistamisella alistaa vain omaa pimeää puoltaan, jota he eivät tiedosta eivätkä halua kohdata.
Oman varjon projisoiminen muihin näkyy myös terveydenhuollossa. Päihdeongelma on ainoa sairaus, jota ei tule hoitaa terveydenhuollon kautta, vaan potilasta tulee rangaista. Korvaushoitoon hakeutuvan täytyy ensin osoittaa, että hän on päässyt itse yli päihdeongelmastaan, jonka jälkeen hän voi pyytää apua päihdeongelmaansa.
Eikä edes mennä siihen, kuinka kaikki kannabiksen käyttö on automaattisesti kannabiksen väärinkäyttöä ja automaattisesti HUUMEONGELMA.
Vaikka psykoaktiivinen vaikutus ei lääkekäyttöön monesti kuulukaan, kannabiksen mielihyvää tuottavat ominaisuudet ovat idealistilääkäreille keppihevosella ratsastava olkiukko. Se, jos lääke tuo kaupan päälle hyvää oloa, on heille ylitsepääsemätön ongelma. Esimerkki luterilaisen hurskaasta kärsimyksestä: lääkkeen kuuluu maistua pahalta ja sairaan kuuluu kärsiä sairaudestaan, kirkkaamman kruunun tähden.
Ison-Britannian entisen varapääministerin Nick Cleggin mukaan kannabiksen lääkekäytön kieltäminen on "absurdia." Tuo sana "absurdi" kenties kuvaa parhaiten myös suomalaisten suhtautumista kannabikseen.
Absurdia on se, että hyötykasvista ei haluta hyötyä.
Absurdia on se, että vuonna 2017 Suomessa on ylpeyden aihe sanoa oman tietämyksensä pohjaavan siihen, mitä joskus kymmeniä vuosia sitten on koulussa opetettu.
Maailma muuttuu niin nopeasti, että halutaan pitää kiinni edes jostain pysyvästä. Huumeet on huumeita, niin on opetettu ja piste.
Kovin suloista. Mutta se ei ole riittävä syy sille, miksi potilaan oikeuksien ja lääkärinvalan vastaisesti 4 000 - 5 000 epilepsiasta kärsivän alle 16-vuotiaan suomalaislapsen vanhemmat ovat tietämättömiä toimivasta sekä miedosta hoitovaihtoehdosta. Se ei ole riittävä syy sille, miksi kroonisesta kivusta, fibromyalgiasta, Crohnin taudista, syövästä, unettomuudesta ja masennuksesta kärsiviltä suomalaisilta laittomasti pimitetään tieto kokeilun arvoisesta hoitokeinosta. Jo pelkästään kipupotilaita on Suomessa yli miljoona, joten kyse ei ole mistään tilastollisesti pienestä epäkohdasta.
Lääkäreitä laittomasti kielletään kertomasta mitään positiivista kannabiksesta kuten sitä, että kannabis tutkitusti ja turvallisesti vähentää lasten epilepsiakohtauksia. Tästä on ollut orastavaa tietoa jo 1940-luvulta saakka, mutta se tieto on haudattu poliittisista syistä johtuen. Jopa ah-niin-ihana valtamediammekin uutisoi kolmannen asteen tutkimustuloksista, joilta Eija Kalsokaan ei enää kauaa voi ummistaa silmiään.
Irlannin ensimmäinen lääkekannabispotilas on 3-vuotias epilepsiaa sairastava lapsi.
Ei toimisi Suomessa?
KUTSU HENKISEEN VALLANKUMOUKSEEN
Palataan vielä alussa mainitsemaani pelkoon. Pelkäämme toisten erilaisuutta siksi, koska erilaiset ihmiset ja asiat ovat peilejä, joiden kautta voimme tunnistaa omat vikamme. Todellisuudessa pelkäämme ainoastaan tuntemattomia osia itsessämme.
Me kaikki olemme vain ihmisiä, eikä kenelläkään päättäjällä tai valistajalla tai lääketehtaiden kaupparatsukipuprofessorilla tai poliisisedällä tulisi olla MITÄÄN sanomista ihmisen ja luonnon väliseen suhteeseen. Tietoisuus on intiimein osa ihmisen persoonaa ja siihen tutustuminen on yksityisasia, ei poliisiasia.
Suomen kansa, me olemme vahvempia kuin luulemmekaan.
Meidät on opetettu pelkäämään jopa menestymistä ja omaa voimaamme, ja se pelko on kanavoitunut uhriutumiseksi. Tämä näkyy huippu-urheilussakin: suomalaisia tuntuu monesti vaivaavan jokin kumma voittamisen pelko.
Eräs veteraani peräänkuulutti Suomeen “kaveria ei jätetä” -mentaliteettia. Se on juuri se asenne, mikä tällä hetkellä maastamme puuttuu. Tilalle on tullut “potkitaan heikointa porukalla, niin oma elämä tuntuu vähän paremmalta” -asenne.
Rokka-henkistä kapinointia Suomi tarvitsee nyt enemmän kuin koskaan.
Loppuun siteeraan Mahatma Gandhin sanoja vapaasti kääntäen:
“Kun valtiosta on tullut laiton ja korruptoitunut, kansalaistottelemattomuudesta tulee ihmisen pyhä velvollisuus.”Tehdään tästä vuodesta Suomen hullu vuosi, eläköön vallankumous!
Tuomas Karhunen,
LOHARI.NET