Luksusongelmia

Saan paljon yhteydenottoja tuntemattomilla lukijoilta, enimmäkseen miehiltä. Monet kertovat elävänsä seksittömässä liitossa. Minulla on heille yksi neuvo ylitse muiden.

Pitkissä liitoissa tulee usein ongelmia seksihalujen eriparisuudesta. Voi olla, että kaikki eivät vain tarvitse seksiä yhtä paljon, mutta usein on kysymys siitä, että pariskunta on ajautunut hankalaan oletusten kierteeseen. Oletetaan, että toinen ei halua yhtä paljon eikä samoja asioita. Asiaa ei uskalleta ottaa puheeksi ­– ehkä siitä syystä, että pelätään oletusten saavan vahvistusta ja vähäisenkin toivon katoavan.

Arki voi olla kiireistä varsinkin ruuhkavuosina, eikä sopivaa yhteistä hetkeä tunnu löytyvän. Vapaahetkinä odotetaan toiselta jotain signaalia tai aloitetta. Jos sitä ei tule, turhaudutaan ja vähitellen katkeroidutaan. Huonon kierre on valmis.

Yksinkertaisin tapa hoitaa asia kuntoon on vain ryhtyä harrastamaan seksiä, ilman sen kummempia tunnelmavirityksiä. Ei ole väliä sillä, kumpi aloitteen tekee. Seksistä ei pidä tehdä arvovaltakysymystä, vaan jokainen voi ihan itse toimia sen eteen, että saa, mitä haluaa. Voi myös sopeutua siihen, että toteuttaa toisen toiveita.

Omassa pitkässä liitossani toimi järjestely, jossa seksiä oli joka päivä samaan aikaan iltapäivällä. Seksiä eivät silloin häirinneet työt eivätkä iltamenot. Kaikille ei päivittäinen autuaallinen tuokio ole mahdollinen, mutta varmaankin pari iltaa viikossa onnistuu kaikille.

Neuvoni on siis: merkitkää seksi kalenteriin. Jos on aikaa kuntosalille, on aikaa seksiinkin. Kysymys on prioriteeteista. Jos seksiä pitää tärkeänä, sille löytyy kyllä aikaakin.

Kun seksihetki on kalenterissa, siitä ei tarvitse neuvotella eikä miettiä, haluttaako kumppania juuri silloin. Asiaa voi pitää itsestään selvänä. Seksin ei aina tarvitse olla täydellistä, vaan riittää, että on yhteinen tahto ja pyrkimys. Ja kun seuraavakin kerta on kalenterissa valmiiksi, ei tarvitse masentua, jos aina ei kaikki suju nappiin. Tiedän, että säännöllisyys tuo seksiin myös vaihtelua ja leikkisyyttä, kun se ei ole epätoivoista paineiden purkua tilaisuuden tullen. Kukapa jaksaisi joka päivä rakastella samalla tavalla samassa asennossa.

Kun seksi tulee tavaksi, siitä tulee myös nautinnollisempaa ja rennompaa. Mielikuvitus alkaa laukata. Ihmettelenkin, miksi naistenlehdet ovat täynnä jooga-, ruokavalio- ja jumppaohjeita, mutta tätä yksinkertaista seksineuvoa ei juuri kukaan hehkuta. Seksi on ainakin omalle hyvinvoinnilleni yhtä tärkeää kuin sopiva ravinto ja liikunta. Sen eteen pitää nähdä hiukan vaivaa, mutta se palkitsee.

Pariskunta, jolla ei ole seksiä, on kuin sammutettu lamppu. Huvittelen joskus mielessäni vertailemalla ravintoloissa istuvia pariskuntia ja arvailemalla heidän seksielämänsä laatua. Uskon nimittäin vahvasti, että seksi pitää pariskunnat toisistaan kiinnostuneina niin, että se näkyy päällekin päin. Kun pariskunnalla menee sängyssä hyvin, eivät katseet harhaile, eivätkä tuijota lasittuneesti tyhjyyteen, vaan kumppania silmiin. Ei tiuskita eikä mökötetä turhista. Seksi on hyvän olon syy, ei seuraus.

Pelottaa kirjoittaa tätä tekstiä, koska joudun käyttämään siinä vauva-sanaa. Kirjoitan kuitenkin, sillä aihe on niin herkullinen: kenen syytä on vauvakato Suomessa?

Helsingin Sanomissa on keskusteltu paljon siitä, miksi Suomessa on vauvakato ja mitä sille tulisi tehdä. Osansa keskusteluun antoi tänään psykoterapeutti ja seksologi Heidi Valasti. Hän on kirjoituksessaan sitä mieltä, että nuoret miehet on kasvatettu naisen vallalle alisteisesti ja että tämä on yksi syy vauvakatoon.

Miesten seksuaalinen haluttomuus on lisääntynyt, koska seksi on valjastettu lisääntymistarkoitukselle. Miehet kokevat olevansa ikään kuin naisen jatkeita. Näissä oloissa miehet sanovat ”ei” siittiöidensä jatkojalostamiselle vauvaksi.

Rohkea väite. Mutta, en voisi olla enempää samaa mieltä! Miehenä oleminen on nykyään paljon vaativampaa kuin aikaisemmin.

Ei riitä, että osaa niin sanotut miesten työt. Lisäksi pitää olla kiinnostunut myös asioista, jotka ennen olivat naisten valtakuntaa kuten hoivaaminen, kokkaaminen, sisustus ja pukeutuminen.

Isyys vasta vaikeaa onkin, kun pitäisi ottaa paikkansa kaikkitietävän naisen rinnalla ja tukena.

Kun itse sain esikoiseni hyvin nuorena vuonna 1976, lapsen isä jäi vuodeksi hänen kanssaan koti-isäksi. Hyvin sujui, mutta se oli silloin erittäin harvinaista. Tapa, jolla me molemmat lasta hoidimme ja kasvatimme, melko huolettomasti ja oman järjen mukaan, ei kelpaisi nykypäivänä.

Emme tienneet mitään lastentarvikkeiden kilpavarustelusta, luomuruuasta, imetyksen välttämättömyydestä, vaippamerkkien eroista tai muusta, mistä en ole varmaan kuullutkaan.

Tuntuu, että nykypäivänä vanhemmuus on valtava suoritus, jolle äidin lisäksi myös isän pitää täydellisesti omistautua, tietenkin äitien ja muiden naisten sanelemilla ehdoilla, ikään kuin äidin pikku apulaisena. En ihmettele, että monet miehet kavahtavat tehtävään ryhtymistä nähtyään ikätovereidensa kohtalon kantoreppujen ja vaippavuorien keskellä.

Muutenkin parisuhteessa naiset ovat vahvoilla, sillä he eli me emme enää ole riippuvaisia miehistä ja voimme valita kumppanimme vapaasti. Ne, joita kukaan nainen ei valitse, ovat heikossa asemassa. Mies kärsii yksin elämisestä enemmän kuin nainen. Ne, jotka joku on valinnut miehekseen ja lastensa isäksi, joutuvat ponnistelemaan pitääkseen paketin kasassa.

Vaatimukset, joita miehelle nykyään parisuhteissa esitetään, ovat kovia verrattuna muutaman vuosikymmen takaisiin. Ei enää riitä, että tuo leivän kotiin ja vie lapset sunnuntaina puistoon. Miehet kasvavat aikuisiksi valmiiksi syyllistettyinä sukupuolestaan, kuten Heidi Valasti kirjoituksessaan sanoo. Silloin, kun mennään kokonaan naisten ehdoilla, miestä tarvitaan parisuhteessa lähinnä assistentiksi ja näyttelyesineeksi.

Kirjoitin tästä aiemmin Ilta-Sanomiin otsikolla Edustusmies:
Linkki

Heidi Valastin kirjoitus Helsingin Sanomissa:

Linkki