Tässä hiljan vietettiin Espoo-päivää. Se voitaisiin hyvin nimetä Keskiluokkaisuuden päiväksi ja sitä voitaisiin viettää koko maassa.

Espoo on kuin Suomi pienoiskoossa. Peltoa, jonne on ripoteltu kerrostaloja sinne tänne, eikä kunnon keskusta missään.

Enemmän kuin maisema, Espoo on kuitenkin sielunmaisema. Meille kaikki ja muille loput. Espoolaisuudessa tiivistyy keskiluokkaisuuden jähmein ydin, mikä ei tietenkään ole vain Espoossa asuvien ihmisten vika. Espoolaisuutta esiintyy kaikkialla maailmassa – myös Helsingissä.

Espoolaisella on kaksi citymaasturia talonsa pihassa, kaksi lasta ja labradorinnoutaja. Hän leikkaa ahkerasti nurmikkoa ja aitaa kaiken, mikä on mahdollista aidata.

Mökkimaisemastaan hän haluaa samanlaisen ja istuttaa siksi metsätontilleen pelargonioita, tulppaaneja ja muuta räikeän väristä siisteihin penkkeihin, jotta hänen reviirinsä erottuisi luonnontilasta. Espoolainen ei nimittäin arvosta metsää, koska hän on pohjimmiltaan maalainen, jolle metsä tarkoittaa lähinnä hakkuutuloja ja perintöjä.

Mökki pitää olla, koska kaikilla muillakin on. Siellä ei kuulu olla laiskana, koska laiskuus on pahe. Sitä varten juuri ovat ne nurmikot, kukkapenkit ja rapistuvat vajat, joita pitää hoitaa, huoltaa ja kunnostaa. Kahta vuotuista kalareissuaan varten espoolainen saa syyn hankkia hulppean moottoriveneen. Lapsilleen hän hommaa huvitukseksi vesiskootterin, mönkijän ja pomppulinnan.

Espoolainen tekee kaukomatkoja perheineen, mielellään nousussa oleviin kohteisiin. Thaimaa on jo ajat sitten mennyttä, kun siellä käyvät kaikki, vantaalaisetkin. Matkoilla majoitutaan ilmastoituihin rantahotelleihin, joiden palvelutasosta on kiva keskustella tuttavaperheiden kanssa. Espoolaisethan seurustelevat lähinnä toisten espoolaisten kanssa, joilla on samanlainen elämä.

Hiukan boheemimpi espoolainen saattaa järjestää ystävilleen viini-illallisen tai viskitastingin. Pukukoodi on silloin smart casual ja juomia siemaillaan rennosti avokeittiön graniittitasoon nojaillen. 

Espoolaisen keittiön rosteripinnat kiiltävät puhtauttaan ja vetolaatikot ovat täynnä mansikankannanpoistajia, silikonisia grillisuteja, pastakoneenosia, laserteräisiä raastimia, viinilämpömittareita, ananasporia ja muuta tarpeellista. Pulskea jääkaappi on täynnä eineksiä ja sisäfilettä. Eikä tuorekelmu ei ole koskaan loppu!

Espoossa on paljon yritysjohtajia ja politiikan vaikuttajia. Espoolaisvaikuttaja poseeraa mielellään rennosti venelaiturilla auringonpaisteessa, hyvinvoivana ja sporttisena urheilutrikoissaan ja juoksutossuissaan, sykemittari ranteessa ja pari maisterintutkintoa takataskussaan.

Espoolainen rakastaa elektroniikkaa, etenkin turvakameroita ja kaikenlaisia hälyttimiä. Hän on varuillaan koko ajan, vaikka naapurustossa ei ole nähty yhtään tuntematonta koko vuonna, eikä sinne sitäpaitsi oikein millään pääsisikään. Hän pelkää murtovarkaita, hyökkääjiä, tunkeutujia ja  asiattomia ohikulkijoita. Hän pelkäsi vuosikausia metron kuljettavan suoraan Piritorilta epäsosiaalista ja rikollista ainesta, joka tulisi kotiovelle kauppaamaan lapsille väkisin huumeita. Tai mikä melkein pahempaa, perheen teini pääsisi itse liikkumaan ties minne itään.

Espoolainen pitää nimittäin lapsensa yhtä tiukassa talutushihnassa kuin koiransakin.

Lapset trimmataan ja treenataan. Heitä kuljetaan autolla urheiluhallista toiseen, niin että eivät juuri päivänvaloa näekään.Heistä tulee insinöörejä ja kauppatieteilijöitä, niin kuin Suomen parhaimmistosta aina on tullut.

Lukiolaisina heidät lähetetään vaihto-oppilaiksi ja kun he aloittavat opinnot,  ostetaan kiva yksiö jostain läheltä kampusta.  Tyhjilleen jääneet huoneet jätetään teinimuseoksi, joissa mikään ei muutu ja jonne  lapset voivat turvallisesti tulla yöpymään vielä aikuisina, kun käyvät sunnuntaipäivällisillä ja tuovat samalla pyykkinsä äidille pestäviksi.

Mitäkö ajattelen helsinkiläisistä? Sen voit lukea täältä:
Linkki

Joku pilkkaa espoolaisia, mutta se en ollut minä
Linkki

Kirjoitettaessa soi Skandaali: Onnelliset ihmiset