Viime viikon olin vähän kiireinen, joten en ehtinyt teitä paljon sanoillani hellimään. Onneksi tein kuitenkin videon, jota voitte katsoa uudestaan ja uudestaan, jos ikävä yllättää. Eilenkin oli jännä päivä, sillä olin telkkarissa pölhöilemässä. Olisin luullut olevani hölmömpi, mutta ihan hyvinhän se meni. Nyt jaarittelen teille sekavia selostuksia itsestäni ja vioistani. Kuulenko villejä jippii-huutoja?

Kuvat ovat muuten Oripää Airshowsta, jossa heinäkuussa kävin pällistelemässä. Ne eivät ole ehtineet tänne blogiin jostain syystä aiemmin, mutta hyvää kannattaa odottaa. Mielestäni ne sopivat tähän postaukseen, sillä olen itsekin kuin taitolentokone: välillä ylösalaisin ja syöksykiidossa, välillä liihottelemassa pilvissä ilman huolia.

Yleensä keskityn tässä blogissa ja elämässä yleensä puimaan vain hyviä ja iloisia asioita, koska mielestäni huonoja ei kannata vatvoa eikä ainakaan levitellä muiden ihmisten naamalle. Olen nyt kuitenkin saanut palautetta, että se antaa minusta ylimielisen ja ärsyttävän täydellisen kuvan. Haha, sallikaa minun (ja kaikkien, jotka minut tuntevat) nauraa :D Sellainen en todellakaan ole!

Tai no, ylimielisyydestä minua voisi välillä syyttää. Täydellisyydestä ei niinkään, mutta sitä aina tavoittelen. Tämä on yksi vikani: jos en voi tehdä jotain hyvin, en tee sitä lainkaan. Olen kunnianhimoton enkä tee elämälläni mitään suurta. Olen laiska.

Kaikenlaisessa urheilussa olen todella huono. Saan itämaisessa tanssissa lantioni vielä jotenkin liikkumaan, mutta kun pitäisi alkaa askeltaa, törmäilen muihin ja näytän yhtä elegantilta kuin talviuniltaan herännyt karhu. Minua on ala-asteella kiusattu, klassisesti varsinkin niillä liikuntatunneilla, joten esimerkiksi hiihtäessä tai juostessa suutun ja loukkaannun helposti. Se on oikeastaan jo aika koomista: kun syke nousee, MRV ylitulkitsee. Mihinkään ratkiriemukkaisiin pallopeleihin minua ei saa ollenkaan, hermostun jo ajatuksesta.

On vaatinut hirveästi töitä, että uskallan käydä yliopistoliikunnan jumpissa, enkä sinne vieläkään mielelläni mene. Tänään kuitenkin ihana ystäväni "Mrs. Suomi" saa todistaa koikkelehtimistani jossakin Body Functioniksi kutsutussa. Pitäkää peukkuja hänen varpailleen!

Olen hirveän kärsimätön. En jaksa minkäänlaista tekemättömyyttä. Kaiken pitää tapahtua heti tai ainakin pitää olla tiedossa, milloin tapahtuu. Tykkään kyllä siis makoilla sohvalla ja istuskella kahviloissa, mutta minulla pitää aina olla jotakin lukemista tai oheistekemistä. En jaksa venkoilua ja epävarmuutta, päätökset pitää tehdä tsap-tsap-tsap ja sitten toimia.

Olen ärsyttävä ja tykkään väitellä ihmisten kanssa.

Olen mukamas kovinkin avoin ja kerron kaikkia nolojakin juttuja itsestäni, mutta oikeasti valitsen tarkkaan, mitä asioita ihmisille näytän. Heikkouksiani en paljasta koskaan kenellekään. En itsekään ole varma, onko minulla sellaisia. Olen oppinut suojautumaan muilta ihmisiltä huolellisesti. Tässäkin postauksessa luettelen vikojani, mutta mikään näistä ei ole minulle oikeasti paha paikka. Nämä ovat ihan kylmiä faktoja, jotka olen tiedostanut ja hyväksynyt itsessäni.

En jaksa liian tunteellista lässytystä. Edellinenkin kappale on minulle jotenkin vastenmielistä liibalaabaa, enkä halua lukea sitä enää uudelleen.

Yleissivistyksessäni on valtavia aukkoja. Ylioppilaskirjoituksista kuulin vasta lukion ekalla tai tokalla. En tiedä mitään urheilusta. Se vanha vihreä Trivial Pursuit on minulle kammotus: en osaa vastata yhtään mihinkään.

Otan liikaa vastuuta, paitsi asioista myös muiden tunteista. Mietin usein läheisiäni ja heidän turvallisuuttaan. Yritän ratkoa kaikkien ihmisten ongelmia ja ärsyynnyn, jos he eivät kuuntele loistavia neuvojani.

Tunteeni vaihtelevat nopeasti ja toimin liikaa niiden mukaan. Päiväni saattaa mennä pilalle, jos näen inhottavan unen. Jokin pieni juttu saattaa saada minut ärsyyntymään kaikkiin maailman ihmisiin. Usein haluan olla yksin.

No niin, siinä oli minun säröjäni. Ei varmaan piristänyt yhtään ketään, mutta toivottavasti olen nyt vähän todellisempi. En tosiaankaan ole aina iloinen ja jee jee -tyyppi, vaikka niin monet (minut oikeassakin elämässä tuntevat) luulevat. Mutta yritän olla, sillä angstisuudesta ja kiukuttelusta kärsivät kaikki.

Vioistani huolimatta pidän itsestäni ja olen tyytyväinen siihen, mitä olen. Jatkossa keskityn taas kivoihin asioihin, tämä nyt oli vähän tällainen postaus.

Kirjoitettaessa soi Edu Kettunen - Lentäjän poika (tietysti!)